2008
Vain muutaman asteen ero
Toukokuu 2008


Vain muutaman asteen ero

Ero onnellisuuden ja murheen välillä – – johtuu usein vain muutaman asteen virheestä.

Kuva
President Dieter F. Uchtdorf

Rakkaat veljeni, tunnen voimanne ja hyvyytenne kokoontuessamme yhteen Jumalan pappeudenhaltijoina. Minä rakastan teitä ja ihailen teitä. Kiitän teitä uskostanne, rukouksistanne ja halustanne palvella Herraa.

Nyt on kulunut kaksi kuukautta siitä, kun presidentti Thomas S. Monson kutsui minut palvelemaan toisena neuvonantajana kirkon ensimmäisessä presidenttikunnassa. Olen varma, että se tuli monelle yllätyksenä, ja se yllätti minutkin. Itse asiassa voinkin sanoa olleeni ehkä toiseksi yllättynein ihminen maailmassa. Vaimoni yllättyi eniten.

Päivänä, jolloin kahdentoista apostolin koorumi kokoontui temppelissä hyväksyäkseen presidentti Monsonin ja asettaakseen ja erottaakseen hänet tehtäväänsä profeettana, näkijänä ja ilmoituksensaajana sekä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon presidenttinä, olin suunnattoman iloinen saadessani tilaisuuden kohottaa käteni hyväksymisen merkiksi rakkaalle ystävälleni ja johtajalleni.

Kun presidentti Monson oli hyväksytty, hän ilmoitti neuvonantajansa.

Presidentti Eyring ei ollut mikään yllätys. Hän on merkittävä, voimakasluontoinen mies – hieno valinta ensimmäiseksi neuvonantajaksi. Kuinka rakastankaan ja ihailenkaan häntä.

Sitten presidentti Monson ilmoitti toisen neuvonantajansa. Se oli nimi, joka kuulosti oudon tutulta. Se oli oma nimeni.

Katselin ympäri huonetta epävarmana siitä, olinko kuullut oikein. Mutta veljieni hymyt ja presidentti Monsonin myötätuntoinen ilme vakuuttivat minulle, että jälleen kerran elämäni muuttuisi. Me kaikki kaipaamme presidentti Hinckleyä. Hän on edelleen siunauksena elämässämme.

Presidentti Monson on Jumalan profeetta meidän aikaamme varten; kunnioitan häntä ja lupaan sydämeni, väkevyyteni, mieleni ja voimani tälle suurelle työlle.

Vuonna 1979 suuri matkustajakone, jossa oli 257 ihmistä, lähti Uudesta-Seelannista maisemalennolle Etelänavalle ja takaisin. Ohjaajien tietämättä joku oli kuitenkin säätänyt lentokoordinaatteja vaivaiset kaksi astetta. Tämä virhe vei lentokoneen 28 mailia [45 km] itään siitä, missä ohjaajat arvelivat heidän olevan. Kun he lähestyivät Etelänapamannerta, ohjaajat päättivät laskeutua alemmaksi antaakseen matkustajille paremmat näkymät maisemaan. Vaikka molemmat olivat kokeneita lentäjiä, kumpikaan ei ollut tehnyt juuri tätä lentoa aiemmin, eivätkä he voineet millään tietää, että väärät koordinaatit olivat tuoneet heidät suoraan kohti Erebus-vuorta, joka on jäätyneestä maisemasta yli 12 000 jalan [3 700 m] korkeuteen kohoava aktiivinen tulivuori.

Kun lentäjät ohjasivat konetta eteenpäin, tulivuorta peittävän lumen ja jään valkoisuus sekoittui yllä olevien pilvien valkoisuuteen, mikä sai kaiken näyttämään siltä, että he lensivät tasaisen alueen yllä. Kun mittarit ilmoittivat varoitusäänellään, että maa kohosi nopeasti heitä vastaan, oli jo liian myöhäistä. Lentokone iskeytyi tulivuoren rinteeseen, ja kaikki koneessa olleet kuolivat.

Se oli hirveä tragedia, jonka aiheutti pieni virhe – vain muutaman asteen ero.1

Vuosien kuluessa palvellessani Herraa ja lukuisissa puhutteluissa olen oppinut, että ero onnellisuuden ja murheen välillä yksilöissä, avioliitoissa ja perheissä johtuu usein vain muutaman asteen virheestä.

Saul, Israelin kuningas

Kertomus Saulista, Israelin kuninkaasta, valaisee tätä seikkaa. Saulin elämä alkoi sangen lupaavasti, mutta sillä oli onneton ja traaginen loppu. Alussa Saul oli ”nuori ja komea poika – – . Koko Israelissa ei ollut komeampaa miestä.”2 Jumala valitsi henkilökohtaisesti Saulin kuninkaaksi.3 Hänellä oli kaikki edut puolellaan – hän oli fyysisesti kunnioitusta herättävä4 ja hän tuli vaikutusvaltaisesta perheestä5.

