2022
Valmistaudu sakramenttiin koko viikon ajan
Huhtikuu 2022


Julkaistaan vain sähköisenä

Valmistaudu sakramenttiin koko viikon ajan

Jeesuksen Kristuksen seuraaminen joka päivä tuo elämäämme iloa.

Kuva
nainen ja lapset nauttimassa sakramenttia

Kuvitus Joshua Dennis

Yksi keskeinen syy siihen, miksi kokoonnumme lepopäivänä, on se, että annamme uhriksi sakramenttimme Herran pyhänä päivänä (ks. OL 59:9). Tämä on viikon aikana tärkeä hetki, jolloin ajattelemme Jeesusta Kristusta ja Hänen sovitustaan sekä uudistamme sitoumuksemme elää evankeliumin mukaan ja noudattaa taivaallisen Isän suunnitelmaa, jonka ansiosta voimme palata Hänen luokseen.

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on sanonut, että lepopäivän kokoustemme tarkoituksena kirkossa on tähdentää ”Herran ehtoollisen sakramenttia viikoittaisen jumalanpalveluskokemuksemme pyhänä, tunnustettuna keskipisteenä” 1 .

Niin tärkeä kuin sakramentti onkin, harhailevat ajatukset ja huolet häiritsevät meitä toisinaan tämän toimituksen aikana. Emme ehkä keskity pelkästään sen tärkeyteen, mitä olemme tekemässä.

Kuinka voimme valmistaa mieltämme ja sydäntämme palvelemaan Herraa täydemmin sakramentin toimittamisen aikana? Kuinka voimme valmistautua sunnuntaisin ja koko viikon ajan, kun harteillamme on niin monia huolia ja vastuita? Tässä on viisi ideaa siihen, kuinka tehdä sakramentista pyhempi kokemus.

1. Pyri seuraamaan Kristusta kaikessa, mitä teet.

Vanhin Alfred Kyungu seitsemänkymmenen koorumista on sanonut: ”Kristuksen seuraajana oleminen on pyrkimistä mukauttamaan tekomme, käyttäytymisemme ja elämämme Vapahtajan tekoihin, käyttäytymiseen ja elämään. Se on hyveiden omaksumista. Se on Jeesuksen Kristuksen todellisena opetuslapsena olemista.” 2

Taivaallisen Isän ja Vapahtajan tulee olla elämämme keskipisteenä. Osana liittoamme muistaa aina Jeesus Kristus (ks. OL 20:77, 79) me voimme joka päivä tehdä aivan parhaamme seurataksemme Häntä. Kun elämme tällä tavoin, Hän voi siunata meitä ja sydämemme on paremmin valmistautunut nauttimaan sakramentin joka lepopäivä. On helpompi keskittyä Häneen, kun pyrimme elämään, kuten Hän eli.

2. Pyri osallistumaan kokoukseen.

Presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut, että ”sakramenttitoimitus tekee sakramenttikokouksesta kaikkein pyhimmän ja tärkeimmän kokouksen kirkossa” 3 . Pyrkimyksillämme tulla tähän kokoukseen voi olla suuri vaikutus.

Vanhin Holland on sanonut: ”Meitä kannustetaan tulemaan jumalanpalvelukseen hyvissä ajoin ja kunnioittavasti, pukeutuneina asianmukaisesti osallistumaan pyhään toimitukseen. ’Pyhävaatteet’ on menettänyt jonkin verran merkitystään meidän aikanamme, ja kunnioituksesta Häntä kohtaan, jonka luo me tulemme, meidän pitäisi palauttaa entiselleen tuo lepopäivän perinne huolitellusta ulkoasusta ja pukeutumisesta aina kun vain voimme.

Mitä täsmällisyyteen tulee, myöhästymislupa suodaan aina rakastaen niille siunatuille äideille, jotka lasten, murojen ja hoitolaukkujen verraton kaaos perässään onnistuvat silti pääsemään kirkkoon.” 4

Joskus kirkkoon pääseminen lepopäivänä voi olla vaikeaa. Mutta taivaallinen Isä näkee kamppailusi ja kuulee rukouksesi. Hän näkee myös ponnistelusi, ja Hän siunaa sinua, kun tulet kirkkoon nauttimaan sakramentin silloinkin kun elämä saattaa tuntua kuin pyörremyrskyltä tai kirkkoon tuleminen on vaikeaa. Vanhin Randy D. Funk seitsemänkymmenen koorumista on sanonut: ”Saadaksemme [taivaallisen Isän tarjoamia] anteliaita siunauksia meidän täytyy toimia ottaaksemme ne vastaan.” 5 Taivaallinen Isä ja Herra rakastavat toimintaa. He näkevät mielellään, kun pyrimme parhaamme mukaan seuraamaan Jeesusta Kristusta.

