Hänen palvelijansa, profeetat
Mestari puhuu meille profeettansa kautta.
Lapsuusvuosinani pienellä maaseutupaikkakunnalla Utahin Spring Cityssä minulla oli joka kesä tilaisuus viettää kaksi viikkoa kahdenkeskistä aikaa isäni kanssa lammaspaimenessa Manti-La Salin vuorilla. Kerran alueella oli niin sankka sumu, ettei nähnyt edes ojennettua kättään, ja ilta oli tulossa.
Isäni ehdotti, että palaisin leiripaikalle ja hän tulisi pian perässä. Muistan kysyneeni, kuinka löytäisin leiripaikkamme sumun keskellä. Isäni sanoi yksinkertaisesti: ”Anna hevoselle vapaat ohjakset, niin se vie sinut leiripaikalle”. Neuvoa noudattaen hellitin otettani ohjaksista ja kannustin hevosen matkaan. Toisinaan kasvoihini osui matalalla roikkuva oksa, jota en nähnyt, tai jalkani hipaisi puunrunkoa. Lopulta hevoseni pysähtyi, ja näin leiripaikkamme hämärästi.
Emme aina löydä heti haluamaamme reittiä edestämme, mutta edellämme kulkeneiden viisaus, yhdessä vielä joukossamme olevien viisauden kanssa, on oppaanamme, jos vain annamme ohjakset heille.
”Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?” Filippos kysyi eräältä, joka tutki uutterasti pyhiä kirjoituksia.
Vastaus tuli kysymyksen muodossa: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.”1
Vastaus näihin syvällisiin kysymyksiin on kautta aikain tullut profeetoilta, jotka ovat opettaneet pyhien kirjoitusten tutkimisen tärkeyttä sen lupauksen kera, että ”sitä, joka vaalii minun sanaani, ei eksytetä”.2
Kunakin taloudenhoitokautena Herra on antanut käskyjä profeetoille ”jotta he julistaisivat näitä asioita maailmalle; ja kaikki tämä, jotta [se] täyttyisi”.3 Opin ja liittojen luku 1 käsittää Herran esipuheen tämän taloudenhoitokauden aikana annettuihin oppeihin, liittoihin ja käskyihin. Erityisesti mainittakoon jakeet 37–38:
”Tutkikaa näitä käskyjä, sillä ne ovat todet ja luotettavat, ja kaikki niissä olevat profetiat ja lupaukset täyttyvät.
Minkä minä, Herra, olen puhunut, sen olen puhunut, enkä minä puolustele itseäni, ja vaikka taivaat ja maa katoavat, minun sanani ei katoa vaan toteutuu täysin; olipa se puhuttu minun omalla äänelläni tai minun palvelijoideni äänellä, se on sama.”
Puhun tänään seitsemän Herran palvelijan äänestä. Pitkäaikainen toiveeni palvella Herran valittuja palvelijoita toteutui vuoden 1970 maaliskuussa. Alusta asti olen saanut tilaisuuden olla kanssakäymisissä kahdentoista apostolin koorumissa palvelevien veljien ja sittemmin ensimmäisen presidenttikunnan jäsenten kanssa, lähes neljän vuosikymmenen ajan. Näiden kehitysvuosien aikana sydämessäni alkoi kasvaa ymmärrys siitä, että ”sanani ei katoa vaan toteutuu täysin”.
Menneiden vuosien yleiskonferensseissa on annettu tärkeitä muistutuksia, ja ne, joilla on menneiden aikojen viisaus, selittävät niitä edelleen, mikä saa sydämemme palamaan rinnassamme. Juuri sellaisia neuvoja meidän on noudatettava lujina, antamatta ikinä periksi, kestäen loppuun asti.
Saanen kertoa näiden Jumalan profeettojen antamista ohjeista ja neuvoista. Esimerkiksi presidentti Joseph Fielding Smith lainasi usein Psalmin 24 sanoja, joissa esitetään kysymys, annetaan vastaus ja uskollisille luvattu siunaus.
Kysymys: ”Kuka saa nousta Herran vuorelle, kuka astua pyhään paikkaan?”
Vastaus: ”Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei valheellisesti vetoa Herraan eikä vanno väärää valaa.”
