2008
Paras sijoitus
Toukokuu 2008


Paras sijoitus

Jos maksatte aina rehelliset kymmenykset, Herra siunaa teitä. Se tulee olemaan paras sijoitus, mitä koskaan teette.

Kuva
Elder Sheldon F. Child

Kun olin pieni poika, yhdellä naapureistamme oli joukko lypsylehmiä. Yksi naapurin lehmistä kuoli ja siltä jäi vastasyntynyt vasikka, jonka naapuri antoi minulle. Minä huolehdin vasikasta, syötin sitä ja kasvatin sitä. Päivä, jolloin isäni vei sen karjatarhaan myytäväksi, oli minulle sekavien tunteiden päivä: Olin vähitellen kiintynyt vasikkaani, ja kuitenkin odotin innolla saavani palkkion työstäni. Pyysin ainoastaan, että saisin vasikan myymisestä tulevat rahat hopeadollareina. Muistan, kuinka isä tuli sinä iltana kotiin ja laski käsiini 20 hopeadollaria. Raha oli tiukalla, ja minusta tuntui, että olin saanut maailman kaikki rahat. Laskin ja kiillotin huolellisesti jokaisen kolikon ja ihailin niitä. Kun tuli sunnuntai, panin kaksi kiiltävää kolikkoa vastahakoisesti taskuuni maksaakseni kymmenykseni. Niin vaikeaa kuin olikin luovuttaa kallisarvoiset hopeadollarini piispalle, muistan yhä, miten hyvältä minusta tuntui olla kuuliainen Herralle.

Kotimatkalla kirkosta äiti kertoi minulle, kuinka ylpeä hän oli minusta. Sitten hän sanoi: ”Sinun isoisäsi kertoi aina meille lapsille, että jos uskollisesti maksaisimme rehelliset kymmenykset, niin Herra siunaisi meitä ja se olisi paras sijoitus, mitä voisimme koskaan tehdä.”

Isoisäni ymmärsi, että ”on olemassa laki – peruuttamattomasti säädetty taivaassa ennen tämän maailman perustamista – johon kaikki siunaukset perustuvat, ja kun me saamme jonkin siunauksen Jumalalta, se tapahtuu kuuliaisuudesta sitä lakia kohtaan, johon se perustuu”1. Kymmenykset ovat Jumalan käsky, ja kun me noudatamme Hänen lakiaan, Hän siunaa meitä varmasti. Sen asian pystyin ymmärtämään jo seitsemänvuotiaana poikasenakin. Presidentti Thomas S. Monson on Jumalan laeista puhuessaan sanonut: ”Jos rikomme niitä, joudumme kärsimään pitkäaikaisista seurauksista. Jos noudatamme niitä, saamme korjata satona ainaista iloa.”2

Muistanette, että kun Israelia kuritettiin siitä, että he riistivät Jumalalta, kansa kysyi: ”Mitä me sinulta riistämme?” Vastaus kuului: ”Kymmenyksiä ja uhrilahjoja!” Ja sitten israelilaisille luvattiin, että jos he noudattaisivat Herran kymmenysten lakia, he olisivat oikeutettuja saamaan Hänen siunauksiaan. Herra sanoi: ”Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon – –. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. – Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille [siunausta, niin ettei ole kylliksi tilaa ottaa sitä vastaan].”3

Herra pyysi Israelia koettelemaan Häntä, asettamaan Hänet kokeeseen, uskomaan Häneen, niin että Hän voisi pitää lupauksensa heille. Sama käsky ja sama lupaus ovat voimassa nykyäänkin. Kun pidämme kymmenysten lain, Herran lupaus on varma: meitä siunataan sekä ajallisesti että hengellisesti Herran viisauden ja ajoituksen mukaan.

