Itseluottamusta kelvollisuudesta
Nuorten takkavalkeaillassa 31. joulukuuta 2006 pidetystä puheesta.
Haluaisin puhua selkeästi siitä, kuinka meillä voi olla aivan erityistä itseluottamusta.
Sanomani teille on toivon ja kannustuksen sanoma tähän vaiheeseen ja koko loppuelämänne ajalle. Maailmassa on paljon vaikeuksia, mutta vaikeuksia on ollut aina, kaikkina aikoina ja aikakausina. Älkää antako niiden vallata ajatuksianne, älkääkä antako niiden lannistaa teitä. Tulevat vuodet ovat täynnä ihmeellisiä mahdollisuuksia ja suuria siunauksia. Edistysaskeleita otetaan edelleen luonnontieteiden ja teknologian, lääketieteen ja viestinnän aloilla – kaikilla niillä aloilla, jotka osaltaan rikastuttavat elämäämme niin paljon. Te elätte loistavinta aikaa, mitä maailmassa on koskaan koettu, aikaa, jolloin useammat aikamme siunauksista tulevat useampien ihmisten osaksi ympäri maailman kuin minään aiempana aikana historiassa. Muistakaa – isoäitinne ei voinut unelmoidakaan digitaalisesta taulutietokoneesta, kun hän oli teidän ikäisenne, eikä isoisänne osaa edelleenkään lähettää tekstiviestejä. Olkaa siis onnellisia, terveitä ja toiveikkaita.
Sanon tämän osittain siksi, että luin hiljattain artikkelin, jossa kerrottiin, että nykynuorten keskuudessa yleisin tauti ei ole diabetes, sydäntaudit tai syöpä. (Sellaiset ongelmat on varattu yleensä minun eikä teidän ikäisillenne.) Ei. Tauti, jota teini-ikäiset ja kaksissakymmenissä olevat potevat useimmiten, on artikkelin mukaan itseluottamuksen puute, tulevaisuuden pelko, alhainen omanarvontunto ja yleinen luottamuksen puute itseen ja ympäröivään maailmaan.
Vaikka olenkin paljon vanhempi kuin te, ymmärrän kyllä tuonkaltaisia huolia, koska suurimman osan nuoruuttani minäkin tunnuin kohtaavan tilanteita, joissa minulla ei ollut paljoakaan itseluottamusta. Muistan tavoitelleeni hyviä arvosanoja toivoen, että voisin saada stipendin, ja pohtineeni, miksi muut näyttivät olevan minua lahjakkaampia sillä saralla. Muistan lukion ja korkeakoulun aikaiset monien vuosien urheilukisat, joissa yritin pelata niissä menestymiseen tarvittavalla itseluottamuksella haluten kiihkeästi voittaa tärkeän pelin tai saavuttaa halutun mestaruuden. Muistan erityisesti, että minulta puuttui itseluottamusta tyttöjen kanssa, mikä aihe saa nuorissa miehissä niin usein aikaan suurta huolta. Olen hyvin kiitollinen siitä, että sisar Holland uskaltautui luottamaan minuun. Kyllä, muistan kaikki ne asiat, jotka te muistatte – epävarmuuden siitä, miltä näytin, tai olinko hyväksytty tai mitä tulevaisuudella olisi varalleni.
Tarkoitukseni ei ole tässä käsitellä kaikkia niitä ongelmia, joita nuori kohtaa ja jotka aiheuttavat jonkin verran itseluottamuksen puutetta, mutta haluan puhua selkeästi siitä, miten meillä voi olla aivan erityistä itseluottamusta – itseluottamusta, joka, kun se saadaan ansaitusti, tekee ihmeitä elämämme kaikille muille osa-alueille, erityisesti omanarvontunnollemme ja sille, kuinka suhtaudumme tulevaisuuteen. Selventääkseni tätä minun on kerrottava eräs tapaus.
Henkilökohtaisen kelvollisuuden arvo
Monia vuosia sitten, kauan ennen kuin minut kutsuttiin johtavaksi auktoriteetiksi, osallistuin puhujana erääseen nuorten aikuisten konferenssiin. Konferenssi päättyi todistuskokoukseen, jossa komea, nuori kotiin palannut lähetyssaarnaaja nousi ylös lausumaan todistuksensa. Hän näytti hyvältä, puhtaalta ja itsevarmalta – aivan kuten kotiin palanneen lähetyssaarnaajan tulisi näyttää.
Kun hän alkoi puhua, hänen silmänsä kostuivat kyynelistä. Hän sanoi olevansa kiitollinen voidessaan seistä niin hienojen myöhempien aikojen pyhien nuorten joukossa ja voidessaan olla tyytyväinen tapaan, jolla hän pyrki elämään. Hän sanoi kuitenkin, että tuo tunne oli mahdollinen vain erään kokemuksen takia, joka hänellä oli ollut muutamaa vuotta aiemmin ja joka oli muovannut hänen elämäänsä ainiaaksi.
Sitten hän kertoi, kuinka oli pian vanhimmaksi asettamisensa jälkeen 18-vuotiaana tullut kotiin eräiltä treffeiltä. Treffeillä oli tapahtunut jotakin, mistä hän ei ollut ylpeä. Hän ei kertonut yksityiskohtia, eikä hänen olisi pitänytkään kertoa niitä julkisesti. En tiedä tänäkään päivänä, minkä luonteinen tuo tapaus oli, mutta se oli hänelle kyllin merkittävä vaikuttaakseen hänen henkeensä ja omanarvontuntoonsa.
