Älkää pelätkö tehdä hyvää
Herra sanoo meille, että kun seisomme uskossa Hänen kalliollaan, epäilys ja pelko vähenevät ja halu tehdä hyvää kasvaa.
Rakkaat veljeni ja sisareni, rukoilen nöyrästi, että Herran Henki on meidän kanssamme, kun puhun tänään. Sydämeni on täynnä kiitollisuutta Herraa kohtaan, jonka kirkko tämä on, siitä innoituksesta, jota olemme tunteneet tämän konferenssin palavissa rukouksissa, innoitetuissa saarnoissa ja enkelimäisessä laulussa.
Viime huhtikuussa presidentti Thomas S. Monson esitti sanoman, joka innoitti ihmisten sydämiä kaikkialla maailmassa, myös minun sydäntäni. Hän puhui Mormonin kirjan voimasta. Hän kehotti meitä tutkimaan, pohtimaan ja soveltamaan käytäntöön sen opetuksia. Hän lupasi, että jos omistaisimme joka päivä aikaa Mormonin kirjan sisältämien käskyjen tutkimiseen ja pohtimiseen sekä pitäisimme ne, niin me saisimme elinvoimaisen todistuksen sen totuudesta, ja sen seurauksena tuleva todistus elävästä Kristuksesta ohjaisi meidät turvaan levottomina aikoina. (Ks. ”Mormonin kirjan voima”, Liahona, toukokuu 2017, s. 86–87.)
Kuten monet teistä, minä kuulin profeetan sanat Herran sanoina minulle. Ja – samoin kuin monet teistä – päätin noudattaa niitä sanoja. Siitä asti kun olin nuori poika, olen tuntenut todistuksen siitä, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa, että Isä ja Poika ilmestyivät Joseph Smithille ja puhuivat hänen kanssaan ja että muinaisia apostoleja tuli profeetta Josephin luo palauttamaan pappeuden avaimia Herran kirkolle.
Se todistus sisimmässäni olen lukenut Mormonin kirjaa joka päivä yli 50 vuoden ajan. Niinpä olisin voinut kenties perustellusti ajatella, että presidentti Monsonin sanat olivat jollekulle muulle. Silti, kuten monet teistä, tunsin profeetan kannustuksen ja hänen lupauksensa kutsuvan minua ponnistelemaan enemmän. Monet teistä ovat tehneet samaa, mitä minä tein: rukoilleet entistä vakaammin, pohtineet pyhiä kirjoituksia keskittyneemmin ja yrittäneet uutterammin palvella Herraa ja muita Hänen puolestaan.
Omalla kohdallani – ja teidän monien kohdalla – onnelliset tulokset ovat olleet sitä, mitä profeetta lupasi. Ne meistä, jotka ovat suhtautuneet hänen innoitettuun neuvoonsa vakavasti, ovat kuulleet Hengen äänen selkeämmin. Olemme saaneet entistä suuremman voiman vastustaa kiusauksia ja olemme tunteneet entistä suurempaa uskoa ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen, Hänen evankeliumiinsa ja Hänen elävään kirkkoonsa.
Kun maailmassa on yhä enemmän sekasortoa, nämä entistä vahvemmat todistukset ovat karkottaneet epäilyksiä ja pelkoja sekä tuoneet meille rauhan tunnetta. Presidentti Monsonin neuvon varteen ottamisella on ollut minuun kaksi muutakin suurenmoista vaikutusta: Ensimmäiseksi, hänen lupaamansa Henki on herättänyt myönteisen suhtautumisen siihen, mitä on edessä, silloinkin kun maailmassa vallitseva levottomuus tuntuu lisääntyvän. Ja toiseksi, Herra on antanut minun – ja teidän – tuntea entistä suuremmassa määrin Hänen rakkauttaan niitä kohtaan, jotka ovat ahdingossa. Olemme tunteneet kasvanutta halua mennä pelastamaan muita. Tuo halu on ollut presidentti Monsonin palvelutyön ja opetusten ytimessä.
