Luku 5

Todellisen parannuksen periaatteita

”Niille, jotka maksavat todellisen parannuksen vaatiman hinnan, on varma lupaus. Te voitte olla jälleen puhtaita. Epätoivo voi hälvetä. Elämäänne virtaa anteeksiantamuksen suloinen rauha.”

Ezra Taft Bensonin elämänvaiheita

Ensimmäisessä yleiskonferenssipuheessaan kirkon presidenttinä presidentti Ezra Taft Benson sanoi: ”Kun olen etsinyt ohjausta Herralta, mielessäni ja sydämessäni on vahvistunut entisestään Herran kehotus opettaa tälle sukupolvelle ainoastaan parannusta (ks. OL 6:9; 11:9). Tämä on ollut jokaisen myöhempien aikojen profeetan teemana.”¹

Jo ennen kuin presidentti Benson sai kutsun kirkon presidentiksi, hän teki parannuksesta palvelutyönsä tärkeän teeman. Siihen häntä oli neuvonut George Albert Smith, joka oli tuolloin kahdentoista apostolin koorumin presidentti. Presidentti Smith sanoi kirjeessä, jonka hän kirjoitti pian sen jälkeen kun presidentti Benson oli kutsuttu apostoliksi: ”Tehtäväsi tästä lähtien on etsiä tapoja ja keinoja levittää totuutta ja muistuttaa ihmisiä, joiden kanssa tulet tekemisiin, mahdollisimman ystävällisellä tavalla siitä, että parannus on ainoa yleislääke tämän maailman ongelmiin.”²

Presidentti Benson oli uskollinen tälle toimeksiannolle opettaessaan evankeliumia kautta maailman. Hän opetti, että on ”parempi valmistautua ja torjua kuin katua ja korjata”³. Mutta hän huomautti myös, että ”meillä kaikilla on tarve tehdä parannusta”⁴. Hän tähdensi parannukseen liittyvää voimallista sydämenmuutosta (ks. Alma 5:12–14) ja selitti Vapahtajan roolia sellaisen muutoksen aikaansaamisessa:

”Herra vaikuttaa sisältä ulospäin. Maailma vaikuttaa ulkoa sisäänpäin. Maailma haluaa ottaa ihmiset pois kurjuudesta. Kristus ottaa kurjuuden pois ihmisistä, ja sen jälkeen he pystyvät itse nousemaan kurjuudestaan. Maailma haluaa muuttaa ihmisiä muuttamalla heidän ympäristöään. Kristus muuttaa ihmisiä, jotka sitten muuttavat ympäristöään. Maailma haluaa muuttaa ihmisten käyttäytymistä, mutta Kristus voi muuttaa ihmisluonnon. – –

Niin, Kristus muuttaa ihmisiä, ja muuttuneet ihmiset voivat muuttaa maailmaa.”⁵

Herra on sanonut: ”Minun armoni riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät minun edessäni” (Et. 12:27).

Ezra Taft Bensonin opetuksia

Todellisen parannuksen tekemiseksi meidän on ensin ymmärrettävä, että evankeliumin suunnitelma on onnensuunnitelma.

Tavanomaisessa mielessä termi kirkon jäsenyys tarkoittaa sitä, että henkilön nimi on virallisesti merkitty kirkon jäsenluetteloon. – –

Mutta Herra määrittelee valtakuntansa jäsenyyden aivan eri tavoin. Vuonna 1828 Hän sanoi profeetta Joseph Smithin kautta: ”Katso, tämä on minun oppini: Jokainen, joka tekee parannuksen ja tulee minun luokseni, hän on minun kirkkoani” (OL 10:67, kursivointi lisätty). Hänelle, jonka kirkko tämä on, jäsenyys merkitsee paljon muutakin kuin nimeä jäsenluettelossa.

