Yleiskonferenssi
Pyhittäminen Herralle
Lokakuun 2021 yleiskonferenssi


Pyhittäminen Herralle

Uhraaminen ei ole niinkään ”luopumista jostakin” vaan ennemminkin ”antamista Herralle”.

Viime vuonna palvellessani Aasian pohjoisen vyöhykkeen johtokunnassa sain puhelun presidentti Russell M. Nelsonilta, joka kutsui minut palvelemaan toisena neuvonantajana johtavassa piispakunnassa. Hän kutsui ystävällisesti vaimoni Lorin mukaan keskusteluun. Puhelun päätyttyä olimme yhä epäuskon vallassa, kun vaimoni kysyi: ”Mitä johtava piispakunta edes tekee?” Mietittyäni hetken vastasin: ”En tiedä tarkalleen!”

Nyt vuotta myöhemmin – ja syvällisten nöyryyden ja kiitollisuuden tunteiden jälkeen – voin vastata vaimoni kysymykseen paremmalla ymmärryksellä. Johtava piispakunta valvoo muun muassa kirkon huoltotyötä ja humanitaarista työtä. Tämä työ ulottuu nykyään koko maapallolle ja siunaa useampia Jumalan lapsia kuin koskaan aiemmin.

Johtavana piispakuntana me saamme apua suurenmoisilta kirkon työntekijöiltä ja muilta, mukaan lukien Apuyhdistyksen ylin johtokunta, jotka palvelevat kanssamme kirkon huoltotyön ja omavaraisuuden johtajistokomiteassa. Tehtävässämme tuon komitean jäseninä ensimmäinen presidenttikunta pyysi minua – sekä sisar Sharon Eubankia, joka puhui meille eilen illalla – kertomaan teille ajan tasalla olevaa tietoa kirkon viimeaikaisista humanitaarisista hankkeista. He pyysivät erityisesti myös, että ilmaisisimme heidän syvän kiitollisuutensa – koska, veljet ja sisaret, juuri te olette mahdollistaneet nuo humanitaariset hankkeet.

Kuva
Humanitaarisen avun lahjoituksia
Kuva
Lisää humanitaarisen avun lahjoituksia

Kun seurasimme huolestuneina koronakriisin varhaisia taloudellisia vaikutuksia kaikkialla maailmassa, olisimme helposti voineet odottaa, että rahalliset avustukset, joita pyhät pystyisivät antamaan, vähenisivät. Eiväthän meidän omat jäsenemme olleet suinkaan immuuneja pandemian aiheuttamille takaiskuille. Kuvitelkaa, miltä meistä on tuntunut, kun olemme havainneet juuri päinvastaista! Humanitaariset lahjoitukset vuonna 2020 ovat osoittautuneet kaikkien aikojen suurimmiksi – ja suuntaus tänä vuonna on vieläkin korkeampi. Anteliaisuutenne ansiosta kirkko on pystynyt toteuttamaan avustustoimintaansa laajemmassa mittakaavassa kuin koskaan humanitaarisen rahaston perustamisen jälkeen: yli 1 500 koronapandemiaan liittyvää avustushanketta on toteutettu yli 150 maassa. Nämä lahjoitukset, joita olette niin epäitsekkäästi antaneet Herralle, on muutettu elämää ylläpitäväksi ruoaksi, hapeksi, lääkintätarvikkeiksi ja rokotteiksi niille, jotka muuten olisivat saattaneet jäädä ilman.

Kuva
Pakolaisia
Kuva
Pakolaisia
Kuva
Pakolaisia

Aivan yhtä merkittävää kuin tuotteiden lahjoittaminen on se, että kirkon jäsenet lahjoittavat valtavasti aikaa ja voimavaroja humanitaarisiin tarkoituksiin. Pandemian raivotessa luonnonkatastrofit, yhteiskunnalliset selkkaukset ja taloudellinen epävakaus ovat jatkuneet hellittämättöminä ja karkottaneet miljoonia ihmisiä kodeistaan. Yhdistyneiden kansakuntien mukaan maailmassa on nykyään yli 82 miljoonaa pakolaista.1 Kun tähän lisätään ne miljoonat muut, jotka päättävät paeta köyhyyttä tai sortoa etsiessään parempaa elämää itselleen tai lapsilleen, niin voitte alkaa hahmottaa tämän maailmanlaajuisen tilanteen laajuutta.

Minulla on ilo kertoa, että monien vapaaehtoisten ajan ja kykyjen ansiosta kirkko ylläpitää pakolaisten ja maahanmuuttajien vastaanottokeskuksia useilla paikkakunnilla Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Ja lahjoitustenne ansiosta me tarjoamme tavaroita, rahoitusta ja vapaaehtoisvoimia avuksi samankaltaisiin ohjelmiin, joita muilla järjestöillä on eri puolilla maailmaa.

Saanen ilmaista sydämellisen kiitollisuuteni niille pyhille, jotka ovat auttaneet näiden pakolaisten ruokkimisessa ja vaatettamisessa sekä ovat ystävystyneet näiden pakolaisten kanssa ja auttaneet heitä kotoutumaan ja tulemaan omavaraisiksi.