Herra lupasi rakkautta muita kohtaan ja rohkeutta profeetta Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle, kun heidän edessään olevat tehtävät olisivat voineet tuntua ylivoimaisilta. Herra sanoi, että tarvittava rohkeus tulisi heidän uskostaan Häneen heidän kallionaan:
”Älkää pelätkö tehdä hyvää, poikani, sillä mitä te kylvätte, sitä te myös korjaatte; sen tähden, jos te kylvätte hyvää, te myös korjaatte hyvää palkaksenne.
Älä siis pelkää, pieni lauma; tehkää hyvää; yhdistykööt vaikka maa ja helvetti teitä vastaan, sillä ne eivät voi voittaa, jos teidät on rakennettu minun kalliolleni.
Katso, minä en tuomitse teitä. Menkää, älkääkä enää syntiä tehkö. Tehkää vakaasti työ, jonka minä olen käskenyt teidän tehdä.
Katsokaa minuun jokaisessa ajatuksessa; älkää epäilkö, älkää pelätkö.
Nähkää haavat, jotka menivät minun kylkeni läpi, sekä naulojen jäljet minun käsissäni ja jaloissani. Olkaa uskollisia, pitäkää minun käskyni, niin te saatte periä taivaan valtakunnan.” (OL 6:33–37.)
Herra sanoi palautuksen johtajilleen ja Hän sanoo meille, että kun seisomme uskossa Hänen kalliollaan, epäilys ja pelko vähenevät ja halu tehdä hyvää kasvaa. Ottaessamme vastaan presidentti Monsonin kutsun kylvää sydämeemme todistus Jeesuksesta Kristuksesta me saamme voimaa, halua ja rohkeutta mennä pelastamaan muita ilman huolta omista tarpeistamme.
Olen nähnyt sitä uskoa ja rohkeutta monet kerrat, kun uskovat myöhempien aikojen pyhät ovat kohdanneet pelottavia koettelemuksia. Yhtenä esimerkkinä – olin Idahossa, kun Teton-pato murtui 5. kesäkuuta 1976. Vesiseinämä vyöryi alas. Tuhannet pakenivat kodeistaan. Tuhannet kodit ja liikerakennukset tuhoutuivat. Ihme kyllä surmansa saaneita oli alle 15.
Samaa, mitä näin siellä, olen nähnyt aina kun myöhempien aikojen pyhät seisovat lujasti kalliolla, jonka perustana on todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Koska he ovat täysin varmoja siitä, että Hän huolehtii heistä, heistä tulee pelottomia. He sivuuttavat omat koettelemuksensa mennäkseen auttamaan muita. Ja he tekevät niin rakkaudesta Herraa kohtaan, pyytämättä mitään korvausta.
Esimerkiksi kun Teton-pato murtui, eräs myöhempien aikojen pyhiin kuuluva pariskunta oli matkalla, kilometrien päässä kodistaan. Heti kun he kuulivat uutisen radiosta, he kiiruhtivat takaisin Rexburgiin. Sen sijaan että olisivat menneet katsomaan, oliko heidän oma kotinsa tuhoutunut, he menivät etsimään piispaansa. Hän oli eräässä rakennuksessa, jota käytettiin pelastuskeskuksena. Hän auttoi tuhansien vapaaehtoistyöntekijöiden ohjaamisessa, kun näitä saapui keltaisilla koulubusseilla.
Pariskunta käveli piispan luo ja sanoi: ”Tulimme juuri takaisin. Piispa, minne voimme mennä auttamaan?” Hän antoi heille erään perheen nimen. Pariskunta jäi työhön ja raivasi mutaa ja lapioi vettä talossa toisensa jälkeen. He työskentelivät päiväkausia aamuvarhaisesta iltamyöhään. Viimein he pitivät taukoa mennäkseen katsomaan omaa taloaan. Tulva oli vienyt sen, eikä heille jäänyt mitään raivattavaa. Niinpä he kääntyivät nopeasti ympäri ja menivät takaisin piispansa luo. He kysyivät: ”Piispa, olisiko sinulla ketään, jota voisimme auttaa?”
