Johdattakaa sieluja minun luokseni
Lähetyssaarnaajat tekevät edelleen parhaansa, mutta eikö olisi parempi, jos te ja minä astuisimme esiin tekemään työtä, joka oikeutetusti kuuluu meille?
Monta vuotta sitten ajoin autolla University Avenueta lähellä Provokanjonin suuta ja näin liikenteen hidastuvan edessäni. Siellä edelläni oli poliisiautoja valot välkkyen, paloauto ja useita etsintä- ja pelastuspartion ajoneuvoja yhtenä rykelmänä tukkien tien Provokanjoniin. Ensin olin harmissani, koska näytti siltä, että saattaisimme olla paikoillamme pitkän aikaa. Olin myös utelias – mikä aiheutti koko hälinän?
Kun kohotin katseeni kallioseinämään Provokanjonin idänpuoleisella suulla, näin siellä muutamia miehiä kiipeämässä. Oletin heidän olevan etsintä- ja pelastuspartion väkeä. Minne he olivat kiipeämässä? Viimein näin sen. Jotenkin uuhi, kadonnut lammas, oli päässyt noin 25 jalkaa (8 m) ylös kallioseinämää ja jäänyt sinne vangiksi. Se ei ollut lumivuohi eikä paksusarvilammas vaan paimenen katraasta eroon joutunut valkoinen uuhi.
Koska minulla ei ollut muutakaan tekemistä, tutkin kallioseinämää aina sinne asti, missä uuhi seisoi. En mitenkään voinut käsittää, kuinka ihmeessä se oli päässyt sinne. Siitä huolimatta se oli siellä, ja koko edessäni oleva hälinä keskittyi sen pelastamiseen. En vielä tänäkään päivänä tiedä, miten tilanne päättyi, koska poliisi keksi keinon saada liikenteen taas sujumaan.
Pois ajaessani minua vaivasi yksi huoli. Vaikka etsintä- ja pelastuspartioväki tarkoitti varmasti hyvää, niin kuinka uuhi reagoisi heihin? Olen varma, että heillä oli suunnitelma, kuinka he rauhoittaisivat sitä – ehkäpä he ampuisivat lähietäisyydeltä siihen rauhoittavan nuolen, niin että he saisivat sen kiinni ennen kuin se putoaisi. Koska en tiennyt mitään heidän suunnitelmastaan mutta tiesin vähän siitä, kuinka eläimet reagoivat joutuessaan vieraiden ihmisten saartamiksi, olin huolissani heidän pelastusyrityksensä toimivuudesta. Ja sitten mietin: ”Missä paimen on?” Hänellä olisi varmastikin ollut paras mahdollisuus lähestyä uuhta pelästyttämättä sitä. Siinä tilanteessa tarvittiin paimenen rauhoittavaa ääntä ja auttavaa kättä, mutta hän näytti puuttuvan paikalta.
Me kirkon jäsenet tunnumme joskus puuttuvan paikalta aivan kuten se paimen. Pohtikaa hetki sitä, mitä presidentti Monson sanoi juuri kutsutuille lähetysjohtajille vuoden 2008 uusien lähetysjohtajien seminaarissa. Hän sanoi: ”Mikään – – ei korvaa jäsenlähtöistä käännytysohjelmaa. Ovelta ovelle kulkeminen ei korvaa sitä. Kultaisten kysymysten esittäminen ei korvaa sitä. Jäsenlähtöinen ohjelma on avain menestykseen, ja se toimii kaikkialla, missä me kokeilemme sitä.” (”Motivating Missionaries”, 22. kesäkuuta 2008, s. 8.)
