Hoivaamme uutta elämäämme
Ryan Abraham kastettiin kirkon jäseneksi 14-vuotiaana, kun hän asui vuoristoisessa Kapkaupungissa Etelä-Afrikan rannikolla. ”Kirkkoon liittyminen oli suuri siunaus. Se auttoi minua teini-iässä selviytymään noista vuosista”, hän selittää. ”Mutta sen jälkeen kun liityin kirkkoon, opin, että muukin kuin paikka, jossa käy kirkossa, muuttuu. Oma elämä muuttuu.”
Ryanin matka on ollut paljolti samanlainen kuin muiden käännynnäisten: hän uskoi evankeliumin olevan totta, mutta oli vaikeaa siirtyä uuteen kulttuuriin, jossa oli uudet odotukset. ”Toisinaan huomasin kyseleväni itseltäni: ’Pystynkö minä todella tähän?’” Ryan sanoo. ”Mutta kun elämme sen mukaan, mitä tiedämme, me saamme lisää tietoa ja voimaa. Herra tekee meistä jotakin, mihin emme ikinä pystyisi itse.”
Tämä artikkeli on kooste käännynnäisten todistuksista ja kokemuksista. Toivomme, että löydät näiden seitsemän aiheen joukosta kannustuksen, jota tarvitset pysyäksesi mukana kirkossa ja hoivataksesi uutta uskoasi, kunnes se voi ”[juurtua] ja kasvaa ja tuottaa hedelmää” (Alma 32:37).
Koettelemusten voittaminen
Kun elämme palautetun evankeliumin valossa, me voimme kestää kuolevaisen olemassaolomme myllerryksen ja elää jälleen Jumalan luona. Taivaallinen Isämme odottaa, että saa sanoa meille: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija.” (Matt. 25:21.) Se on Hänen lupauksensa, ja Hän täyttää sen varmasti, jos me teemme oman osamme.
Elson Carlos Ferreira, kastettu Brasiliassa vuonna 1982
Aina kun sinusta tuntuu, että olet ainoa, jolla on vaikeaa, voit pysähtyä miettimään, mitä Kristus teki hyväksesi ja kuinka Hän kärsi puolestasi. Hän on aina valmiina auttamaan meitä saamaan selville, keitä me olemme ja mitä meidän on tarkoitus olla. Hän tuntee meidät paremmin kuin me tunnemme itsemme.
Elena Hunt, kastettu Arizonassa Yhdysvalloissa vuonna 2008
Perusasioiden tekeminen
En ole tehnyt mitään epätavallista pysyäkseni uskollisena kirkossa. En ole kävellyt 80:tä kilometriä päästäkseni sakramenttikokoukseen eikä minua ole heitetty tuliseen uuniin. Mutta yksinkertaisten asioiden tekeminen johdonmukaisesti – osallistuminen kirkon kokouksiin, pyhien kirjoitusten tutkiminen, rukoileminen ja palveleminen kirkon tehtävissä – on auttanut minua todistukseni ravitsemisessa (ks. Alma 37:6–7).
Alcenir de Souza, kastettu Brasiliassa vuonna 1991
Kun liityin kirkkoon 19-vuotiaana, olin innoissani evankeliumista, ja pyhien kirjoitusten lukeminen päivittäin oli ihmeellinen seikkailu.
Oltuani kuitenkin joitakin vuosia kirkon jäsen tunsin itseni fyysisesti ja hengellisesti väsyneeksi. Raahauduin kirkkoon joka sunnuntai, sain vain vähän irti kokouksista ja olin innokas palaamaan kotiin sunnuntain päiväunille.
Keskustelu erään ystävän kanssa antoi hieman valoa tilanteeseeni. Tarkastelin hengellisiä tottumuksiani ja tajusin, etteivät rukoukseni olleet enää vilpittömiä ja että pyhien kirjoitusten lukeminen joka aamu oli taakka – ei ilonaihe. Tajusin, että minun piti lisätä hieman hengellistä ravintoa ja toimintaa päivääni.
Aloin rukoilla joka aamu ennen kuin luin pyhiä kirjoituksia ja pyytää erityisesti, että minua ohjattaisiin ja opastettaisiin tutkimisessani. Olin osa-aikatöissä, ja minulla oli aamuisin varttitunnin tauko, jonka käytin lukemalla muutaman sivun Ensign-lehteä – se oli keskipäivän välipala hengelleni. Iltaisin luin kohottavia kirjoja. Sunnuntaisin luin oppikirjaa Kirkon presidenttien opetuksia.
