Alma 57
    Footnotes

    Luku 57

    Helaman kertoo Antiparan valtauksesta ja Kumenin antautumisesta ja myöhemmästä puolustamisesta. Hänen ammonilaisnuorukaisensa taistelevat urheasti; kaikki haavoittuvat, mutta kukaan ei saa surmaansa. Gid ilmoittaa lamanilaisvankien surmaamisesta ja paosta. Noin 63 eKr.

    1 Ja nyt tapahtui, että minä sain kuningas Ammoronilta kirjeen, jossa sanottiin, että jos minä luovuttaisin ne sotavangit, jotka me olimme ottaneet, niin hän luovuttaisi meille Antiparan kaupungin.

    2 Mutta minä lähetin kuninkaalle kirjeen, että me olimme varmoja siitä, että meillä oli riittävästi joukkoja Antiparan kaupungin valtaamiseen voimallamme, ja me pitäisimme epäviisaana luovuttaa vankeja tuota kaupunkia vastaan, ja että me luovuttaisimme vankimme vain vaihtamalla.

    3 Ja Ammoron torjui kirjeeni, sillä hän ei tahtonut vaihtaa vankeja; sen tähden me aloimme varustautua lähtemään Antiparan kaupunkia vastaan.

    4 Mutta Antiparan väki lähti kaupungista ja pakeni heidän muihin kaupunkeihinsa, jotka olivat heidän hallussaan, niitä linnoittamaan; ja näin Antiparan kaupunki joutui meidän käsiimme.

    5 Ja näin päättyi tuomarien hallituskauden kahdeskymmeneskahdeksas vuosi.

    6 Ja tapahtui, että kahdennenkymmenennenyhdeksännen vuoden alussa me saimme muonavaratäydennystä ja myös lisäyksen sotajoukkoomme Sarahemlan maasta ja ympäröivästä maasta, lukumäärältään kuusituhatta miestä, lisäksi kuusikymmentä ammonilaisten apoikaa, jotka olivat tulleet liittyäkseen veljiinsä, minun pieneen kahdentuhannen joukkooni. Ja nyt, katso, me olimme vahvoja, niin, ja meille oli tuotu myös runsaasti muonavaroja.

    7 Ja tapahtui, että me halusimme käydä taisteluun sitä sotajoukkoa vastaan, joka oli sijoitettu suojelemaan Kumenin kaupunkia.

    8 Ja nyt, katso, minä osoitan sinulle, että me toteutimme pian halumme; niin, vahvoilla joukoillamme tai osalla vahvoista joukoistamme me saarroimme yöllä Kumenin kaupungin vähän ennen kuin heidän piti saada muonavaratäydennystä.

    9 Ja tapahtui, että me leiriydyimme kaupungin ympärille moneksi yöksi; mutta me nukuimme miekkojemme päällä ja pidimme vartijoita, niin etteivät lamanilaiset voineet käydä kimppuumme yöllä ja surmata meitä, mitä he yrittivät monta kertaa; mutta niin monta kertaa kuin he tätä yrittivät, heidän verensä vuoti.

    10 Vihdoin heidän muonavaransa saapuivat, ja he aikoivat mennä kaupunkiin yöllä. Ja me emme olleetkaan lamanilaisia vaan nefiläisiä; sen tähden me sieppasimme heidät ja heidän muonavaransa.

    11 Ja huolimatta siitä, että lamanilaisia tällä tavoin estettiin saamasta ruokavaroja, he päättivät silti pitää kaupungin; sen tähden meidän kävi välttämättömäksi ottaa nuo muonavarat ja lähettää ne Juudeaan, ja vankimme Sarahemlan maahan.

    12 Ja tapahtui, ettei ollut kulunut montakaan päivää, ennen kuin lamanilaiset alkoivat menettää kaikki toiveet avusta; sen tähden he luovuttivat kaupungin meidän käsiimme, ja niin me olimme toteuttaneet aikeemme saada Kumenin kaupunki valtaamme.

    13 Mutta tapahtui, että meidän vankejamme oli niin lukuisasti, että lukumäärämme valtavuudesta huolimatta meidän oli pakko käyttää kaikkia joukkojamme heidän vartioimiseensa tai ottaa heidät hengiltä.

    14 Sillä katso, he yrittivät karata suurin joukoin ja taistelivat kivillä ja nuijilla tai millä tahansa, mitä käsiinsä saivat, niin että me surmasimme heitä yli kaksituhatta, sen jälkeen kun he olivat antautuneet sotavangeiksi.

    15 Sen tähden meille kävi välttämättömäksi ottaa heidät hengiltä tai saattaa heidät miekka kädessä alas Sarahemlan maahan; ja muonavarammekin riittivät tuskin omalle väellemme, huolimatta siitä, mitä olimme ottaneet lamanilaisilta.

    16 Ja nyt, noissa vaaranalaisissa olosuhteissa näistä sotavangeista päättäminen tuli hyvin vakavaksi asiaksi; kuitenkin me päätimme lähettää heidät alas Sarahemlan maahan; sen tähden me valitsimme osan miehistämme ja annoimme vankiemme viemisen alas Sarahemlan maahan heidän vastuulleen.

    17 Mutta tapahtui, että he palasivat seuraavana päivänä. Ja nyt, katso, me emme kysyneet heiltä vangeista, sillä katso, lamanilaiset olivat kimpussamme, ja he palasivat juuri ajoissa pelastamaan meidät joutumasta heidän käsiinsä. Sillä katso, Ammoron oli lähettänyt heidän avukseen uuden muonavaratäydennyksen ja myös mieslukuisen sotajoukon.

