Arki ikuinen
Meidän on välttämätöntä olla nöyriä sen suhteen, keitä olemme ja mikä on Jumalan päämäärä meitä varten.
Siitä asti kun nuorena miehenä palvelin Britannian lähetyskentällä, olen nauttinut brittiläisestä huumorista. Toisinaan sitä luonnehtii itseään vähättelevä, vaatimaton, nöyrä suhtautuminen elämään. Yksi esimerkki tästä on se, kuinka kesää kuvataan. Kesät Isossa-Britanniassa ovat suhteellisen lyhyitä ja arvaamattomia. Kuten eräs kirjoittaja sanoi hillitysti: ”Rakastan Ison-Britannian kesää, se on minusta koko vuoden paras päivä.”1 Erään brittiläisen sarjakuvan suosikkihahmoni heräsi kerran myöhään aamulla vuoteessaan ja huudahti koirilleen: ”Hyvänen aika! Olemme tainneet nukkua pommiin, ja kesä meni jo.”2
Tätä leikinlaskua voi verrata elämäämme tämän kauniin maan päällä. Pyhät kirjoitukset tekevät selväksi, että kallisarvoinen olemassaolomme kuolevaisuudessa on hyvin lyhyt aika. Voitaisiin sanoa, että iankaikkisuuden näkökulmasta katsottuna meidän aikamme maan päällä on yhtä ohikiitävä kuin kesä Isossa-Britanniassa.3
Toisinaan myös ihmisen päämäärää ja itse olemassaoloa kuvataan hyvin vaatimattomin ilmauksin. Profeetta Mooses varttui olosuhteissa, joita saatettaisiin nykyään kutsua etuoikeutetuiksi. Kuten Kallisarvoiseen helmeen on kirjoitettu, valmistaessaan Moosesta tämän profeetalliseen tehtävään Herra antoi hänelle yleiskatsauksen maailmasta ja kaikista ihmislapsista, joita luodaan ja on luotu.4 Mooseksen jokseenkin yllättynyt reaktio oli: ”Nyt – – minä tiedän, ettei ihminen ole mitään, jota asiaa en ollut koskaan ajatellut.”5
Seuraavaksi Jumala – osoittaen paikkansapitämättömiksi mahdolliset vähäpätöisyyden tuntemukset, joita Mooseksella on saattanut olla – julisti todellisen päämääränsä: ”Sillä katso, tämä on minun työni ja kirkkauteni – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen.”6
Me olemme kaikki yhdenvertaisia Jumalan edessä. Hänen oppinsa on selkeä. Mormonin kirjassa opetetaan: ”Kaikki ovat Jumalalle yhdenvertaisia”, niin mustat kuin valkoiset, niin orjat kuin vapaat, niin miehet kuin naiset.7 Sen mukaisesti kaikkia kutsutaan tulemaan Herran luo.8
Jokainen, joka väittää olevansa Isän suunnitelmassa toista ylempiarvoinen etniseen taustaan, sukupuoleen, kansallisuuteen, kieleen tai taloudellisiin olosuhteisiin liittyvien ominaisuuksien vuoksi, on moraalisesti väärässä eikä ymmärrä Herran todellista päämäärää kaikkia Isämme lapsia varten.9
Valitettavasti meidän aikanamme miltei yhteiskuntamme jokaisella osa-alueella näemme, kuinka omahyväisyydellä ja ylimielisyydellä ylvästellään, kun taas nöyryyttä ja tilivelvollisuutta Jumalaa kohtaan panetellaan. Suuri osa yhteiskuntaa on hukannut perustansa eikä ymmärrä, miksi me olemme tämän maan päällä. Todellista nöyryyttä, joka on välttämätöntä saavuttaaksemme Herran päämäärän meitä varten, näkee harvoin.10
Meidän on tärkeä ymmärtää Kristuksen nöyryyden, vanhurskauden, luonteen ja älyn suuruus, kuten niitä havainnollistetaan pyhissä kirjoituksissa. On typerää väheksyä sitä, miten välttämätöntä on jatkuvasti pyrkiä näihin Kristuksen kaltaisiin ominaisuuksiin ja luonteenpiirteisiin päivittäin, varsinkin nöyryyteen.11
Pyhät kirjoitukset ilmaisevat selkeästi, että vaikka tämä elämä on suhteellisen lyhyt, se on uskomattoman merkittävä. Amulek, joka oli Mormonin kirjassa Alman lähetystyötoveri, sanoi: ”Tämä elämä on ihmisille aika valmistautua kohtaamaan Jumala; niin, katso, tämän elämän päivä on ihmisille päivä tehdä työnsä.”12 Me emme halua – sarjakuvahahmoni tavoin – nukkua tämän elämän läpi.
