Valomme pimeässä

Susan Wyman, Georgia, USA

Perheemme oli juuri kokenut tuhoisan talopalon, ja me kaikki kahdeksan asuimme väliaikaisessa kolmen makuuhuoneen parakissa etupihallamme. Perheessämme oli haasteita ja epäsopua.

Mieheni ei ollut tuohon aikaan aktiivinen kirkossa. Kaksi teini-ikäistä poikaamme tekivät valintoja, jotka johtaisivat ainoastaan murheeseen. Samaan aikaan minä palvelin seurakuntamme Nuorten Naisten johtajana, ja muutamilla nuorista naisista oli ongelmia vakavien kiusausten johdosta. Myös osalla heidän vanhemmistaan oli vaikeaa, eivätkä he sen vuoksi auttaneet tyttäriään tänä ratkaisevana aikana.

Tiesin, että nuo nuoret naiset tarvitsivat minua auttamaan heitä heidän hengellisten maamiinojensa ohi. Tiesin, että kuusi poikaani tarvitsivat minua. Tiesin, että hyvä aviomieheni oli riippuvainen voimistani. Silti ympärilläni tuntui olevan pelkkää pimeyttä, ja tunsin itseni tyhjäksi, heikoksi ja kykenemättömäksi johtamaan näitä rakkaita ihmisiä turvaan.

Myöhään yhtenä iltana keinuttaessani poikavauvaamme väliaikaisen kotimme hiljaisuudessa ajatukseni kääntyivät niihin, joiden vuoksi minun oli oltava vahva. Tunsin läpitunkevan pimeyden, joka ympäröi heitä. Ahdistuksessani minä rukoilin koko sydämestäni, että taivaallinen Isä näyttäisi minulle tavan auttaa heitä riittämättömyydestäni huolimatta. Hän vastasi heti ja näytti minulle tavan.

Olin näkevinäni itseni seurakuntamme suuressa juhlasalissa, jossa ei ollut ikkunoita. Oli myöhäinen ilta, eikä missään ollut pienintäkään valonpilkahdusta. Sitten sytytin pikkuruisen syntymäpäiväkakkukynttilän. Se näytti aivan mitättömältä, ja silti tuon vähäisen valon voima riitti karkottamaan pimeyden.

Siinä oli vastaukseni! Meitä maailmassa ympäröivän pimeyden määrällä ei yksinkertaisesti ole merkitystä. Valo on iankaikkista ja on suunnattoman paljon voimakkaampaa kuin pimeys (ks. 2. Kor. 4:6; Moosia 16:9; OL 14:9). Jos me pysymme kelvollisina saamaan jatkuvasti Pyhän Hengen toveriksemme, sielumme voi heijastaa riittävästi valoa karkottamaan minkä tahansa määrän pimeyttä, ja tuo meissä oleva valo vetää muita puoleensa.

Muuta minun ei tarvinnut tietää. Tuo yksinkertainen oivallus on kantanut minua kuluneet 25 vuotta, koska olen tiennyt, että Herran avulla ja johdatuksella me voimme tehdä – ja olla – kaikkea sitä, mitä Hän tarvitsee meidän tekevän ja olevan tässä pimeyden maailmassa.