Tietenkin Saulilla oli heikkoutensa, mutta Herra lupasi siunata ja tukea häntä ja olla hänelle suosiollinen. Pyhissä kirjoituksissa meille kerrotaan, että Jumala lupasi aina olla hänen kanssaan,6 antaa hänelle uuden sydämen7 ja muuttaa hänet toiseksi ihmiseksi8.

Kun Saulilla oli Herra apunaan, hän oli mahtava kuningas. Hän yhdisti Israelin ja voitti ammonilaiset, jotka olivat hyökänneet heidän mailleen.9 Pian häntä odotti paljon suurempi ongelma – filistealaiset, joilla oli pelottava armeija sotavaunuineen ja ratsumiehineen ja ”jalkaväkeä yhtä paljon kuin on hiekkaa meren rannalla”10. Israelilaiset pelkäsivät filistealaisia niin paljon, että he ”piiloutuivat luoliin, kallionkoloihin ja vuorille”11.

Nuori kuningas tarvitsi apua. Profeetta Samuel lähetti hänelle sanan pyytäen odottamaan ja lupasi itse tulla antamaan uhrin ja kysymään neuvoa Herralta. Saul odotti seitsemän päivää, eikä profeetta Samuel ollut vieläkään saapunut. Lopulta Saul ei mielestään voinut odottaa pitempään. Hän kutsui kansan koolle ja teki jotakin, mihin hänellä ei ollut pappeuden valtuutta – hän antoi itse uhrin.

Kun Samuel saapui, hän oli murtunut. ”Olet tehnyt tyhmästi!”, hän sanoi. Jos uusi kuningas vain olisi kestänyt vähän pitempään eikä poikennut Herran tieltä, jos hän vain olisi noudattanut ilmoitettua pappeuden järjestystä, Herra olisi vahvistanut hänen kuninkuutensa ikuisiksi ajoiksi. ”Mutta nyt”, Samuel sanoi, ”kuninkuutesi ei enää pysy.”12

Sinä päivänä profeetta Samuel näki Saulin luonteessa ratkaisevan heikkouden. Kun Saul kohtasi ulkopuolisia paineita, hänellä ei ollut itsekuria pysyä oikealla tiellä, luottaa Herraan ja Hänen profeettaansa ja noudattaa Jumalan säätämää mallia.

Pienillä virheillä voi olla suuri vaikutus elämäämme

Muutaman asteen ero, kuten sillä Etelänapamantereen lennolla, tai Saulin kyvyttömyys pitäytyä lujasti profeetan neuvoihin vain vähän kauemmin, voi vaikuttaa vähäiseltä. Mutta ajan myötä pienilläkin virheillä voi olla dramaattinen vaikutus elämäämme.

Saanen kertoa teille, kuinka opetin sitä samaa periaatetta nuorille lentäjille.

Oletetaanpa, että nousisitte lentoon päiväntasaajalla olevalta lentokentältä tarkoituksenanne lentää maapallon ympäri, mutta kurssinne poikkeaisi vain yhden asteen verran. Kun palaisitte takaisin samalle pituusasteelle, kuinka kaukana kurssistanne olisitte? Muutamia kilometrejä? Sataviisikymmentä kilometriä? Vastaus saattaa yllättää teidät. Vain yhden asteen ero veisi teidät noin 500 mailin [800 km] päähän kurssistanne, eli tunnin lentomatkan päähän suihkukoneella.

Kukaan ei halua elämänsä päättyvän tragediaan. Mutta aivan liian usein, kuten nuo maisemalennon ohjaajat ja matkustajat, lähdemme mielestämme jännittävälle matkalle ja huomamme liian myöhään, että muutaman asteen virhe on vienyt meidät hengellisen tuhon kurssille.

Voivatko nämä esimerkit olla opiksi omassa elämässämme?

Pienet virheet ja vähäiset poikkeamat Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opista voivat tuoda elämäämme murheellisia seurauksia. Sen tähden on äärimmäisen tärkeää, että meistä tulee tarpeeksi kurinalaisia, jotta voimme ajoissa tehdä ratkaisevia korjauksia päästäksemme takaisin oikealle tielle, emmekä vain odota tai toivo, että virheet jotenkin korjautuvat itsestään.

Mitä pitempään viivytämme korjaavaa toimenpidettä, sitä suurempia tarvittavien muutosten on oltava ja sitä pitempään kestää kurssin muuttaminen – kun tuho saattaa jo häämöttää.

