Luku 12

Lepopäivä on pyhä päivä

Meitä on käsketty pyhittämään lepopäivä.¹

John Taylorin elämästä

Kuten edellisessä luvussa mainittiin, vanhimmat John Taylor ja Parley P. Pratt johtivat kesäkuun lopulta 1847 alkaen yli 1 500 pyhän ryhmän Winter Quartersista Suolajärven laaksoon. Vanhin B. H. Roberts kuvaili tämän matkan alkua näin:

”Vuodenaika oli myöhäinen sellaisen retken aloittamiseksi. Oli liian myöhäistä kylvää siksi kasvukaudeksi, vaikka he pysähtyisivätkin kauas Kalliovuorten itäreunasta. Heillä oli muonaa hädin tuskin puoleksitoista vuodeksi, ja jos ensimmäinen sato epäonnistuisi, ei nälänhädältä voisi välttyä, sillä he olisivat tuolloin kymmenestä viiteentoistasataan mailin (1 600–2 400 kilometrin) päässä lähimmästä paikasta, josta voisi hankkia ruokaa. – –

He olivat asettaneet alttarille kaikkensa, muun muassa vaimonsa ja lapsensa, jotka joutuivat jakamaan heidän vaikeutensa ja kohtalonsa. He eivät tienneet määränpäätään, he panivat kaiken yhden uhkayrityksen varaan, josta ei ollut mahdollisuutta perääntyä. Elleivät he löytäisi sopivaa seutua ja saisi satoa ensimmäisenä kasvukautena, niin kukaan ei toisi heille muonaa tai veisi heitä muonan luo. Heidän täytyi onnistua tai menehtyä erämaassa, johon he olivat lähteneet.”

Huolimatta näistä vaarallisista olosuhteista ja siitä, että heidän täytyi päästä Suolajärven laaksoon ennen talven tuloa, matkanteko pysäytettiin joka sunnuntai lepopäivän viettämiseksi. Vanhin Roberts jatkoi: ”Sunnuntaita vietettiin lepopäivänä, jumalanpalveluksia pidettiin kummassakin leirissä, ja Siionin lauluja laulavat pyhät särkivät suuren lännen erämaan hiljaisuuden.” 5. lokakuuta 1847 Taylorin ja Prattin seurueet saapuivat turvallisesti Suolajärven laaksoon ja aloittivat tarvittavat valmistelut talvea varten.²

Presidentti John Taylorille lepopäivä oli jumalanpalveluksen, levon ja mietiskelyn aikaa. Hän kehotti pyhiä ”pyhittämään lepopäivän, erottamaan sen levon päiväksi, päiväksi, jolloin kokoonnutaan yhteen suorittamaan sakramenttitoimitus ja kuuntelemaan elämän sanoja, jotta teidän havaittaisiin pitävän käskyt ja näyttävän hyvää esimerkkiä lapsillenne”.³

John Taylorin opetuksia

Lepopäivä on päivä, jolloin voimme palvella Jumalaa koko sydämestämme

Parhaatkaan meistä eivät ole liian hyviä, me kaikki voisimme olla parempia, toimia paremmin ja nauttia elämästä enemmän, meillä kaikilla voisi olla enemmän Herran Henkeä omassa kodissamme ja omassa sydämessämme, ja voisimme tehdä enemmän kaikkien niiden hyvinvoinnin edistämiseksi, jotka tulevat ulottuvillemme ja vaikutuspiiriimme. Olemassaolomme yksi suuri tavoite on Herran palveleminen, ja pidän suurena etuoikeutena tilaisuutta, joka meillä on palvella Jumalaa sapatinpäivänä. Ja kun me kokoonnumme palvelemaan Jumalaa, soisin näkeväni meidän palvelevan Häntä koko sydämestämme. Mielestäni on kerta kaikkiaan sopimatonta kuulla sellaisissa tilaisuuksissa ihmisten puhuvan maallisista asioista. Ne ovat hetkiä, kenties ennen kaikkia muita, jolloin tunteittemme ja kiintymystemme pitäisi kääntyä Jumalan puoleen. Jos ylistämme Jumalaa, niin tehkäämme se oikeassa hengessä, jos rukoilemme, hiljentyköön jokainen sielu rukoukseen tehden sen koko sydämestämme, jotta henkemme voisivat yhteytemme kautta liittyä yhdeksi, jotta rukouksemme ja jumalanpalveluksemme voisivat tulla kuulluiksi Jumalan edessä, jonka Henki tunkeutuu kaikkialle ja on aina läsnä hyvien ja uskollisten pyhien kokouksissa.