Vaimollani Joanilla ja minulla on ollut etuoikeutena asua useilla eri puolilla maailmaa sellaisten suurenmoisten ihmisten keskuudessa, jotka turvautuvat Herraan päivittäin saadakseen perustavimmat ajalliset tarpeensa tyydytettyä. Ne, jotka ottavat uskon harppauksen maksaakseen kymmenyksensä, todistavat, että heille avataan taivaan ikkunat. Muistan erään uskollisen isän Filippiineillä kertoneen, kuinka hän eräänä sunnuntaina maksoi vaatimattomat kymmenyksensä piispalle ja meni sitten lastensa kanssa kirkosta kotiin tietäen aivan hyvin, ettei kotona olisi mitään syötävää. Heidän kulkiessaan eteenpäin eräästä puusta putosi valtavan suuri leipäpuun hedelmä aivan heidän eteensä. Isä katsoi heti ylöspäin ja kiitti Jumalaa siitä, että Hän avasi taivaan ikkunat ja lähetti hänelle leipäpuun hedelmän, jolla ruokkia lapsensa.

Me elämme haastavia taloudellisia aikoja. Jos kuitenkin katsomme taaksepäin menneitä vuosia, huomaamme, että suhteellisen vaurauden aikoja ja taloudellisen epävarmuuden aikoja on ollut ja niitä tulee edelleenkin olemaan. Mutta riippumatta niistä olosuhteista, joissa olemme, niin jos maksamme ensin velkamme Herralle ja toimimme sitten viisaasti ja harkiten, Herra auttaa meitä tulemaan toimeen sillä varallisuudella, jota Hän on antanut meille.

Presidentti Heber J. Grant on sanonut: ”Haluan sanoa teille, että jos olette rehellisiä Herralle, maksatte kymmenykset ja pidätte Hänen käskynsä, Hän ei ainoastaan siunaa teitä valolla ja Pyhän Henkensä innoituksella, vaan teitä siunataan dollarein ja sentein. Te pystytte maksamaan velkanne, ja Herra vuodattaa teille runsain määrin ajallisia siunauksia.”4

Vuonna 1936 Yhdysvaltain suuren lamakauden ollessa pahimmillaan, jolloin ihmisten oli vaikea saada rahat riittämään, vanhin John A. Widtsoe kehotti pyhiä maksamaan kymmenyksensä niiden hengellisten siunausten vuoksi, joita he saisivat. Hän sanoi: ”Kuuliaisuus kymmenysten laille – – tuo syvää sisäistä iloa, – – jota ei voi saavuttaa millään muulla tavoin. Totuuden periaatteet tulevat selkeämmiksi – –. Rukous käy helpommaksi. – – Hengellinen aisti terävöityy, [ja] – – ihmisestä tulee enemmän taivaallisen Isänsä kaltainen.”5

Eräs äiti Länsi-Afrikassa kertoi meille todistuksensa kymmenyksistä. Hän oli torimyyjä. Joka päivä kotiin tultuaan hän laski rahoista kymmenyksensä ja laittoi ne erityiseen paikkaan. Sitten sunnuntaina hän vei ne uskollisesti piispalleen. Hän kertoi meille, kuinka hänen myyntinsä oli kasvanut ja kuinka hänen perhettään oli siunattu niin, että heillä oli terveyttä ja voimaa sekä riittävästi ruokaa syötäväksi. Sitten hän sanoi kyyneleet silmissään: ”Mutta kaikkein suurimpia siunauksia ovat ne, että lapseni rakastavat Herraa ja että me olemme iankaikkinen perhe.”

Tämä nöyrä äiti ymmärsi, että yksi täydet kymmenykset maksavan suurista siunauksista on etuoikeus astua Herran huoneeseen ja osallistua pyhiin toimituksiin, joiden ansiosta perhe voi olla yhdessä ikuisesti.

Kun me maksamme uskollisesti kymmenyksemme, Herra todellakin avaa taivaan ikkunat ja vuodattaa meille siunausta, niin ettei ole kylliksi tilaa ottaa sitä vastaan. Haluan teidän jokaisen ja varsinkin lasteni ja lastenlasteni tietävän, että minä tiedän – kuten isoisänikin tiesi – että jos maksatte aina rehelliset kymmenykset, Herra siunaa teitä. Se tulee olemaan paras sijoitus, mitä koskaan teette. Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. OL 130:20.

  2. Pathways to Perfection: Discourses of Thomas S. Monson, 1973, s. 126.

  3. Mal. 3:8, 10; ks. myös 3. Nefi 24:8, 10.

  4. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1898, s. 16.

  5. ”Tithing Testimonies of Our Leaders”, Deseret News, 16. toukokuuta 1936, kirkko-osio, s. 5.