2009
Voiman löytäminen haastavina aikoina
Toukokuu 2009


Voiman löytäminen haastavina aikoina

Kyky saada henkilökohtaista ilmoitusta on tarpeen tulevina aikoina.

Kuva
Elder Allan F. Packer

Vanhin Andersen, ilmaisemme rakkautemme ja tukemme sekä pyydämme siunauksia sinulle, kun täytät tämän uuden kutsumuksen. Veljet ja sisaret, nykyiset olosuhteet ovat haastavia yksilöille ja perheille kaikkialla maailmassa. Vaikka uskon, että edessä on vakavia haasteita, tiedän myös, että tämä on suurenmoista aikaa elää, erityisesti nuorille. Näen, että lapsillani ja lastenlapsillani on täysipainoinen, tyydytystä tuottava elämä, vaikka heillä on haasteita, vastoinkäymisiä ja esteitä voitettavanaan.

Nämä ovat aikoja, jolloin profetiat täyttyvät. Me elämme aikojen täyttymisen taloudenhoitokaudella, joka on aikaa valmistautua Vapahtajan palaamiseen. Se on myös aikaa tehdä työtä pelastuaksemme.

Kun tuulet puhaltavat ja sateet piiskaavat, ne puhaltavat ja piiskaavat kaikkia. Ne, jotka ovat rakentaneet perustuksensa kallioperälle eikä hiekalle, kestävät myrskyt.1 Keino, jolla rakentaa kallioperälle, on kokea syvä henkilökohtainen kääntymys Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja tietää, kuinka saada innoitusta. Meidän täytyy tietää – ja tietää, että tiedämme. Meidän täytyy pysyä hengellisesti ja ajallisesti riippumattomina kaikista muista luoduista.2 Se alkaa ymmärtämällä, että Isä Jumala on henkemme Isä ja että Hän rakastaa meitä, että Jeesus Kristus on meidän Lunastajamme ja Vapahtajamme ja että Pyhä Henki voi olla yhteydessä mieleemme ja sydämeemme. 3 Tämä on se tapa, jolla me saamme innoitusta. Meidän tulee oppia huomaamaan nämä kuiskaukset ja toteuttamaan niitä käytännössä.

Kun olin nuori mies ja kävin lukiota, yksi intohimoistani oli amerikkalainen jalkapallo. Pelasin tukimiehenä keskikentällä. Valmentaja teki joukkueen kanssa lujasti työtä opettaen meille perusasiat. Harjoittelimme, kunnes taidot muuttuivat luonteviksi ja automaattisiksi. Yhdessä ottelussa pahinta vastustajaamme vastaan sain kokemuksen, joka on auttanut minua vuosien saatossa. Olimme puolustuksessa. Tiesin vastapuolen pelaajan, johon minun tuli keskittyä, ja kun peli alkoi, hän siirtyi oikealle puolelleni keskiviivalle. Pelaajat ja kannattajat pitivät kovaa meteliä. Toimin valmentajan ohjeiden mukaan ja seurasin sitä minulle osoitettua miestä viivalle, mutta en tiennyt, oliko hänellä pallo. Yllätyksekseni tunsin pallon osittain käsissäni. Riuhtaisin sitä, mutta vastustajani ei päästänyt irti. Kun riuhdoimme edestakaisin, kuulin kaiken metelin keskeltä äänen huutavan: ”Packer, taklaa hänet!” Se riitti saamaan minut järkiini, joten niittasin hänet heti siihen paikkaan.

Olen ihmetellyt, kuinka kuulin tuon äänen kaikkien muiden äänien yli. Olin oppinut harjoituksissa tuntemaan valmentajan äänen ja olin oppinut luottamaan siihen. Tiesin, että se, mitä hän opetti, toimi.

Meidän täytyy tuntea Pyhän Hengen kuiskaukset, ja meidän täytyy harjoitella ja soveltaa evankeliumin opetuksia elämäämme, kunnes niistä tulee luonnollisia ja automaattisia. Näistä kuiskauksista tulee todistuksemme perusta. Silloin todistuksemme pitää meidät onnellisina ja turvassa rauhattomina aikoina.

