Pyhät kirjoitukset
Alma 48


Luku 48

Amalikkia kiihottaa lamanilaiset nefiläisiä vastaan. Moroni valmistaa väkensä puolustamaan kristittyjen asiaa. Hän riemuitsee vapaudesta ja riippumattomuudesta ja on voimallinen Jumalan mies. Noin 72 eKr.

1 Ja nyt tapahtui, että niin pian kuin Amalikkia oli saanut kuninkuuden, hän alkoi innostaa lamanilaisten sydämiä Nefin kansaa vastaan; niin, hän nimitti miehiä puhumaan lamanilaisille heidän torneistaan nefiläisiä vastaan.

2 Ja näin hän innosti heidän sydämiään nefiläisiä vastaan, niin että hän tuomarien hallituskauden yhdeksännentoista vuoden loppupuolella, toteutettuaan aikeensa tähän asti eli päästyään lamanilaisten kuninkaaksi, pyrki myös hallitsemaan koko maata, niin, ja kaikkia ihmisiä, jotka maassa olivat, niin nefiläisiä kuin lamanilaisiakin.

3 Hän siis oli toteuttanut aikeensa, sillä hän oli paaduttanut lamanilaisten sydämet ja sokaissut heidän mielensä ja yllyttänyt heidät vihaan, niin että hän oli koonnut yhteen monilukuisen joukon lähtemään taisteluun nefiläisiä vastaan.

4 Sillä hän oli päättänyt kansansa suuren lukumäärän perusteella kukistaa nefiläiset ja saattaa heidät orjuuteen.

5 Ja näin hän nimitti aylimpiä päälliköitä soramilaisista, koska he tunsivat parhaiten nefiläisten voimat ja heidän turvapaikkansa ja heidän kaupunkiensa heikoimmat kohdat; sen tähden hän nimitti heitä sotajoukkojensa ylimmiksi päälliköiksi.

6 Ja tapahtui, että he ottivat leirinsä ja siirtyivät Sarahemlan maata kohti erämaassa.

7 Nyt tapahtui, että sillä aikaa kun Amalikkia oli näin hankkinut valtaa petoksella ja vilpillä, Moroni toisaalta oli avalmistanut kansan mieltä olemaan uskollinen Herralle Jumalalleen.

8 Niin, hän oli vahvistanut nefiläisten sotajoukkoja ja pystyttänyt pieniä linnakkeita eli turvapaikkoja, luonut maavalleja sotajoukkojensa ympäri ja myös rakentanut kivimuureja niiden ympärille, heidän kaupunkiensa ja maidensa rajojen ympäri, niin, yltympäri maata.

9 Ja heidän heikoimpiin linnoituksiinsa hän sijoitti suuremman määrän miehiä; ja näin hän linnoitti ja vahvisti maata, joka oli nefiläisten hallussa.

10 Ja näin hän valmistautui apuolustamaan heidän vapauttaan, maitaan, vaimojaan ja lapsiaan ja heidän rauhaansa ja sitä, että he voisivat elää Herralle Jumalallensa ja että he voisivat säilyttää sen, mitä heidän vihollisensa nimittivät kristittyjen asiaksi.

11 Ja Moroni oli vahva ja mahtava mies; hän oli mies, jolla oli oivallinen aymmärrys; niin, mies, joka ei nauttinut verenvuodatuksesta; mies, jonka sielu iloitsi maansa vapaudesta ja riippumattomuudesta sekä veljiensä säilymisestä vapaina orjuudesta;

12 niin, mies, jonka sydän paisui kiitoksesta hänen Jumalalleen niistä monista oikeuksista ja siunauksista, joita hän soi kansalleen; mies, joka teki tavattomasti työtä kansansa aparhaaksi ja turvallisuudeksi.

13 Niin, ja hän oli mies, joka oli luja Kristuksen uskossa, ja hän oli valalla avannonut puolustavansa kansaansa, oikeuksiaan ja maataan ja uskontoaan vaikka verensä vuodattaen.

