2009
Tavoitteideni muuttaminen
Jan. 2009


Tavoitteideni muuttaminen

Krista Wren, Arizona, USA

Eräänä sunnuntaina sakramenttikokouksessa kuuntelin tarkkaavaisesti, kun puhuja puhui instituutista. Hän lainasi kahdentoista koorumin jäsenen, vanhin L. Tom Perryn sanoja: ”[Instituutti] on rikastanut elämääni, ja tiedän sen tekevän samoin teille. Se tuo ympärillenne suojakilven pitääkseen teidät vapaina maailman kiusauksista ja koettelemuksista.”1 Silloin tajusin, että vanhin Perryn sanat olivat jo osoittautuneet kohdallani todeksi. Kuinka kiitollinen olinkaan siunauksista, joita olin saanut osallistumisestani instituuttiin.

Vähän aiemmin olin aloittanut instituuttikurssin, jossa käsiteltiin Jesajan opetuksia. Tähän päivään saakka se on eniten elämääni muuttanut luokka, jossa olen koskaan opiskellut. Se lukukausi oli ollut minulle hämmentävää aikaa. Kaikki tavoitteeni ja tärkeinä pitämäni asiat eivät olleet yhdenmukaisia evankeliumin periaatteiden kanssa. Osallistuin kuitenkin säännöllisesti instituuttiin ja kävin monia kahdenkeskisiä keskusteluja kirkon opista instituutinopettajan kanssa. Ajatusteni ajan mittaan muuttuessa muutin hitaasti ja huolella tavoitteeni sopimaan Herran minulle laatimaan suunnitelmaan.

Vasta kun kuulin vanhin Perryn sanat sinä sunnuntaina sakramenttikokouksessa, tajusin täsmälleen, kuinka nämä uudet tavoitteet olivat minulle siunaukseksi. Koko elämäni oli merkittävästi parempaa, kun osallistuin instituuttiin. Olin paljon vastaanottavaisempi Hengelle ja annoin periksi kiusauksille paljon harvemmin. Asenteeni ja näkemykseni olivat kohentuneet osallistumiseni ansiosta.

Viite

  1. L. Tom Perry, ”Receive Truth”, Ensign, marraskuu 1997, s. 61–62.