Kerron teille, miltä minusta tuntuu pyhäaamuna. Oivallan, että se on päivä, joka on erotettu kaikkivaltiaan Jumalan palvelemiseen: minun pitäisi siis itse palvella Jumalaa, ja minun pitäisi pitää silmällä perhettäni ja panna merkille, ovatko he paneutuneet samaan asiaan vai eivät. Sillä meitä on käsketty pyhittämään lepopäivä ja lepäämään kaikesta työstämme, niin kuin Jumala teki luotuaan maan, jossa asumme. Hän on antanut meille kuusi päivää hoitaaksemme elämän monenlaiset työt ja velvollisuudet, ja jos me [ryhdymme] viettämään sapattia, tehkäämme se Isällemme Jumalalle otollisesti, omistaen itsemme Hänelle ainakin siksi päiväksi, ja kohdistaen tunteemme ja kiintymyksemme Häneen. Ja sitten, Israelin vanhimmat kautta avaran maan ovat sinä päivänä toimessa yrittäen opettaa pelastuksen periaatteita, ja minun tekee mieli rukoilla heidän puolestaan, ja myös lähetyssaarnaajiemme puolesta, jotka menevät pyhien keskuuteen tässä maassa, samoin niiden, jotka puhuvat, kuin niiden, jotka johtavat pyhien kokouksia tässä maassa ja kaikissa muissa maissa, että tänä päivänä, joka on erotettu Jumalan palvelemiseen, koko Israel kaikkialla voisi olla elävän Jumalan Hengen vaikutuksen ja ohjauksen alaisena, ja että erityisesti ne, jotka puhuvat, voisivat olla Pyhän Hengen jumalallisen vaikutuksen alla ja esittää eri seurakunnille iankaikkisen elämän sanoja.⁴

Lepopäivä on päivä, jolloin voimme opettaa ja oppia Hengen kautta

Pyhille on mieluista kokoontua yhteen tapaamaan toisiaan, kuuntelemaan elämän sanoja, mietiskelemään asemaansa ja suhdettaan Jumalaan, Hänen kirkkoonsa ja valtakuntaansa sekä tutkimaan omia tunteitaan ja yrittää Herran ja Hänen Pyhän Henkensä ohjauksessa saada selville, millainen suhde heillä on taivaalliseen Isäänsä ja suorittavatko he heille lankeavat erilaiset tehtävät ja pyrkivätkö he toteuttamaan Jumalan sanan, tahdon ja lain.⁵

Kun me olemme – – koolla yhdessä, me voimme odottaa saavamme ohjausta ja siunauksia Jumalalta, jolta, kuten pyhät kirjoitukset meille kertovat, ”jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee”, ja Hänen luonaan, kuten meille myös kerrotaan, ”ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi” [ks. Jaak. 1:17]. Kokouksissamme niiden, jotka puhuvat, ja niiden, jotka kuulevat, pitäisi olla Herran, valon Lähteen, ohjauksen ja johdon alaisia. Kaikista ihmisistä taivaan alla me myöhempien aikojen pyhät oivallamme jatkuvasti tarpeen nojautua Jumalaan, sillä minä olen sitä mieltä, että ilmaistiinpa millaista älyä hyvänsä, olivatpa esitetyt puheet kuinka loistavia ja ajatukset kuinka ylentäviä hyvänsä, ne eivät hyödytä kuulijoita, elleivät ne ole Jumalan Hengen ohjauksen ja innoituksen alaisia.⁶

Ei elä eikä ole koskaan elänyt yhtään ihmistä, joka olisi pystynyt opettamaan sitä, mikä on Jumalasta, paitsi jos Kaikkivaltiaasta virtaava ilmoituksen henki on opettanut, ohjannut ja johtanut häntä. Eikä ole yhtään ihmistä, joka olisi kykenevä vastaanottamaan todellista älyä ja muodostamaan oikeita johtopäätöksiä iankaikkisen elämän pyhistä periaatteista, elleivät he ole saman hengen vaikutuksen alaisia, ja niinpä puhujat ja kuulijat ovat kaikki Kaikkivaltiaan kädessä.⁷

Kokoonnumme yhteen älyllisinä olentoina, haluten ymmärtää jotakin yhteisestä alkuperästämme, nykyisestä olemassaolostamme ja tulevasta päämäärästämme. Kokoonnumme yhteen saadaksemme selville jotakin taivaallisesta Isästämme, Hänen kaitselmuksestaan ihmiskuntaa kohtaan, Hänen meitä koskevista toimintatavoistaan ja suunnitelmistaan ja luomisemme tarkoituksesta; ja saadaksemme mikäli mahdollista tietää jotakin siihen maailmaan liittyvää, joka on nykyisen toimintapiirimme tuolla puolen. Nämä ovat muutamia niistä monista asioista, joita olemme halukkaita tietämään, käsittämään, saamaan selville, mikäli mahdollista.⁸

