2014
Perhe on keskeisellä sijalla taivaallisen Isän suunnitelmassa
Huhtikuu 2014


Alkeisyhdistyksen opetuksia kotona

Perhe on keskeisellä sijalla taivaallisen Isän suunnitelmassa

Opi lisää Alkeisyhdistyksen tämän kuukauden aiheesta!

Miisa piti kovasti tornien rakentamisesta palikoilla, mutta joskus hän hermostui, kun palikat kaatuivat maahan. Silloin hän oppi salaisuuden. Kun hän käytti aiempaa useampia palikoita torninsa alaosaan, hänen torninsa sai siitä lujemman perustuksen. Hän tarvitsi kärsivällisyyttä ja harjoittelua, mutta pian hän pystyi rakentamaan torneja, jotka eivät kaatuneet kovinkaan helposti.

Aivan kuten Miisa oppi rakentamaan vahvempia torneja, me voimme oppia rakentamaan vahvemman perheen. Perhe on hyvin tärkeä osa taivaallisen Isän meitä varten laatimaa suunnitelmaa. Ennen kuin synnyimme, elimme taivaallisen Isän henkipoikina ja -tyttärinä. Kun meidän oli aika tulla maan päälle, taivaallinen Isä suunnitteli, että tulisimme perheeseen. Hän haluaa, että perheemme suojelee meitä, opettaa meitä ja auttaa meitä palaamaan Hänen luokseen.

Me voimme tehdä työtä antaaksemme perheellemme vahvemman perustuksen. Me voimme harjoitella palvelemista ja auttaa toinen toistamme. Me voimme kuunnella ja puhua ystävällisesti toisillemme. Me voimme rukoilla ja tutkia pyhiä kirjoituksia yhdessä. Me voimme tehdä työtä yhdessä ja viettää aikaa yhdessä tekemällä asioita, joista nautimme. Kun olemme kärsivällisiä ja harjoittelemme, me voimme rakentaa vahvemman perheen.