Minun sieluni iloitsee siitä, mikä on Herran
Ilo ”siitä, mikä on Herran – – kohottaa meidän sydäntämme ja antaa meille syyn riemuita”.
Mormonin kirjassa Nefi puhuu usein ilosta. Hän iloitsee ”siitä, mikä on Herran”, pyhistä kirjoituksista sekä taivaallisen Isämme suuresta ja iankaikkisesta onnensuunnitelmasta (ks. 2. Nefi 4:15–16; 11:2–8). Nefi muistaa ilonsa aiheet usein eritoten vastoinkäymisten keskellä, mikä kohottaa ja suuntaa hänen henkensä iankaikkisiin siunauksiin.
Meidänkin tulisi iloita siitä, mikä on Herran, sillä se kohottaa meidän sydäntämme ja antaa meille syyn ”riemuita” (2. Nefi 11:8). Saanen mainita muutamia asioita, joista itse iloitsen.
Iloitsen Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta. Nefin tavoin ”minä riemuitsen Jeesuksestani” (2. Nefi 33:6), Hänen palvelutyöstään ja pelastavasta tehtävästään maan päällä. Hän antaa valoa ja toivoa ja on antanut meille Pyhän Hengen lisäoppaaksi ja lohduksi polulle, jota meidän tulee kulkea. Vain Hänen kauttaan me voimme palata Isämme luo. ”Pelastus voi tulla ihmislapsille – – vain Kristuksen, Herran Kaikkivaltiaan nimessä ja nimen kautta” (Moosia 3:17).
Iloitsen Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista, joka on rakennettu apostolien ja profeettojen perustukselle. Heidän kanssaan minulla on ollut siunattu tilaisuus palvella. Todistan, että presidentti Thomas S. Monson on Herran profeetta maan päällä tänä päivänä. Iloitsen siitä, että hän todellakin palvelee yksilöä Kristuksen kaltaisella tavalla, osoittaen jokaiselle lämpöä ja rakkautta.
Iloitsen pappeuden avaimista ja temppeleistä, joita on joka puolella maan päällä, niin että iankaikkiset toimitukset ja liitot ovat meidän jokaisen ulottuvillamme. Muutamat taivaallisimmista päivistäni viime aikoina ovat olleet omien lasteni temppelivihkimiset isäni suorittaessa tuon pyhän toimituksen.
Iloitsen nuorten voimasta, kun näen heidän tulevan sankoin joukoin temppeleihin kasteille kuolleiden puolesta. Rakastan heidän kelvollista uskollisuuttaan tasovaatimuksille, jotka johtavat temppeliin, ja heidän valmistautumistaan uskollisiksi lähetyssaarnaajiksi sekä vanhurskaiksi äideiksi ja isiksi.
Iloitsen siitä, että olen minua rakastavan taivaallisen Isän tytär. Sain tietää jumalallisesta identiteetistäni varhaisina vuosinani äitini vierellä. Aivan hiljattain näin tuolloin kolmevuotiaan tyttärentyttäreni oppivan omaa identiteettiään omalta äidiltään. Eliza oli nukkumaan mennessään poissa tolaltaan. Hän sai lohdun vasta kun äiti kertoi uudestaan hänen lempitosikertomuksensa siitä erityisestä yöstä, jolloin taivaallinen Isä oli selkeästi ja selvästi kuiskannut äidin sydämeen, että Eliza oli erityinen henki, jolla oli edessään suurenmoinen tehtävä.
Saan suurta iloa tehtävässäni hoivaajana, mikä suo minun ilmaista syvimmän identiteettini naisena. Minuun tekee aina vaikutuksen se, kuinka naisilla, nuorilla naisilla ja jopa pienillä tytöillä tuntuu olevan vaistomainen kiinnostus ja kyky hoivata. Se ei ole ainoastaan äidin tärkein velvollisuus, vaan myös osa meidän yksilöllistä kuolevaisuutta edeltävää, kuolevaisuuden aikaista ja iankaikkista identiteettiämme ja tarkoitustamme (ks. ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, lokakuu 2004, s. 49). Hoivaaminen on opettamista, kehityksen vaalimista, kasvun tukemista, ruokkimista ja ravitsemista. Kukapa ei huutaisi ilosta saadessaan sellaisen siunatun tehtävän!
[Englanninkielisissä] pyhissä kirjoituksissa sanaa nurture [hoivata] käytetään vain kahdesti, ja kummassakin tapauksessa puhutaan vanhempien velvollisuudesta kasvattaa lapsensa ”Herran tahdon mukaan” (ks. Ef. 6:4; En. 1). Myös presidentti Hinckley kehotti sekä miehiä että naisia olemaan hoivaajia. Hän sanoi:
”Kuinka paljon ihanampi olisikaan – – yhteiskunta, jossa elämme, jos jokainen isä – – ja – – äiti pitäisi lapsiaan – – lahjoina taivaan Jumalalta, – – ja kasvattaisi lapsensa todellisen rakkauden avulla Herran viisaudessa ja nuhteessa” (”Nämä pienokaisemme”, Liahona, joulukuu 2007, s. 7).