Haluan sen vuoksi tuoda julki joitakin tärkeitä oppeja, joita meidän on ymmärrettävä ja toteutettava käytännössä, ennen kuin me voimme tehdä todellisen parannuksen ja tulla Herran luokse.

Yksi Saatanan useimmin käyttämistä tavoista pettää ihmisiä on ajatus, että Jumalan käskyjen tarkoitus on vain kaventaa vapautta ja rajoittaa onnea. Erityisesti nuorista tuntuu joskus, että Herran mittapuut ovat kuin aitoja ja kettinkejä, jotka pitävät heidät erossa toiminnasta, joka näyttää nautittavimmalta elämässä. Mutta totuus on aivan päinvastainen. Evankeliumin suunnitelma on nimenomaan se suunnitelma, jonka kautta ihmiset voivat saada ilon täyteyden. Tämä on ensimmäinen oppi, jota haluan tähdentää. Evankeliumin periaatteet ovat askelmia ja ohjeita, jotka auttavat meitä löytämään todellista onnea ja iloa.

Tämän opin ymmärtäminen sai psalminkirjoittajan huudahtamaan: ”Kuinka rakastankaan sinun lakiasi! – – Sinun käskysi – – tekevät minut vihollisiani viisaammaksi. – – Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. – – Sinun liittosi on ikuinen perintöni, siitä minun sydämeni iloitsee.” (Ps. 119:97–98, 105, 111.)

Jos me haluamme tehdä todellisen parannuksen ja tulla Hänen luokseen, niin että meitä voidaan kutsua Hänen kirkkonsa jäseniksi, meidän on aivan ensimmäiseksi ymmärrettävä tämä iankaikkinen totuus, että evankeliumin suunnitelma on nimenomaan onnensuunnitelma. Jumalattomuus ei ole koskaan tuonut, ei koskaan tuo eikä tule koskaan tuomaan meille onnea [ks. Alma 41:10]. Jumalan lakien rikkominen tuo vain kurjuutta, orjuutta ja pimeyttä.⁶

Todellista parannusta edeltää usko Jeesukseen Kristukseen.

Toinen oppi, joka meidän on tärkeä ymmärtää, on parannuksen ja uskon periaatteen välinen suhde. Parannus on evankeliumin toinen perusperiaate. Ensimmäinen on, että meidän täytyy uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen. Miksi näin on? Miksi uskon Herraan täytyy edeltää todellista parannusta?

Vastataksemme tähän kysymykseen meidän on ymmärrettävä jotakin Mestarin sovitusuhrista. Lehi opetti, ettei ”mikään liha voi asua Jumalan edessä muuten kuin pyhän Messiaan ansioiden ja laupeuden ja armon kautta” (2. Nefi 2:8). Edes rehdein ja nuhteettomin ihminen ei voi pelastua pelkästään omien ansioidensa perusteella, sillä – kuten apostoli Paavali sanoo meille – ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room. 3:23).

Ellei olisi ollut täydellistä, synnitöntä Vapahtajan elämää, jonka Hän omasta tahdostaan antoi puolestamme, ei voisi olla syntien anteeksiantoa.

Siksi parannus on muutakin kuin vain käyttäytymisen muutos. Monet miehet ja naiset maailmassa osoittavat suurta tahdonvoimaa ja itsekuria voittaessaan pahoja tapoja ja lihan heikkouksia. Mutta samaan aikaan he eivät uhraa ajatustakaan Mestarille ja joskus jopa avoimesti hylkäävät Hänet. Tällaiset käyttäytymisen muutokset, vaikka ovatkin oikean suuntaisia, eivät merkitse todellista parannusta.

Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen on se perustus, jolle vilpittömän ja merkityksellisen parannuksenteon täytyy pohjautua. Jos me todella haluamme luopua synnistä, meidän on ensin turvauduttava Häneen, joka on pelastuksemme aikaansaaja.⁷

Parannukseen kuuluu voimallinen sydämenmuutos.