Vapahtajan esimerkki nöyryydestä ja uhrautumisesta koko ihmiskunnan hyväksi on historian syvällisin tapahtuma. Vapahtaja – jopa jumaluuden jäsenenä – oli halukas tulemaan maan päälle vaatimattomana pienokaisena ja aloittamaan olemassaolon, johon sisältyi Hänen veljiensä ja sisartensa opettamista ja parantamista ja lopulta sanoin kuvaamattoman tuskan kärsimistä Getsemanessa ja ristillä, jotta Hänen sovituksestaan tulisi täydellinen. Tämä Kristuksen rakkauden ja nöyryyden osoitus tunnetaan Hänen alentumisenaan.13 Hän teki sen jokaisen miehen ja naisen hyväksi, jonka Jumala on luonut tai tulee luomaan.
Taivaallinen Isämme ei halua lastensa lannistuvan tai antavan periksi, kun nämä tavoittelevat selestistä kirkkautta. Kun me todella pohdiskelemme Isää Jumalaa ja Poikaa Kristusta – keitä He ovat ja mitä He ovat toteuttaneet meidän puolestamme – se täyttää meidät kunnioituksella, ihmetyksellä, kiitollisuudella ja nöyryydellä.
Nöyryys on välttämätöntä auttaessamme Herraa vakiinnuttamaan kirkkonsa
Alma esitti omana aikanaan kysymyksen, joka on olennainen nykyäänkin: ”Jos olette kokeneet sydämen muutoksen ja jos olette tunteneet halua laulaa lunastavan rakkauden laulua, tahtoisin kysyä, voitteko nyt tuntea sellaista?”14 Alma jatkoi: ”Voisitteko sanoa – –, jos teidät tällä hetkellä kutsuttaisiin kuolemaan, että olette olleet riittävän nöyriä?”15
Joka kerta kun luen siitä, kun Alma nuorempi luopui asemastaan maan johtajana saarnatakseen Jumalan sanaa16, olen vaikuttunut. Selvästikin Almalla oli syvällinen todistus Isästä Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta ja hän tunsi olevansa Heille tilivelvollinen täysin ja varauksetta. Hänellä oli oikea tärkeysjärjestys sekä nöyryyttä luopua asemastaan ja tehtävästään, koska hän käsitti, että Herran palveleminen oli tärkeämpää.
On erityisen tähdellistä, että meillä on elämässämme kylliksi nöyryyttä auttaaksemme kirkon vakiinnuttamisessa. Yksi esimerkki kirkon historiasta on valaiseva. Kesäkuussa 1837 Kirtlandin temppelissä ollessaan profeetta Joseph sai innoitusta kutsua apostoli Heber C. Kimballin viemään Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ”Englantiin – – ja avaamaan pelastuksen oven sille kansakunnalle”17. Apostoli Orson Hyde ja muutamat muut saivat tehtäväksi lähteä hänen kanssaan. Vanhin Kimballin vastaus oli merkittävä. ”Ajatus tulla nimitetyksi niin tärkeään lähetystehtävään oli miltei enemmän kuin saatoin kestää. – – Olin miltei valmis vajoamaan sen taakan alle, joka päälleni laskettiin.”18 Siitä huolimatta hän ryhtyi lähetystehtävään osoittaen ehdotonta uskoa, sitoutumista ja nöyryyttä.
Toisinaan nöyryys on sitä, että otamme vastaan tehtäviä silloinkin kun tunnemme riittämättömyyttä. Toisinaan nöyryys on sitä, että palvelemme uskollisesti silloinkin kun tuntisimme pystyvämme johonkin suuremman luokan tehtävään. Nöyrät johtohenkilöt ovat sanoin ja esimerkillään vahvistaneet, ettei sillä ole väliä, missä palvelee, vaan miten uskollisesti palvelee.19 Toisinaan nöyryys on sitä, että voitamme loukatut tunteet, kun tunnemme johtajien tai muiden kohdelleen meitä väärin.
