Alma 27
edellinen seuraava

Luku 27

Herra käskee Ammonia johtamaan Anti-Nefi-Lehin kansan turvaan. Alman tavatessaan Ammonin ilo uuvuttaa hänen voimansa. Nefiläiset antavat antinefilehiläisille Jersonin maan. Heitä kutsutaan Ammonin kansaksi. Noin 90–77 eKr.

1 Nyt tapahtui, että kun ne lamanilaiset, jotka olivat lähteneet sotaan nefiläisiä vastaan, olivat huomanneet monien taistelujensa jälkeen heidän tuhoamisekseen, että oli turhaa tavoitella heidän tuhoaan, he palasivat takaisin Nefin maahan.

2 Ja tapahtui, että amalekilaiset olivat menetystensä tähden tavattoman vihaisia. Ja kun he näkivät, etteivät he saaneet kostetuksi nefiläisille, he alkoivat yllyttää kansaa vihaan aveljiään, bAnti-Nefi-Lehin kansaa, vastaan; sen tähden he alkoivat jälleen hävittää heitä.

3 Nyt tämä kansa kieltäytyi ajälleen tarttumasta aseisiinsa, ja se salli vihollistensa surmata sitä halunsa mukaan.

4 Nyt, kun Ammon ja hänen veljensä näkivät tämän hävitystyön niiden keskuudessa, joita he niin suuresti rakastivat, ja niiden keskuudessa, jotka olivat niin suuresti rakastaneet heitä – sillä heitä kohdeltiin ikään kuin he olisivat enkeleitä, jotka oli lähetetty Jumalan luota pelastamaan heidät ikuisesta tuhosta – sen tähden, kun Ammon ja hänen veljensä näkivät tämän suuren tuhon, heissä heräsi myötätunto, ja he asanoivat kuninkaalle:

5 Kootkaamme tämä Herran kansa yhteen ja menkäämme alas Sarahemlan maahan veljiemme nefiläisten luo ja paetkaamme vihollistemme käsistä, jotta meitä ei tuhottaisi.

6 Mutta kuningas sanoi heille: Katso, nefiläiset hävittävät meidät niiden monien murhien ja syntien tähden, joita olemme tehneet heitä vastaan.

7 Ja Ammon sanoi: Minä menen kysymään Herralta, ja jos hän sanoo meille: Menkää alas veljiemme luo, niin lähdettekö?

8 Ja kuningas sanoi hänelle: Kyllä, jos Herra käskee meidän mennä, me menemme alas veljiemme luo, ja me olemme heidän orjiaan, kunnes olemme hyvittäneet heille ne monet murhat ja synnit, jotka olemme tehneet heitä vastaan.

9 Mutta Ammon sanoi hänelle: On vastoin veljiemme lakia, jonka minun isäni sääti, että heidän keskuudessaan olisi aorjia; menkäämme siis alas ja luottakaamme veljiemme armeliaisuuteen.

10 Mutta kuningas sanoi hänelle: Kysy Herralta, ja jos hän käskee meidän mennä, me menemme; muuten menehdymme tässä maassa.

11 Ja tapahtui, että Ammon meni kysymään Herralta, ja Herra sanoi hänelle:

12 Vie tämä kansa pois tästä maasta, jottei se menehdy; sillä Saatanalla on suuri valta amalekilaisten sydämiin, ja he yllyttävät lamanilaisia vihaan veljiään vastaan, jotta he surmaisivat heidät; lähde sen tähden pois tästä maasta; ja siunattu on tämä kansa tässä sukupolvessa, sillä minä varjelen sitä.

13 Ja nyt tapahtui, että Ammon meni ja kertoi kuninkaalle joka sanan, jonka Herra oli hänelle sanonut.

14 Ja he kokosivat yhteen kaiken väkensä, eli koko Herran kansan, ja kokosivat yhteen kaikki katraansa ja laumansa ja lähtivät maasta ja tulivat erämaahan, joka erotti Nefin maan Sarahemlan maasta, ja tulivat lähelle maan rajoja.

15 Ja tapahtui, että Ammon sanoi heille: Katso, minä ja veljeni menemme Sarahemlan maahan, ja te jäätte tänne, kunnes me palaamme; ja me koettelemme veljiemme sydäntä, tahtovatko he teidän tulevan maahansa.