Tämä hiljaisen rohkeuden ja rakkauden – Kristuksen puhtaan rakkauden – ihme on toistunut vuosien varrella ja kaikkialla maailmassa. Sitä tapahtui vainojen ja koetusten kauheina päivinä profeetta Joseph Smithin aikaan Missourissa. Sitä tapahtui, kun Brigham Young johti muuttoa Nauvoosta ja sitten kutsui pyhiä asuttamaan uusia paikkakuntia kaikkialla Yhdysvaltain länsiosissa, jotta he auttaisivat toisiaan luomaan Siionin Herralle.
Mikäli luette niiden pioneerien päiväkirjamerkintöjä, huomaatte uskon ihmeen, joka karkottaa epäilyksen ja pelon. Ja luette pyhistä, jotka luopuvat omista pyyteistään auttaakseen jotakuta muuta Herran puolesta, ennen kuin palaavat omien lampaidensa tai omien kyntämättömien peltojensa luo.
Näin tämän saman ihmeen vain muutama päivä sitten hirmumyrsky Irman jälkimainingeissa Puerto Ricossa, Saint Thomasissa ja Floridassa, missä myöhempien aikojen pyhät tekivät yhteistyötä muiden kirkkojen, paikallisten yhteiskunnallisten ryhmien ja valtakunnallisten järjestöjen kanssa aloittaakseen raivaustyöt.
Kuten ystäväni Rexburgissa, eräs kirkkoomme kuulumaton pariskunta Floridassa keskittyi auttamaan yhteisöä sen sijaan että olisi työskennellyt omalla tontillaan. Kun muutamat myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat naapurit tarjoutuivat auttamaan pariskuntaa kahden ison puun kanssa, jotka tukkivat näiden ajotien, pariskunta selitti, että he olivat olleet häkeltyneitä ja siksi kääntyneet auttamaan muita uskoen, että Herra järjestäisi apua, jota he tarvitsivat omassa kodissaan. Sitten aviomies kertoi, että ennen kuin kirkkomme jäsenet olivat tulleet tarjoamaan apua, pariskunta oli rukoillut. He olivat saaneet vastauksen, että apua tulisi. Se tuli muutaman tunnin kuluessa heidän saamastaan vahvistuksesta.
Olen kuullut, että jotkut ovat alkaneet nimittää myöhempien aikojen pyhiä, joilla on yllään keltaiset T-paidat ja niissä kuva auttavista käsistä, ”keltaisiksi enkeleiksi”. Eräs myöhempien aikojen pyhä vei autonsa huoltoon, ja häntä auttanut mies kuvaili ”hengellistä kokemusta”, joka hänellä oli ollut, kun keltapaitaiset ihmiset olivat raivanneet puita hänen pihaltaan ja sitten hänen sanojensa mukaan he ”lauloivat minulle jotakin laulua siitä, että olen Jumalan lapsi”.
Eräs toinen Floridassa asuva henkilö – joka myöskään ei kuulu kirkkoomme – kertoi, että myöhempien aikojen pyhät tulivat hänen kotiinsa, kun hän oli ollut työskentelemässä tuhoa kärsineellä pihallaan musertuneena, kuumissaan ja itkuun puhkeamaisillaan. Vapaaehtoistyöntekijät aikaansaivat hänen sanojensa mukaan ”silkan ihmeen”. He palvelivat paitsi uutterasti myös nauraen ja hymyillen, eivätkä he huolineet mitään korvausta.
Näin samanlaista uutteruutta ja kuulin samanlaista naurua, kun myöhään eräänä lauantaina kävin tapaamassa erästä myöhempien aikojen pyhien ryhmää Floridassa. Vapaaehtoistyöntekijät keskeyttivät raivaustyönsä siksi aikaa, että ehdin puristaa muutamien kättä. He kertoivat, että vasta edellisiltana 90 jäsentä heidän vaarnastaan Georgiasta oli laatinut suunnitelman liittyä pelastustoimiin Floridassa.
He lähtivät Georgiasta aamuneljältä, ajoivat useita tunteja, työskentelivät koko päivän iltamyöhään asti, ja he aikoivat jatkaa työtä seuraavana päivänä.
