2008
Vanhin Lawrence E. Corbridge
Toukokuu 2008


Vanhin Lawrence E. Corbridge

seitsemänkymmenen koorumista

Kuva
Elder Lawrence E. Corbridge

Vanhin Lawrence Edward Corbridge tunnustaa riippuvuutensa Herrasta.

”Kristus on ainoa toivomme ja koko toivomme ja ainoa tapa, jolla voimme tehdä kaiken sen, mitä Hän on pyytänyt meitä tekemään”, hän sanoo. ”Voimme täysin luottaa siihen, että Hän auttaa meitä onnistumaan.”

Vanhin Corbridge on saanut tämän todistuksen palveltuaan vuosia kirkossa, mukaan lukien piispana, korkean neuvoston jäsenenä, vaarnanjohtajana sekä lähetysjohtajana Santiagon pohjoisella lähetyskentällä Chilessä vuodesta 2002 vuoteen 2005.

Vanhin Corbridge syntyi 6. huhtikuuta 1949 ja varttui Provossa Utahissa USA:ssa. Hänen vanhempansa ovat Ivan ja Agnes Howe Corbridge. Hän palveli kokoaikaisessa lähetystyössä Argentiinan pohjoisella lähetyskentällä vuodesta 1968 vuoteen 1970.

Hän suoritti Brigham Youngin yliopistossa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon sekä oikeustieteen tohtorin tutkinnon. Valmistumisensa jälkeen hän aloitti lakimiesuran, ja saadessaan kutsun seitsemänkymmenen ensimmäiseen koorumiin hän oli osakas ja vanhempi asianajaja Salt Lake Cityssä sijaitsevassa lakiasiaintoimistossa.

Hän solmi avioliiton Jacquelyn Shamon kanssa Provon temppelissä Utahissa 21. joulukuuta 1974. Nuorena miehenä vanhin Corbridge työskenteli kesäisin karjatiloilla Idahossa ja Utahissa, jolloin hän oppi rakastamaan ulkoilmaelämää. Myös hänen vaimonsa ja viisi poikaansa rakastavat ulkoilmaelämää eri toimintoineen, kuten kalliokiipeilyä, koskenlaskua, laskettelua ja lumilautailua.

”Niitä harvoja asioita, jotka ovat todella tärkeitä, ovat tieto, luonne ja ihmissuhteet etenkin perheessä”, hän sanoo. Tärkeää on myös ”muistaa aina Kristus”.

Vanhin Corbridge jatkaa: ”Sitoudumme joka viikko tekemään juuri sen, kun nautimme sakramentin. Joskus epäonnistumme siinä. Silti Herra pyytää meitä kääntymään Hänen puoleensa jokaisessa ajatuksessa. Olemmepa siis töissä elättääksemme perheen tai kotona äitinä ja kodinhoitajana tai makaammepa sairaalan sängyssä vain puoli vuotta elinaikaa jäljellä, se on yhä välttämätön haasteemme – muistaa Hänet ja tehdä, mitä Hän tekisi.”