Että teidän kuormanne olisivat keveitä

Vanhin L. Whitney Clayton

seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta

Taakat tarjoavat tilaisuuksia harjoitella niitä hyveitä, jotka myötävaikuttavat lopulliseen täydelliseksi tulemiseen.

Kuva

Elder L. Whitney Clayton

Monia vuosia sitten kävelin aamunkoitteessa kapeita mukulakivikatuja Cuscossa Perussa korkealla Andien vuorilla. Näin erääseen paikalliseen alkuperäisväestöryhmään kuuluvan miehen kävelevän yhtä katua. Hän ei ollut varreltaan isokokoinen, mutta hän kantoi selässään valtavaa polttopuukuormaa suunnattoman suuressa juuttisäkissä. Säkki näytti yhtä isolta kuin hän itsekin. Taakka oli varmasti yhtä painava kuin hän itse. Hän tuki sitä köydellä, joka kulki säkin pohjassa olevasta silmukasta hänen otsansa ympäri. Hän piteli köyttä lujalla otteella molemmin puolin päätään. Otsallaan köyden alla hän piti riepua, jottei köysi hiertäisi hänen ihoaan. Hän nojasi eteenpäin taakkansa alla ja käveli määrätietoisin, vaivalloisin askelin.

Mies kantoi polttopuita torille, missä ne myytäisiin. Keskivertopäivänä hän saattaisi ehtiä tehdä vain pari kolme edestakaista matkaa kaupungin halki kantaen samanlaisia hankalia, raskaita kuormia.

Muistikuva hänestä etunojaan taipuneena ponnistelemassa pitkin katua on muodostunut minulle vuosien kuluessa yhä merkityksellisemmäksi. Kuinka pitkään hän pystyisi kantamaan sellaisia kuormia?

Elämä antaa meille jokaiselle kaikenlaisia kuormia. Jotkin niistä ovat kevyitä, toiset hellittämättömiä ja raskaita. Ihmiset ponnistelevat päivittäin sieluaan koettelevien taakkojen alla. Monet meistä ponnistelevat sellaisten taakkojen alla. Ne voivat olla emotionaalisesti tai fyysisesti raskaita. Ne voivat olla huolestuttavia, ahdistavia ja uuvuttavia. Ja ne voivat kestää vuosia.

Yleisesti ottaen meidän taakkoihimme on kolme syytä. Jotkin taakat ovat luonnollisia seurauksia sen maailman oloista, jossa elämme. Sairauksia, fyysisiä vammoja, hurrikaaneja ja maanjäristyksiä tulee aika ajoin ilman omaa syytämme. Voimme varautua näihin uhkiin ja toisinaan pystymme ennustamaan niitä, mutta luonnollisen elämän kulun aikana me kaikki kohtaamme joitakin näistä haasteista.

Toisia taakkoja sälytetään harteillemme muiden ihmisten rikkomusten vuoksi. Kaltoinkohtelu ja riippuvuudet voivat muuttaa kodin paikaksi, joka on syyttömille perheenjäsenille kaikkea muuta kuin taivas maan päällä. Synti, väärät perinteet, sorto ja rikollisuus kylvävät elämän polkujen varrelle taakkojen alla kärsiviä uhreja. Myös vähemmän vakavat pahanteot kuten juoruilu ja epäystävällisyys voivat aiheuttaa muissa todellista kärsimystä.

Omat virheemme ja vajavuutemme aiheuttavat monia ongelmistamme ja voivat sälyttää raskaita taakkoja omille harteillemme. Kaikkein raskain taakka, mitä sälytämme omille harteillemme, on synnin taakka. Me kaikki tunnemme sen katumuksen ja tuskan, jotka väistämättä seuraavat, ellemme pidä käskyjä.