He kuvailivat minulle kaikkea tätä hymyillen ja hyväntuulisina. Ainoa huoli, jonka aistin, oli se, että he halusivat lopettaa kiitosten vastaanottamisen päästäkseen takaisin työhön. Vaarnanjohtaja oli käynnistänyt moottorisahansa uudelleen ja oli sahaamassa kaatunutta puunrunkoa ja piispa oli raahaamassa puunoksia, kun menimme autoomme lähteäksemme seuraavan pelastusjoukon luo.
Aiemmin samana päivänä kun olimme lähdössä pois yhdeltä toiselta paikalta, eräs mies asteli auton luo, otti hatun päästään ja kiitti meitä vapaaehtoisista. Hän sanoi: ”En ole teidän kirkkonne jäsen. En pysty uskomaan, mitä olette tehneet meidän hyväksemme. Jumala siunatkoon teitä.” Hänen vieressään keltaisessa paidassaan seisova kirkon vapaaehtoistyöntekijä hymyili ja kohautti olkapäitään, ikään kuin ei olisi ansainnut kiitosta.
Samaan aikaan kun vapaaehtoistyöntekijät Georgiasta olivat tulleet auttamaan tätä miestä, joka ei pystynyt uskomaan sitä, niin sadat myöhempien aikojen pyhät siltä samalta suurta tuhoa kärsineeltä alueelta Floridasta olivat menneet satojen kilometrien päähän etelään erääseen toiseen paikkaan Floridassa, missä he olivat kuulleet ihmisten kärsineen vieläkin suurempaa tuhoa.
Sinä päivänä muistin ja ymmärsin paremmin profeetta Joseph Smithin profeetalliset sanat: ”Mies, joka on täynnä Jumalan rakkautta, ei tyydy siunaamaan ainoastaan omaa perhettään, vaan vaeltaa halki koko maailman innokkaana siunaamaan koko ihmiskuntaa” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 346).
Tällaista rakkautta näemme myöhempien aikojen pyhien elämässä kaikkialla. Joka kerta, kun jossakin päin maailmaa tapahtuu jotakin järkyttävää, myöhempien aikojen pyhät lahjoittavat rahaa ja työtunteja kirkon humanitaariseen apuun. Harvoin tarvitaan mitään vetoomusta. Itse asiassa joinakin kertoina meidän on täytynyt pyytää mahdollisia vapaaehtoisia odottamaan ja matkustamaan pelastuspaikalle vasta kun työtä johtavat henkilöt ovat valmiita vastaanottamaan heidät.
Tuo halu siunata tulee siitä, kun ihmiset saavat todistuksen Jeesuksesta Kristuksesta, Hänen evankeliumistaan, Hänen palautetusta kirkostaan ja Hänen profeetastaan. Juuri siitä syystä Herran kansa ei epäile eikä pelkää. Juuri siitä syystä lähetyssaarnaajat tarjoutuvat palvelemaan maailman joka kolkassa. Juuri siitä syystä vanhemmat rukoilevat lastensa kanssa muiden puolesta. Juuri siitä syystä johtajat kehottavat nuoriaan suhtautumaan vakavasti presidentti Monsonin pyyntöön uppoutua Mormonin kirjaan. Tuloksia syntyy – ei johtajien kehotuksesta vaan nuorten ja muiden jäsenten toimiessa uskon pohjalta. Se usko – muutettuna toiminnaksi, mikä edellyttää epäitsekästä uhrautumista – saa aikaan sydämenmuutoksen, jonka ansiosta he voivat tuntea Jumalan rakkautta.
Sydämemme pysyy kuitenkin muuttuneena ainoastaan niin kauan kuin jatkuvasti noudatamme profeetan neuvoa. Jos yhden ponnistelupuuskan jälkeen lakkaamme yrittämästä, muutos hiipuu.
Uskolliset myöhempien aikojen pyhät ovat vahvistaneet uskoaan Herraan Jeesukseen Kristukseen, Mormonin kirjaan Jumalan sanana ja pappeuden avainten palauttamiseen Hänen tosi kirkossaan. Tämä entistä vahvempi todistus on tehnyt meistä rohkeampia ja huolehtivampia muita Jumalan lapsia kohtaan. Mutta edessä olevat haasteet ja mahdollisuudet vaativat vieläkin enemmän.