En tiedä mitään keinoa, jolla meitä voidaan opettaa, ohjata ja saada käsittämään todellinen asemamme, paitsi se, että olemme elävän Jumalan Hengen vaikutuksen alaisia. Ihminen voi puhua Jumalan Hengen kautta, mutta myös kuulijoilla on oltava hiukan tuota henkeä, jotta heidän olisi mahdollista käsittää oikein heille esitettyjen asioiden tärkeys, ja siitä johtuu se, että Herralla ja Hänen pyhillään on ollut aina vaikeuksia saada ihmiset käsittämään ne asiat, jotka ovat nimenomaan heidän parhaakseen. Olemme kaikki sitä mieltä, että jos Jumala voisi opettaa meitä, se olisi oikein hyvä. Otaksun, että maailma yleensä pitäisi sitä suurena siunauksena. Sitten heidän mielessään nousee kysymys, ovatko heidän saamansa opetukset Jumalasta vai eivät. Kuinka he voivat tietää sen? En tiedä mitään muuta keinoa kuin sen, josta puhutaan pyhissä kirjoituksissa: ”Mutta henki ihmisen tekee viisaaksi, Kaikkivaltiaan henkäys” (Job 32:8). Ja jälleen meille kerrotaan Uudessa testamentissa, että ”vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on” [1. Kor. 2:11]. Siten kaikesta viisaudesta, kaikesta älystä, kaikesta järkeilystä, kaikesta filosofiasta ja kaikista väitteistä, mitä ihmismielen säilytettäväksi voidaan panna, ei ole mitään hyötyä, ellei ihmismieltä ole valmistettu ottamaan vastaan tätä opetusta – ellei sitä ole valmistanut Herran Henki, sama Henki, joka välittää älyä.⁹

Nautimme lepopäivänä sakramentin Jeesuksen Kristuksen muistoksi

Näyttäisi siltä, että Vapahtajan tulemisella maailmaan, Hänen kärsimyksellään, kuolemallaan ylösnousemuksellaan ja astumisellaan siihen asemaan, joka Hänellä oli iankaikkisessa maailmassa taivaallisen Isänsä edessä, on hyvin paljon tekemistä meidän etujemme ja onnemme kanssa, ja siitä johtuu tämä jatkuva muistaminen, johon osallistumme jokaisena sapatinpäivänä. Tämä sakramentti on Jeesuksen Kristuksen opetuslapsilleen esittämän pyynnön täyttämistä. ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee” (1. Kor. 11:26). Usko tähän toimitukseen viittaa väistämättä siihen, että me uskomme Jeesukseen Kristukseen, että Hän on Isän ainoa Poika, että Hän tuli taivaasta maan päälle täyttämään tietyn tarkoituksen, jonka Jumala oli suunnitellut – suomaan ihmiskunnalle pelastuksen ja korotuksen. Kaikella tällä on paljon tekemistä meidän hyvinvointimme ja onnemme kanssa täällä ja tämän jälkeen. Jeesuksen Kristuksen kuolemaa ei olisi tapahtunut, ellei se olisi ollut välttämätön. Se, että tämä seremonia piti säätää tuon tapahtuman pitämiseksi Hänen kansansa mielessä, puhuu sen tärkeyden puolesta.¹⁰

Olemme kokoontuneet nauttimaan Herran ehtoollisen sakramentin, ja meidän pitäisi pyrkiä siirtämään tunteemme ja mieltymyksemme pois ajallisista ja aistillisista asioista. Sillä nauttiessamme sakramentin me emme ainoastaan muistele Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kuolemaa ja kärsimistä, vaan myös odotamme aikaa, jolloin Hän tulee uudelleen ja jolloin me kohtaamme Hänet ja syömme Hänen kanssaan leipää Jumalan valtakunnassa [ks. Luuk. 14:15; Matt. 26:29]. Kun olemme näin kokoontuneet yhteen, voimme odottaa saavamme ohjausta ja siunauksia Jumalalta.¹¹