Kun hän istui hetken aikaa autossaan kotinsa ajotiellä harkiten asioita perusteellisesti ja tuntien vilpitöntä surua siitä, mitä sitten olikaan tapahtunut, hänen kirkkoon kuulumaton äitinsä ryntäsi hätääntyneenä talosta suoraan hänen autolleen. Äiti kertoi nopeasti, että pojan nuorempi veli oli juuri kaatunut kotona, lyönyt päänsä pahasti ja että veljellä oli juuri jonkinlainen kohtaus tai kouristus. Kirkkoon kuulumaton isä oli soittanut heti ambulanssin, mutta avun saapumiseen kestäisi parhaassakin tapauksessa jonkin aikaa.
”Tule ja tee jotakin”, äiti parahti. ”Eikö teidän kirkossanne tehdä jotakin tällaisissa tilanteissa? Sinulla on heidän pappeutensa. Tule ja tee jotakin.”
Pojan äiti ei tuossa vaiheessa tiennyt kirkosta paljonkaan, mutta hän tiesi jotakin pappeuden siunauksista. Siitä huolimatta kun tänä iltana joku, jota tämä nuori mies rakasti syvästi, tarvitsi hänen uskoaan ja voimaansa, hän ei kyennyt vastaamaan siihen. Ottaen huomioon ne tunteet, joiden kanssa hän oli juuri kamppaillut, ja sen huonon asian, jonka hän koki juuri tehneensä – mikä se sitten olikin – hän ei kyennyt astumaan Herran eteen ja pyytämään sitä siunausta, jota tarvittiin.
Poika loikkasi ulos autosta ja juoksi katua pitkin erään sellaisen kelvollisen, vanhemman miehen luokse, joka oli ollut ystävällinen häntä kohtaan seurakunnassa siitä saakka, kun poika oli kokenut kääntymyksen kaksi, kolme vuotta aiemmin. Poika selitti tilanteen, ja nuo kaksi ehtivät palata pojan kotiin vielä hyvissä ajoin ennen kuin ensihoitajat saapuivat. Tämän kertomuksen onnellinen loppu, kuten se kerrottiin tuossa todistuskokouksessa, on, että tuo vanhempi mies antoi välittömästi suloisen, voimallisen pappeuden siunauksen jättäen loukkaantuneen lapsen lepäämään vakaaseen tilaan ennen kuin ensihoitajat saapuivat. Nopea matka sairaalaan ja perusteellinen tutkimus siellä paljasti, ettei mitään pysyvää vauriota ollut aiheutunut. Hetki, joka oli ollut tälle perheelle erittäin pelottava, oli ohi.
Sitten kotiin palannut lähetyssaarnaaja, josta puhun, sanoi näin: ”Kukaan, joka ei ole kokenut sitä, mitä minä koin sinä iltana, ei pysty koskaan ymmärtämään sitä häpeää ja surua, jota tunsin, koska en tuntenut olevani kelvollinen käyttämään minulla olevaa pappeutta. Tuo muisto on minulle vieläkin piinaavampi, koska kyse oli omasta pikkuveljestäni, joka tarvitsi minua, ja rakkaista kirkkoon kuulumattomista vanhemmistani, jotka olivat suuresti peloissaan ja joilla oli oikeus odottaa minulta enemmän. Mutta seisoessani tänään tässä edessänne voin luvata teille tämän”, hän sanoi. ”Minä en ole täydellinen, mutta tuon illan jälkeen en ole koskaan tehnyt mitään, mikä estäisi minua astumasta Herran eteen luottavaisesti ja pyytämästä Hänen apuaan, kun sitä tarvitaan. Henkilökohtaisesta kelvollisuudesta käydään taistelua tässä maailmassa, jossa me elämme”, hän myönsi, ”mutta se on taistelu, jossa olen voitolla. Olen tuntenut tuomion sormen osoittavan minua kerran elämässäni, enkä aio tuntea sitä enää koskaan, jos vain voin tehdä jotakin asian hyväksi. Ja tietysti”, hän sanoi lopuksi, ”minä voin tehdä sen hyväksi kaiken.”
Hän päätti todistuksensa ja istuutui. Näen hänet yhä mielessäni. Näen yhä paikan, jossa olimme. Ja muistan yhä sen syvän, koskettavan hiljaisuuden, joka seurasi hänen sanojaan, kun kaikilla siinä huoneessa oli tilaisuus tutkistella sieluaan hieman syvemmin, luvata hieman vahvemmin elää näiden voimallisten Herran sanojen mukaan:
”Hyve kaunistakoon ajatuksiasi lakkaamatta; silloin sinun luottamuksesi vahvistuu Jumalan edessä ja pappeuden oppi laskeutuu sieluusi kuin kaste taivaasta.
Pyhä Henki on kumppanisi alati ja valtikkasi muuttumaton vanhurskauden ja totuuden valtikka.” (OL 121:45–46, kursivointi lisätty.)
Nauttikaa Jumalan Hengestä
Rakkaat nuoret ystäväni, olkoon elämänne erinomainen. Ajatelkaa ja toivokaa parasta ja uskokaa tulevaisuuteen. Edessänne on suurenmoinen elämä. Taivaallinen Isänne rakastaa teitä. Jos virheitä on tehty, niistä voi tehdä parannuksen ja ne voi saada anteeksi aivan kuten tämän nuoren miehen kohdalla. Teillä on kaikki se, minkä puolesta elää, mitä suunnitella ja mihin uskoa. Se, että teillä on omantuntonne hyväksyntä ollessanne aivan yksin muistojenne kanssa, sallii teidän tuntea Jumalan Hengen hyvin omakohtaisella tavalla. Haluan teidän nauttivan tuosta Hengestä ja tuntevan tuota luottamusta Herran edessä aina. Pitäkööt hyveelliset ajatukset tekomme puhtaina tänään, huomenna ja ikuisesti.