2015
Shellyn kilpajuoksu
edellinen seuraava

Shellyn kilpajuoksu

Tuntui siltä, että viime aikoina kukaan ei ollut kyennyt antamaan Shellylle hänen tarvitsemaansa apua.

”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua.” (Jes. 41:10.)

Liahona Magazine, 2015/08 Aug

”Hei, Shelly!” Shelly katsahti ylös sitoessaan vanhoja juoksukenkiään. Hän näki Rosan vilkuttamassa lähtöviivalla. ”Tule jo!” Rosa huudahti. ”Tänään rikotaan meidän ennätys!”

Shelly virnisti. Rosa sanoi niin kaikissa harjoituksissa.

Shelly piti uudessa koulussaan kahdesta asiasta. Ensimmäinen asia oli kuuluminen urheilujoukkueeseen. Juostessaan hän tunsi olonsa kevyeksi, ikään kuin hänen ei tarvitsisi huolehtia mistään.

Toinen asia, josta hän piti, oli se, ettei kukaan täällä tiennyt, että hänen vanhempansa olivat juuri eronneet.

Shelly nykäisi kengännauhaa vielä kerran ja kiirehti toisten viestijoukkueeseen kuuluvien tyttöjen luokse. Auts! Hän irvisti juoksukenkien kiristäessä hänen varpaitaan. Kuinka hän kertoisi isälle, että tarvitsisi taas uudet kengät?

Juoksun jälkeen Shelly, Rosa, Becca ja Tiana juhlivat uusinta viestijuoksuennätystään. ”Sanoinhan, että me tehdään se tänään!” Rosa sanoi.

Shelly nauroi. Hän ojensi viestikapulan heidän liikunnanopettajalleen ja kumartui löysäämään kengännauhojaan.

”Hyvää työtä, tytöt”, opettaja Goldmann sanoi. ”Te sovitte todella hyvin yhteen. Älkää unohtako maksaa kilpailumaksua huomenna.”

Shellyn hymy haihtui. Hän oli kokonaan unohtanut sen!

Bussimatkalla kotiin Shelly ei voinut ajatella mitään muuta kuin kenkiään ja kilpailumaksua. Hän ei halunnut antaa äidille lisähuolia. Ja kun hän oli viimeksi soittanut isälle pyytääkseen ylimääräistä rahaa, isä oli kuulostanut harmistuneelta. Tuntui siltä, että viime aikoina kukaan ei ollut kyennyt antamaan hänelle hänen tarvitsemaansa apua.

Kotiin päästyään Shelly meni suoraan huoneeseensa. Päivällisellä hänen veljensä ja sisarensa juttelivat ja vitsailivat, mutta hän vain työnteli ruokaansa ympäri lautasta.

Päivällisen jälkeen äiti auttoi Shellyä korjaamaan astiat pois pöydästä. ”Menen tapaamaan piispa Parkeria tänä iltana”, äiti sanoi. ”Haluaisitko tulla mukaan ja saada pappeuden siunauksen?”

Shelly nyökkäsi. Hän kaipasi kovasti siunauksia, joita isällä oli ollut tapana antaa hänelle, kun hän oli huolissaan tai sairaana.

Vähän myöhemmin, kun piispa Parker antoi Shellylle siunauksen, hän tunsi rentoutuvansa syvällä sisimmässään. ”Shelly, isäsi ei enää ole kotona auttamassa sinua”, hän sanoi siunauksessa. ”Mutta taivaallinen Isäsi on aina läsnä. Siunaan sinua niin, että voit puhua Hänelle aivan kuten puhuisit isällesi, ja taivaallinen Isä auttaa sinua aina.”

Shelly tunsi olonsa kevyemmäksi kuin pitkään aikaan. Hän tunsi sisällään lämpimän tunteen, joka kertoi piispan sanojen olevan totta. Taivaallinen Isä rakasti häntä ja kuuntelisi häntä. Hänen avullaan Shelly saisi ehkä jopa rohkeutta puhua vanhemmilleen.

Matkalla kotiin hän kertoi äidille kengistä ja ratamaksusta. Sinä iltana hän polvistui ja pyysi taivaallista Isää auttamaan häntä saamaan rohkeutta puhua isälleen. Hän rukoili asiasta jälleen seuraavana aamuna bussimatkalla kouluun. Tultuaan kotiin koulusta hän tunsi olevansa tarpeeksi rohkea soittaakseen isälleen. Tällä kertaa isä ei vaikuttanut kärsimättömältä eikä harmistuneelta, kun Shelly kertoi hänelle, mitä tarvitsi. Hänen rukouksiinsa oli vastattu.

Joitakin viikkoja myöhemmin Shelly solmi uusien juoksukenkiensä nauhat ja juoksi Rosan ja toisten tyttöjen luokse. Tuntui hyvältä tietää, että hänellä oli suurenmoinen joukkue tukenaan. Hänen ei tarvinnut juosta kilpailussa yksin.

Kuvitus Apryl Stott