Tämä puhelu on teille
Me kutsumme teitä nyt panemaan pappeuskoorumimme liikkeelle vastataksemme jäseniämme kohtaaviin työnsaannin ja talouden haasteisiin.
Pappeusveljeni, viime vuosina olemme nähneet kaikkialla maailmassa monia hätätilanteita ja luonnonkatastrofeja. Niiden joukossa on ollut hurrikaaneja, metsäpaloja, maanjäristyksiä ja tuhoisa tsunami.
Kirkko on vastannut niihin ja moniin muihin katastrofeihin suurenmoisin tavoin. Jäsenryhmiä on nopeasti koottu ja lähetetty hädänalaisten avuksi. Heistä kaikista on tuntunut hyvältä tietää, että palvelemisellaan he ovat olleet siunaukseksi muiden elämässä.
Usein henkilöt, jotka eivät kuulu kirkkoomme – muiden kirkkojen jäsenet, avustusjärjestöjen, hallitusten ja tiedotusvälineiden edustajat – kommentoivat sitä, kuinka nopeasti kirkko kykenee saamaan liikkeelle niin monia, jotka ovat halukkaita auttamaan. He kysyvät: ”Kuinka te teette sen?” Vastaus tähän kysymykseen kuuluu yksinkertaisesti: ”Me olemme valmistautuneet, meillä on organisaatio, meillä on myötätuntoa ja meillä on lähimmäisenrakkautta.” Tavallisesti tarvitaan vain muutama puhelinsoitto johtavilta auktoriteeteilta paikallisille johtajille, jotta satoja ja toisinaan tuhansia ihmisiä saadaan liikkeelle pelastamaan hädässä olevia kanssaveljiään ja -sisariaan.
Tänä iltana haluan puhua eräästä toisesta haasteesta, johon meillä on tilaisuuksia vastata, ja veljet, tämä puhelu on teille. Tämä haaste ei johdu luonnonkatastrofista. Sen vaikutukset ovat kuitenkin todellisia, ja ne tunnetaan maailmanlaajuisesti. Ja vaikka suhtaudummekin tulevaisuuteen myönteisesti, me kannatamme edelleen – kuten olemme kannattaneet vuosikymmeniä – sitä perusperiaatetta, että me olemme veljemme vartijoita.
Vanhin Robert D. Hales on hiljakkoin todennut: ”Talouselämän pilvet, jotka ovat pitkään uhanneet maailmaa, ovat nyt kokonaan päällämme. Ne vaikutukset, joita tällä talouselämän myrskyllä on taivaallisen Isämme lapsiin, edellyttävät evankeliumin näkemystä huoltotyöstä nyt enemmän kuin koskaan ennen.”1 Työttömyys ja tämän myrskyn tuomat taloudelliset seuraukset ulottuvat jokaiseen vaarnaan ja jokaiseen seurakuntaan kaikkialla kirkossa. Arvelen, että meistä jokainen on tuntenut ne jollakin tavoin joko henkilökohtaisesti – perheenjäsenen tai sukulaisen välityksellä – tai jonkun tuttavamme kautta.
Veljet, ei ole olemassa järjestelmää, joka kykenisi paremmin vastaamaan ihmiskunnan haasteisiin kuin korkeimman Jumalan pappeus. Meillä on organisaatio. Vaarnanjohtajat, piispat, vanhinten koorumin johtajat ja ylipappien ryhmän johtajat – me kutsumme teitä nyt panemaan pappeuskoorumimme liikkeelle vastataksemme jäseniämme kohtaaviin työnsaannin ja talouden haasteisiin. Pitäkää tätä puheluna, joka tulee teille henkilökohtaisesti. Nyt on korkea aika tukea, kohottaa ja auttaa koorumiemme perheitä, jotka saattavat olla ahdingossa.
Tilaisuuksia on runsaasti, ja teillä on mahdollisuus ja vastuu ohjata Herran voimavaroja. Koorumiemme jäsenten joukossa on todennäköisesti henkilöitä, jotka tietävät avoimista työpaikoista, ja muita, jotka ovat taitavia kirjoittamaan ansioluetteloita tai auttamaan työhaastatteluun valmistautumisessa. Tulette huomaamaan, että titteleistä tai taidoista riippumatta veljet ovat sitoutuneet kantamaan toistensa kuormia.