Joka ilta nukkumaan mennessäni tunsin rauhaa, koska olin koko päivän ajan tyydyttänyt hengellistä nälkääni. Koska päätin noudattaa joka päivä hengellistä ruokavaliota, minusta on tullut myönteisempi ihminen ja todistukseni on kasvanut.
Tess Hocking, kastettu Kaliforniassa Yhdysvalloissa vuonna 1976
Temppelissä käyminen
Siitä lähtien kun kuulin ensimmäisen kerran temppelistä, olen todella halunnut mennä sinne. Opin, että temppeli on paikka, jossa me voimme olla kasteilla kuolleiden puolesta, tulla sinetöidyiksi perheenä ja solmia korkeampia liittoja taivaallisen Isän kanssa. Olen valmistautunut ja pitänyt itseni kelvollisena, niin että voin mennä temppeliin.
Yashinta Wulandari, kastettu Indonesiassa vuonna 2012
Kun minut kastettiin, poikaystäväni JP (joka oli jo kirkon jäsen) ja minä suunnittelimme avioliittoa, mutta lykkäsimme hääpäiväämme, koska halusin suuren hääjuhlan.
Tiistaina 12. tammikuuta 2010 sulhaseni ja minä menimme kouluun osallistuaksemme kursseillemme. Kun istuin tietokoneeni ääressä odottamassa, että opettaja aloittaisi oppitunnin, rakennus alkoi täristä. En uskaltanut juosta ulos, koska tärinä oli niin hirvittävää.
Seisoin nurkassa ja suljin silmäni rukoillen sydämessäni taivaallista Isää: ”Annathan minulle mahdollisuuden mennä temppelissä naimisiin JP:n kanssa.”
Jonkin ajan kuluttua tärinä lakkasi ja katselin ympärilleni. En nähnyt mitään, koska ilma oli sakeana tomusta. En muista, kuinka pääsin ulos huoneesta, mutta lopulta huomasin olevani ulkona. Kyyneleet silmissä aloin huutaa JP:n nimeä.
Löysin pian JP:n siskon. ”Hän on kunnossa!” sisko huusi. ”Hän yrittää auttaa joitakin opiskelijoita, jotka ovat juuttuneet raunioiden alle.”
En ole yhtään sen erityisempi kuin ne, jotka eivät pelastuneet, mutta tiedän, että taivaallinen Isä vastasi rukoukseeni. JP ja minä solmimme avioliiton temppelissä 6. huhtikuuta 2010, vähän yli vuosi kasteeni jälkeen ja melkein kolme kuukautta maanjäristyksen jälkeen. Se oli rauhan ja ilon päivä, jota en koskaan unohda. Meillä ei ollut isoja juhlia, mutta se oli minulle mitä ihanin asia.
Marie Marjorie Labbe, kastettu Haitissa vuonna 2009
Evankeliumista kertominen
Olen uusi kirkon jäsen, ja rakastan lähetystyötä. Jokainen voi olla lähetyssaarnaaja. Joka kerta kun kerrot jollekulle evankeliumista, se muuttaa hänen elämäänsä, mutta se auttaa myös sinua vahvistamaan todistustasi. Ihmiset voivat nähdä valon silmissäsi, ja he haluavat tietää, miksi sinulla on niin mahtava henki. Lähetystyön tekeminen paitsi antaa ihmisille mahdollisuuden kuulla kirkosta myös auttaa heitä tuntemaan Hengen ja saamaan omia hengellisiä kokemuksia.
Elena Hunt, kastettu Arizonassa Yhdysvalloissa vuonna 2008
Minä rakastan lähetystyötä! Kolme kuukautta kasteeni jälkeen matkustin kesälomalla Martiniquelle viettämään aikaa perheeni kanssa. Puhuin veljeni kanssa joka päivä Mormonin kirjasta ja evankeliumista.
Kutsuin hänet kirkkoon ensimmäisenä sunnuntaina mutta hän kieltäytyi. Toisena sunnuntaina hän tuli kanssani kirkkoon. Kokousten päätyttyä hän oli enimmäkseen välinpitämätön, aivan kuin hän ei olisi kokenut mitään erityistä noiden kolmen tunnin aikana.