Tässä valossa jäsenlähetyssaarnaajat – sekä te että minä – olemme paimenia, ja kokoaikaiset lähetyssaarnaajat yrittävät etsintä- ja pelastuspartion tavoin tehdä jotakin, mitä heidän on lähes mahdotonta tehdä yksin. Tietenkin kokoaikaiset lähetyssaarnaajat tekevät edelleen parhaansa, mutta eikö olisi parempi, jos te ja minä astuisimme esiin tekemään työtä, joka oikeutetusti kuuluu meille ja johon me sovimme paremmin, koska me tunnemme henkilökohtaisesti ne, jotka ovat kadonneet ja jotka on pelastettava?
Haluaisin keskittyä kolmeen tavoitteeseen, jotka Opissa ja liitoissa annetaan kirkon jäsenille. Jokainen niistä kannustaa meitä olemaan paikalla, kun ystävät, naapurit ja perheenjäsenet tarvitsevat apuamme. Heidän joukossaan pitäisi olla ne, jotka ovat jääneet pois – vähemmän aktiiviset. Kaikkien meidän tulee olla parempia jäsenlähetyssaarnaajia.
Opin ja liittojen luvun 88 jakeessa 81 sanotaan: ”Ja jokaisen, jota on varoitettu, kuuluu varoittaa lähimmäistään.” Minulla on ollut etuoikeus matkustaa moniin kirkon vaarnoihin edistämään seurakuntalähetystyön kasvua ja kehittymistä. Kokemus on ollut minulle hyvin palkitseva ja hengellinen. Näillä matkoilla olen havainnut, ja äskettäinen kartoitus on vahvistanut sen, että yli puolella Yhdysvalloissa ja Kanadassa asuvista ihmisistä on hyvin vähän tai ei lainkaan tietoa elämäntavoistamme ja uskonkäsityksistämme. Olen varma, että muualla päin maailmaa prosenttiluku olisi paljon korkeampi. Tämä sama kartoitus osoitti myös, että kun kirkkoon kuulumattomat ovat pidemmän aikaa tekemisissä uskollisten kirkon jäsenten kanssa tai he saavat selkeää ja oikeaa tietoa kirkon uskonkäsityksistä ja opeista, heidän asenteensa muuttuvat myönteisiksi ja vastaanottavaisiksi.
Kirkolla on yli 50 000 kokoaikaista lähetyssaarnaajaa palvelemassa eri puolilla maailmaa. Saarnatkaa minun evankeliumiani on auttanut tekemään heistä parhaita Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opettajia, mitä meillä on koskaan ollut kirkon historiassa. Valitettavasti useimmat kokoaikaisista lähetyssaarnaajistamme käyttävät enemmän aikaansa yrittämällä etsiä ihmisiä kuin opettamalla heitä. Pidän kokoaikaisia lähetyssaarnaajiamme liian vähän hyödynnettynä opetusresurssina. Jos te ja minä tekisimme suuremman osan etsimistyöstä kokoaikaisten lähetyssaarnaajien puolesta ja vapauttaisimme heidät käyttämään enemmän aikaa löytämiemme ihmisten opettamiseen, alkaisi tapahtua suuria asioita. Hukkaamme kullanarvoisen tilaisuuden kasvaa kirkkona, kun odotamme kokoaikaisten lähetyssaarnaajiemme varoittavan lähimmäisiämme sen sijaan että tekisimme sen itse.
Meidän pitäisi ”hyvin vakavasti” (OL 123:14) tuoda evankeliumin valoa niille, jotka etsivät vastauksia, joita pelastussuunnitelmalla on tarjottavana. Monet kantavat huolta perheestään. Jotkut etsivät turvaa vaihtuvien arvojen maailmassa. Meillä on tilaisuus antaa heille toivoa ja rohkeutta ja kutsua heitä tulemaan mukaamme ja liittymään niiden joukkoon, jotka ottavat vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin. Herran evankeliumi on maan päällä ja siunaa heidän elämäänsä täällä ja tulevissa iankaikkisuuksissa.
