2009
Kirjeitä toimitukselle
Jan. 2009


kirjeitä toimitukselle

Tein uudesta seurakunnastani ”kotini”

Sain jokin aika sitten työpaikan Bengalurun kaupungista, joka on kaukana kotikaupungistani Chennaista Intiassa. Nautin uudesta työstäni, mutta käyminen uudessa seurakunnassa tuntui toisenlaiselta. Tunsin itseni muukalaiseksi ja kaipasin kotiseurakuntaani. Sitten luin tammikuun 2008 Liahonasta artikkelin ”Seurakunnasta kuin ’koti’”. Tunsin saaneeni lohdutusta ja aloin esittäytyä monille jäsenille. Sain tehtävän kirkossa ja uusia ystäviä. Mikä tärkeintä, tiedän paremmin, miksi käyn kirkossa. Nyt etsin uusia kasvoja ja tutustun heihin. Kiitos artikkelista.

Joseph Isaac, Intia

Liahona auttaa minua saarnaamaan evankeliumia

Minulla on aina mukanani Liahona. Sen vuoksi olen pystynyt hankkimaan monia nimiviitteitä lähetyssaarnaajille. Kun joudun odottamaan vuoroani sairaalassa, luen sitä ja ihmiset ovat uteliaita, joten käytän hyväkseni tilaisuuden puhua heille Jeesuksen Kristuksen evankeliumista ja pelastussuunnitelmasta, jonka Jumala opetti meille. Se, että kannan Liahonaa mukanani minne sitten menenkin, on auttanut minua puhumaan Jeesuksesta Kristuksesta ja saarnaamaan evankeliumia ihmisille.

Margarita Herrera de Bello, Meksiko