Vaikka puhuin edelleen hänelle evankeliumista seuraavalla viikolla, en kutsunut häntä tällä kertaa kirkkoon. Lauantai-iltana tapahtui ihme: silittäessäni sunnuntaivaatteita seuraavaksi päiväksi huomasin, että hän teki samoin.
”Mitä sinä teet?” kysyin.
Hän vastasi: ”Lähden huomenna kanssasi kirkkoon.”
”Minä en pakota sinua tulemaan”, sanoin.
Mutta hän vastasi: ”Minä haluan tulla.”
Sen jälkeen hän tuli kirkkoon joka sunnuntai.
Kun palasin Etelä-Ranskaan, missä opiskelin, veljeni kertoi minulle puhelimessa, että hän aikoi mennä kasteelle. Kerroin hänelle, että haluaisin olla läsnä hänen kastetilaisuudessaan, mutta että tärkeintä oli, että hän olisi yhä kirkossa kun palaisin Martiniquelle.
Vuotta myöhemmin kävin siellä jälleen. Sakramenttikokouksessa veljeni todisti hyvin voimallisesti evankeliumin totuudesta. Vuodatin kyyneliä, kun ajattelin, että veljeni, jonka kanssa olin jakanut elämäni kauneimmat hetket, voi jakaa kanssani myös Herramme evankeliumin (ks. Alma 26:11–16).
Ludovic Christophe Occolier, kastettu Ranskassa vuonna 2004
Sukututkimustyön tekeminen
Kun olin osallistunut lähetystyöoppiaiheisiin, rukoilin tietääkseni, onko evankeliumi totta. Rakas isoisäni ilmestyi minulle unessa ja todisti sen totuudesta. Tässä vaiheessa aloin ymmärtää jumalallisen velvollisuuteni esivanhempiani kohtaan. Presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, sanoi sen näin: ”Kun teidät kastettiin, esivanhempanne kohdistivat teihin toivonsa. Kenties vuosisatojen jälkeen he riemuitsivat nähdessään yhden jälkeläisistään tekevän liiton etsiä heidät ja tarjota heille vapauden. – – Heidän sydämensä ovat liittyneet yhteen teidän kanssanne. Heidän toivonsa on teidän käsissänne.”1
Steven E. Nabor, kastettu Utahissa Yhdysvalloissa vuonna 1979
Vaimoni Laura ja minä olimme murtuneita, kun ensimmäinen lapsemme, neljän kuukauden ikäinen tyttäremme Cynthia Marie, kuoli selkärankahalkion aiheuttamiin komplikaatioihin. Tämä murhenäytelmä sai meidät, surevan nuoren isän ja äidin, etsimään keinoa, jolla voisimme olla jonakin päivänä taas tyttäremme kanssa. Emme olleet tuolloin kirkon jäseniä.
Yhtenä aamuna Laura vuodatti sydämensä taivaalliselle Isälle pyytäen: ”Rakas Isä, haluan olla jonakin päivänä taas tyttäreni kanssa, mutta en tiedä, kuinka. Näytäthän minulle, kuinka.”
Sillä hetkellä oveltamme kuului koputus. Laura meni avaamaan kyyneleet poskille virraten. Siellä seisoi kaksi lähetyssaarnaajaa. Ennen pitkää Laura ja minä saimme todistuksen Mormonin kirjan totuudesta ja meidät kastettiin.
Laura halusi varmistaa, että kaikilla sukumme jäsenillä oli mahdollisuus ottaa vastaan evankeliumi. Ensimmäisten 15 vuoden aikana kasteemme jälkeen Laura valmisti nimiä temppeliin, ja veimme niitä sitten sinne yhdessä. Jonkin ajan kuluttua Lauran niveltulehdus äityi niin pahaksi, että minä vein nimiä temppeliin yksin.
Laura kuoli kolme vuotta sitten taisteltuaan pitkään niveltulehduksen kanssa. Se, että etsimme keinoa olla yhdessä pienen tyttömme kanssa, on johtanut temppelityöhön tuhansien rakkaiden esivanhempiemme puolesta. Olemme kokeneet monia ihmeitä tehdessämme sukututkimus- ja temppelityötä (ks. OL 128:18, 22).