Iloitsen perheistä. Iloitsin hiljattain uuden lapsenlapsen syntymästä perheeseen, joka ymmärtää, että vanhemmilla on vakava velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa. Vanhemmat sisarukset tunsivat luonnollista uteliaisuutta pikkusiskonsa saapumisesta tähän maailmaan. He saivat ensimmäiset opetuksensa tästä pyhästä aiheesta rakastavilta vanhemmilta pyhässä perheympäristössä, selestisessä ilmapiirissä, joka seuraa uuden sielun syntymää kuolevaisuuteen, ja Isämme suuren iankaikkisen suunnitelman suojissa. Vastaavasti seuraavana päivänä palatessaan kotiin esikoulusta, tyttärentyttäremme ilmoitti, että hän oli sinä päivänä koulussa oppinut än uuden ilmauksen seksuaalinen hyväksikäyttö”. Tunsin kantavani huolta siitä, että lasten tulee turvallisuussyistä jo näin varhaisessa iässä olla tietoisia niistä kielteisistä puolista, joita liittyy siihen aiheeseen, josta he olivat edellisenä iltana puhuneet niin ihanasti. Iloitsin enemmän kuin koskaan hoivaavasta perheestä, joka on perustettu Jeesuksen Kristuksen opetuksille.
Jaakob opetti, että Herra iloitsee naisten siveydestä (ks. MK Jaak. 2:28). Iloitsen kaikkien naisten ja miesten siveydestä ja puhtaudesta. Kuinka Herraa varmasti surettaakaan, kun Hän näkee siveyttä häpäistävän ja säädyllisyyttä pilkattavan joka puolella tätä jumalatonta maailmaa. Herra on huolehtinut siitä, että Hänen lapsensa saavat kokea suurta iloa läheisten, rakastavien ihmissuhteiden välityksellä, kuten lastenlapseni oppivat. Iloitsen perhejulistuksen selkeydestä, kun siinä varoitetaan, että
”ne, jotka rikkovat siveyden liittoja, jotka kohtelevat pahasti puolisoaan tai jälkeläisiään tai jotka jättävät perhevelvollisuudet täyttämättä, seisovat eräänä päivänä tilivelvollisina Jumalan edessä”.
Iloitsen pyhien kirjoitusten henkilöiden esimerkistä, jotka maallisen vaelluksensa aikana kulkevat uskossa. Joka kerta kulkiessani Abrahamin ja Iisakin kanssa Morian vuorelle johtavaa tietä minä itken, kun tiedän, ettei Abraham tiedä, että matkan päässä paikalla on enkeli ja pensaaseen on takertunut oinas. Olemme kukin maallisen polkumme keskivaiheilla, emmekä tunne oman kertomuksemme päätöstä. Mutta meitäkin, kuten Abrahamia, siunataan ihmeillä.
Iloitsen Herran armoteoista ja ihmeistä (ks. ”Bless Our Fast, We Pray”, Hymns, 138). Tiedän, että Hänen lempeät armotekonsa ja Hänen ihmeensä, niin isot kuin pienetkin, ovat todellisia. Ne tulevat Hänen tavallaan ja Hänen aikataulunsa mukaan. Toisinaan niin tapahtuu vasta kun olemme saavuttaneet äärirajamme. Jeesuksen opetuslasten täytyi uurastaa Galileanjärvellä soutaen vastatuuleen läpi koko yön, ennen kuin Jeesus viimein tuli heidän avukseen. Hän tuli vasta ”neljännen yövartion vaiheilla” eli lähellä päivänkoittoa. Hän kuitenkin tuli. (Ks. Mark. 6:45–51.) Todistukseni on, että ihmeitä tapahtuu, vaikkakin toisinaan vasta neljännen yövartion vaiheilla.
Juuri nyt käytän uskoani ja rukouksiani ja odotan ihmeitä niiden rakkaiden hyväksi, joilla on fyysistä sairautta tai emotionaalista surua ja jotka ovat hengellisesti eksyksissä. Iloitsen Herran rakkaudesta meitä jokaista lastaan kohtaan sekä Hänen viisaudestaan sallia meille yksilöllisesti räätälöityjä maallisia kokemuksia.
Lopuksi iloitsen – enemmän kuin osaan ilmaista – mieheni iankaikkisesta rakkaudesta ja jatkuvasta avusta sekä lasteni ja vanhempieni rukouksista ja tuesta näinä vuosina palvellessani Nuorten Naisten ylijohtajana.
”Minun sieluni iloitsee siitä, mikä on Herran” (2. Nefi 4:16) – Hänen laistaan, Hänen elämästään, Hänen rakkaudestaan. Hänestä iloitseminen on sitä, että tunnustamme Hänen kätensä omassa elämässämme. Meidän evankeliumiin liittyvä velvollisuutemme on tehdä oikein ja rakastaa sitä, mikä on oikein ja iloita siitä. Kun me iloitsemme palvellessamme taivaallista Isäämme, niin Hän mielihyvin siunaa meitä. ”Minä, Herra – – kunnioitan mielihyvin niitä, jotka palvelevat minua vanhurskaasti ja vilpittömästi loppuun asti” (OL 76:5). Haluan aina olla Hänen ilonsa arvoinen. ”Rakastan Herraa; Hänessä sieluni iloitsee” (”I Love the Lord”, Jackman Music Corporation). Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.