16 Ja tapahtui, että kun Ammon oli menossa maahan, että hän ja hänen veljensä tapasivat Alman siellä apaikalla, josta on puhuttu; ja katso, tämä oli riemullinen tapaaminen.

17 Nyt Ammonin ailo oli niin suuri, että se täytti hänet; niin, hän oli Jumalansa ilon vallassa, niin että se buuvutti hänen voimansa, ja hän ckaatui jälleen maahan.

18 Nyt, eikö tämä ollut suurta iloa? Katso, tämä on iloa, jota ei saa kukaan muu kuin todella katuva ja nöyrä onnen etsijä.

19 Nyt Alman ilo hänen tavatessaan veljensä oli todella suuri, ja myös Aaronin, Omnerin ja Himnin ilo; mutta katso, heidän ilonsa ei ollut sellaista, että se olisi ylittänyt heidän voimansa.

20 Ja nyt tapahtui, että Alma johdatti veljensä takaisin Sarahemlan maahan, nimittäin omaan taloonsa. Ja he menivät kertomaan aylituomarille kaiken, mitä heille oli tapahtunut Nefin maassa, heidän veljiensä lamanilaisten keskuudessa.

21 Ja tapahtui, että ylituomari lähetti kautta koko maan kuulutuksen pyytäen kansan ääntä veljiensä, jotka olivat Anti-Nefi-Lehin kansa, päästämisestä maahan.

22 Ja tapahtui, että kansan ääni tuli sanoen: Katso, me luovutamme Jersonin maan, joka on idässä meren rannalla ja joka rajoittuu Runsaudenmaahan ja joka on Runsaudenmaan eteläpuolella; ja tämä Jersonin maa on maa, jonka me annamme veljillemme perinnöksi.

23 Ja katso, me panemme sotajoukkomme Jersonin maan ja Nefin maan väliin voidaksemme suojella veljiämme Jersonin maassa, ja tämän me teemme veljiemme puolesta, koska he pelkäävät tarttua aseisiin veljiään vastaan, etteivät tekisi syntiä; ja tämä heidän suuri pelkonsa aiheutui heidän ankarasta katumuksestaan, jota he tunsivat monien murhiensa ja kauhean jumalattomuutensa vuoksi.

24 Ja nyt, katso, tämän me teemme veljillemme, jotta he voivat periä Jersonin maan; ja me suojelemme sotajoukoillamme heitä heidän vihollisiltaan sillä ehdolla, että he antavat meille osan omaisuudestaan avustaakseen meitä sotajoukkojemme ylläpidossa.

25 Nyt, tapahtui, että kun Ammon oli kuullut tämän, hän palasi Anti-Nefi-Lehin kansan luo, ja myös Alma mukanaan, erämaahan, minne se oli pystyttänyt telttansa, ja ilmaisi sille kaikki nämä asiat. Ja myös Alma kertoi sille akääntymisestään Ammonin ja Aaronin ja veljiensä kanssa.

26 Ja tapahtui, että se sai aikaan suuren ilon sen keskuudessa. Ja se meni alas Jersonin maahan ja otti haltuunsa Jersonin maan; ja nefiläiset nimittivät sen Ammonin kansaksi; sen tähden se tunnettiin sillä nimellä aina siitä lähtien.

27 Ja se oli Nefin kansan keskuudessa, ja se luettiin myös niiden joukkoon, jotka kuuluivat Jumalan kirkkoon. Ja se oli myös tunnettu palavuudestaan Jumalaa kohtaan sekä ihmisiä kohtaan, sillä se oli täysin arehellinen ja oikeamielinen kaikessa; ja se oli bluja uskossa Kristukseen loppuun asti.

28 Ja se kammosi suuresti veljiensä veren vuodattamista, eikä sitä voitu koskaan taivuttaa tarttumaan aseisiin veljiään vastaan; eikä se koskaan pelännyt kuolemaa missään määrin, koska sillä oli toivo ja näkemys Kristuksesta ja ylösnousemuksesta; sen tähden kuolema oli sille nielty Kristuksen voitolla siitä.

29 Sen tähden se oli valmis mieluummin kärsimään akuoleman kaikkein pahimmalla ja tuskallisimmalla tavalla, minkä sen veljet saattoivat aiheuttaa, kuin tarttumaan miekkaan tai sapeliin lyödäkseen heitä.

30 Ja näin se oli innokas ja rakastettu kansa, Herran suuresti suosima kansa.