Presidentti Monson kertoo eläkkeelle jääneestä yritysjohtajasta nimeltä Ed, joka eli esimerkillisen koorumin jäsenen tavoin. Erään kerran puhuessaan Edin kanssa presidentti Monson kysyi häneltä: ”’Ed, mitä teet kirkossa?’ Ed vastasi: ’Minulla on seurakunnan paras tehtävä. Minun tehtäväni on auttaa työttömiä miehiä löytämään pysyvää työtä. Tänä vuonna olen auttanut kahtatoista työtöntä veljeäni saamaan hyvän työpaikan. En ole koskaan eläessäni ollut onnellisempi.’” Presidentti Monson jatkaa: ”Lyhytkasvuinen ’Pikku-Ed’, niin kuin häntä hellästi nimitimme, seisoi sinä iltana pystypäin silmät kyynelistä kimaltaen ja ääni väristen. Hän osoitti rakkauttaan auttamalla avun tarpeessa olevia. Hän palautti ihmisarvon. Hän avasi ovia niille, jotka eivät itse osanneet sitä tehdä.”2
Piispat ja koorumin jäsenet voivat monin tavoin helpottaa työttömien kärsimystä ja ahdistusta. Phil’s Auto Centervillessä Utahin osavaltiossa on osoitus siitä, mitä pappeusjohtajat ja koorumi voivat saada aikaan. Phil oli erään vanhinten koorumin jäsen ja työssä mekaanikkona paikallisessa autokorjaamossa. Valitettavasti korjaamo, jossa Phil oli työssä, joutui taloudellisiin vaikeuksiin, ja Phil jouduttiin irtisanomaan. Phil järkyttyi tästä tapahtumien käänteestä.
Kuultuaan että Phil oli menettänyt työpaikkansa hänen piispansa Leon Olsen ja vanhinten koorumin johtokunta pohtivat rukoillen keinoja, joilla he voisivat auttaa Philiä pääsemään taas jaloilleen. Olihan hän koorumin jäsen, veli, ja hän tarvitsi apua. He tulivat siihen tulokseen, että Philillä oli taidot oman yrityksen pyörittämiseen. Yksi koorumin veljistä sanoi, että hänellä oli vanha navetta, jota voitaisiin kenties käyttää korjaamona. Toiset koorumin jäsenet voisivat auttaa kokoamaan tarvittavat työvälineet ja tarvikkeet uuden korjaamon varustamiseksi. Miltei jokainen koorumissa voisi auttaa ainakin vanhan navetan siivoamisessa.
He kertoivat ajatuksistaan Philille. Sitten he kertoivat suunnitelmastaan kooruminsa jäsenille. Navetta siivottiin ja kunnostettiin, työvälineet koottiin ja kaikki pantiin järjestykseen. Phil’s Auto menestyi ja siirtyi ennen pitkää parempiin ja pysyvämpiin tiloihin – kaikki sen ansiosta, että Philin koorumin veljet tarjosivat apuaan hädän hetkellä. Pappeuskoorumit voivat ja niiden täytyy vaikuttaa.
Monissa seurakunnissa ja vaarnoissa on kutsuttu työllistämisasiantuntijoita antamaan lisää tukea piispoille ja kooruminjohtajille. Älkää epäröikö kutsua heitä apuun.
Monilla kirkon vyöhykkeillä olemme perustaneet työllistämiskeskuksia. Näiden keskusten henkilökunta on koulutettu auttamaan teitä kooruminne, seurakuntanne ja vaarnanne työllistämistarpeissa. Heidän läheiset suhteensa työnantajiin ovat apuna uralla etenemisessä ja työllistymisessä.
Kirkon Deseret Industries -liikkeet eli käytetyn tavaran myymälät tarjoavat työpaikkoja ja koulutustilaisuuksia ihmisille, joiden taustat ovat hyvinkin erilaisia. Henkilöt, joilla on erityistarpeita, saavat tilaisuuksia kuntoutukseen, koulutukseen ja työhön sijoittumiseen. Siellä missä Deseret Industries toimii, se voi olla arvokas voimavara.
