Hauta ei saa voittoa
Jeesuksen Kristuksen lunastavan sovituksen ja loistavan ylösnousemuksen ansiosta särkyneet sydämet voivat parantua, tuska voi muuttua rauhaksi ja ahdinko voi vaihtua toivoksi.
Tänä loistavana pääsiäissunnuntaina lapsemme laulavat riemuiten: ”Kevätpäivä kultainen, Jeesus haudassaan. Vaan nousi Hän ja katkoi kaikki kahleet kuoleman.”1
Olemme kiitollisia siitä, että meillä on tieto Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta. Silti jossakin vaiheessa elämäämme me tunnemme syvää murhetta menetettyämme meille rakkaan ihmisen. Nykyisen maailmanlaajuisen pandemian vuoksi monet meistä ovat menettäneet rakkaitaan – joko perheenjäseniä, sukulaisia tai ystäviä.2 Me rukoilemme niiden puolesta, jotka surevat näitä menetyksiä.
Presidentti Russell M. Nelson on sanonut:
”Me suremme menettämiämme rakkaita ikään katsomatta. Sureminen on yksi syvimmistä puhtaan rakkauden ilmaisumuodoista. – –
Lisäksi me emme osaisi täysin arvostaa myöhempää jälleennäkemistä, ellemme kokisi murheellista eroa nyt. Ainoa keino poistaa kuolemasta suru on poistaa elämästä rakkaus.”3
Voimme kuvitella, miltä Jeesuksen ystävistä, jotka olivat seuranneet Häntä ja palvelleet Häntä4, tuntui, kun he näkivät Hänen kuolevan5. Tiedämme, että he ”itkivät murheissaan”6. Ristiinnaulitsemispäivänä – tietämättä, mitä sunnuntaina tapahtuisi – he olivat varmasti ahdistuksen musertamia ihmetellessään, kuinka he jatkaisivat ilman Herraansa. Siitä huolimatta he jatkoivat Hänen palvelemistaan jopa kuolemassa.
Arimatialainen Joosef pyysi Pilatusta antamaan hänelle Jeesuksen ruumiin. Joosef otti ruumiin alas, kietoi sen hienoon pellavavaatteeseen, pani sen omaan uuteen kalliohautaansa ja vieritti hautakammion ovelle suuren kiven.7
Nikodemos toi mirhaa ja aaloeta. Hän auttoi Joosefia ottamaan ruumiin ja kietomaan sen käärinliinoihin pannen mukaan tuoksuaineita.8
Magdalan Maria ja muut naiset seurasivat Joosefia ja Nikodemosta, katsoivat, mihin nämä laittoivat Jeesuksen ruumiin, ja hankkivat tuoksuvia öljyjä ja voiteita ruumiin voitelemiseen.9 Sen ajan ankarien lakien mukaan he odottivat voidakseen valmistella ja voidella ruumiin, koska lauantaina oli sapatti.10 Sitten varhain sunnuntaiaamuna he menivät haudalle. Käsitettyään, ettei Vapahtajan ruumis ollut siellä, he menivät kertomaan opetuslapsille, jotka olivat Jeesuksen apostoleja. Apostolit tulivat heidän kanssaan haudalle ja näkivät, että se oli tyhjä. Lopulta kaikki muut paitsi Magdalan Maria lähtivät miettien, mitä Vapahtajan ruumiille oli tapahtunut.11
Magdalan Maria jäi haudalle itsekseen. Vain muutama päivä aiemmin hän oli nähnyt ystävänsä ja Mestarinsa murheellisen kuoleman. Nyt Hänen hautansa oli tyhjä, eikä Maria tiennyt, missä Hän oli. Se oli Marialle liian paljon käsitettäväksi, ja hän itki. Juuri silloin ylösnoussut Vapahtaja tuli hänen luokseen ja kysyi, miksi hän itki ja ketä hän etsi. Maria luuli puutarhurin puhuvan hänelle. Hän pyysi, että jos puutarhuri oli ottanut hänen Herransa ruumiin, että puutarhuri kertoisi, missä ruumis oli, jotta hän voisi saada sen.12
Kuvittelen, että Herra on ehkä sallinut Magdalan Marian surra ja ilmaista tuskaansa.13 Sitten Hän kutsui Mariaa nimeltä, ja tämä kääntyi Häntä kohti ja tunnisti Hänet. Maria näki ylösnousseen Kristuksen ja oli Hänen loistavan ylösnousemuksensa todistaja.14
Teidän laillanne voin jollakin tavoin samaistua Magdalan Marian ja tämän ystävien tuntemaan tuskaan, kun he surivat Herransa kuolemaa. Kun olin yhdeksänvuotias, menetin isoveljeni tuhoisan maanjäristyksen aikana. Koska se tapahtui odottamatta, minulta kesti jonkin aikaa tajuta, että se, mitä oli tapahtunut, oli totta. Olin surun murtama ja kyselin itsekseni: ”Mitä veljelleni on tapahtunut? Missä hän on? Minne hän on mennyt? Näenkö häntä enää koskaan?”