Vanhin Dallin H. Oaks määritteli todistuksen tällä tavoin: ”Todistus evankeliumista on henkilökohtainen vahvistus, jonka Pyhä Henki tuo sieluumme, että tietyt iankaikkisesti merkittävät asiat ovat tosia ja että me tiedämme niiden olevan tosia.”4 Toisella kertaa vanhin Oaks sanoi: ”Todistus on tietämistä ja tuntemista, kääntymys on tekemistä ja muuttumista.”5

On useita asioita, joita voimme tehdä kokeaksemme syvällisen kääntymyksen ja oppiaksemme saamaan jumalallista innoitusta. Ensiksi, meillä täytyy olla halu. Alma sanoi: ”Sillä minä tiedän, että hän suo ihmisille heidän halunsa mukaisesti, olipa se kuolemaksi tai elämäksi; – – heidän tahtonsa mukaisesti.”6

Seuraavaksi, Alma kehottaa meitä kokeilemaan sanaa: ”Vertaamme sanaa siemeneen. Nyt, jos te annatte sijaa, niin että sydämeenne voidaan kylvää siemen, katso, jos se on oikea siemen eli hyvä siemen, jos te ette epäuskollanne heitä sitä pois, niin että vastustatte Herran Henkeä, katso, se alkaa paisua teidän rinnassanne; ja kun te tunnette nämä paisumisen liikkeet, te alatte sanoa itseksenne: Tämän täytyy olla hyvä siemen, eli sanan täytyy olla hyvä, sillä se alkaa avartaa sieluani; niin, se alkaa valaista ymmärrystäni, niin, se alkaa olla minusta ihana.”7

Tutkiminen ja oppiminen on seuraava askel. Siihen kuuluu mietiskely, joka laajentaa ja syventää todistustamme. ”Mutta katso, minä sanon sinulle, että sinun täytyy tutkia sitä tarkoin mielessäsi; sitten sinun on kysyttävä minulta, onko se oikein.”8

Me voimme oppia, kuinka vastaukset tulevat innoituksen kautta. Ne tulevat ajatuksina ja tunteina mieleemme ja sydämeemme.9 Toisinaan vastauksena voi olla palava tunne rinnassa. Elia opetti, että vastaukset tulevat hiljaisena huminana10. Herra sanoi: ”Ja jos se on oikein, minä saatan sinun sydämesi palamaan sisälläsi; sen tähden sinä tunnet, että se on oikein.”11

Joseph Smith neuvoi meitä etsimään vastauksia kiinnittämällä huomiota niihin ajatuksiin ja tunteisiin, joita tulee mieleemme. Ajan myötä opimme tunnistamaan ne kuiskauksiksi.

Hän sanoi: ”Ihminen voi hyötyä siitä, että huomaa ilmoituksen Hengen ensimmäiset kuiskaukset. Kun esimerkiksi tunnet puhtaan älyn virtaavan itseesi, se voi suoda sinulle äkillisiä oivalluksia, ja tarkkaamalla niitä voit havaita niiden toteutuvan samana päivänä tai pian sen jälkeen; (toisin sanoen) se, minkä Jumalan Henki toi mieleesi, toteutuu. Näin oppimalla tuntemaan Jumalan Hengen ja ymmärtämällä sitä voit kasvaa ilmoituksen periaatteessa, kunnes tulet täydelliseksi Kristuksessa Jeesuksessa.”12

Tämän kyvyn kehittäminen auttaa meitä saamaan todistuksen, ja siitä tulee keino saada tulevaisuudessa lisää innoitusta.

Vaikka todistus voi tulla yllättävänä ilmestyksenä, ei yleensä käy niin. Toisinaan ihmiset ajattelevat, että he tarvitsevat Joseph Smithin näyn kaltaisen kokemuksen ennen kuin saavat todistuksen. Jos meillä on epärealistisia odotuksia siitä, miten, milloin ja missä vastaukset tulevat, vaarannamme niiden vastausten saamisen, jotka tulevat hiljaisina, rauhoittavina tunteina ja ajatuksina useimmiten rukoustemme jälkeen, kun olemme tekemässä jotakin muuta. Nämä vastaukset voivat olla yhtä vakuuttavia ja voimallisia.