Lupaus: ”Hänelle Herra suo siunauksensa, pelastuksen Jumala katsoo hänet vanhurskaaksi.”4
Yleiskonferenssissa presidentti Harold B. Lee neuvoi meitä ottamaan vaarin sanoista ja käskyistä, jotka Herra antaa profeettansa kautta: ”Te ette ehkä tule pitämään siitä, mitä kirkon johtajat sanovat. Se saattaa olla vastoin [poliittista vakaumustanne] – – yhteiskunnallisia näkemyksiänne. Se saattaa jossain määrin vaikuttaa seuraelämäänne. Mutta jos te kuuntelette näitä asioita, niin kuin Herran itsensä suusta, kärsivällisyydessä ja uskossa, on luvattu, että ’helvetin portit eivät teitä voita, ja Herra Jumala on hajottava pimeyden vallat teidän edestänne ja saattava taivaat järkkymään teidän parhaaksenne ja Hänen nimensä kunniaksi.’”5
Ennen kuolemaansa joulukuussa 1973 presidentti Lee, joka puhui joukolle kirkon työntekijöitä ja heidän perheilleen, kertoi kirkon huoltotyöohjelman historiasta ja esitti seuraavan kysymyksen: ”Uskotteko, että nuo profeetat tiesivät, mistä he puhuivat?” Myöhemmin samassa puheessaan, viitaten johtavien veljien neuvoon varoa vapaamielisyyden tunkeutumista koteihin sopimattoman kirjallisuuden ja televisio-ohjelmien muodossa, hän kysyi: ”Oletteko liiankin lähellä johtavia veljiä, niin ettette pidä heitä profeettoina vaan miehinä, jotka vain arvelevat sellaisen neuvon olevan hyväksi?”6
Presidentti Spencer W. Kimball esitti meille kirjoituksissaan lohdulliset sanat, että on olemassa anteeksiantamuksen ihme ja Jumala kyllä antaa anteeksi. Toisen kerran, liittyen odottamattomiin haasteisiin, joita saattaisimme kohdata, presidentti Kimball kysyi meiltä – olettaen, että meille henkilökohtaisesti olisi suotu valta vaikuttaa elämää muuttaviin hetkiin – olisimmeko muokanneet niitä tapahtumia Carthagen vankilassa, jotka johtivat profeetta Joseph Smithin kuolemaan? Ja mikä vielä tärkeämpää – sellaisen mahtavan voiman turvin – mitä olisimme tehneet sillä ratkaisevalla hetkellä Getsemanessa, jolloin lausuttiin sanat: ”Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.”?7
Johtavat veljet rukoilevat vuorollaan joka aamu ensimmäisen presidenttikunnan kokouksessa. Kuuntelin aina mielelläni, kun presidentti Ezra Taft Benson rukoili. Hänen rukouksensa olivat lähes kokonaan täynnä kiitosta siunausten pyytämisen sijaan. Puhuessaan toisesta todistuksesta Jeesuksesta Kristuksesta presidentti Benson toisti profeetta Joseph Smithin sanoja, ”että Mormonin kirja on virheettömin kaikista kirjoista maan päällä ja uskontomme lakikivi ja että ihminen pääsee lähemmäksi Jumalaa noudattamalla sen opetuksia kuin minkään muun kirjan avulla”.8 Hän kehotti meitä seuraamaan Vapahtajaa, joka sanoi: ”Turvautukaa minuun ja kestäkää loppuun asti, niin te saatte elää; sillä sille, joka kestää loppuun asti, minä annan iankaikkisen elämän.”9
Sen yhdeksän kuukauden aikana, jolloin presidentti Howard W. Hunter palveli kirkon presidenttinä, ihastuimme kaikki hänen luontaiseen hyvyyteensä, kun hän pyysi kirkon jäseniä
”elämään siten, että he kiinnittävät enemmän huomiota Herran Jeesuksen Kristuksen elämään ja esimerkkiin, ja eritoten siihen rakkauteen ja toivoon ja laupeuteen, jota Hän osoitti – – .
– – asettamaan Herran temppelin jäsenyytensä vertauskuvaksi ja heidän kaikkein pyhimpien liittojensa tuonpuoleiseksi viitekehykseksi. Sydämeni syvin halu on, että jokainen kirkon jäsen on temppelikelpoinen.”10
Presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut: ”En ole keskustellut kasvotusten kaikkien tämän armotalouden profeettojen kanssa. En tuntenut profeetta Joseph Smithiä enkä koskaan kuullut hänen puhuvan. [Kuitenkin] isoisäni, joka asui Nauvoossa nuorena poikana, kuuli hänen puhuvan ja todisti hänen jumalallisesta kutsumuksestaan tämän [taloudenhoitokauden] suurena profeettana.”11
Presidentti Hinckley todisti ensimmäisestä näystä, jolloin nuori Joseph Smith meni lehtoon rukoilemaan ja sai vastauksensa sekä Isän että Pojan antaman jumalallisen ilmoituksen kautta.
Presidentti Hinckleyn valtava innostus temppelien rakentamista ja niissä tehtävää pyhää työtä kohtaan tulee olemaan johtotähtenä meille kaikille.
Rakas profeettamme presidentti Thomas S. Monson on painottanut yhä uudestaan vuonna 1839 esitettyä silloisen ensimmäisen presidenttikunnan toivetta heidän antaessaan suunnan, johon meidän tulisi jatkuvasti pyrkiä tänäkin päivänä: ”Teidän ahkeruudestanne, teidän sinnikkyydestänne ja uskollisuudestanne, saarnaamanne opin virheettömyydestä, niistä moraalin säännöistä, joita edistätte ja noudatatte, riippuu ihmissuvun kohtalo.”12
Presidentti Monson, jota me tuemme profeettana, näkijänä ja ilmoituksensaajana, palvelee leskien, orpojen ja kaikkien puutteenalaisten puolestapuhujana. Hän on todella ottanut esikuvakseen Mestarin elämän, ja hänellä on vilpitön halu olla aina Hänen palveluksessaan. Presidentti Monson toimii Herran puhetorvena, ja meitä on kehotettu noudattamaan hänen neuvojaan ja ohjeitaan. Mestari puhuu profeettansa kautta ihan kirjaimellisesti. Olen pannut sen merkille johtavien veljien kokoontuessa, ja tiedän sen olevan totta.
Henkilönä, joka on saanut opetusta elävien profeettojen ja näiden tuntemieni ja rakastamieni myöhempien aikojen todistajien jalkojen juuressa, todistan mitä vilpittömimmin, että kun tämän kirkon jäsenet ottavat vaarin niistä sanoista ja käskyistä, jotka Herra on antanut Raamatun profeetoille ja joita Herran profeetta noudattaa tänäkin päivänä, ymmärrämme täydellisemmin, että ”ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille”.13
Todistan juhlallisesti näistä totuuksista ja siitä, että Jumala on taivaassa, Jeesus on Kristus ja tämä on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, jossa on profeettoja, näkijöitä ja ilmoituksensaajia oppaanamme. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.