    18 Ja tapahtui, että ne miehet, jotka me lähetimme vankien mukaan, saapuivat juuri ajoissa pysäyttämään heidät, kun he olivat kukistamaisillaan meidät.

    19 Mutta katso, minun pieni kahdentuhannen kuudenkymmenen joukkoni taisteli raivokkaasti; niin, he olivat taipumattomia lamanilaisten edessä ja jakoivat kuolemaa kaikille niille, jotka vastustivat heitä.

    20 Ja kun loppuosa sotajoukostamme oli väistymäisillään lamanilaisten tieltä, katso, nuo kaksituhatta kuusikymmentä olivat taipumattomia ja lannistumattomia.

    21 Niin, ja he tottelivat ja pitivät huolen, että täyttivät jokaisen käskysanan täsmällisesti, niin, ja heille tapahtui heidän uskonsa mukaisesti; ja minä muistin ne sanat, jotka he sanoivat minulle aäitiensä opettaneen heille.

    22 Ja nyt, katso, näille minun pojilleni ja niille miehille, jotka oli valittu viemään vankeja, me olemme kiitollisuudenvelassa tästä suuresta voitosta, sillä juuri he löivät lamanilaiset; sen tähden heidät ajettiin takaisin Mantin kaupunkiin.

    23 Ja me pidimme Kumenin kaupunkimme emmekä kaikki tuhoutuneet miekasta; kuitenkin me olimme kärsineet suuria menetyksiä.

    24 Ja tapahtui, että kun lamanilaiset olivat paenneet, minä annoin heti määräyksen, että ne minun mieheni, jotka olivat haavoittuneet, oli vietävä pois kuolleiden joukosta, ja käskin sitoa heidän haavansa.

    25 Ja tapahtui, että minun kahdestatuhannesta kuudestakymmenestäni kaksisataa oli taintunut verenhukasta; kuitenkaan Jumalan hyvyyden mukaisesti ja meidän suureksi hämmästykseksemme sekä koko sotajoukkomme iloksi aainoakaan sielu heistä ei menehtynyt; niin, eikä heidän joukossaan ollut yhtäkään sielua, joka ei ollut saanut monia haavoja.

    26 Ja nyt, meidän koko sotajoukkoamme hämmästytti heidän varjeltumisensa, eli se, että he säästyivät, vaikka tuhat veljeämme sai surmansa. Ja syystä me luemme sen Jumalan ihmeellisen avoiman ansioksi, heidän tavattoman suuren buskonsa tähden siihen, mitä heitä oli opetettu uskomaan – että oli olemassa oikeudenmukainen Jumala ja että jokainen, joka ei epäillyt, varjeltuisi hänen ihmeellisellä voimallaan.

    27 Nyt tämä oli näiden usko, joista olen puhunut; he ovat nuoria, ja heidän mielensä on luja, ja he turvaavat alati Jumalaan.

    28 Ja nyt tapahtui, että kun me olimme näin huolehtineet haavoittuneista miehistämme ja haudanneet kuolleemme sekä lamanilaisten kuolleet, joita oli paljon, katso, me kysyimme Gidiltä niistä vangeista, joiden kanssa he olivat lähteneet menemään alas Sarahemlan maahan.

    29 Nyt Gid oli sen joukon ylin päällikkö, joka määrättiin saattamaan heidät siihen maahan.

    30 Ja nyt, nämä ovat ne sanat, jotka Gid sanoi minulle: Katso, me lähdimme menemään alas Sarahemlan maahan vankeinemme. Ja tapahtui, että me tapasimme sotajoukkojemme vakoojat, jotka oli lähetetty tarkkailemaan lamanilaisten leiriä.

    31 Ja he huusivat meille sanoen: Katso, lamanilaisten sotajoukot marssivat kohti Kumenin kaupunkia; ja katso, ne hyökkäävät väkemme kimppuun, niin, ja hävittävät heidät.

    32 Ja tapahtui, että meidän vankimme kuulivat heidän huutonsa, mikä sai heidät rohkaistumaan, ja he nousivat kapinaan meitä vastaan.

    33 Ja tapahtui, että heidän kapinansa tähden me käänsimme miekkamme heitä vastaan. Ja tapahtui, että he juoksivat yhtenä joukkona meidän miekkoihimme, ja suurin osa heistä sai siinä surmansa; ja loput heistä murtautuivat läpi ja pakenivat meiltä.

    34 Ja katso, kun he olivat paenneet emmekä me voineet saada heitä kiinni, me lähdimme marssimaan pikaisesti kohti Kumenin kaupunkia; ja katso, me saavuimme ajoissa voidaksemme auttaa veljiämme kaupungin suojelemisessa.

    35 Ja katso, me olemme jälleen pelastuneet vihollistemme käsistä. Ja siunattu on meidän Jumalamme nimi, sillä katso, hän meidät on pelastanut; niin, hän on tehnyt tämän suuren asian meille.

    36 Nyt tapahtui, että kun minä, Helaman, olin kuullut nämä Gidin sanat, minut täytti tavaton ilo Jumalan hyvyydestä, kun hän oli varjellut meitä, jotta emme kaikki menehtyisi; niin, ja minä luotan siihen, että niiden sielut, jotka ovat saaneet surmansa, ovat apäässeet Jumalansa lepoon.