14 Nyt nefiläisiä oli opetettu puolustautumaan vihollisiaan vastaan vaikka verta vuodattaen, jos se oli välttämätöntä; niin, ja heitä oli myös opetettu olemaan koskaan ahyökkäämättä, niin, ja olemaan koskaan kohottamatta miekkaa muita kuin vihollista vastaan, paitsi henkensä varjelemiseksi.

15 Ja tämä oli heidän uskonsa, että heidän näin tehdessään Jumala antaisi heidän menestyä maassa, eli toisin sanoen, jos he olisivat uskollisia Jumalan käskyjen pitämisessä, niin hän antaisi heidän menestyä maassa; niin, kehottaisi heitä pakenemaan tai valmistautumaan sotaan heidän vaaransa mukaisesti;

16 ja myös, että Jumala ilmaisisi heille, minne heidän pitäisi mennä puolustautumaan vihollisiaan vastaan, ja näin Herra pelastaisi heidät; ja tämä oli Moronin usko, ja hänen sydämensä riemuitsi siitä, aei verenvuodatuksesta vaan hyvän tekemisestä, kansansa suojelemisesta, niin, Jumalan käskyjen pitämisestä, niin, ja pahuuden vastustamisesta.

17 Niin, totisesti, totisesti minä sanon teille: Jos kaikki ihmiset olisivat olleet ja olisivat ja tulisivat aina olemaan Moronin kaltaisia, katso, itse helvetin voimat olisivat iäksi järkkyneet; niin, aPerkeleellä ei olisi koskaan valtaa ihmislasten sydämiin.

18 Katso, hän oli samanlainen mies kuin Moosian poika Ammon, niin, ja myös muut Moosian pojat, niin, ja myös Alma ja hänen poikansa, sillä he olivat kaikki Jumalan miehiä.

19 Nyt, katso, Helaman ja hänen veljensä eivät olleet yhtään vähemmän hyödyksi kansalleen kuin Moroni oli, sillä he saarnasivat Jumalan sanaa, ja he kastoivat parannukseen jokaisen, joka kuunteli heidän sanojaan.

20 Ja näin he kulkivat, ja kansa anöyrtyi heidän sanojensa tähden, niin että se oli Herran suuressa bsuosiossa, eikä sillä näin ollut sotia eikä kiistoja keskuudessaan, niin, jopa neljään vuoteen.

21 Mutta kuten olen sanonut, yhdeksännentoista vuoden loppupuolella, niin, huolimatta sen omassa keskuudessa vallitsevasta rauhasta, sen oli pakko vasten tahtoaan taistella veljiään lamanilaisia vastaan.

22 Niin, eivätkä sen sodat lamanilaisten kanssa sanalla sanoen lakanneet moneen vuoteen sen suuresta vastentahtoisuudesta huolimatta.

23 Nyt, se oli amurheissaan joutuessaan tarttumaan aseisiin lamanilaisia vastaan, sillä se ei nauttinut verenvuodatuksesta; niin, eikä tässä ollut kaikki – se oli murheissaan joutuessaan olemaan välikappaleena niin monen veljensä lähettämisessä tästä maailmasta iankaikkiseen maailmaan valmistautumattomina kohtaamaan Jumalansa.

24 Kuitenkaan he eivät voineet sallia oman henkensä ottamista, niin että heidän avaimonsa ja lapsensa joutuisivat niiden raakalaismaisen julman joukkoteurastuksen kohteeksi, jotka olivat kerran heidän veljiään, niin, ja olivat bluopuneet kirkostaan ja olivat jättäneet heidät ja lähteneet hävittämään heitä liittymällä lamanilaisiin.

25 Niin, he eivät voineet kestää sitä, että heidän veljensä riemuitsisivat nefiläisten verestä, niin kauan kuin olisi niitä, jotka pitäisivät Jumalan käskyt, sillä Herran lupaus oli, että jos he pitäisivät hänen käskynsä, he menestyisivät maassa.