Kolmas tärkeä periaate, joka meidän on ymmärrettävä, jos me haluamme olla todellisia kirkon jäseniä, on se, ettei parannukseen liity pelkästään tekojen muutos vaan myös sydämenmuutos.

Kun kuningas Benjamin päätti merkittävän puheensa Sarahemlan maassa, kaikki ihmiset huusivat yhteen ääneen uskovansa hänen sanoihinsa. He tiesivät varmasti, että hänen lupauksensa lunastuksesta oli totta, koska he sanoivat, että Herran Kaikkivaltiaan Henki ”on saanut aikaan voimallisen muutoksen meissä eli meidän sydämissämme, [ja huomatkaa tämä] niin ettei meillä ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää” (Moosia 5:2).⁸

Voiko ihmissydän muuttua? Totta kai! Sitä tapahtuu joka päivä kirkon suuren lähetystyön piirissä. Se on yleisimpiä Kristuksen ihmeistä nykyaikana. Jos sitä ei ole tapahtunut teille, niin sen pitäisi tapahtua.

Meidän Herramme sanoi Nikodemokselle: ”Jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa” (Joh. 3:3). – –

Alma sanoo: ”Ja Herra sanoi minulle: Älä ihmettele, että koko ihmissuvun, eli miesten ja naisten, kaikkien kansakuntien, sukujen, kielten ja kansojen, täytyy syntyä uudesti, eli syntyä Jumalasta, muuttua lihallisesta ja langenneesta tilastaan vanhurskauden tilaan ja tulla Jumalan lunastamiksi, tullen hänen pojikseen ja tyttärikseen.

Ja niin heistä tulee uusia luotuja; ja elleivät he tee tätä, he eivät mitenkään voi periä Jumalan valtakuntaa.” (Moosia 27:25–26.) – –

Alman kirjan neljännessä luvussa kerrotaan sellaisesta ajasta nefiläisten historiassa, jolloin ”kirkon edistyminen alkoi heiketä” (Alma 4:10). Alma vastasi tähän haasteeseen jättämällä ylimmän tuomarinistuimen hallituksessa ja omistautui kokonaan sille ylipapin tehtävälle, joka hänellä oli (ks. Alma 4:20).

Hän esitti ”puhtaan todistuksen” kansaa vastaan (Alma 4:19), ja viidennessä luvussa hän esittää yli neljäkymmentä tärkeää kysymystä. Hän puhui kirkon jäsenille suoraan ja julisti: ”Minä kysyn teiltä, kirkon veljeni: Oletteko te hengellisesti syntyneet Jumalasta? Oletteko saaneet hänen kuvansa kasvoihinne? Oletteko kokeneet tämän voimallisen muutoksen sydämessänne?” (Alma 5:14.)

Hän jatkoi: ”Jos olette kokeneet sydämen muutoksen ja jos olette tunteneet halua laulaa lunastavan rakkauden laulua, tahtoisin kysyä, voitteko nyt tuntea sellaista?” (Alma 5:26.)

Eikö kirkon edistyminen lisääntyisi ratkaisevasti myös nykyaikana, jos hengellisesti uudestisyntyneiden määrä lisääntyisi? Voitteko kuvitella, mitä kodeissamme tapahtuisi? Voitteko kuvitella, mitä tapahtuisi, jos Mormonin kirjoja olisi yhä enemmän yhä useammilla lähetyssaarnaajilla, jotka osaavat käyttää niitä ja jotka ovat syntyneet Jumalasta? Kun näin tapahtuu, me saamme sielujen runsaan sadon, jonka Herra lupasi. Alma, joka oli ”syntynyt Jumalasta”, oli lähetyssaarnaaja, joka pystyi julistamaan sanaa niin voimallisesti, että monet muutkin syntyivät Jumalasta. (Ks. Alma 36:23–26.)⁹

Tekemällä parannuksen Alma nuorempi koki ihmeenomaisen sydämenmuutoksen.