Teille pappeudenhaltijoille on annettu suuri vastuu. Ajatelkaapa sitä: taivaallinen Isämme on uskonut teille nuorille diakoneille, opettajille ja papeille ”enkelien palveluksen ja valmistavan evankeliumin [avaimen]”13. Te Melkisedekin pappeuden haltijat olette ottaneet vastaan valan ja liiton, jossa teille on luvattu kaikki, mitä Isällä on, jos pidätte pappeutenne kunniassa14.

Herra muistuttaa meille, että ”siltä, jolle paljon on annettu, paljon vaaditaan”15. Niillä, joilla on Jumalan pappeus, on suuri vastuu olla maailmalle esimerkkinä hyvyydestä. Me elämme näiden odotusten mukaisesti, kun tunnistamme nopeasti ne vaarat ja vaikutukset, jotka houkuttelevat meitä poikkeamaan Herran tiestä, ja kun noudatamme rohkeasti Pyhän Hengen kuiskauksia tehdessämme ratkaisevia korjauksia, jotka tuovat meidät takaisin kurssiimme.

Tämä konferenssi käännetään 92 kielelle ja lähetetään 96 maahan nykyajan teknologian ihmeen välityksellä. Monet teistä veljistä osallistutte yleiskonferenssiin Internetin välityksellä. Tällainen uusi tekniikka mahdollistaa sen, että evankeliumin sanomaa levitetään kaikkialle maailmaan. Kirkon verkkosivut ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka tätä tekniikkaa voidaan käyttää hienona innoituksen, avun ja opetuksen lähteenä. Ne voivat olla siunauksena teille pappeudenhaltijoille, teidän perheellenne ja kirkolle. Mutta olkaa varovaisia. Tämä sama tekniikka voi antaa pahoille vaikutuksille mahdollisuuden ylittää kotinne kynnys. Nämä vaaralliset ansat ovat vain hiirellä napsauttamisen päässä. Pornografia, väkivalta, suvaitsemattomuus ja jumalattomuus tuhoavat perheitä, avioliittoja ja henkilökohtaista elämää. Nuo vaarat leviävät monien tiedotusvälineiden kautta, kuten lehtien, kirjojen, television, elokuvien ja musiikin sekä Internetin välityksellä. Herra auttaa teitä tunnistamaan nuo pahuudet ja välttämään niitä. Juuri ajoissa tapahtuva vaaran tunnistaminen ja selkeä kurssin korjaus pitävät teidät evankeliumin valossa. Vähäiset päätökset voivat johtaa suuriin seurauksiin.

Outoon ja uskallettuun Internetin keskusteluryhmään osallistuminen voi johtaa teidät keskelle raivoavaa myrskyä. Tietokoneen laittaminen omaan huoneeseen, johon muut perheenjäsenet eivät pääse, voi olla alku petolliselle ja vaaralliselle matkalle.

Mutta Herra ei vaadi pelkästään näkyviä tekoja, vaan myös sitä, että sisäiset ajatuksenne ja tunteenne ovat lähellä lain henkeä.16 Jumala ”vaatii sydäntä ja altista mieltä”17.

Meillä, Jumalan pappeudella, on vastuu ja voima ohjata itseämme: ”Ei ole soveliasta, että minä käsken kaikessa”, Herra sanoo. ”Ihmisten tulisi tehdä innokkaasti työtä hyvän asian puolesta ja tehdä paljon omasta vapaasta tahdostaan ja saada aikaan paljon vanhurskautta; sillä heissä on voima, jonka tähden he ovat vapaita toimimaan tahtonsa mukaan.”18

Taivaallinen Isämme tiesi ennen kuin tulimme tänne kuolevaisuuteen, että kielteiset voimat houkuttelisivat meitä poikkeamaan kurssistamme, ”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta”19. Siksi Hän valmisti meille keinon tehdä korjauksia. Todellisen parannusprosessin armeliaisuuden sekä Jeesuksen Kristuksen sovitustyön ansiosta me voimme saada syntimme anteeksi emmekä joudu kadotukseen vaan saamme iankaikkisen elämän.20

Halukkuutemme tehdä parannus osoittaa kiitollisuutemme Jumalan lahjasta sekä Vapahtajan rakkaudesta ja Hänen puolestamme tekemästään uhrauksesta. Käskyt ja pappeuden liitot toimivat kokeena uskolle, kuuliaisuudelle ja rakkaudelle Jumalaa ja Jeesusta Kristusta kohtaan, mutta mikä vielä tärkeämpää, ne tarjoavat tilaisuuden kokea rakkautta Jumalan antamana ja saada ilon täyteyttä sekä tässä elämässä että tulevassa elämässä.

