Kolme johtavaa ylipappia
Saamme viisautta ja voimaa, kun pidämme ensimmäistä presidenttikuntaa ihanteenamme ja johtamisen mallinamme.
Millainen siunaus ja etuoikeus meillä onkaan hyväksyä presidentti Thomas S. Monson, presidentti Henry B. Eyring ja presidentti Dieter F. Uchtdorf Herran kirkon uudeksi ensimmäiseksi presidenttikunnaksi.
Ensimmäisen kerran opin ensimmäisen presidenttikunnan tärkeyden varttuessani poikasena Länsi- Kanadassa. Aina kun menin isoäiti ja isoisä Walkerin kotiin, eteisessä minua tervehti kehystetty valokuva kirkon ensimmäisestä presidenttikunnasta. Muistan sen hyvin. Tuntui kuin he olisivat seisseet vahdissa tervehtien kaikkia sisääntulijoita.
Kauniissa värivalokuvassa olivat presidentti George Albert Smith sekä hänen neuvonantajansa J. Reuben Clark jr ja David O. McKay. Kuvassa he seisoivat yhdessä suuren karttapallon luona. Pidin siitä kuvasta. He olivat niin komeita ja kunnioitusta herättäviä miehiä. Tiesin, että he olivat Jumalan profeetta ja hänen neuvonantajansa.
Kuvalla, joka oli isovanhempieni kodin eteisen seinällä, oli minuun voimallinen vaikutus. Asuin pienessä Raymondin preeriakaupungissa, missä isovanhempanikin asuivat. Heidän kotinsa oli kävelymatkan päässä, joten kävin monesti heidän luonaan. Muistan seisseeni usein hiljaa itsekseni eteisessä katsoen kunnioittavasti ensimmäisen presidenttikunnan kuvaa. Muistan miettineeni sitä, miksi isovanhempieni mielestä oli niin tärkeää kunnioittaa ensimmäistä presidenttikuntaa ja pitää kodissaan sitä kuvaa näkyvästi esillä. Kaikki sisääntulijat näkisivät sen. Kenties tärkeintä oli se, että heidän lapsilleen ja lastenlapsilleen se oli jatkuvana muistutuksena siitä, mikä isoäidin ja isoisän sydämessä ja elämässä oli syvällisen tärkeää.
Vuosia myöhemmin tulin siihen tulokseen, että ensimmäisen presidenttikunnan kuvan esillä pitäminen vastasi Joosuan kaunista ilmausta: ”Valitkaa tänä päivänä, ketä palvelette – –. Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” (Joos. 24:15.)
Kaikki, jotka astuivat James ja Fannye Walkerin kotiin, tiesivät, että heidän sydämeensä oli kirjoitettu sanat: ”Me ja meidän perheemme palvelemme Herraa.” Minä, heidän pojanpoikansa, tiesin sen enkä ole koskaan unohtanut sitä.
Ollessani poika en ymmärtänyt kovinkaan hyvin sen merkitystä, miksi yhden presidentin sijaan ensimmäisessä presidenttikunnassa oli kolme. Tiesin tietenkin, että Jeesus oli valinnut Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen eikä vain Pietaria. Tiesin, että isäni oli yksi piispakunnan kolmesta miehestä ja hän palveli piispa J. O. Hickenin neuvonantajana. Tiesin, että isoisäni oli vaarnanjohtaja ja että hänellä oli kaksi neuvonantajaa, jotka seisoivat hänen rinnallaan (veli John Allen ja veli Leslie Palmer).
Kussakin tapauksessa kyseessä oli presidenttikunta tai johtokunta, joka ei koostunut vain yhdestä johtajana toimineesta miehestä, vaan kolmesta, jotka johtivat yhdessä. Alkeisyhdistyksessä olin oppinut uskonkappaleet ja opin rakastamaan niitä. Uskonkappaleet antavat nuorillemme tukea ja varmuutta, kun he oppivat kirkon perusopit. Tiesin silloin, että ”saarnatakseen evankeliumia ja suorittaakseen sen toimituksia miehen täytyy olla Jumalan kutsuma profetian kautta ja niiden kätten päällepanemisella, joilla on toimivalta” (UK 5).