Kun me olemme kokeneet tämän voimallisen muutoksen, jonka vain usko Jeesukseen Kristukseen ja Hengen vaikutus meissä voivat saada aikaan, meistä tulee aivan kuin uusia ihmisiä. Siksi tätä muutosta verrataan uuteen syntymään. Tuhannet teistä ovat kokeneet tämän muutoksen. Olette hylänneet synnillisen elämän, joskus hyvinkin synkän ja vastenmielisen synnin, ja ottamalla vastaan Kristuksen veren elämäänne olette tulleet puhtaiksi. Teillä ei ole enää halua palata vanhoihin tapoihinne. Olette todella uusia ihmisiä. Sitä tarkoitetaan sydämenmuutoksella.¹⁰

Todelliseen parannukseen johtaa Jumalan mielen mukainen murhe.

Neljäs oppi, jota haluaisin tähdentää, on se, mitä pyhissä kirjoituksissa nimitetään ”Jumalan mielen mukaiseksi murheeksi”, jota tunnemme syntiemme vuoksi. Ei ole epätavallista löytää maailmasta miehiä ja naisia, jotka tuntevat katumusta tekemistään vääryyksistä. Joskus se johtuu siitä, että heidän tekonsa aiheuttavat heille tai heidän rakkailleen suurta surua ja kurjuutta. Joskus heidän surunsa johtuu siitä, että he jäävät kiinni ja heitä rangaistaan heidän teoistaan. Tällaiset maailmalliset tunteet eivät ole Jumalan mielen mukaista murhetta.

– – Nefiläisen kansakunnan viimeisinä päivinä Mormon sanoi kansastaan: ”Heidän murheensa ei johtanut parannukseen [Jumalan hyvyyden tähden], vaan se oli pikemminkin tuomittujen murehtimista, koska Herra ei tahtonut aina sallia heidän saavan onnea synnistä.

Eivätkä he tulleet Jeesuksen luokse särkynein sydämin ja murtunein mielin, vaan he kirosivat Jumalaa ja toivoivat kuolevansa.” (Morm. 2:13–14.)

Itäisellä pallonpuoliskolla apostoli Paavali työskenteli korinttilaisten keskuudessa. Saatuaan kuulla pyhien keskuudessa ilmenevistä vakavista ongelmista, joihin kuului myös moraalittomuus (ks. 1. Kor. 5:1), Paavali kirjoitti terävän nuhtelukirjeen. Ihmiset ottivat sen vastaan oikeassa hengessä, ja ilmeisesti ongelmat korjaantuivat, sillä toisessa kirjeessään heille Paavali kirjoitti: ”Olen nyt iloinen – en siksi, että te tulitte surullisiksi, vaan koska murheenne sai teidät muuttamaan mielenne. Murheenne oli Jumalan mielen mukaista – –.

Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.” (2. Kor. 7:9–10.)

Molemmissa näissä kohdissa Jumalan mielen mukainen murhe määritellään murheeksi, joka johtaa meidät tekemään parannuksen.

Jumalan mielen mukainen murhe on Hengen lahja. Se on syvällinen ymmärrys siitä, että meidän tekomme ovat loukanneet Isäämme ja Jumalaamme. Se on pistävä ja heltymätön tietoisuus siitä, että käytöksemme aiheutti Vapahtajallemme, joka ei syntiä tehnyt, suurimmalle kaikista, tuskia ja kärsimystä. Meidän syntiemme vuoksi Hän vuoti verta joka huokosestaan. Tämä hyvin todellinen henkinen ja hengellinen ahdistus on sitä, mistä pyhissä kirjoituksissa käytetään ilmausta ’särkynyt sydän ja murtunut mieli’. (Ks. 3. Nefi 9:20; Moroni 6:2; OL 20:37; 59:8; Ps. 34:19; 51:19; Jes. 57:15.) Sellainen henki on ehdoton todellisen parannuksen edellytys.¹¹

Taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus haluavat hartaasti nähdä meidän muuttavan elämäämme, ja He auttavat meitä.

