Pyytäkää uskossa

Vanhin David A. Bednar

kahdentoista apostolin koorumista

Merkityksellinen rukous edellyttää sekä pyhää yhteydenpitoa että pyhitettyjä tekoja.

Kuva

Elder David A. Bednar

Kutsun Pyhää Henkeä avuksemme, kun tarkastelemme erästä evankeliumin periaatetta, joka voi auttaa meitä saamaan rukouksistamme merkityksellisempiä – uskossa pyytämisen periaatetta.

Haluan tarkastella kolmea esimerkkiä uskossa pyytämisestä merkityksellisessä rukouksessa ja käsitellä opetuksia, joita voimme niistä kustakin oppia. Kun me puhumme rukouksesta, painotan sanaa merkityksellinen. Pelkkä rukousten lausuminen on aivan eri asia kuin syventyminen merkitykselliseen rukoukseen. Oletan jokaisen meistä jo tietävän, että rukous on välttämätön hengelliseksi kehitykseksemme ja turvaksemme. Mutta se, mitä me tiedämme, ei aina näy teoissamme. Ja vaikka me ymmärrämmekin rukouksen tärkeyden, me jokainen voimme parantaa henkilökohtaisten rukoustemme ja perherukoustemme sisältöä ja voimaa.

Pyytäkää uskossa ja toimikaa

Klassinen esimerkki uskossa pyytämisestä on Joseph Smith ja ensimmäinen näky. Etsiessään totuutta uskonnosta Joseph Smith luki seuraavat Jaakobin kirjeen ensimmäisessä luvussa olevat jakeet:

”Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.

Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä.” (Jaak. 1:5–6.)

Huomatkaa uskossa pyytämisen edellytys – jonka minä ymmärrän merkitsevän, että ei tarvita vain sanoja vaan tekoja, kaksinkertaista sitoumusta sekä anoa että tehdä, tarvetta ilmaista sanoin ja toimia.

Tämän raamatunkohdan mietiskely sai Josephin vetäytymään kotinsa lähellä olevaan lehtoon rukoilemaan ja etsimään hengellistä tietoa. Kiinnittäkää huomiota niihin kysymyksiin, jotka ohjasivat Josephin ajattelua ja anomista.

”Tämän sanasodan ja mielipidetemmellyksen keskellä sanoin usein itselleni: Mitä on tehtävissä? Mitkä näistä kaikista ryhmäkunnista ovat oikeassa, vai ovatko ne peräti kaikki väärässä? Jos jokin niistä on oikeassa, mikä se on ja kuinka saan tietää siitä? – –

Aikomuksenani mennessäni kysymään Herralta oli saada tietää, mikä kaikista lahkoista oli oikeassa, jotta tietäisin, mihin liittyä.” (JS–H 10, 18.)

Josephin kysymykset eivät keskittyneet pelkästään siihen, mitä hänen täytyi saada tietää, vaan myös siihen, mitä oli tehtävissä! Hänen rukouksensa ei ollut vain: Mikä kirkko on oikea? Hän kysyi: Mihin kirkkoon minun pitäisi liittyä? Joseph meni lehtoon pyytämään uskossa, ja hän oli lujasti päättänyt toimia.

Tosi usko kohdistuu ja keskittyy Herraan Jeesukseen Kristukseen ja johtaa aina vanhurskaisiin tekoihin. Profeetta Joseph Smith opetti, että ”usko on ilmoitetun uskonnon ensimmäinen periaate ja kaiken vanhurskauden perusta” ja että se on myös ”kaikkien älyllisten olentojen toiminnan periaate” (Lectures on Faith, 1985, luento 1; ks. myös Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 50). Teot yksistään eivät merkitse uskoa Vapahtajaan, mutta oikeiden periaatteiden mukaan toimiminen on keskeinen osa uskoa. Niinpä ”ilman tekoja usko on hyödytön” (Jaak. 2:20).