Eilen illalla sisar Eubank kertoi teille muutamista pyhien suurenmoisista ponnisteluista tässä työssä. Kun pohdin näitä ponnisteluja, ajatukseni kääntyvät usein uhraamisen periaatteeseen ja tämän periaatteen suoraan yhteyteen kahteen suureen käskyyn rakastaa Jumalaa ja lähimmäistämme.

Nykykäytössä sana ”uhrata” on tullut tarkoittamaan sitä, että ”luopuu jostakin” Herran ja Hänen valtakuntansa hyväksi. Muinaisina aikoina [englanninkielisen] sanan sacrifice ’uhrata’ merkitys oli kuitenkin läheisemmin sidoksissa sen kahteen latinankieliseen kantasanaan: sacer, joka tarkoittaa pyhitettyä tai pyhää, ja facere, joka tarkoittaa ’tehdä’.2 Muinoin uhraaminen tarkoitti siis kirjaimellisesti jonkun tai jonkin tekemistä pyhäksi.3 Näin tarkasteltuna uhraaminen on sitä, että tulee pyhäksi ja oppii tuntemaan Jumalan, ei tapahtuma tai rituaalinen ”luopuminen” jostakin Herran hyväksi.

Herra on sanonut: ”[Aitoa rakkautta] minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja.”4 Herra haluaa, että meistä tulee pyhiä5, että meillä on aitoa rakkautta6 ja että opimme tuntemaan Hänet7. Kuten apostoli Paavali opetti: ”Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.”8 Viime kädessä Herra haluaa meidän sydämemme. Hän haluaa, että meistä tulee uusia luomuksia Kristuksessa.9 Kuten Hän opetti nefiläisille: ”Teidän tulee uhrata minulle uhrina särkynyt sydän ja murtunut mieli.”10

Kuva
Herralle pyhitetty

Uhraaminen ei ole niinkään ”luopumista jostakin” vaan ennemminkin ”antamista Herralle”. Jokaisen temppelimme sisäänkäynnin yläpuolelle on kaiverrettu sanat ”Herralle pyhitetty, Herran huone”. Kun noudatamme liittojamme uhraamalla, meidät pyhitetään Jeesuksen Kristuksen armon ansiosta, ja pyhän temppelin alttarien ääressä me annamme oman pyhyytemme Herralle särkynein sydämin ja murtunein mielin. Vanhin Neal A. Maxwell opetti: ”Oman tahtonsa [eli sydämensä11] alistaminen on oikeastaan ainoa vertaansa vailla oleva henkilökohtainen asia, joka meillä on Jumalan alttarille asetettavaksi. – – Mutta kun te ja minä lopulta annamme itsemme sallimalla oman tahtomme sulautua Jumalan tahtoon, niin silloin me todella annamme Hänelle jotakin!”12

Kun uhraamistamme muiden hyväksi tarkastellaan ”luopumisen” näkökulmasta, saatamme pitää sitä taakkana ja lannistua, kun uhrauksiamme ei tunnusteta tai palkita. Mutta kun sitä tarkastellaan Herralle ”antamisen” näkökulmasta, meidän uhrauksistamme muiden hyväksi tulee lahjoja, ja anteliaasta antamisesta koituva ilo on palkinto siitä. Kun vapaudumme tarpeesta saada rakkautta, hyväksyntää tai arvostusta muilta, uhrauksistamme tulee puhtaimpia ja syvimpiä ilmauksia kiitollisuudestamme ja rakkaudestamme Vapahtajaa ja lähimmäisiämme kohtaan. Kaikenlainen ylpeä uhrautumisen tunne väistyy kiitollisuuden, anteliaisuuden, tyytyväisyyden ja ilon tunteiden tieltä.13

Jokin tehdään pyhäksi – olipa kyse elämästämme, omaisuudestamme, ajastamme tai kyvyistämme – ei pelkästään luopumalla siitä vaan pikemminkin pyhittämällä14 se Herralle. Kirkon humanitaarinen työ on tällainen lahja. Se on tulosta pyhien yhteisestä, pyhitetystä uhrilahjasta, joka ilmaisee rakkautemme Jumalaa ja Hänen lapsiaan kohtaan.15

Kuva
Sisar Canfield ja niitä, joita hän palvelee

Steve ja Anita Canfield edustavat niitä myöhempien aikojen pyhiä eri puolilla maailmaa, jotka ovat kokeneet omalta osaltaan Herralle antamisen muuttavia siunauksia. Huoltotyö- ja omavaraisuuslähetyssaarnaajina Canfieldeja pyydettiin antamaan apua pakolaisleireillä ja maahanmuuttokeskuksissa eri puolilla Eurooppaa. Työelämässään sisar Canfield oli ollut maailmanluokan sisustussuunnittelija, jota varakkaat asiakkaat tilasivat kaunistamaan ylellisiä kotejaan. Yhtäkkiä hän huomasi joutuneensa maailmaan, joka oli täysin päinvastainen, sillä hän palveli ihmisten keskuudessa, jotka olivat menettäneet lähes kaiken maallisen omaisuutensa. Sanojensa mukaan hän vaihtoi ”marmorikäytävät maalattioihin”, ja niin tehdessään hän koki mittaamatonta tyydytystä, kun hän ja hänen miehensä alkoivat ystävystyä niihin, jotka tarvitsivat heidän huolenpitoaan – ja pian myös rakastaa heitä ja ottaa heidät huomaansa.