Nämä Jumalan käskyt ja liitot ovat kuin lento-ohjeet taivaallisista korkeuksista, ja ne johdattavat meidät turvallisesti iankaikkiseen päämääräämme. Siinä on kauneutta ja kirkkautta, joka ylittää ymmärryksen. Se on vaivan arvoista. Se on sen arvoista, että teemme nyt ratkaisevia korjauksia ja pysymme sitten kurssissa.

Muistakaa: taivaat eivät tule olemaan täynnä niitä, jotka eivät koskaan ole tehneet virheitä, vaan niitä, jotka ymmärsivät olevansa poissa kurssista ja jotka korjasivat tapansa päästäkseen takaisin evankeliumin totuuden valoon.

Mitä enemmän arvostamme profeettojen sanoja ja sovellamme niitä, sitä paremmin ymmärrämme, kun olemme poikkeamassa kurssista – vaikka vain muutaman asteen verran.

Entä jos olemme ajautuneet kauaksi kurssista?

Sitten, veljet, on niitä, jotka eivät ole tehneet sopivia korjauksia kurssiinsa ja jotka uskovat nyt olevansa liian kaukana Herran tiestä päästäkseen ikinä takaisin. Julistamme heille hyvän uutisen, että tämä on lunastuksen ja pelastuksen evankeliumi. Ei ole väliä, kuinka hirveän kaukana kurssista olettekin, ei ole väliä, kuinka kauaksi olette eksyneet, tie takaisin on varma ja selkeä. Tulkaa, oppikaa Isästä; antakaa uhrina särkynyt sydän ja murtunut mieli. Osoittakaa uskoa ja uskokaa Jeesuksen Kristuksen äärettömän sovituksen puhdistavaan voimaan. Jos me tunnustamme syntimme ja teemme parannuksen, Jumala on uskollinen ja vanhurskas ja antaa meille anteeksi sekä puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.21 ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi.”22

Se ei ehkä ole helppo tie, ja se vaatii itsekuria ja päättäväisyyttä, mutta sen lopputuloksena on kirkkaus, joka on sanoin kuvaamaton. Teitä ei ole tuomittu traagiseen loppuun. Monet ovat innokkaita auttamaan teitä: teidän perheenne, piispanne ja vaarnanjohtajanne, koorumin johtajanne sekä kotiopettajanne. Parhain ystävänne on tietenkin kaikkivoipa maailmankaikkeuden Luoja. Teillä on Hänen pappeutensa. Hän ymmärtää teidän surunne. Hän tuntee teidän murheenne. Hän ja meidän taivaallinen Isämme siunaavat, lohduttavat ja vahvistavat teitä; He kulkevat vierellänne ja kantavat teitä pyrkiessänne korjaamaan kurssinne.

Rakkaat veljeni, olette todella taivaallisen Isän valittuja ja kallisarvoisia poikia. Hän on uskonut teille pyhän pappeuden voiman. Älkää poiketko kurssista, älkää edes muutamaa astetta. Kuunnelkaa Herraa Jumalaanne, ja Hän tekee teille sen, mitä Hän lupasi tehdä Saulille: Hän antaa teille uuden sydämen, tekee teidät uudeksi ihmiseksi ja on aina kanssanne.

Todistan taivaallisesta Isästämme, joka tuntee teidät ja rakastaa teitä. Todistan Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta, joka johtaa tätä kirkkoa. Presidentti Thomas S. Monson on Jumalan profeetta tänä päivänä. Haluan ilmaista rakkauteni ja kiitollisuuteni teille, rakkaat ystäväni ja veljeni pappeudessa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. Arthur Marcel, ”Mount Erebus Plane Crash”, www.abc.net.au/rn/ockhamsrazor/ stories/2007/1814952.htm.

  2. 1. Sam. 9:2.

  3. Ks. 1. Sam. 9:17.

  4. Ks. 1. Sam. 10:23.

  5. Ks. 1. Sam. 9:1.

  6. Ks. 1. Sam. 10:7.

  7. Ks. 1. Sam. 10:9.

  8. Ks. 1. Sam. 10:6.

  9. Ks. 1. Sam. 11:11.

  10. 1. Sam. 13:5.

  11. 1. Sam. 13:6.

  12. 1. Sam. 13:13–14.

  13. OL 84:26.

  14. Ks. OL 84:38–39.

  15. OL 82:3.

  16. Ks. Alma 12:12–14; OL 88:109.

  17. OL 64:34.

  18. OL 58:26–28.

  19. Room. 3:23.

  20. Ks. Joh. 3:16.

  21. Ks. 1. Joh. 1:9.

  22. Jes. 1:18.