Profeetta Joseph selitti edelleen, että ”usko ei ole ainoastaan toiminnan periaate vaan myös voiman, kaikissa älyllisissä olennoissa sekä taivaassa että maan päällä” (Lectures on Faith, luento 3). Näin usko Kristukseen johtaa vanhurskaisiin tekoihin, mikä lisää hengellistä kykyämme ja voimaamme. Sen ymmärtäminen, että usko on tekojen ja voiman periaate, innoittaa meitä käyttämään moraalista tahdonvapauttamme evankeliumin totuuden mukaisesti, kutsuu elämäämme Vapahtajan sovituksen vapauttavat ja vahvistavat voimat sekä kasvattaa meissä olevaa voimaa, jonka avulla me olemme vapaita toimimaan tahtomme mukaan (ks. OL 58:28).

Minuun on pitkään tehnyt syvän vaikutuksen totuus siitä, että merkityksellinen rukous edellyttää sekä pyhää yhteydenpitoa että pyhitettyjä tekoja. Ennen kuin me voimme saada siunauksia, meiltä vaaditaan jonkin verran vaivannäköä, ja rukous ”tekona – – on kaikista siunauksista korkeimman saamiseksi määrätty keino” (Bible Dictionary, ”Prayer”, s. 753). Lausuttuamme ”aamen” me ponnistelemme eteenpäin ja pysymme lujina pyhitetyssä rukouksen teossa, kun toimimme sen mukaan kuin olemme puhuneet taivaalliselle Isälle.

Uskossa pyytäminen vaatii vilpittömyyttä, vaivannäköä, sitoutumista ja sinnikkyyttä. Saanen antaa esimerkin siitä, mitä tarkoitan, ja esittää teille kehotuksen.

Me rukoilemme asianmukaisesti eri puolilla maailmaa olevien kokoaikaisten lähetyssaarnaajien turvallisuuden ja menestyksen puolesta. Ja tavanomainen piirre monissa rukouksissamme on pyyntö, että lähetyssaarnaajia johdatettaisiin sellaisten henkilöiden ja perheiden luokse, jotka on valmistettu vastaanottamaan palautuksen sanoma. Mutta viime kädessä ihmisten löytäminen lähetyssaarnaajien opetettaviksi on minun tehtäväni ja teidän tehtävänne. Lähetyssaarnaajat ovat kokoaikaisia opettajia, te ja minä olemme kokoaikaisia etsijöitä. Eikä teidän ja minun elinikäisinä lähetyssaarnaajina pitäisi rukoilla, että kokoaikaiset lähetyssaarnaajat tekevät meidän työmme!

Jos te ja minä todella rukoilisimme ja pyytäisimme uskossa kuten Joseph Smith – jos me rukoilisimme aikoen toimia eikä pelkästään ilmaista halumme – silloin evankeliumin julistamisen työ vierisi eteenpäin hämmästyttävällä tavalla. Sellaiseen uskon rukoukseen saattaisi sisältyä joitakin seuraavista tekijöistä:

Kiitämme taivaallista Isää Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin opeista ja toimituksista, jotka tuovat elämäämme toivoa ja onnea.
Pyydämme rohkeutta ja uskallusta voidaksemme avata suumme ja kertoa evankeliumista sukulaisillemme ja ystävillemme.
Rukoilemme taivaallista Isää auttamaan meitä löytämään henkilöitä ja perheitä, jotka suhtautuvat myönteisesti kutsuumme kuunnella lähetyssaarnaajien opetusta kodissamme.
Lupaamme tehdä oman osamme tänään ja tällä viikolla – ja pyydämme apua ahdistuksen, pelon ja epäröinnin voittamiseksi.
Tavoittelemme erottamisen lahjaa – näkeviä silmiä ja kuulevia korvia, kun lähetystyötilaisuuksia ilmaantuu.
Rukoilemme hartaasti saadaksemme voimaa toimia siten kuin tiedämme, että meidän pitäisi.

Sellaisessa rukouksessa ilmaistaisiin kiitollisuutta ja siinä saatettaisiin pyytää muita siunauksia, ja se lopetettaisiin Vapahtajan nimessä. Ja sitten tuon rukouksen pyhittämä työ jatkuisi ja voimistuisi.