Norman Pierce, kastettu Laura Piercen kanssa Louisianassa Yhdysvalloissa vuonna 1965
Osallistuminen kirkon kokouksiin
Rukoileminen kirkossa, kommentoiminen oppitunneilla ja puhuminen sakramenttikokouksessa on siunaukseksi itsellesi ja kuulijoille. Kun puhut Jeesuksen Kristuksen nimessä, Pyhä Henki toimii kauttasi. Taivaallinen Isä puhuu paitsi pyhien kirjoitusten ja profeettojen ja apostolien kautta myös sinun kauttasi vastatakseen jonkun kysymyksiin, vahvistaakseen jonkun heikkouksia tai poistaakseen jonkun epäilyksiä.
Kun piispa pyysi minua lausumaan todistukseni sakramenttikokouksessa kasteeni jälkeen, minua pelotti ja tunsin riittämättömyyttä. En ollut koskaan aikaisemmin puhunut seurakunnan edessä.
”Onko se todella tarpeellista?” kysyin piispalta.
”Kyllä!” hän sanoi.
Sakramenttikokouksessa minä todistin siitä, kuinka taivaallinen Isä rakastaa minua ja kuinka Hän vastasi rukouksiini auttamalla minua löytämään palautetun evankeliumin. Kun seisoin puhujakorokkeella, tunsin Pyhän Hengen hyvin voimakkaasti. Tunsin itseni siunatuksi, kun sain olla Kristuksen tosi kirkon jäsen. Sydämeni oli täynnä onnea ja rauhaa. Taivaallinen Isä muutti puhumisen pelkoni kauniiksi kokemukseksi.
Seuraavassa kuussa minulla oli tilaisuus pitää puhe sakramenttikokouksessa. Olin taas peloissani – mikä minä olin opettamaan niitä, jotka tiesivät enemmän evankeliumista? Mutta minä rukoilin, että Pyhä Henki auttaisi minua puhumaan. Jälleen kerran tunsin Hengen koskettavan minua ja sain tunteen, että taivaallinen Isä oli mieltynyt kasteeseeni ja että syntini oli annettu anteeksi.
Tiedän kokemusteni perusteella, että olen kallisarvoinen Jumalan lapsi ja Hän rakastaa minua. Puheen pitäminen sakramenttikokouksessa oli minulle arvokas tilaisuus palvella Jumalaa todistamalla, että Jeesus Kristus on palauttanut kirkkonsa maan päälle.
Pamella Sari, kastettu Indonesiassa vuonna 2012
Palveleminen kirkossa
Tehtävä kirkossa auttaa oppimaan evankeliumia ja antaa velvollisuuden, joka tuo kirkkoon ja auttaa palvelemaan muita silloinkin kun on vaikeaa.
Su’e Tervola, kastettu Havaijissa Yhdysvalloissa vuonna 2008
Kotikäyntiopetus ja kotiopetus tarjoavat tilaisuuksia tuntea ja nähdä sellaista myötätuntoa, jota Kristus tuntee. Ne suovat kokemuksia nöyryydestä ja rakkaudesta, jotka voivat ikuisesti muuttaa ihmistä. Taivaallisen Isän lapsina palveluksiamme tarvitaan ystävällisten tekojen levittämiseksi kaikkialle Hänen viinitarhaansa.2
Cheryl Allen, kastettu Michiganissa Yhdysvalloissa vuonna 1980
Pian sen jälkeen kun minut kastettiin, seurakunnanjohtaja kutsui minut Nuorten Miesten johtajaksi. Oli erinomaista olla nuorten kanssa ja auttaa heitä oppimaan evankeliumia. Samaan aikaan kun opetin, opin itse. Se oli ensimmäinen saamistani kirkon tehtävistä. Jokaisen tehtävän myötä tunsin iloa ja mielihyvää uusista haasteista. Presidentti Thomas S. Monson on opettanut: ”Muistakaa, että kenet Herra kutsuu, Hän myös valmistaa.”3 Minun oli nöyrästi luotettava ja uskottava siihen, että olisin pystyvä. Enkä ehtinyt olla kirkon jäsen puoltakaan vuotta, kun minulla oli jo ollut hieno tilaisuus tutustua ohjelmiin kirkossa.
Germano Lopes, kastettu Brasiliassa vuonna 2004