Benin viikko
”Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen” (Moosia 13:19).
Ben nojasi käsivarrellaan matkalaukkuun, joka oli autossa hänen vierellään. Äiti ja isä olivat viemässä häntä isoisän luo. Hän viipyisi isoisän luona yhden kokonaisen viikon. Ei veljiä, ei pikkusiskoa – vain Ben ja isoisä.
Ben oli jutellut isoisän kanssa heidän yhteisestä viikostaan. Isoisä oli sanonut, että se olisi Benin viikko ja että he voisivat tehdä kaikkea, mistä Ben piti. Ben katsoi ulos ikkunasta. Oliko hän muistanut pakata kaiken? Hän oli pakannut onnea tuovan kalahattunsa, aurinkolasinsa ja lempikirjansa.
”Muistathan”, äiti sanoi etupenkiltä, ”ettei isoisä ole meidän kirkkomme jäsen. Hän on hyvä ihminen ja hyvä isoisä. Mutta hänen kotonaan jotkin asiat voivat olla sinusta erilaisia.”
”Niin kuin mitkä?” Ben tiesi, ettei isoisä käynyt kirkossa. Mutta hän ei ollut ajatellut, miten se olisi erilaista.
”Sinun on ehkä muistutettava hänelle, ettet sinä juo jääteetä”, isä sanoi.
”Hyvä on”, Ben sanoi.
”Et ehkä pääse kirkkoon sunnuntaina, mutta voit pyhittää lepopäivän muulla tavalla”, äiti sanoi.
”Minä teen niin”, Ben sanoi.
Kun he tulivat isoisän luo, isoisä odotti heitä kuistilla. Ben oli ensimmäisenä ulkona autosta. ”Isoisä!”
”Mitä suosikki-seitsenvuotiaalleni kuuluu?” Isoisä antoi Benille ison halauksen. ”Oletko valmis ihan omaan viikkoosi? Saat valita, mitä me teemme yhdessä.”
”Voimmeko me mennä kalaan?” Ben kysyi. ”Minä otin mukaan onnea tuovan kalahattuni.”
”Takuulla voimme”, isoisä vastasi.
”Ja voimmeko me mennä eläintarhaan?” Ben kysyi. ”Minä otin mukaan aurinkolasini.”
”Takuulla voimme”, isoisä vastasi.
”Ja voimmeko me lukea yhdessä?” Ben kysyi. ”Minä otin mukaan lempikirjani.”
”Takuulla voimme”, isoisä vastasi. ”Ja eiköhän meidän pidä käydä ostoksilla, niin että voit valita kaupasta jonkin lelun.”
”Vau”, Ben sanoi. ”Tästä tulee hieno viikko!”
Perjantaina isoisä ja Ben kävivät kalassa.
Lauantaina isoisä ja Ben kävivät eläintarhassa.
Seuraavana päivänä isoisä teki ohukaisia aamiaiseksi. ”Tänään on meidän ostospäivämme”, isoisä sanoi.
”Jippii!” Ben huudahti. ”Minkähänlainen lelu minun pitäisi hankkia?”
Sitten Ben muisti – oli sunnuntai. Kuinka hän selittäisi isoisälle, ettei sunnuntaina käydä ostoksilla?
Aamiaisen jälkeen Ben piti huoneessaan rukouksen. Hän pyysi, että taivaallinen Isä auttaisi häntä selittämään isoisälle lepopäivän pyhittämisen.
Rukouksen jälkeen Ben istahti vuoteelleen. Isoisä huusi Benille: ”Panen vain kengät jalkaan, ja sitten lähdemme.”
Ben veti syvään henkeä ja nousi. Hän löysi isoisän sitomasta kengännauhojaan.
”Isoisä, kiitos, että veit minut kalaan ja eläintarhaan. Mutta minusta meidän pitäisi levätä tänään.”
”Mitä tarkoitat?” isoisä kysyi. ”Minä lupasin viedä sinut ostoksille.”
”Tiedän, mutta voisimmeko mennä jonakin toisena päivänä?”
”Oletko sinä kunnossa? Oletko sinä sairas?”
”En ole”, Ben vastasi. ”Tänään on sunnuntai. Meillä kotona ei käydä ostoksilla sunnuntaina.”
Isoisä ei sanonut mitään.
”Voimmeko me olla tänään kotona?” Ben kysyi. ”Me voimme käydä kävelyllä. Me voimme lukea kirjoja.”
Isoisä hymyili Benille. ”Takuulla”, isoisä vastasi. ”Tämä on sinun oma viikkosi, joten sinä saat valita.”
Ben halasi isoisää kovaa. ”Tiesin, että tästä tulisi hieno viikko”, Ben sanoi.
Kuvitus Craig Stapley