Seuraava periaate, jota haluaisin käsitellä, on tämä: kukaan ei halua yhtä hartaasti nähdä meidän muuttavan elämäämme kuin Isä ja Vapahtaja. Ilmestyskirjassa on voimallinen ja syvällinen kutsu Vapahtajalta. Hän sanoo: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen.” (Ilm. 3:20.) Huomatkaa, ettei Hän sano: ”Minä seison ovella ja odotan, että te kolkutatte.” Hän kutsuu, kehottaa, pyytää meitä avaamaan sydämemme ja päästämään Hänet sisään.

Moronin suuressa saarnassa, joka käsittelee uskoa, tämä periaate ilmenee vielä selvemmin. Herra sanoi hänelle: ”Jos ihmiset tulevat minun luokseni, minä näytän heille heidän heikkoutensa. Minä annan ihmisille heikkoutta, jotta he olisivat nöyriä, ja minun armoni riittää kaikille ihmisille.” Ei ole väliä sillä, mikä on puutteemme tai heikkoutemme tai riittämättömyytemme. Hänen lahjansa ja voimansa riittävät niiden kaikkien voittamiseen.

Moroni jatkaa Herran sanoin: ”Minun armoni riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät minun edessäni; sillä jos he nöyrtyvät minun edessäni ja uskovat minuun, niin minä teen sen, mikä on heikkoa, heissä vahvaksi.” (Et. 12:27, kursivointi lisätty.)

Mikä lupaus Herralta! Ongelmiemme perimmäinen syy voidaan muuttaa, muovata ja muodostaa vahvuudeksi ja voimanlähteeksi. Tämä lupaus toistuu muodossa tai toisessa monissa muissa pyhien kirjoitusten kohdissa. Jesaja sanoi: ”Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa” (Jes. 40:29). Paavalille Herra sanoi: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor. 12:9.) Opissa ja liitoissa sanotaan: ”Se, joka vapisee minun valtani alla, tehdään väkeväksi, ja hän tuottaa kiitoksen ja viisauden hedelmää” (OL 52:17; ks. myös 1. Nefi 17:3; 2. Nefi 3:13; OL 1:28; 133:58–59).¹²

Saatanan tehokkaimpia menetelmiä niiden kohdalla, jotka hän on houkutellut syntiin, on kuiskata heidän korvaansa, etteivät he ole kelvollisia rukoilemaan. Hän sanoo teille, että taivaallinen Isä on niin tyytymätön teihin, ettei Hän koskaan kuule rukouksianne. Se on valhe, ja hän sanoo sen pettääkseen teitä. Synnin voima on suuri. Jotta vapautuisimme siitä, varsinkin vakavasta synnistä, meidän on saatava itseämme suurempaa voimaa.

Ei kukaan halua hartaammin auttaa teitä pääsemään eroon synnistä kuin teidän taivaallinen Isänne. Kääntykää Hänen puoleensa. Tunnustakaa syntinne, tunnustakaa häpeänne ja syyllisyytenne ja anokaa sitten Häneltä apua. Hänellä on voima auttaa teitä voittoon.¹³

Veljet ja sisaret, meidän on vietävä syntimme Herran eteen nöyrässä ja murheisessa parannuksessa. Meidän on anottava Häneltä voimaa voittaa ne. Lupaukset ovat varmat. Hän tulee avuksemme. Me löydämme voimaa muuttaa elämäämme.¹⁴

Me emme saa menettää toivoa, kun pyrimme tulemaan Kristuksen kaltaisiksi.