Muinainen Jumalan kansa, jonka sydämessä paloi innoituksen liekki, odotti hartaasti sitä ikimuistoista tapahtumaa, jolloin maailman perustamisesta asti teurastettu Karitsa antaisi itsensä uhriksi, kun me taas muistelemme samaa asiaa. Me murramme leipää ja syömme ja me juomme vettä toistemme seurassa jokaisena sapatinpäivänä, ja me teemme sen Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen särjetyn ruumiin ja vuodatetun veren muistoksi, ja me jatkamme tämän tekemistä, kunnes Hän tulee jälleen. Kun Hän tulee, myöhempien aikojen pyhät odottavat olevansa niiden suosion saaneiden joukossa, jotka syövät ja juovat Hänen kanssaan Hänen omassa pöydässään Isämme valtakunnassa. Odotan sitä aivan yhtä paljon kuin odotan syöväni illallista tänä iltana.¹²

Meidän pitäisi olla varovaisia, ettemme nauti näitä [sakramentin] vertauskuvia tuomioksemme. Riitelettekö te koskaan veljienne kanssa tai käyttäydyttekö sillä tavalla, että se ärsyttää, ja sanotte ehkä kovia sanoja toinen toisellenne ja teette muin tavoin sitä, mikä on väärin, ja kokoonnutte sitten yhteen juhlalliseen pilkkaan Jumalan edessä ja syötte sielullenne tuomion? Me haluamme olla varovaisia näissä asioissa, ja siksi meidän pitäisi ymmärtää, että kun tuomme lahjaamme alttarille ja siten muistamme, että meillä on jotakin veljeämme vastaan, meidän pitäisi ensin käydä sopimassa hänen kanssaan ja sitten vasta tulla antamaan lahjamme [ks. Matt. 5:23–24]. Älkää tulko minkäänlaisessa tekopyhyydessä, vaan tulkaa viattomin käsin ja puhtain sydämin, haluten sanoa: ”Oi Jumala, tutki minua ja koettele minua, ja jos minussa on jotakin jumalattomuutta, suo sen poistua ja suo minun olla totinen edustajasi maan päällä, ja suo minun saada henki, joka asuu Kristuksessa, ja elää siitä nauttien maan päällä, niin että kun Hän tulee jälleen, voin veljieni kanssa kohdata Hänet viattomin käsin ja puhtain sydämin.”¹³

Saadaksemme Jumalan siunaukset meidän on tehtävä muutakin kuin vain käytävä kokouksissa ja nautittava sakramentti

Liian monet meistä kulkevat maailman perässä. Voiko maailma antaa teille sitä valoa, jonka olette saaneet, ja sen evankeliumin ja taivastoivon, jonka olette saaneet, ja sen pappeuden, jonka olette saaneet? Ja myyttekö te nämä asiat papukeitosta ja ryvette saastassa, turmeluksessa, jumalattomuudessa ja paheissa, jotka rehottavat maailmassa? Mitä varten me olemme tulleet tänne? Palvelemaan Jumalaa ja pitämään Hänen käskynsä. Ja kuinka on monien meidän laita? Unohdamme monessa tapauksessa korkean kutsumuksemme kirkkaan toivon ja annamme periksi typeryyksille, vajavaisuuksille, heikkouksille ja jumalattomuudelle, ja meitä hallitsevat enemmän tai vähemmän himokkuus, juoppous, sapatinrikkominen ja erilaiset paheet. Näen joskus Israelin vanhinten hakevan puukuormia ja heinäkuormia lepopäivänä. Se on kauhea häpeä Jumalan, pyhien enkeleiden ja kaikkien muiden älyllisten olentojen silmissä. – – Mitä ajattelette valehtelevasta vanhimmasta, kiroilevasta ylipapista, sapattia rikkovasta seitsenkymmenestä ja himokkaasta pyhästä? Ilmoituksen valon pitäisi innoittaa sellaisten miesten sielua, ja heidän pitäisi olla eläviä todistajia, kirjeitä, jotka kaikki ihmiset tuntevat ja joita he lukevat! Luuletteko voivanne elää uskontonne mukaan, luuletteko, että teillä voi olla Jumalan Henki ja että te voitte saada iankaikkisen elämän ja kulkea sellaisten asioiden perässä? Minä sanon teille: Ette.¹⁴

Siinä maailmassa, josta meidät on koottu pois, ihmisillä on tapana puhua sunnuntaisin hengellisistä asioista ollessaan pukeutuneina pyhävaatteisiin ja käydessään kokouksessa, ja sitten maanantaina pakata uskontonsa pyhävaatteidensa mukana arkkuihinsa, koska niillä ei ole enää mitään muuta käyttöä ennen seuraavaa sunnuntaita. – – Voi ihmisen typeryyttä, kun hän ei tunnusta Jumalaa kaikessa, vaan siirtää syrjään Jumalan ja uskontonsa ja luottaa omaan harkintaansa ja älyynsä.¹⁵