Siihen aikaan en vielä tiennyt Jumalan pelastussuunnitelmasta, ja minulla oli halu tietää, mistä olemme tulleet, mikä on elämän tarkoitus ja mitä meille tapahtuu kuolemamme jälkeen. Emmekö me kaikki kaipaa tätä, kun menetämme jonkun läheisen tai kun käymme läpi vaikeuksia elämässämme?
Muutama vuosi myöhemmin aloin ajatella veljeäni tietyllä tavalla. Minulla oli tapana kuvitella, että hän koputti oveemme. Minä avaisin oven, hän seisoisi siinä ja sanoisi minulle: ”En ole kuollut. Minä elän. En ole voinut tulla luoksesi, mutta nyt jään luoksesi enkä enää koskaan lähde pois.” Tämä kuvitteleminen – miltei kuin uni – auttoi minua selviytymään tuskasta, jota tunsin hänen menettämisensä vuoksi. Ajatus siitä, että hän olisi luonani, tuli mieleeni yhä uudelleen. Toisinaan jopa tuijotin ovea toivoen, että hän koputtaisi ja minä näkisin hänet jälleen.
Suunnilleen 40 vuotta myöhemmin pääsiäisenä pohdin Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta ja aloin ajatella veljeäni. Sinä hetkenä oivalsin jotakin. Muistin kuvitelleeni, kuinka hän tuli tapaamaan minua.
Sinä päivänä ymmärsin, että Henki oli antanut minulle lohtua vaikeana aikana. Olin saanut todistuksen siitä, ettei veljeni henki ole kuollut. Hän elää. Hän edistyy yhä iankaikkisessa olemassaolossaan. Nyt tiedän, että ”[veljeni] nousee kuolleista”15 sinä suurenmoisena hetkenä, jolloin Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen ansiosta me kaikki nousemme kuolleista. Lisäksi Hän on tehnyt mahdolliseksi sen, että me kaikki voimme jälleen olla yhdessä perheinä ja kokea iankaikkista iloa Jumalan luona, jos teemme valinnan solmia pyhiä liittoja Hänen kanssaan ja pitää ne.
Presidentti Nelson on opettanut:
”Kuolema on väistämätön osa iankaikkista olemassaoloamme. Kukaan ei tiedä, milloin se tulee, mutta se on välttämätön Jumalan suurelle onnensuunnitelmalle. Herran sovituksen ansiosta lopulta tapahtuva ylösnousemus on tosiasia ja iankaikkinen elämä on mahdollisuus koko ihmiskunnalle. – –
Jälkeen jääville sureville läheisille – – luja usko Kristukseen, täydellinen toivon kirkkaus, rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan sekä harras halu palvella heitä lieventävät kuoleman pistimen vaikutusta. Tuo usko, tuo toivo, tuo rakkaus tekevät meidät kelvollisiksi pääsemään Jumalan pyhien kasvojen eteen ja iankaikkisten kumppaniemme ja perheidemme kanssa asumaan Hänen luonaan ikuisesti.”16
Minä todistan, että ”ellei Kristus olisi noussut kuolleista ja olisi katkaissut kuoleman siteitä, niin ettei hauta saisi voittoa eikä kuolemalla olisi pistintä, ei olisi voinut olla mitään ylösnousemusta.
Mutta ylösnousemus on olemassa; sen tähden hauta ei saa voittoa, ja kuoleman pistin on nielty Kristuksessa.
Hän on maailman valo ja elämä, eli valo, joka on loputon, jota ei voida milloinkaan pimentää, niin, ja myös elämä, joka on loputon, niin ettei kuolemaa voi enää olla.”17
Jeesus Kristus itse on julistanut: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.”18
Todistan, että Jeesuksen Kristuksen lunastavan sovituksen ja loistavan ylösnousemuksen ansiosta särkyneet sydämet voivat parantua, tuska voi muuttua rauhaksi ja ahdinko voi vaihtua toivoksi. Hän voi ympäröidä meidät armon käsivarsillaan lohduttaen ja voimaannuttaen meitä jokaista sekä parantaen meistä jokaisen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.