Kuudes ja viimeinen seikka, jonka haluan tuoda esiin parannuksenteossa, on se, että meidän on oltava varuillamme, kun pyrimme tulemaan yhä enemmän Jumalan kaltaisiksi, että emme lannistuisi ja menettäisi toivoa. Kristuksen kaltaiseksi tuleminen on koko elämän kestävä pyrkimys, ja hyvin usein siihen liittyvä kasvu ja muutos on hidasta, miltei huomaamatonta. Pyhissä kirjoituksissa on merkittäviä kertomuksia miehistä, joiden elämä muuttui dramaattisesti, aivan kuin silmänräpäyksessä: Alma nuorempi, Paavali matkalla Damaskokseen, pitkälle yöhön rukoileva Enos, kuningas Lamoni. Tällaiset hämmästyttävät esimerkit voimasta muuttua jopa sellaisten kohdalla, jotka ovat syvällä synnissä, antavat luottamusta siihen, että sovitus voi tavoittaa nekin, jotka ovat syvimmällä epätoivossa.

Mutta meidän on oltava varovaisia, kun puhumme näistä merkittävistä esimerkeistä. Vaikka ne ovat todellisia ja voimallisia, ne ovat pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Jokaista Paavalia, jokaista Enosia ja jokaista kuningas Lamonia kohden on satoja ja tuhansia, joiden kohdalla parannuksenteko on paljon hienovaraisempaa, paljon huomaamattomampaa. Päivä päivältä he lähestyvät Herraa tajuamattakaan, että ovat rakentamassa Jumalan kaltaista elämää. He elävät hiljaa hyvää tehden, palvellen ja omistautuen. He ovat kuin lamanilaiset, joista Herra sanoi, että heidät ”kastettiin tulella ja Pyhällä Hengellä, eivätkä he sitä tienneet” (3. Nefi 9:20, kursivointi lisätty).

Emme saa menettää toivoa. Toivo on ihmisten sielun ankkuri. Saatana haluaisi meidän heittävän tuon ankkurin pois. Siten hän voi saada meidät lannistumaan ja antamaan periksi. Mutta me emme saa menettää toivoa. Herra on mielistynyt jokaiseen yritykseen, jopa pieniin, jokapäiväisiinkin, kun pyrimme tulemaan enemmän Hänen kaltaisikseen. Vaikka näyttää ehkä siltä, että meillä on vielä pitkä matka tiellämme täydellisyyteen, emme saa luopua toivosta.¹⁵

Niille, jotka maksavat todellisen parannuksen vaatiman hinnan, on varma lupaus. Te voitte olla jälleen puhtaita. Epätoivo voi hälvetä. Elämäänne virtaa anteeksiantamuksen suloinen rauha.

Herran Jesajan kautta lausumat sanat ovat varmat: ”Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.” (Jes. 1:18.)

Ja tällä taloudenhoitokaudella Herra puhui yhtä selkeästi, kun Hän sanoi: ”Katso, se, joka on tehnyt parannuksen synneistään, se saa anteeksi, enkä minä, Herra, muista niitä enää” (OL 58:42).¹⁶

”Todellinen parannus perustuu uskoon Herraan Jeesukseen Kristukseen ja lähtee siitä. Mitään muuta tapaa ei ole.”

Toivon, ettemme me elä menneisyydessä. Ihmisillä, jotka elävät menneisyydessä, ei ole kovinkaan paljon tulevaisuutta. Meillä on voimakas taipumus surra menetyksiämme ja tekemiämme päätöksiä, joiden jälkikäteen ajattelemme olleen kenties vääriä päätöksiä. Meillä on voimakas taipumus harmitella olosuhteita, joissa olemme, ja ajatella, että ne olisivat saattaneet olla paremmat, jos olisimme tehneet toisenlaisia päätöksiä. Me voimme hyötyä menneisyyden kokemuksista. Mutta älkäämme tuhlatko aikaamme murehtimalla päätöksiä, jotka on tehty, virheitä, jotka on tehty. Eläkäämme nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.¹⁷