Vuonna 1835 Herra ilmoitti profeetta Joseph Smithille presidenttikuntien ja johtokuntien asianmukaisen järjestyksen kirkossa:
”Välttämättä täytyy olla johtajia eli johtavia virkamiehiä – –.
Melkisedekin pappeudesta kolme johtavaa ylipappia, kirkon valitsemaa, tuohon virkaan nimitettyä ja asetettua ja kirkon luottamuksen, uskon ja rukouksen tukemaa, muodostavat kirkon presidenttikunnan koorumin.” (OL 107:21–22.)
”Kolmen presidentin koorumi” (ks. OL 107:29) – ei presidentti ja kaksi varapresidenttiä – vaan kolme johtavaa ylipappia. Kolmen presidentin koorumi – Herran kirkon ensimmäinen presidenttikunta.
Maailma ei organisoidu samalla tavalla, mutta näin Herra järjestää ja organisoi kirkkonsa.
Se tuo mieleen pyhien kirjoitusten kohdan:
”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.” (Jes. 55:8–9.)
Seitsemännen syntymäpäiväni aikoihin opin hieman presidentinviran seuraannosta, kun presidentti George Albert Smith kuoli. Vähän myöhemmin isoäidin ja isoisän eteishallin kuva korvattiin kauniilla valokuvalla, jossa olivat presidentti David O. McKay sekä hänen neuvonantajansa Stephen L Richards ja J. Reuben Clark jr.
Poikasena en tietenkään ymmärtänyt presidentinviran seuraannon syvällistä merkitystä tai prosessia – mutta tiesin, että profeetta oli kuollut ja että meitä johti uusi Jumalan profeetta rinnallaan kaksi neuvonantajaa.
Kolmetoistavuotiaana minut kutsuttiin piispa Murray Holtin toimistoon, ja piispa esitti minulle kutsun palvella diakonien koorumin johtajana. Hän sanoi minulle, että minun piti mennä kotiin ja rukoilla sen johdosta, keiden tulisi olla neuvonantajiani. Hän opetti minulle, että Herra auttaisi minua päättämään. Niin Hän auttoikin. Sitten opin lisää neuvonantajista ja aloin ymmärtää, miksi Herra antaa presidenttikuntien ja johtokuntien – ei presidenttien ja johtajien – johtaa kirkkoaan. Rakastin neuvonantajiani diakonien koorumissa, ja me rukoilimme ja työskentelimme uutterasti auttaaksemme koorumimme poikia. Piispa Holt opetti minulle presidenttikuntien ja johtokuntien mallin ja opetti minulle, kuinka johtokunnan tulee toimia Herran kirkossa.
Myöhemmin kun palvelin muiden koorumien johtajana, tiesin jo neuvonantajien merkityksen ja tiesin, että Herra auttaisi minua valitsemaan heidät – aivan kuten piispani oli opettanut minulle.
Diakonien koorumin johtajana ja myöhemmin piispana ja vaarnanjohtajana tiesin sen, että millaista viisautta, ymmärrystä tai kykyjä minulla olikin, niitä vahvistettaisiin merkittävästi, kun ottaisin neuvonantajani mukaan jokaiseen päätökseen, joka pitäisi tehdä. Opin, että yhdessä johtokuntana palvelemisen hyödyt olivat suurenmoisia ja moninkertaisia.
Aloin ymmärtää, miksi Herra oli määrännyt, että Hänen kirkkonsa johdossa tulee olla kolme johtavaa ylipappia, ja miksi Hän määräsi saman johtamisen muodon koskemaan miltei läpi koko kirkkoa.
Herra on sanonut: ”Minä annan teille mallin kaikkeen, jotta ette eksyisi” (OL 52:14). Hän on antanut meille johtamisen mallin. Presidentti Gordon B. Hinckley on opettanut: ”Jokaista organisaatiota kirkossa johtaa kolmen henkilön muodostama presidenttikunta tai johtokunta, paitsi seitsenkymmeniä [ja kahtatoista]” (Teachings of Gordon B. Hinckley, 1977, s. 94). Lisäksi apujärjestöjen johdossa on kaikilla tasoilla johtaja ja kaksi neuvonantajaa. Yhdessä johtokuntana palvelemisen kaikki siunaukset ja hyödyt pätevät niin apujärjestöihin kuin pappeuskoorumeihin.