Ajan myötä saamme vastauksia ja opimme, kuinka innoitusta tulee. Jokainen ihminen oppii sen itse.

Seuraavaksi, todistuksen pyytäminen totuudesta avaa innoituksen ikkunan. Rukous on tavallisin ja voimallisin tapa saada innoitusta. Pelkkä kysymyksen esittäminen13, vaikka vain mielessämme, alkaa avata ikkunaa. Pyhät kirjoitukset opettavat: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.”14

Jeesus opetti meitä myös soveltamaan oppia elämäämme: ”Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.”15

Henkilökohtainen todistus tulee aikanaan, ja me saamme tietää – ja me tiedämme, että me tiedämme. Silloin me olemme riippumattomia kaikesta muusta, sillä ”Pyhän Hengen voimalla [me voimme] tietää totuuden kaikesta”16, mikä on meille oikein17 ja tarpeen18. Saamme voimaa, lohtua ja apua tehdä hyviä päätöksiä ja toimia luottavaisesti vaikeina aikoina.19

Tämä todistus ei rajoitu johtajiin vaan on kaikkien miesten, naisten, nuorten ja jopa pienten lasten saatavissa. Kyky saada henkilökohtaista ilmoitusta on tarpeen tulevina aikoina.

Opin nuorena, että todistukseni voi kasvaa, kun täytän pappeusvelvollisuuteni. Minulla oli halu tietää. Tutkin ja mietiskelin, rukoilin vastauksia. Eräänä päivänä, kun istuin sakramenttipöydän ääressä ollessani pappi, tunsin ja tiesin.

Tämä on suurenmoista aikaa elää! Herra tarvitsee meitä jokaista. Tämä on meidän päivämme, meidän aikamme! Eräässä laulussamme sanotaan:

Te miehet [ja lisään: naiset] Jumalan!

Turhuus jo hyljätkää

ja mielin, sieluin, sydämin

työ Herran täyttäkää.20

Todistan taivaallisesta Isästämme, henkemme Isästä, Jeesuksesta Kristuksesta, Lunastajastamme ja Vapahtajastamme, sekä Pyhästä Hengestä, joka on se välikappale, jonka avulla saamme jumalallista opastusta. Todistan siitä, että me voimme saada henkilökohtaista ilmoitusta. Rukoilen, että me tuntisimme äänen, jonka välityksellä tuo ilmoitus tulee. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

VIITTEET

  1. Ks. Matt. 7:24–27.

  2. Ks. OL 78:14.

  3. Ks. OL 8:2–3.

  4. Dallin H. Oaks, ”Todistus”, Liahona, toukokuu 2008, s. 26.

  5. Dallin H. Oaks, Kenneth Johnsonin lainaamana artikkelissa ”Coming to Know for Ourselves”, Ensign, heinäkuu 2008, s. 29.

  6. Alma 29:4.

  7. Alma 32:28.

  8. OL 9:8.

  9. Ks. OL 8:2–3.

  10. Ks. 1. Kun. 19:12.

  11. OL 9:8.

  12. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, (Melkisedekin pappeuden ja Apuyhdistyksen oppikurssi), 2007, s. 136.

  13. Ks. Richard G. Scott, ”To Learn and to Teach More Effectively”, julkaisussa Brigham Young University 2007–2008 Speeches, 2008, s. 7.

  14. Luuk. 11:9; ks. myös Matt. 7:7; 3. Nefi 14:7; OL 88:63–65.

  15. Joh. 7:17.

  16. Moroni 10:5.

  17. Ks. 3. Nefi 18:20.

  18. Ks. OL 88:64.

  19. Ks. Alma 48:15–16.

  20. ”Rise Up, O Men of God”, Hymns, 323; ks. myös Liahona, marraskuu 2006, s. 59.