Tätä samaa pyhän yhteydenpidon ja pyhittävän työn mallia voidaan soveltaa rukouksiimme köyhien ja tarvitsevien, sairaiden ja ahdistettujen hyväksi, vaikeuksissa olevien perheenjäsenten, sukulaisten ja ystävien hyväksi sekä niiden hyväksi, jotka eivät osallistu kirkon kokouksiin.

Todistan siitä, että rukouksesta tulee merkityksellinen, kun me pyydämme uskossa ja toimimme. Kehotan meitä jokaista rukoilemaan uskossa meille annetusta jumalallisesta käskystä julistaa evankeliumia. Kun teemme niin, lupaan, että ovia avautuu ja meitä siunataan kyvyllä huomata eteemme tulevat tilanteet ja toimia niissä.

Ennen kuin uskomme on koeteltu

Toinen esimerkkini tähdentää lujana pysymisen tärkeyttä uskomme koetuksissa. Joitakin vuosia sitten eräs perhe matkusti Yhdysvalloista Eurooppaan. Pian määränpäähän saavuttuaan heidän 13-vuotias poikansa tuli hyvin sairaaksi. Äiti ja isä ajattelivat ensin, että hänen vatsavaivansa johtuivat pitkän lennon aiheuttamasta uupumuksesta, ja perhe jatkoi matkaansa suunnitelmien mukaan.

Päivän edetessä pojan tila huononi. Nestehukka lisääntyi. Isä antoi pojalleen pappeuden siunauksen, mutta välitöntä muutosta parempaan ei ollut havaittavissa.

Kului muutama tunti, ja äiti polvistui poikansa vierelle pyytäen rukouksessa taivaalliselta Isältä pojalle hyvinvointia. He olivat kaukana kotoa vieraassa maassa eivätkä tienneet, kuinka saada lääkärinhoitoa.

Äiti kysyi pojaltaan, haluaisiko tämä rukoilla hänen kanssaan. Hän tiesi, ettei pelkästään toivotun siunauksen odottaminen riittänyt, heidän täytyi edelleen toimia. Selittäen, että pojan saama siunaus oli vielä voimassa, äiti ehdotti jälleen pyytämistä rukouksessa muinaisten apostolien tavoin: ”[Herra], anna meille vahvempi usko!” (Luuk. 17:5.) Siihen rukoukseen sisältyi luottamuksen osoitus pappeuden voimaan sekä sitoumus jatkaa hellittämättä kaiken sen tekemistä, mitä siunauksen saaminen saattaisi edellyttää – jos tuo siunaus oli sillä kertaa Jumalan tahdon mukainen. Pian tämän yksinkertaisen rukouksen pitämisen jälkeen pojan tila koheni.

Äidin ja hänen poikansa uskollinen toiminta auttoi saamaan luvatun pappeuden voiman ja tyydytti osittain vaatimuksen, että me emme kiistä ”siksi, [ettemme] näe, sillä [me emme] saa todistusta, ennen kuin [uskomme] on koeteltu” (Et. 12:6). Aivan kuten vankila, jossa Almaa ja Amulekia pidettiin, ei sortunut maahan, ”ennen kuin he uskoivat”, ja aivan kuten Ammon ja hänen lähetyssaarnaajaveljensä eivät todistaneet voimallisia ihmetekoja palvelutyössään, ”ennen kuin he uskoivat” (ks. Et. 12:12–15), niin tämän 13-vuotiaan pojankaan parantuminen ei tapahtunut, ”ennen kuin he uskoivat”, ja se toteutui ”heidän rukoustensa uskon mukaan” (OL 10:47).

Älköön toteutuko minun tahtoni, vaan Sinun

Kolmas esimerkkini tuo esiin Jumalan tahdon tunnustamisen ja hyväksymisen tärkeyden elämässämme. Vuosia sitten oli nuori isä, joka oli poikana ollut aktiivinen kirkossa mutta valinnut teini-iässä toisenlaisen tien. Palveltuaan armeijassa hän solmi avioliiton suloisen tytön kanssa, ja pian lapset siunasivat heidän kotiaan.