Meidän jokaisen, jotka palvelemme missä tahansa kirkon johtokunnissa, tulee pitää ensimmäistä presidenttikuntaa mallinamme ja sellaisena esimerkkinä, jota pyrimme noudattamaan huolehtiessamme taloudenhoitotehtävistämme. Meidän tulee pyrkiä olemaan heidän kaltaisiaan ja työskentelemään yhdessä rakkaudessa ja sopusoinnussa kuten he.
Presidentti Gordon B. Hinckley puhui usein neuvonantajien tärkeydestä. Hän on sanonut: ”Herra asetti [neuvonantajat] tehtävään tarkoituksella” (Teachings of Gordon B. Hinckley, s. 94).
Presidentti Hinckley opetti meitä edelleen: ”Joka aamu maanantaita lukuun ottamatta ensimmäinen presidenttikunta kokoontuu, kun olemme paikkakunnalla. Pyydän presidentti Faustia esittämään asiansa, ja me keskustelemme siitä ja teemme päätöksen. Sitten pyydän presidentti Monsonia esittämään asiansa, ja me keskustelemme siitä ja teemme päätöksen. Sitten esitän ne asiat, jotka haluan tuoda esiin, ja me keskustelemme niistä ja teemme päätöksen. Me työskentelemme yhdessä. – – Presidenttikunnassa ei voi toimia yksin. Neuvonantajat – kuinka loistavia neuvonantajat ovatkaan. Heidän avullaan välttyy tekemästä vääriä asioita, he auttavat tekemään oikeita asioita.” (Teachings of Gordon B. Hinckley, s. 95; ks. myös ”In – – Counsellors There is Safety”, Ensign, marraskuu 1990, s. 48–51.)
Presidentti Joseph F. Smithin neuvonantaja kuvaili kerran, kuinka ensimmäinen presidenttikunta neuvotteli: ”Kun [kirkon presidentin] eteen tuli ratkaistavaksi jokin asia, hän ja hänen neuvonantajansa puhuivat siitä ja harkitsivat sitä tarkkaan, kunnes he tulivat samaan johtopäätökseen” (Anthon H. Lund, julkaisussa Conference Report, kesäkuu 1919, s. 19, kursivointi lisätty).
Saman tulisi olla meidän mallinamme johtokunnissa.
Ilmoituksissa meitä opetetaan tekemään päätöksemme koorumeissa ja johtokunnissa ”kaikessa vanhurskaudessa, pyhyydessä ja sydämen nöyryydessä, sävyisyydessä ja pitkämielisyydessä ja uskossa ja hyveellisyydessä ja tiedossa, kohtuullisuudessa, kärsivällisyydessä, jumalisuudessa, veljellisessä ystävällisyydessä ja rakkaudessa” (OL 107:30).
Herra on antanut meille mallin.
Olemme tänään hyväksyneet kirkon uuden ensimmäisen presidenttikunnan. He opettavat meitä ja näyttävät meille mallin, jota meidän tulee noudattaa. Saamme viisautta ja voimaa, kun pidämme ensimmäistä presidenttikuntaa ihanteenamme ja johtamisen mallinamme.
Perhettämme siunataan suuresti, kun opetamme lapsiamme ja lastenlapsiamme rakastamaan ja tukemaan kirkon johtajia. Kun nuorena poikana seisoin isovanhempieni kodissa, tiesin, että meitä johtivat Jumalan miehet, jotka Herra oli asettanut opastamaan meitä.
Ja tiedän sen nykyäänkin. Todistan, että tämä on Herran Jeesuksen Kristuksen työtä ja että meitä johtavat Hänen apostolinsa ja profeettansa. Todistan, että virkaiältään vanhin apostoli, presidentti Thomas S. Monson, on Jumalan kutsuma, ja että rinnallaan kaksi erinomaista neuvonantajaansa he johtavat meitä Herran mielen ja tahdon mukaisesti – Hänen, jonka kirkko tämä on. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.