2015
Jeesus herättää Lasaruksen eloon
Elokuu 2015


Pyhät kirjoitukset tutuiksi

Jeesus herättää Lasaruksen eloon

Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.

Tutkitaan tänä vuonna yhdessä Uutta testamenttia!

Kuva
Product Shot from August 2015 Liahona

Oletko koskaan ollut huolissasi, kun joku perheessäsi on sairastunut? Jeesuksen ystävät Maria ja Martta olivat huolissaan, koska heidän veljensä Lasarus oli hyvin sairas. He lähettivät jonkun kertomaan asiasta Jeesukselle, jotta Hän voisi tulla parantamaan Lasaruksen. Mutta Lasarus kuoli ennen kuin Jeesus ehti paikalle.

Kun Jeesus näki, kuinka surullisia Maria ja Martta olivat, Hän itki. Sitten Hän pyysi, että kivi siirrettäisiin haudan oviaukolta, ja Hän käski Lasarusta tulemaan ulos. Lasaruksen henki tuli takaisin hänen ruumiiseensa, ja hän käveli ulos haudasta yhä hautausvaatteisiinsa puettuna. Ihmiset olivat ihmeissään. Jeesuksella oli voima kuoleman yli! Hän todella oli Jumalan Poika!

Jokainen Jeesuksen ihmeteoista osoitti Hänen suuren rakkautensa ja suuren voimansa. Jos uskomme Häneen ja seuraamme Hänen esimerkkiään, saamme jälleen asua Hänen luonaan!

Myötäpäivään ylhäältä vasemmalta alkaen: kuvitus Paul Mann; Carl Blochin teos Kristus parantaa sairaan Betesdan altaalla; Greg Olsenin teos Kristus herättää Jairoksen tyttären; Del Parsonin teos Kristus parantaa sokean; kuvitus Paul Mann; Walter Ranen teos Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi