Rakastan äänekkäitä poikia
Rakastakaamme poikiamme, vaikka jotkut heistä ovat äänekkäitä. Opettakaamme heitä muuttamaan elämänsä.
Haluaisin kertoa teille äänekkäästä nuorten miesten joukosta, joka tuli elämääni, kun palvelin monia vuosia sitten nuorena piispana Soulissa Etelä-Koreassa. He olivat poikia, jotka asuivat naapuristossani. Siihen aikaan vain yksi tai kaksi heistä oli kirkon jäseniä. Ne pojat, jotka olivat jäseniä, olivat ainoita jäseniä perheessään. Pojat olivat kaikki ystäviä keskenään, ja he tulivat kirkkoon pelaamaan ja olemaan yhdessä. Viikolla he pelasivat mielellään pingistä, ja lauantaisin heistä oli mukava kokoontua hauskoihin toimintoihin. Useimmat heistä eivät menestyneet hyvin koulussa, ja he olivat monien mielestä kiusankappaleita.
Olin tuohon aikaan kahden pojan, 7- ja 9-vuotiaiden, nuori isä. En tiennyt, mitä olisin voinut tehdä noiden nuorten miesten hyväksi. He olivat sellaisia tappelupukareita, että kerran vaimoni Bon-Kyoung kysyi minulta, voisimmeko muuttaa toiseen seurakuntaan, jotta poikamme voisivat nähdä muiden nuorten miesten hyvän esimerkin. Pohdin ja rukoilin taivaallista Isää auttamaan minua löytämään keinon auttaa näitä nuoria miehiä. Viimein päätin yrittää opettaa heille, kuinka he voisivat muuttaa elämänsä.
Mieleeni tuli hyvin selvä kuva. Tunsin, että jos heistä oli määrä tulla lähetyssaarnaajia, heidän elämänsä muuttuisi. Siitä hetkestä lähtien olin hyvin innoissani ja yritin viettää mahdollisimman paljon aikaa heidän kanssaan opettaen heille lähetystyössä palvelemisen tärkeyttä ja lähetystyöhön valmistautumista.
Siihen aikaan vanhin Seo, kokoaikainen lähetyssaarnaaja, sai siirron seurakuntaamme. Hän oli varttunut kirkossa ja ollut nuorena Aaronin pappeuden haltijana ystäviensä kanssa nuorten miesten lauluryhmässä. Hän tapasi nuo seurakuntamme raisut pojat. Vanhin Seo opetti lähetystyökeskustelut niille, jotka eivät olleet jäseniä, ja hän myös opetti heille laulut, joita hänellä oli tapana laulaa. Hän teki näistä äänekkäistä pojista kolmoiskvartetin ja antoi sille nimen Hanarokvartetti, mikä tarkoittaa ”olla yhtä”. Heistä oli mukava laulaa yhdessä, mutta me kaikki tarvitsimme roimasti kärsivällisyyttä, kun kuuntelimme heidän lauluaan.
Kotimme oli avoinna seurakunnan jäsenille milloin vain he halusivat käydä luonamme. Pojat kävivät meillä lähes joka viikonloppu ja joskus viikollakin. Me annoimme heille ruokaa ja opetimme heitä. Opetimme heille niin evankeliumin periaatteet kuin sen, millä tavoin ne soveltuvat heidän elämäänsä. Yritimme antaa heille näkemyksen heidän tulevasta elämästään.
Pojat lauloivat yhdessä joka kerta vieraillessaan kodissamme. Heidän kova äänensä särki korviamme. Mutta kehuimme heitä aina, sillä oli paljon nautittavampaa kuunnella heidän lauluaan kuin nähdä heidän joutuvan vaikeuksiin.
Nämä toiminnat jatkuivat vuosien mittaan. Useimmat näistä nuorista miehistä edistyivät evankeliumissa, ja ihme tapahtui. Ajan myötä yhdeksän noista kirkkoon kuulumattomista pojista kastettiin. He muuttuivat äänekkäistä, rähinöivistä pojista urheiksi nuoriksi sotilaiksi1.
He palvelivat lähetystyössä, tapasivat kauniita, nuoria kirkon sisaria ja solmivat temppeliavioliiton. Heistä jokaisella oli tietenkin erilaisia haasteita, kun he palvelivat lähetystyössä, opiskelivat ja menivät naimisiin, mutta he kaikki pysyivät uskollisina, koska he halusivat totella johtajiaan ja olla Herralle mieliksi. Nykyisin heillä on onnelliset perheet, ja heidän lapsensa ovat syntyneet liitossa.
Yhdeksästä äänekkäästä pojasta on vaimot ja lapset mukaan luettuina tullut 45 aktiivista jäsentä Herran valtakunnassa. He ovat nyt johtajia seurakunnissaan ja vaarnoissaan. Yksi on piispa, kaksi palvelee piispakunnassa, yksi korkeassa neuvostossa ja kaksi Nuorten Miesten johtajana. Heidän joukossaan on seurakunnan lähetystyönjohtaja, toimisihteeri ja seminaarinopettaja. He laulavat edelleen yhdessä ryhmänä, ja toinen ihme on, että se vieläpä kuulostaa hyvältä!
Kaksi perusperiaatetta auttoi näitä nuoria miehiä tulemaan Helamanin poikien2 kaltaisiksi. Vaikka heidän äitinsä eivät olleet kirkon jäseniä eivätkä ymmärtäneet Herran sanoja, pappeusjohtajista tuli kuin heidän isiään ja johtajien vaimoista kuin heidän äitejään.
Nämä yhdeksän poikaa – kutsun heitä ”Herran pojiksi” – oppivat, että he saisivat siunauksia, kun he kuuntelivat kirkon johtajia, vaikkeivät he aina ymmärtäneet syytä. Heistä tuli kuten Aadam, ensimmäinen isämme, jonka uhratessa Herralle enkeli kysyi: ”Miksi sinä uhraat uhreja Herralle? Ja Aadam sanoi hänelle: En tiedä, paitsi että Herra käski minua.”3 Heistä tuli halukkaita tottelemaan ja palvelemaan Herraa koko sydämestään.
Pojat oppivat myös, että kirkon kokouksissa käyminen oli hyvin tärkeää. Presidentti Ezra Taft Benson sanoi puheessaan ”’Sä nuoriso Jumalamme”’: ”Nyt haluan kiinnittää huomionne siihen, kuinka tärkeää on osallistua kaikkiin kokouksiinne kirkossa. Uskollinen kokouksissa käyminen tuo siunauksia, joita ei voi saada millään muulla tavalla.”4 Kun pojat osallistuivat säännöllisesti kokouksiinsa kirkossa, he tunsivat Vapahtajan suurta rakkautta ja oppivat soveltamaan kirkon oppeja ja periaatteita omaan päivittäiseen elämäänsä. He oppivat myös osallistumaan kokouksiin tuntien suurta iloa ja onnea.
Meillä on nykyään kolme omaa poikaa, joista nuorin syntyi palvellessani piispana. Kun poikamme varttuivat, noista yhdeksästä pojasta tuli johtajia seurakunnassamme ja vaarnassamme, ja heistä tuli poikiemme opettajia ja johtajia. He opettivat poikiamme ja muita poikia samalla tavoin kuin minä opetin heitä silloin kun he olivat kiusankappaleita. He rakastivat meidän nuoria poikiamme samalla tavalla kuin minä rakastin heitä. Näistä entisistä äänekkäistä mellastajista tuli lastemme sankareita. Poikamme noudattivat mielellään heidän hienoa esimerkkiään tulla suurenmoiseksi lähetyssaarnaajaksi ja solmia temppeliavioliitto vanhurskaan kumppanin kanssa.
Nämä nuoret miehet vaikuttavat edelleen perheeseemme. Kaksi kuukautta sitten lauantai-iltana seurakunnassamme oli lähetystyötoiminta, johon kutsuttiin kaikki, myös osajäsenperheet. Nuorin poikamme Sun-Yoon oli juuri palannut saman päivän iltapäivänä nuorten leiriltä. Hän sanoi, ettei aikonut mennä lähetystyötoimintaan, koska hän ei kuulunut osajäsenperheeseen ja hän oli hyvin väsynyt. Hän ei tullut toimintaan. Vaimoni soitti hänelle ja selitti, että jokainen oli kutsuttu toimintaan. Hän sanoi: ”Tiedän, mutta en tule tänään”, ja hän lopetti puhelun.
Heti kokouksen alettua sinä iltana Sun-Yoon tuli ja istuutui hyvin hiljaa äitinsä viereen. Hän kuiskasi äidilleen: ”Heti kun suljin puhelimen, muistin, kuinka kysyin isältä, mikä sai Hanarokvartetin pojat menestymään niin hyvin elämässä. Hän kertoi minulle, että he noudattivat kirkon johtajien sanoja ja osallistuivat säännöllisesti kirkon kokouksiin. Se oli avaintekijä, joka muutti heidän elämänsä ja teki heistä niin menestyviä.” Poikani jatkoi: ”Isän sanat tulivat yhtäkkiä mieleeni, ja päätin noudattaa niitä, koska haluan onnellisen perheen kuten heillä ja menestyä elämässäni.”
Rakkaat veljet, rakastakaamme poikiamme, vaikka jotkut heistä ovat äänekkäitä. Opettakaamme heitä muuttamaan elämänsä. Nykyajan ”Helamanin poikia” ei tule pelkästään kirkon piirissä olevista kallisarvoisista perheistämme vaan myös uusista ja nuorista käännynnäisistä, joiden vanhemmat eivät ole kirkossa. Teidän ja vaimojenne tulee olla heidän hyviä vanhempiaan5, kunnes heistä tulee Helamanin poikien kaltaisia.
Olen erittäin hyvilläni ja iloinen, kun näen, kuinka johdatte uskollisesti ja rakastavasti nuoria poikiamme. Nämä nuoret miehet ovat meidän kaikkien poikia. Kun lähestymme heitä, kohotamme heitä ja autamme heitä, tunnemme kuten Johannes sanoessaan: ”Mikään ei tuota minulle suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni elävän totuudessa.”6
Rakkaat nuoret miehet, totelkaamme kirkon johtajia ja olkaamme kuten Aadam, jonka ei aina tarvinnut tietää syytä vaan joka vain oli onnellinen ollessaan kuuliainen. Osallistukaa uskollisesti kirkon kokouksiinne. Jos teette tämän, opitte valmistautumaan tulevaisuuteenne ja teistä tulee menestyviä. Sanon nuorille pojille, jotka ovat syntyneet kirkossa, sekä niille, jotka ovat liittyneet kirkkoon, että te olette Herran armeija. Teistä tulee suurenmoisia lähetyssaarnaajia ja vanhurskaita isiä perheissänne. Taivaallinen Isä siunaa teitä onnellisella perheellä. Teillä on valoisa tulevaisuus evankeliumissa, ja Helamanin poikien tavoin te tuotatte meille kaikille iankaikkista iloa.
Rakastan teitä ja tiedän, että taivaallinen Isämme rakastaa meitä kaikkia niin paljon, että Hän lähetti ainosyntyisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen Vapahtajaksemme. Presidentti Thomas S. Monson on elävä profeettamme, joka johtaa meitä oikeaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.