On jotakin, mikä ulottuu hieman kauemmaksi kuin joskus ajattelemme, ja se on se, että kun me tunnustamme olevamme Herran seuraajia, tunnustamme ottaneemme vastaan evankeliumin ja olevamme sen ohjattavissa, niin tunnustus ei johda mihinkään, ellemme ole pesseet vaatteitamme ja valkaisseet niitä Karitsan veressä. Meille ei riitä se, että kuulumme Jumalan Siioniin, sillä Jumalan Siionin täytyy muodostua ihmisistä, jotka ovat puhdassydämisiä ja joiden elämä on puhdasta ja tahratonta Jumalan edessä, ainakin sen on oltava se, mihin pyrimme. Emme ole vielä siellä, mutta meidän on päästävä sinne ennen kuin olemme valmiit perimään kirkkauden ja korotuksen, siksi ulkonainen hurskaus hyödyttää vain vähän ketään meistä, sillä se, joka tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei toimi hänen tahtonsa mukaan, saa monta raipaniskua [ks. Luuk. 12:47]. Niin on, että ”ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” [Matt. 7:21.] Nämä ovat evankeliumin oppeja sikäli kuin minä niitä ymmärrän. Eikä se riitä, että omaksumme evankeliumin ja tulemme kootuiksi Siionin maahan ja olemme Jumalan kansan yhteydessä, käymme kokouksissamme ja nautimme Herran ehtoollisen sakramentin ja pyrimme elämään niin, ettei meissä ole mitään suurempaa moitteen sijaa, sillä tästä kaikesta huolimatta, ellemme ole vilpittömiä, ellemme ole sydämeltämme puhtaita Jumalan edessä, ellei meillä ole puhdasta sydäntä ja puhdasta omaatuntoa, ellemme pelkää Jumalaa ja pidä Hänen käskyjään, me emme voi, ellemme tee parannusta, saada osaksemme näitä siunauksia, joista olen puhunut ja joista profeetat todistavat.¹⁶

Tehtävämme on olla pyhiä. Ja ollaksemme sen ominaisuuden arvoisia velvollisuutemme on elää hyveen, totuuden, nuhteettomuuden, pyhyyden, puhtauden ja kunnian periaatteiden mukaan, niin että voimme kaikkina aikoina saada Kaikkivaltiaan Jumalan mielisuosion, että Hänen siunauksensa voivat olla kanssamme ja asua rinnassamme, että Jumalan rauha voi levätä huoneidemme päällä – – ja että me kansana voimme olla Hänen jumalallisen varjeluksensa alla.¹⁷

Opiskelu- ja keskusteluehdotuksia

Millaisia siunauksia voimme saada uskollisesta lepopäivän pyhittämisestä? (Ks. myös LK 59:9–13.) Kuinka teitä on henkilökohtaisesti siunattu lepopäivän pyhittämisen vuoksi?
Mitä voitte tehdä palvellaksenne Jumalaa täydemmin lepopäivänä? Kuinka voitte ennen kirkon kokousten alkua valmistautua olemaan paremmin sopusoinnussa Pyhän Hengen kanssa?
Mitä vanhemmat ja isovanhemmat voivat tehdä vaikuttaakseen siihen, että heidän lapsensa ja lastenlapsensa pyhittävät lepopäivän? Kuinka me voimme tehdä lepopäivästä perheellemme erilaisen kuin muut päivät? Kuinka lepopäivän pyhittäminen voi vahvistaa perheitä ja varjella meitä maailmalta?
Miksi on välttämätöntä oppia Hengen kautta sunnuntaisissa jumalanpalveluksissamme? Mitä te voitte opettajan tai oppijan roolissanne tehdä kutsuaksenne sapattina Pyhää Henkeä’?
Mitä liittoja me teemme nauttiessamme sakramentin? (Ks. myös Moro. 4–5 tai LK 20:76–79.) Millainen yhteys näillä liitoilla on kasteenliittoomme? (Ks. myös Moosia 18:7–10.)
Miksi meidän on tärkeää nauttia sakramentti säännöllisesti? Mitä voitte tehdä, jotta tuntisitte sakramentin nauttiessanne olevanne lähempänä Herraa?
Mitä eroa on pelkällä kokouksissa käymisellä ja todellisella lepopäivän pyhittämisellä? Kuinka voitte säilyttää lepopäivän hengen viikolla?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: 2. Moos. 20:8–11; Jes. 58:13–14; Matt. 12:10–13; 3. Ne. 18:1–12; LK 27:1–14; 59:9–20.