Riippumatta siitä, mitä taakkoja meille tulee elämässä luonnonolojen, muiden väärien tekojen tai omien virheidemme ja vajavuuksiemme seurauksena, me olemme kaikki rakastavan taivaallisen Isän lapsia – Hänen, joka lähetti meidät maan päälle toteuttaakseen iankaikkisen suunnitelmansa meidän kasvuksemme ja kehitykseksemme. Meidän ainutlaatuiset yksilölliset kokemuksemme voivat auttaa meitä valmistautumaan palaamaan Hänen luokseen. Meidän vastoinkäymisemme ja ahdinkomme – niin vaikeita kuin ne ovatkin kestää – kestävät taivaan näkökulmasta ”vain pienen hetken, ja sitten, jos [kestämme] ne hyvin, Jumala korottaa [meidät] korkeuteen”¹. Meidän täytyy tehdä kaikki voitavamme kestääksemme taakkamme hyvin niin kauan kuin ”pieni hetkemme” kantaa niitä kestääkin.

Taakat tarjoavat tilaisuuksia harjoitella niitä hyveitä, jotka myötävaikuttavat lopulliseen täydelliseksi tulemiseen. Ne rohkaisevat meitä taipumaan Pyhän Hengen kutsuun ja riisumaan päältämme luonnollisen ihmisen ja tulemaan pyhäksi Kristuksen, Herran sovituksen kautta ja tulemaan ”lapsen kaltaiseksi, alistuvaksi, sävyisäksi, nöyräksi, kärsivälliseksi, sellaiseksi, joka on täynnä rakkautta ja halukas alistumaan kaikkeen, mitä Herra näkee hyväksi panna [meidän kannettavaksemme], niin kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon”². Näin taakoista tulee siunauksia, vaikka usein tämänkaltaisilla siunauksilla onkin hyvä valepuku ja niiden ymmärtäminen ja hyväksyminen saattavat vaatia aikaa, vaivaa ja uskoa. Neljä esimerkkiä voivat auttaa selittämään tämän:

Ensiksikin, Aadamille kerrottiin, että ”kirottu olkoon maa sinun takiasi”, mikä tarkoitti hänen hyödykseen, ja ”kasvot hiessä sinun on syötävä leipäsi”³. Työ on jatkuva taakka, mutta se on myös jatkuva siunaus meidän hyödyksemme, sillä se opettaa asioita, joita me voimme oppia vain ”kasvot hiessä”.
Toiseksi, Alma huomasi, että soramilaisten keskuudessa asuvien köyhien ahdingot ”olivat todella tehneet heistä nöyriä ja että he olivat valmiita kuulemaan sanaa”⁴. Hän lisäsi: ”Koska teidän on pakko olla nöyriä, te olette siunattuja.”⁵ Meidän taloudelliset haasteemme saattavat auttaa valmistamaan meitäkin kuulemaan Herran sanaa.
Kolmanneksi, ”sodan tavattoman suuren pituuden tähden” monet nefiläiset ja lamanilaiset ”olivat pehmenneet ahdinkojensa tähden, niin että he nöyrtyivät Jumalan edessä aina nöyryyden syvyyteen asti”⁶. Poliittinen levottomuus, yhteiskunnallinen sekasorto ja nykypäivän Gadiantonin rosvot joissakin paikoin maailmaa saattavat tehdä meidät nöyriksi ja saada meidät etsimään taivaan suojaa yhteiskunnallisilta myrskyiltä.
Neljänneksi, Joseph Smithille sanottiin, että ne kauheudet, joita hän kärsi vuosien ajan vihollistensa käsissä, antaisivat hänelle kokemusta ja olisivat hänen hyväkseen.⁷ Se kärsimys, jota me koemme muiden tekemien loukkausten vuoksi, on arvokas, joskin kivulias koulu meidän oman käytöksemme kehittämiseksi.

Lisäksi omien taakkojen alla kestäminen voi osaltaan kehittää meissä myötätunnon varastoa toisten kohtaamia ongelmia kohtaan. Apostoli Paavali opetti, että meidän tulee kantaa toistemme taakkoja, niin me toteutamme Kristuksen lain.⁸ Sen mukaisesti meidän kasteenliittomme edellyttävät, että meidän tulee olla halukkaita kantamaan toistemme ”kuormia, jotta ne olisivat keveitä; niin, ja [olla] halukkaita suremaan surevien kanssa, niin, ja lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa”⁹.