Canfieldit totesivat: ”Emme tunteneet, että olisimme ’luopuneet’ mistään palvellaksemme Herraa. Toiveenamme oli yksinkertaisesti ’antaa’ Hänelle aikaamme ja voimavarojamme siunataksemme Hänen lapsiaan millä tahansa tavalla, jolla Hän katsoi sopivaksi käyttää meitä. Kun työskentelimme veljiemme ja sisartemme rinnalla, kaikki ulkoiset piirteet – mahdolliset erot taustoissa tai omaisuudessa – haihtuivat meidän kohdallamme ja me näimme pelkästään toistemme sydämen. Mikään menestys työuralla tai aineellinen hyöty ei olisi voinut vastata sitä, millä tavoin nämä kokemukset, joita saimme palvellessamme Jumalan vaatimattomimpien lasten parissa, rikastuttivat meitä.”

Canfieldien kertomus ja hyvin monet muut sen kaltaiset ovat auttaneet minua arvostamaan erään yksinkertaisen mutta syvällisen Alkeisyhdistyksen laulun sanoja:

Näin lausuu virta pien: ”Anna vain, anna vain!”

– – Alas laaksoon kiirehtäin:

”Mä pieni oon, mutta kukkaan jää

Kaikki niityt jäljessäin.”

Niin, jokainen meistä on pieni, mutta kun yhdessä kiiruhdamme antamaan Jumalalle ja lähimmäisillemme, niin minne tahansa menemmekin, ihmisten elämä rikastuu ja sitä siunataan.

Tämän laulun kolmas säkeistö on vähemmän tunnettu, mutta se päättyy tähän rakastavaan kutsuun:

Anna kuin Jeesuskin.

Voihan antaa jokainen.

Tee niin kuin virrat, pisarat:

Kulje Luojaa palvellen.16

Rakkaat veljet ja sisaret, kun elämme Jumalan ja muiden hyväksi antamalla varoistamme, ajastamme ja kyllä, jopa itsestämme, me jätämme maailman hieman vehreämmäksi, Jumalan lapset hieman onnellisemmiksi ja tulemme itse samalla hieman pyhemmiksi.

Herra siunatkoon teitä runsaasti niiden uhrausten tähden, joita te teette Hänelle niin auliisti.

Minä todistan, että Jumala elää. ”Pyhyyden Ihminen on hänen nimensä.”17 Jeesus Kristus on Hänen Poikansa, ja Hän on kaikkien hyvien lahjojen antaja.18 Hänen armonsa ansiosta ja noudattamalla liittojamme uhraamalla tulkoon meistä pyhiä ja antakaamme aina vain enemmän rakkautta ja pyhyyttä Herralle.19 Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. ”Global Trends: Forced Displacement in 2020”, UNHCR:n raportti, 18. kesäkuuta 2021, unhcr.org.

  2. [Englanninkielinen] sana sacrifice ’uhrata’ tulee latinankielisestä sanasta sacrificium, joka muodostuu kahdesta latinankielisestä kantasanasta sacer ja facere Merriam-Webster Dictionaryn mukaan (ks. merriam-webster.com). Sana sacer tarkoittaa ’pyhitetty’ tai ’pyhä’, ja sana facere tarkoittaa ’tehdä’ Latin English Dictionaryn mukaan (ks. latin-english.com).

  3. PKO, ”Uhri”, pyhätkirjoitukset.churchofjesuschrist.org.

  4. Hoos. 6:6; hepreankielinen sana, jonka vastineena on käytetty sanaa uskollisuus, tarkoittaa myös ’armahtavaisuutta’ eli ’rakkautta’ ja ’hyväntahtoisuutta’. Ks. myös Matt. 9:10–13; 12:7.

  5. Ks. 3. Moos. 11:44.

  6. Ks. Moroni 7:47.

  7. Ks. Moosia 5:13.

  8. 1. Kor. 13:3; ks. myös Moosia 2:21.

  9. Ks. 2. Kor. 5:17.

  10. 3. Nefi 9:20, kursivointi lisätty; ks. myös jae 19.

  11. Sana sydän lisätään tässä synonyymina sanalle tahto.

  12. Neal A. Maxwell, ”Sulautuminen Isän tahtoon”, Valkeus, tammikuu 1996, s. 25, kursivointi lisätty. Ks. myös Omni 1:26; Room. 12:1.

  13. Ks. Moroni 10:3.

  14. [Englanninkielinen] sana consecrate ’pyhittää’ tarkoittaa ”julistaa tai erottaa pyhäksi” American Heritage Dictionaryn mukaan.

  15. Ks. Matt. 22:36–40.

  16. ”Näin lausuu virta pien”, Lasten laulukirja, s. 116–117.

  17. Moos. 6:57.

  18. Ks. Moroni 10:18.

  19. Ks. OL 97:8.

Tulosta