Emme pysty näkemään yksityiskohtia ennalta, mutta tiedämme tapahtumista yleisellä tasolla. Tiedämme, että viimeisinä aikoina maailma tulee olemaan levottomuuden vallassa. Tiedämme, että tulipa mitä vaikeuksia tahansa, Herra johtaa uskollisia myöhempien aikojen pyhiä viemään Jeesuksen Kristuksen evankeliumin jokaiselle kansakunnalle, suvulle, kielelle ja kansalle. Ja tiedämme, että Herran tosi opetuslapset ovat kelvollisia ja valmistautuneita vastaanottamaan Hänet, kun Hän tulee jälleen. Meidän ei tarvitse pelätä.
Niin paljon kuin siis jo olemmekin vahvistaneet uskoa ja rohkeutta sydämessämme, Herra odottaa enemmän meiltä – ja meitä seuraavilta sukupolvilta. Heidän tulee olla vahvempia ja urheampia, koska he tulevat tekemään vieläkin suurempia ja vaikeampia asioita kuin me olemme tehneet. Ja he tulevat kohtaamaan entistä suurempaa vastustusta sielujemme vihollisen taholta.
Herra on antanut keinon myönteisyyteen kulkiessamme eteenpäin: ”Katsokaa minuun jokaisessa ajatuksessa; älkää epäilkö, älkää pelätkö” (OL 6:36). Presidentti Monson on kertonut meille, kuinka tehdä niin. Meidän tulee pohtia Mormonin kirjaa ja profeettojen sanoja sekä soveltaa niitä käytäntöön. Rukoilkaamme alati. Olkaamme uskovia. Palvelkaamme Herraa koko sydämestämme, väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme. Meidän tulee rukoilla koko sydämemme voimalla rakkauden – Kristuksen puhtaan rakkauden – lahjaa (ks. Moroni 7:47–48). Ja ennen kaikkea meidän tulee olla johdonmukaisia ja sinnikkäitä noudattaessamme profeetan neuvoja.
Kun tie on vaikea, voimme luottaa Herran lupaukseen – lupaukseen, josta presidentti Monson on muistuttanut meitä lainatessaan usein näitä Vapahtajan sanoja: ”Sen luona, joka ottaa teidät vastaan, minäkin olen, sillä minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.” (OL 84:88.)
Todistan, että Herra kulkee teidän kasvojenne edellä aina kun olette tekemässä Hänen työtään. Toisinaan te olette niitä enkeleitä, joita Herra lähettää tukemaan muita. Toisinaan te olette niitä, joita tukea antavat enkelit ympäröivät. Mutta teillä on aina sydämessänne Hänen Henkensä, kuten teille on luvattu jokaisessa sakramenttitoimituksessa. Teidän täytyy vain pitää Hänen käskynsä.
Jumalan valtakunnalle maan päällä parhaat päivät ovat edessäpäin. Vastustus lujittaa meidän uskoamme Jeesukseen Kristukseen, kuten se on tehnyt profeetta Joseph Smithin ajoista asti. Usko voittaa aina pelon. Yhdessä toimiminen luo ykseyttä. Ja rakastava Jumala kuulee teidän rukouksenne avun tarpeessa olevien puolesta ja vastaa niihin. Hän ei väsy eikä Hän nuku.
Lausun todistukseni siitä, että Isä Jumala elää ja haluaa teidän tulevan kotiin Hänen luokseen. Tämä on Herran Jeesuksen Kristuksen tosi kirkko. Hän tuntee teidät, Hän rakastaa teitä, Hän varjelee teitä. Hän sovitti teidän syntinne ja minun ja kaikkien taivaallisen Isän lasten synnit. Se, että seuraatte Häntä elämässänne ja palvellessanne muita, on ainoa tie iankaikkiseen elämään.
Tästä todistan ja jätän teille siunaukseni ja rakkauteni. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.