2015
Vie hänet sairaalaan!
edellinen seuraava

Vie hänet sairaalaan!

Gayle Y. Brandvold, Kalifornia, USA

Latter-Day Saint Voices

Anita sanoi voivansa hyvin, mutta poistuin hänen vuoteensa ääreltä ja polvistuin rukoukseen.

Ollessani uusi jäsen kirkossa olin naimaton itsenäinen yrittäjä, joten minulla oli joinakin päivinä ylimääräistä aikaa. Eräänä sellaisena päivänä soitin Apuyhdistyksen johtajalle ja kysyin, tarvitsiko joku apua sinä iltapäivänä. Hän mainitsi iäkkään sisaren nimeltä Anita (nimi on muutettu), joka oli äskettäin palannut kotiin sairaalasta ja oli yksinäinen. Olin tavannut Anitan aiemmin, ja menisin mielelläni hänen luokseen.

Soitin hänelle ja menin sitten hänen asunnolleen. Hän pyysi minua valmistamaan itselleen lounaan, ja sen jälkeen meillä oli mukava keskustelu. Hänellä oli suurenmoinen huumorintaju, ja hän nauroi paljon ja kertoi elämästään.

Lounaan jälkeen hän sanoi olevansa väsynyt ja pyysi minua auttamaan hänet pyörätuolista vuoteeseensa. Pian olin peitellyt hänet vuoteeseen. Yhtäkkiä se hiljainen, vieno ääni, josta olin kuullut niin paljon, sanoi minulle: ”Vie hänet heti sairaalaan!”

Anita vihasi sairaaloita ja oli juuri palannut kotiin. Kysyin häneltä, oliko hän kunnossa. Hän kertoi olevansa kunnossa, mutta väsynyt.

Poistuin hänen vuoteensa ääreltä ja polvistuin. Heti kun aloin rukoilla, ääni toisti: ”Vie hänet sairaalaan ja heti!”

Epäröin ja kyselin itseltäni: ”Mitä minä kertoisin lääkärille sairaalassa?”

Soitin ystävälleni, joka myös rukoili ja käski sitten minua noudattamaan saamaani innoitusta.

Pelkkä maininta siitä, että veisin Anitan sairaalaan, suututti hänet, mutta tilasin kuitenkin ambulanssin. Sen tultua paikalle kaksi ensihoitajaa tuli sisään ja tarkisti hänen elintoimintonsa. Mitään kysymättä he laittoivat hänet paareille ja kiisivät pois ambulanssilla.

Seurasin heitä pakettiautollani. Saavuttuani sairaalaan istuin odottamaan. Pian lääkäri saapui paikalle. Hän kysyi minulta: ”Hän ei tainnut kertoa, että oli kaatunut kotona ennen sinun tuloasi?”

”Ei”, vastasin.

Lääkäri kertoi minulle, että Anitan perna oli vahingoittunut ja hänellä oli sisäistä verenvuotoa. Hän sanoi, että ilman kiireellistä lääkärinhoitoa Anita olisi voinut kuolla.

Tunsin katumuksen ja riemun sekoitusta – katumusta siitä, että olin epäröinyt, ja riemua siitä, että olin lopulta kuunnellut Pyhää Henkeä. Ennen kaikkea tunsin kiitollisuutta tietäessäni, että Herra luotti siihen, että minä auttaisin tätä loukkaantunutta sisarta, ja oli innoittanut Apuyhdistyksen johtajaa lähettämään minut hänen luokseen.

Oma terveyteni on tuon kokemuksen jälkeen heikentynyt, mutta Herra antaa minulle edelleen innoitusta. Rukoilen aina voimaa noudattaa sitä innoitusta.