Rakkaat veljeni ja sisareni, kun me pyrimme tulemaan kelvollisiksi olemaan Kristuksen kirkon jäseniä – jäseniä siinä mielessä kuin Hän tarkoittaa, jäseniä, jotka ovat tehneet parannuksen ja tulleet Hänen luokseen – muistakaamme nämä kuusi periaatetta. Ensiksi, evankeliumi on Herran laatima onnensuunnitelma ja parannuksen on tarkoitus tuoda meille iloa. Toiseksi, todellinen parannus perustuu uskoon Herraan Jeesukseen Kristukseen ja lähtee siitä. Mitään muuta tapaa ei ole. Kolmanneksi, todelliseen parannukseen liittyy sydämenmuutos, ei pelkästään käyttäytymisen muutos. Neljänneksi, tähän voimalliseen sydämenmuutokseen kuuluu se, että tunnemme Jumalan mielen mukaista murhetta synneistämme. Juuri tätä tarkoittaa särjetty sydän ja murtunut mieli. Viidenneksi, Jumalan lahjat riittävät auttamaan meitä voittamaan jokaisen synnin ja heikkouden, jos me vain käännymme Hänen puoleensa saadaksemme apua. Lopuksi, meidän on muistettava, että useimmiten parannukseen ei liity sensaatiomaisia tai dramaattisia muutoksia, vaan se on pikemminkin vaiheittaista, vakaata, johdonmukaista etenemistä kohti Jumalan kaltaisuutta.

Jos me pyrimme omaksumaan nämä periaatteet elämäämme ja käyttämään niitä päivittäin, silloin olemme kelvollisia olemaan enemmän kuin nimiä Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenluettelossa. Todellisina jäseninä me voimme luottaa Hänen lupaukseensa: ”Jokaisen, joka on minun kirkkoani ja kestää minun kirkossani loppuun asti, minä perustan kalliolleni, eivätkä helvetin portit heitä voita” (OL 10:69).

Rukoukseni on, että me kaikki voisimme voittaa tuon lupauksen omaksemme.¹⁸

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Presidentti Benson sanoi, että todellisen parannuksen tehdäksemme meidän täytyy ensin ymmärtää, että ”evankeliumin suunnitelma on nimenomaan onnensuunnitelma” ja ettei jumalattomuus ”tule koskaan tuomaan meille onnea” (osa 1). Mistähän syystä tämän ymmärtäminen on olennaista parannusprosessissa?
Miksi pyrkimyksissämme tehdä parannusta käyttäytymisen muutos ei riitä? (Ks. osa 2.) Mistähän syystä meidän pitää turvautua Jeesukseen Kristukseen voidaksemme tehdä todellisen parannuksen?
Millä tavoin olet kokenut voimallisen sydämenmuutoksen, kuten osassa 3 selitetään? Mitä voimme tehdä auttaaksemme muita kokemaan tämän muutoksen?
Millä tavoin Jumalan mielen mukainen murhe eroaa murheesta, jota jotkut tuntevat, kun he ovat tehneet jotakin väärää? (Ks. osa 4.) Kuinka isä, äiti tai piispa voisi käyttää osan 4 opetuksia auttaakseen jotakuta, jonka pitää tehdä parannus?
Kun käyt läpi osaa 5, mitkä opetukset ovat mielestäsi erityisen lohdullisia? Miksi nämä opetukset ovat sinusta lohdullisia?
Todistaessaan Vapahtajan sovituksen voimasta presidentti Benson sanoi: ”Me emme saa menettää toivoa” (osa 6). Kun käyt läpi osaa 6, minkä sovitusta koskevien opetusten koet tuovan sinulle toivoa?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Luuk. 15:11–32; Moosia 4:10–12; 26:30–31; Alma 34:17–18; 3. Nefi 27:19–20; OL 18:10–16; 19:15–19

Opetusvihje

”Päätehtävänäsi tulee olla toisten auttaminen evankeliumin oppimisessa eikä vaikuttava esitys. Tämä sisältää myös sen, että annat oppijoille tilaisuuksia opettaa toisiaan.” (Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 64.)