Eräänä päivänä ilman mitään ennakkovaroitusta heidän pieni nelivuotias tyttärensä sairastui vakavasti ja joutui sairaalaan. Epätoivon vallassa isä polvistui ensi kerran moniin vuosiin rukoukseen ja pyysi, että hänen tyttärensä henki säästettäisiin. Mutta tytön tila huononi. Vähitellen tämä isä aavisti, ettei hänen pikkuinen tyttönsä jäisi henkiin, ja hiljalleen hänen rukouksensa muuttuivat. Hän ei enää rukoillut parantumista vaan ennemminkin ymmärtämystä. Hän rukoili nyt tähän tapaan: ”Toteutukoon Sinun tahtosi.”

Pian hänen tyttärensä oli koomassa, ja isä tiesi, että hänen aikansa maan päällä oli vähissä. Omaansa suuremman ymmärryksen, luottamuksen ja voiman vahvistamina nuoret vanhemmat rukoilivat jälleen pyytäen tilaisuutta saada pitää häntä lähellään vielä kerran, kun hän olisi valveilla. Tyttären silmät avautuivat, ja hänen hennot käsivartensa ojentautuivat hänen vanhempiaan kohti viimeiseen syleilyyn. Ja sitten hän oli poissa. Tämä isä tiesi, että heidän rukouksiinsa oli vastattu – hellä, rakastava taivaallinen Isä oli antanut heidän sydämeensä lohdun. Jumalan tahto oli toteutunut – ja he olivat saaneet ymmärryksen. (Mukailtu artikkelista H. Burke Peterson, ”Adversity and Prayer”, Ensign, tammikuu 1974, s. 18.)

Jumalan tahdon tunteminen ja hyväksyminen elämässämme on olennainen tekijä pyytämiselle uskossa merkityksellisessä rukouksessa. Kuitenkaan se, että pelkästään sanoo ”Toteutukoon Sinun tahtosi”, ei riitä. Kukin meistä tarvitsee Jumalan apua luovuttaessamme tahtomme Hänelle.

”Rukous on se tapa, jonka avulla Isän tahto ja lapsen tahto saatetaan yhteyteen toistensa kanssa” (Bible Dictionary, ”Prayer”, s. 752–753). Nöyrä, vilpitön ja hellittämätön rukous auttaa meitä tunnustamaan taivaallisen Isämme tahdon ja mukautumaan siihen. Vapahtaja antoi tästä täydellisen esimerkin, kun Hän rukoili Getsemanen puutarhassa sanoen: ”’Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.’ – – Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin.”(Luuk. 22:42, 44.)

Rukoustemme tarkoituksena ei tulisi olla toivomuslistan tai pyyntöluettelon esittäminen – vaan sellaisten siunausten varmistaminen itsellemme ja muille, jotka Jumala on halukas antamaan tahtonsa ja ajoituksensa mukaisesti. Taivaallinen Isämme kuulee jokaisen vilpittömän rukouksen ja vastaa niihin, mutta saamamme vastaukset eivät ehkä ole sitä, mitä odotamme, tai eivät tule silloin, kun haluamme, tai eivät tule toivomallamme tavalla. Tämä totuus käy selvästi ilmi näistä kolmesta esimerkistä, jotka olen tänään esittänyt.

Rukous on etuoikeus ja sielun vilpitön halu. Me voimme jättää rutiinimaiset ja muistilistan mukaiset rukoukset ja syventyä merkitykselliseen rukoukseen, kun soveliaasti pyydämme uskossa ja toimimme, kun me kärsivällisesti pysymme lujina uskomme koetuksessa ja kun me nöyrästi tunnustamme ja hyväksymme ”älköön toteutuko minun tahtoni, vaan Sinun”.

Todistan iankaikkisen Isämme, Hänen ainosyntyisen Poikansa Herran Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen todellisuudesta ja jumalallisuudesta. Todistan siitä, että Isämme kuulee rukouksemme ja vastaa niihin. Pyrkiköön kukin meistä pyytämään uskossa päättäväisemmin ja saamaan tällä tavoin rukouksistamme todella merkityksellisiä. Rukoilen niin Herran Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.