Evankeliumin keskipisteenä on Herramme ja Vapahtajamme sovitus. Sovitus tuo voiman pestä pois syntimme, parantaa ja suoda iankaikkinen elämä. Kaikki sovituksen verrattomat siunaukset voivat tulla vain niiden osaksi, jotka elävät evankeliumin periaatteiden mukaan ja saavat sen toimitukset. Niitä ovat usko Jeesukseen Kristukseen, parannus, kaste, Pyhän Hengen saaminen ja kestäminen loppuun asti. Suuri lähetystyösanomamme maailmalle on, että koko ihmiskunta on kutsuttu pelastumaan ja tulemaan Hyvän Paimenen, Jeesuksen Kristuksen, laumaan.
Lähetystyösanomaamme vahvistaa tieto palautuksesta. Me tiedämme, että Jumala puhuu profeetoilleen tänä aikana aivan kuten Hän puhui entisinä aikoina. Me tiedämme myös, että Hänen evankeliumiaan johdetaan palautetun pappeuden voimalla ja valtuudella. Millään muulla sanomalla ei ole niin suurenmoista iankaikkista merkitystä jokaiselle tänä aikana maan päällä elävälle. Meidän kaikkien täytyy opettaa tätä sanomaa muille voimallisesti ja vakuuttavasti. Pyhän Hengen hiljainen vieno ääni todistaa kauttamme palautuksen ihmeestä, mutta meidän on ensin avattava suumme ja todistettava. Meidän täytyy varoittaa lähimmäisiämme.
Se johtaa minut toiseen pyhien kirjoitusten kohtaan, jonka haluan ottaa esiin Opista ja liitoista. Kun luvun 88 jakeessa 81 meille opetetaan, että lähetystyöstä tulee meidän jokaisen velvollisuus heti kun meitä on varoitettu, luvun 33 jakeissa 7–10 meitä opetetaan avaamaan suumme.
Jae 7 ei jätä mitään epäilystä kenenkään mieleen, joka on opetellut ulkoa Opin ja liittojen luvun 4, että Herra puhuu meille lähetystyöstä: ”Niin, totisesti, totisesti minä sanon teille, että vainio on jo vaalennut korjattavaksi; pankaa sen tähden sirppinne työhön ja korjatkaa satoa koko väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne.”
Sitten tulee käsky – kolme kertaa – avata suumme:
”Avatkaa suunne, niin se täytetään ja teistä tulee sellaisia kuin muinoin Nefi, joka lähti Jerusalemista erämaahan.
Niin, avatkaa suunne älkääkä arkailko, niin te saatte kuorman lyhteitä selkäänne, sillä katso, minä olen teidän kanssanne.
Niin, avatkaa suunne, niin se täytetään. Sanokaa: Tehkää parannus, tehkää parannus ja raivatkaa Herralle tie ja tehkää hänen polkunsa suoriksi, sillä taivaan valtakunta on käsillä.” (Jakeet 8–10.)
Mitä kukin meistä sanoisi, jos meidän olisi avattava suumme kolme kertaa? Jos sallitte, haluaisin tarjota ehdotuksen. Ensiksi ja tärkeimpänä, meidän tulee julistaa uskoamme Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa. Hänen lunastustyönsä siunaa koko ihmiskuntaa kuolemattomuuden lahjalla ja mahdollisuudella nauttia Jumalan suurimmasta lahjasta ihmiselle, iankaikkisen elämän lahjasta.
Kun avaamme suumme toisen kerran, meidän tulee esittää omin sanoin kertomus ensimmäisestä näystä – eli tietomme siitä, että alle 15-vuotias poika meni metsikköön ja kun hän oli rukoillut vilpittömästi ja nöyrästi, taivaat avautuivat hänelle. Vuosisatoja vallinneen hämmennyksen jälkeen maailmalle ilmoitettiin jumaluuden todellinen luonne ja Jumalan tosi opetukset.
