Kykyjen esitysilta
”Mutta aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta, ja se kestää ikuisesti; ja kenellä sitä havaitaan olevan viimeisenä päivänä, hänen käy hyvin” (Moroni 7:47).
Marie katsoi ulos auton ikkunasta, kun hän ja hänen Alkeisyhdistyksen luokkansa olivat matkalla vanhainkotiin. Hän toivoi, ettei kukaan tytöistä huomaisi kyyneliä, jotka täyttivät hänen silmänsä.
Kun sisar Gibson oli ehdottanut toimintapäiväksi kykyjen esitysiltaa, se oli tuntunut oikein hyvältä ajatukselta. Jokainen tyttö oli ryhtynyt suunnittelemaan, minkä kyvyn hän voisi esittää. Marie oli yrittänyt, mutta hän ei ollut keksinyt mitään, mitä hän voisi tehdä.
Pari tyttöä soittaisi pianoa. Yksi tyttö soittaisi viulua ja yksi laulaisi. Yksi lausuisi kirjoittamansa runon, ja Marien paras ystävä Shelley aikoi tehdä kuperkeikan taaksepäin. Andrea ei esittäisi mitään, mutta hän oli tehnyt kaikille pikkuleipiä, jotka tarjottaisiin esitysten jälkeen.
Mitä enemmän Marie ajatteli iltaa, sitä vakuuttuneempi hän oli siitä, ettei hänellä ollut mitään kykyjä. Hän ei ollut edes varma siitä, miksi hän oli lähtenyt mukaan. Sisar Gibson oli yrittänyt piristää häntä kertomalla hänelle, ettei hän ollut vielä huomannut erästä hyvin erityistä kykyä, jonka taivaallinen Isä oli antanut hänelle. Mutta sitä Marien oli vaikea uskoa. Hän ei uskonut, että hän olisi ikinä hyvä missään.
Vanhainkodin salissa oli hiljaista. Joka puolella oli vanhoja ihmisiä, ja se hermostutti Marieta entistä enemmän. Hän ei tiennyt, mitä heille voisi sanoa tai kuinka pitäisi käyttäytyä. Toisista tytöistä näytti tuntuvan samalta. He kaikki kerääntyivät tiiviiksi ryhmäksi ja katselivat ujoina ympärilleen, kunnes sisar Gibson näytti heille, missä he voivat istua.
Mariesta tuntui yhä pahalta, kun ohjelma alkoi. Sitten, heti ensimmäisen pianoesityksen jälkeen, hän kuuli jonkun yskivän takanaan. Marie kääntyi ja näki harmaatukkaisen naisen, jonka koko keho vapisi jokaisesta yskähdyksestä.
Marie lakkasi ajattelemasta itseään ja alkoi olla huolissaan naisen vuoksi. Hän kaivoi hiljaa pastillin taskustaan ja meni naisen luo. Hän laski kätensä naisen olkapäälle ja ojensi pienen lahjansa. Kun ryppyinen käsi tarttui siihen ja nainen hymyili Marielle, Marie tunsi iloa ja rauhaa.
Marie jäi naisen luo loppuohjelman ajaksi. Hän piti naista kädestä ja kertoi toisinaan, mitä ohjelmassa tapahtui. Tuntui hyvältä tehdä jotakin jonkun toisen hyväksi, eikä hänellä ollut aikaa sääliä itseään.
Kun oli aika lähteä, nainen halasi Marieta ja kuiskasi: ”Kiitos, että juttelit kanssani. Sinulla on todellinen kyky saada ihmiset tuntemaan itsensä rakastetuksi.”
Matkalla takaisin kirkolle Marie oli kiitollinen siitä, että hän tiesi, että hänellä oli sittenkin jokin kyky. Kun hän palveli muita, hän tunsi taivaallisen Isän rakkauden, ja hän auttoi muitakin tuntemaan sen. Se oli aika hieno kyky.
Kuvitus Brandon Dorman.