2015
Vaikea valinta
edellinen seuraava

Vaikea valinta

Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.

Menettäisikö hän uuden ystävänsä sopimattoman videopelin vuoksi?

”Oikein tee, kun sä valitsemaan joudut” (MAP-lauluja, 156).

Liahona Magazine, 2015/08 Aug

Diego laahusti ylös mäkeä matkallaan koulusta kotiin. Välitunti oli tavallisesti päivän parasta aikaa. Mutta koko tämän viikon välitunneilla oli ollut kamalaa! Kukaan ei halunnut pelata jalkapalloa hänen kanssaan, joten hän vain käveli itsekseen ympäriinsä koulun pihalla, kunnes kello soi.

”Äiti, kotona ollaan!” Diego huudahti pujahtaessaan ovesta sisään. Hän kävi istumaan keittiöön.

”Miten koulussa meni?” äiti kysyi.

”Ei kovin hyvin.” Diego nappasi käteensä omenan. ”Kukaan ei halunnut leikkiä kanssani välitunnilla.” Hän tunsi kyynelten nousevan silmiinsä, joten hän puristi silmät kiinni.

”Yksin jääminen tai ulkopuolelle joutuminen on vaikeaa”, äiti sanoi. Hän laittoi kätensä Diegon olalle. ”Voisit ehkä rukoilla apua.”

Diego hieroi silmiään. ”Kiitos, äiti”, hän sanoi ja juoksi huoneeseensa. Välittikö taivaallinen Isä todella siitä, oliko hänellä välitunnilla ystäviä, joiden kanssa voisi pelata? Diego polvistui ja rukoili löytävänsä jonkun ystävän. Kun hän lopetti, hänestä tuntui vähän paremmalta, mutta hän ei vieläkään tiennyt, mitä tehdä.

Seuraavana päivänä koulun jälkeen ovikello soi. Diego juoksi avaamaan oven. Ovella seisoi naapurustoon muuttanut uusi poika. Diego oli nähnyt hänet koulun pihalla aiemmin päivällä.

”Hei, minä olen Ruben”, hän sanoi. ”Haluatko tulla meille leikkimään?”

Diego virnisti. Ystävä, jonka kanssa voisi leikkiä? Se oli vastaus hänen rukoukseensa!

He kävelivät Rubenin kotiin ja istuutuivat sohvalle. Rubenin isoveli pelasi videopeliä. Diego ei ensin tiennyt, mitä ajatella. Peli oli todella väkivaltainen ja näytti kammottavalta, mutta Ruben ja hänen veljensä tuntuivat pitävän siitä. ”Ota se kiinni!” Ruben huusi heidän katsellessaan peliä.

Diego tunsi, kuinka hänen vatsaansa väänsi, ja hän tuijotti alas jalkoihinsa. Hän tiesi, ettei saisi katsella tällaista videopeliä.

Mutta mitä hän saattoi tehdä?

Hän ei halunnut uuden ystävänsä ajattelevan, että hän oli liian lapsellinen pelatakseen jännittäviä videopelejä. Pitäisikö Ruben häntä kummallisena, jos hän ottaisi asian puheeksi?

Hän katseli ympäri huonetta ja yritti keksiä, mitä muuta he voisivat tehdä.

Diego veti syvään henkeä. ”Hei, tuota… voisitko näyttää minulle loputkin talosta? Tai voitaisiinko leikkiä yläkerrassa?” hän sanoi.

Ruben vilkaisi Diegoa. Diego puraisi huultaan. Sanoisiko Ruben, ettei enää halunnut leikkiä hänen kanssaan?

Sitten Rubenin kasvot kirkastuivat. ”Hei kuule, pidätkö autoista? Minulla on huippunopeita autoja. Ajetaanko niillä kilpaa?”

Diego nyökkäsi hymyillen. Hän seurasi Rubenia yläkertaan. Häntä painanut tunne oli poissa – hän tunsi leijuvansa portaita ylös! Hän oli iloinen uudesta ystävästään. Hän oli myös iloinen siitä, ettei ollut katsellut sopimatonta peliä.

”Punainen auto on minun”, Ruben sanoi, ”mutta voit ajaa sinisellä tai vihreällä. Kumman haluat?”

Diego otti käteensä vihreän auton – se oli hänen lempivärinsä. Se oli helppo valinta.

Kuvitus Jan Leifering