Kun avaamme suumme kolmannen kerran, todistakaamme Mormonin kirjasta, toisesta todistuksesta Jeesuksesta Kristuksesta. Mormonin kirja täydentää Raamattua antamalla meille enemmän ymmärrystä Vapahtajamme evankeliumin opeista. Mormonin kirja on vakuuttava todiste siitä, että Joseph Smith on todella Jumalan profeetta. Jos Mormonin kirja on totta, tapahtui pappeuden palautus. Jos Mormonin kirja on totta, niin tuon pappeuden voimalla Joseph Smith palautti Jeesuksen Kristuksen kirkon.
Olen juuri lukenut loppuun Alman kirjan tällä Mormonin kirjan lukemiskerrallani. Loppupuolella suurta sanomaansa kirkolle Sarahemlassa Alma sanoi:
”Sillä kukapa teidän joukossanne oleva paimen, jolla on paljon lampaita, ei vartioisi niitä, jotta sudet eivät tulisi ja söisi hänen katrastaan? Ja katso, jos susi tulee hänen katraaseensa, eikö hän aja sitä pois? Kyllä, ja lopulta hän tuhoaa sen, jos voi.
Ja nyt minä sanon teille, että hyvä paimen kutsuu teitä; ja jos te kuuntelette hänen ääntänsä, hän tuo teidät laumaansa, ja te olette hänen lampaitaan; ja hän käskee teitä olemaan laskematta saaliinhimoista sutta keskuuteenne, jottei teitä tuhottaisi.” (Alma 5:59–60.)
Vapahtaja on Hyvä Paimen, ja meidät kaikki on kutsuttu Hänen palvelukseensa. Se uuhi kallioseinämällä Provokanjonin suulla ja nämä Alman sanat tuovat mieleeni ajatuksen, jonka Vapahtaja esitti Luukkaan evankeliumin luvussa 15: ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen” (jae 4).
Yleensä kun ajattelen lampaiden kaitsemista, ajattelen paimenelle annettua vaatimusta tai taloudenhoitotehtävää tehdä kaikki voitavansa kaikkien lampaidensa hyväksi. Tämä kokemus muistutti kuitenkin minua siitä, että kyseessä on vertaus kadonneesta lampaasta, ja ajatukseni kääntyivät sen yhden kadonneen uuhen vaaralliseen tilanteeseen, kun se oli aivan yksin, kykenemätön ottamaan enää askeltakaan kallioseinämää ylöspäin ja yhtä kykenemätön kääntymään ympäri ja löytämään tietään alaspäin. Kuinka hätääntyneeksi ja toivottomaksi sen onkaan täytynyt tuntea itsensä, täysin voimattomaksi pelastamaan itseään, yhden askeleen päässä väistämättömästä turmasta.
On tärkeää, että me jokainen pohdimme, miltä tuntuu olla kadoksissa ja mitä tarkoittaa olla ”hengellinen” paimen, joka jättää 99 etsiäkseen sen, joka on kadonnut. Sellaiset paimenet tarvitsevat kenties etsintä- ja pelastuspartion asiantuntemusta ja apua, mutta he ovat läsnä, paikalla ja kiipeämässä aivan partion rinnalla pelastamaan ne, jotka ovat äärettömän arvokkaita Jumalan silmissä, sillä he ovat Hänen lapsiaan. Sellaiset paimenet vastaavat siihen viimeiseen Opin ja liittojen velvoitukseen olla jäsenlähetyssaarnaaja, jonka haluan lukea teille tänään. Luen luvusta 18:
”Ja jos kävisi niin, että te tekisitte työtä koko elinaikanne huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte ainoastaan yhden sielun minun luokseni, kuinka suuri teidän ilonne onkaan hänen kanssansa minun Isäni valtakunnassa!
Ja nyt, jos ilonne on suuri yhden sielun kanssa, jonka olette johdattaneet minun luokseni minun Isäni valtakuntaan, kuinka suuri teidän ilonne onkaan, jos johdatatte monta sielua minun luokseni!” (OL 18:15–16.)
Kuten tässä kohdassa myös opetetaan, sellaiset paimenet kokevat sanoin kuvaamatonta iloa. Todistan tästä asiasta Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.