Kasteenliittojemme pitäminen huojentaa meidän omia taakkojamme yhtä lailla kuin se lievittää niiden kuormitettujen sielujen taakkoja, joita palvelemme.¹⁰ Ne, jotka tällä tavalla auttavat muita, seisovat pyhällä maalla. Tätä selittäessään Vapahtaja opetti:

”’Milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?

Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?

Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’

Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’”¹¹

Kaikessa tässä Vapahtaja tarjoaa meille vahvistavaa voimaa ja tukea, ja omana aikanaan ja omalla tavallaan Hän tarjoaa vapautuksen. Kun Alma ja hänen seuraajansa pääsivät pakoon kuningas Nooan sotajoukkoja, he perustivat yhteisön nimeltä Helam. He alkoivat viljellä maata, rakentaa rakennuksia ja menestyä.¹² Ilman varoitusta lamanilaisten sotajoukko saattoi heidät orjuuteen, ”eikä heitä voinut kukaan vapauttaa, paitsi Herra, heidän Jumalansa”¹³. Tuo vapautus ei kuitenkaan tullut välittömästi.

Heidän vihollisensa alkoivat määrätä heille töitä ja asettaa heille työnjohtajia.¹⁴ Vaikka Almaa ja hänen kansaansa kiellettiin rukoilemasta kuolemalla uhaten¹⁵, he ”vuodattivat sydämensä [Jumalalle]; ja hän tiesi heidän sydämensä ajatukset”¹⁶. Heidän hyvyytensä ja kuuliaisuutensa kasteenliitoilleen¹⁷ johtivat heidän vapauttamiseensa vaiheittain. Herra sanoi heille:

”Minä – – kevennän ne kuormat, jotka on pantu teidän harteillenne, niin että te ette voi – – tuntea niitä selässänne, edes ollessanne orjuudessa; ja tämän minä teen, jotta te tämän jälkeen olisitte minun todistajinani ja jotta te tietäisitte varmasti, että minä, Herra Jumala, muistan kansaani sen ahdingoissa.

Ja nyt tapahtui, että Alman ja hänen veljiensä kannettavaksi pannut kuormat kevenivät, eli Herra vahvisti heitä niin, että he saattoivat kantaa kuormansa helposti, ja he alistuivat iloiten ja kärsivällisesti kaikkeen Herran tahtoon.

Ja tapahtui, että niin suuri oli heidän uskonsa ja kärsivällisyytensä, että Herran ääni tuli jälleen heille sanoen: Olkaa turvallisella mielellä, sillä huomispäivänä minä vapautan teidät orjuudesta.”¹⁸

Jumalan Poika tarjoaa meille armeliaasti vapautuksen syntiemme kahleista, jotka kuuluvat kaikista kantamistamme taakoista raskaimpiin. Sovituksensa aikana Hän kärsi ”lihan mukaisesti voidakseen ottaa päällensä kansansa synnit, voidakseen pyyhkiä pois sen rikkomukset vapautuksensa voiman mukaisesti”¹⁹. Kristus kärsi ”tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen”²⁰. Kun me teemme parannuksen ja pidämme käskyt, se apu, jota yksin Vapahtaja tarjoaa, tuo kuormitetulle omalletunnollemme anteeksiannon ja huojennuksen, sillä ”totisesti jokainen, joka tekee parannuksen, saa armon”²¹.

Muistan tuon Perussa näkemäni miehen, joka selkä kumarassa ja vaivalloisesti kantoi selässään sitä valtavaa polttopuusäkkiä. Minulle hän on kuva meistä kaikista ponnistellessamme elämän taakkojen kanssa. Tiedän, että kun pidämme Jumalan käskyt ja tekemämme liitot, Hän auttaa meitä taakkojemme kanssa. Hän vahvistaa meitä. Kun teemme parannuksen, Hän antaa meille anteeksi ja siunaa meitä omantunnonrauhalla ja ilolla.²² Alistukaamme siis iloiten ja kärsivällisesti kaikkeen Herran tahtoon. Tätä rukoilen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.