Piispat, sisarilla on osuutensa tässä työssä. Taloustilanteen vuoksi monien äitien on välttämätöntä tehdä tarkistuksia talousarvioonsa ja muihin elinkustannuksiin. Jotkut joutuvat jopa hakemaan töitä kodin ulkopuolelta. Apuyhdistyksen sisaret, joille on erityisesti suotu myötätuntoinen sydän, voivat auttaa. He voivat auttaa huomaamaan, ketkä tarvitsevat apua. He voivat opettaa. He voivat hoitaa lapsia, lohduttaa, tukea ja rohkaista. He voivat vaikuttaa.
Saanen nyt sanoa muutaman sanan niille teistä, jotka olette tällä hetkellä työttömiä. Vastuu työpaikan löytämisestä tai työtilanteenne parantamisesta on teidän. Saatte Herralta jatkuvaa johdatusta paastoamalla ja rukoilemalla säännöllisesti. Kooruminne johtajat, piispat, asiantuntijat ja työllistämiskeskuksen henkilökunta auttavat teitä pyrkimyksissänne. Pelkäämme kuitenkin, etteivät pappeusjohtajat useinkaan tiedä tilanteestanne. Puhukaa heille! Kertokaa heille, että etsitte työtä. Ja piispat ja pappeusjohtajat, ryhtykää toimeen ja antakaa pappeuden veljeskunnan osallistua suurenmoiseen tilaisuuteen olla todellinen koorumi, veljeskunta, veljen vartija.
Ollessaan kahdentoista apostolin koorumin jäsen presidentti Gordon B. Hinckley sanoi:
”Olen vakuuttunut, veljeni, siitä, että jokaisessa pappeuskoorumissa on tarpeeksi asiantuntemusta, tietoutta, voimia ja kiinnostusta tuon koorumin vaikeuksissa olevien jäsenten auttamiseen, jos nämä voimavarat käytetään oikein.
– – Pappeuskoorumin velvollisuus on panna liikkeelle ne voimat ja palvelut, jotka tekevät puutteenalaisen jäsenen kykeneväksi jatkuvasti huolehtimaan itsestään ja perheestään.”3
Lokakuun 1856 yleiskonferenssissa presidentti Young sai kuulla, että kaksi käsikärrykomppaniaa, Martinin ja Willien komppaniat, olivat lähteneet matkaan myöhään ja jäisivät ankaran talvisään armoille Yhdysvaltojen läntisillä tasangoilla. Hän nousi puhujakorokkeelle Jumalan profeettana ja julisti:
”Monet veljistämme ja sisaristamme ovat tasangoilla käsikärryjen kanssa – – ja heidät täytyy tuoda tänne. Meidän täytyy lähettää heille apua. – – Tämän yhteisön tehtävänä on lähettää hakemaan heitä ja tuoda heidät tänne – –.
Se on minun uskontoni. Se on Pyhän Hengen sana, joka minulla on. Se on pelastaa ihmiset. – –
Minä sanon teille kaikille, että teidän uskonne, uskontonne tai uskontunnustuksenne ei milloinkaan pelasta yhtäkään teistä meidän Jumalamme selestiseen valtakuntaan, ellette toteuta juuri sellaisia periaatteita kuin minä nyt teille opetan. Menkää ja tuokaa tänne ne ihmiset, jotka ovat nyt tasangoilla.”4
Presidentti Youngin toimintakutsun tuloksena tasangoille jääneiden ihmisten pelastamiseksi lähetettiin heti vankkureita muulivaljakoineen ja miehiä ajamaan niitä, sekä lisäksi lähetettiin jauhoja ja muita tarvikkeita.
Veljet, tämä puhelu on teille. Tämä puhelu on meille. Siunatkoon Herra samoin meitä kaikkia, että tuntisimme kiireen vastata tämänpäiväiseen kutsuun auttaa kansaamme selviytymään näistä taloudellisista haasteista, kuten Hän teki käsikärrykomppanioiden kohdalla. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.