3. Pohdi viikon aikana saamiasi siunauksia – kun olet nähnyt Herran käden vaikutuksen elämässäsi.

Vanhin Ronald A. Rasband kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Herran käsi ohjaa sinua. ’Jumalallisen suunnitelman mukaan’ Hänen vaikutuksensa näkyy elämäsi pienissä yksityiskohdissa samoin kuin isoissa virstanpylväissä.” 6

Varaa joka päivä aikaa siihen, että huomaat, milloin taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat auttaneet sinua kasvamaan tai menestymään. Ehkä olet saavuttanut jonkin tavoitteen. Ehkäpä sait hyviä uutisia jostakin ajallisesta siunauksesta. Ehkäpä tunsit voimaa kestää vaikeuksia. Mitä tahansa onkin tapahtunut, pyri muistamaan Jumala kaikissa asioissa ja tunnistamaan jumalalliset siunaukset. 7

Herra tuntee meidän murheemme, ja Hän tuntee myös meidän ilomme. Se, että muistamme Hänet kaikessa, auttaa meitä luottamaan Häneen ja sovituksen voimaan. Ennen sakramentin asettamista Vapahtaja kiitti (Matt. 26:26–27). Me voimme kokea iloa, kun noudatamme Hänen esimerkkiään.

4. Pohdi viikon aikana tilanteita, jolloin et ole onnistunut. Tee parannus ja laadi edistymissuunnitelma.

”Joka viikko kirkon jäsenet valmistautuvat nauttimaan sakramentin varaamalla aikaa tutkiakseen elämäänsä ja tehdäkseen parannuksen synneistään. Heidän ei tarvitse olla täydellisiä voidakseen nauttia sakramentin, mutta heillä tulee olla nöyryyden ja parannuksen henki sydämessään.” 8

Sakramentti on viikoittainen muistutus siitä, että meidän tulee tehdä parannus synneistämme. Mutta parannuksen tulee olla myös päivittäistä toimintaa, joka auttaa meitä valmistautumaan liittojemme uudistamiseen lepopäivänä. Varaa joka päivä aikaa sen miettimiseen, millä tavoin olet saattanut tehdä virheen, ja laadi sitten taivaallisen Isän ja Vapahtajan kanssa suunnitelma siitä, kuinka olla parempi seuraavana päivänä ja tulevalla viikolla. Tämä jatkuva parannuksen tekeminen auttaa sinua arvostamaan sakramenttia yhä enemmän, kun tunnet säännöllisesti sitä puhdistavaa voimaa, jota meille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovituksensa kautta.

Kun pyrimme kehittymään, voimme muistaa, mitä vanhin Michael A. Dunn seitsemänkymmenen koorumista neuvoi kehottaessaan meitä tulemaan joka päivä vaikka vain ”yhden prosentin paremmiksi”: ”Saavatko nämä pienet muutokset aikaan sen ’voimallisen muutoksen’ [Alma 5:14], jota haluatte? Olen 99-prosenttisen varma siitä, että oikein toteutettuina ne saavat! Tähän lähestymistapaan liittyy kuitenkin yksi varoitus: jotta pienet saavutukset yhdistyisivät, meidän täytyy ponnistella johdonmukaisesti päivittäin. Ja vaikka emme todennäköisesti olekaan täydellisiä, meidän täytyy määrätietoisesti peilata määrätietoisuuttamme kärsivällisyyteen. Kun teemme niin, lisääntyneen vanhurskauden suloiset palkinnot tuovat teille tavoittelemaanne iloa ja rauhaa.” 9

5. Muista, että parannus on onnellinen prosessi, ei surullinen tapahtuma.

Presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Mikään ei ole vapauttavampaa, ylevöittävämpää tai tärkeämpää meidän yksilölliselle edistymisellemme kuin säännöllinen, päivittäinen keskittyminen parannuksen tekemiseen. Parannus ei ole yksittäinen tapahtuma, se on prosessi. Se on avain onnellisuuteen ja mielenrauhaan. Kun parannukseen yhdistyy usko, se avaa meille pääsyn Jeesuksen Kristuksen sovituksen voimaan.” 10

Taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus tietävät, ettemme ole täydellisiä ja että me kaikki teemme virheitä. Jeesuksen Kristuksen sovitus antaa meille mahdollisuuden palata takaisin Heidän luokseen. Tämän vuoksi parannus on siunaus, ja sakramentti auttaa meitä parannuksen tekemisessä. Me nautimme sakramentin joka viikko, jotta voimme omistautua uudelleen Herralle.

Presidentti Nelson kehotti meitä: ”Tehkää lepopäivästänne ilon päivä, kun palvelette Häntä, nautitte sakramentin ja pyhitätte Hänen päivänsä.” 11 Kun noudatamme profeettojen ja apostolien neuvoa arvostaa taivaallista Isää, Jeesusta Kristusta ja Hänen sovitustaan sekä sakramenttia, niin lepopäivä ei ole ainoa ilon päivämme – taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen seuraaminen tekee elämästämme ilon päivän.