Heinäkuun 23. päivänä 1837 profeetta Joseph tapasi vanhin Thomas B. Marshin, kahdentoista koorumin presidentin. Vanhin Marsh oli ilmeisesti turhautunut, koska profeetta oli kutsunut kaksi hänen kooruminsa jäsentä Englantiin neuvottelematta hänen kanssaan. Kun Joseph tapasi vanhin Marshin, kaikki loukatut tunteet siirrettiin syrjään ja profeetta sai suurenmoisen ilmoituksen. Se on nyt Opin ja liittojen 112. luku.20 Se antaa taivaasta uskomatonta ohjausta nöyryydestä ja lähetystyöstä. Jakeessa 10 sanotaan: ”Ole nöyrä, niin Herra, sinun Jumalasi, johdattaa sinua kädestä ja antaa sinulle vastauksen rukouksiisi.”21
Tämä ilmoitus annettiin täsmälleen samana päivänä, jolloin vanhimmat Kimball, Hyde ja John Goodson täynnä nöyryyttä olivat julistamassa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin palautusta Vauxhallin kappelissa Prestonissa Englannissa.22 Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin lähetyssaarnaajat olivat julistaneet palautettua evankeliumia Pohjois-Amerikan ulkopuolella tänä taloudenhoitokautena. Heidän lähetystyöponnistelunsa johtivat miltei välittömiin käännynnäiskasteisiin, ja niiden tuloksena saatiin lukuisia uskollisia jäseniä.23
Ilmoituksen myöhemmät osat opastavat lähetystyöponnistelujamme meidän aikanamme. Niissä sanotaan myös näin: ”Kaikilla, jotka te lähetätte minun nimessäni – –, on valta avata minun valtakuntani ovi mille tahansa kansakunnalle – – sikäli kuin he nöyrtyvät minun edessäni ja pysyvät minun sanassani ja kuulevat minun Henkeni ääntä.”24
Se nöyryys, jolle tämä uskomaton lähetystyöpyrkimys rakennettiin, salli Herran vakiinnuttaa kirkkoaan merkittävällä tavalla.
Onneksi näemme tätä kirkossa yhä nykyäänkin. Jäsenet, mukaan lukien nouseva sukupolvi, antavat ajastaan ja lykkäävät opintojaan ja työllistymistään palvellakseen lähetystyössä. Monet iäkkäät jäsenet jättävät työpaikkansa ja tekevät muita uhrauksia palvellakseen Jumalaa siinä tehtävässä, johon heidät kutsutaan. Emme anna henkilökohtaisten asioiden häiritä meitä tai kääntää huomiotamme pois Hänen päämääriensä toteuttamisesta.25 Kirkossa palveleminen edellyttää nöyryyttä. Palvelemme nöyrästi siinä, mihin meidät kutsutaan, koko väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme. On tärkeää ymmärtää nöyryyden Kristuksen kaltainen ominaisuus kirkon joka tasolla.
Nöyryys arjessa on välttämätöntä auttaessamme yksilöitä valmistautumaan kohtaamaan Jumalan
Pyrkimystä kunnioittaa Herraa ja alistua Hänen tahtoonsa26 ei arvosteta nykypäivän yhteiskunnassa yhtä paljon kuin aiemmin. Jotkut muiden kristillisten kirkkojen johtajat ovat sitä mieltä, että elämme kristinuskon jälkeisessä maailmassa.27
Sukupolvien ajan uskontoon perustuva nöyryyden hyve sekä yhteiskunnalliset vaatimattomuuden ja vähättelyn hyveet ovat olleet vallitseva normi.
Nykypäivän maailmassa korostetaan yhä lisääntyvässä määrin ylpeyttä, itsensä korostamista ja niin sanottua ”omana itsenä olemista”, mikä toisinaan johtaa todellisen nöyryyden puutteeseen. Jotkut esittävät, että nykyään onnellisuuden moraaliarvoihin sisältyy se, että ”on todellinen, on vahva, on tuottelias – ja mikä tärkeintä, ei turvaudu muihin ihmisiin – –, koska jokaisen kohtalo on – – hänen omissa käsissään”28.
Pyhissä kirjoituksissa puolustetaan erilaista suhtautumistapaa. Niissä esitetään, että meidän tulee olla Jeesuksen Kristuksen tosi opetuslapsia. Tämä tuo mukanaan voimakkaan tunteen tilivelvollisuudesta Jumalalle ja nöyrän suhtautumisen elämään. Kuningas Benjamin opetti, että luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen, ja puolusti sitä, että meidän tulee taipua ”Pyhän Hengen kutsuun”. Hän selitti tämän edellyttävän muun muassa sitä, että meistä tulee alistuvia, sävyisiä, nöyriä, kärsivällisiä ja että olemme täynnä rakkautta.29
Jotkut käyttävät väärin teeskentelemättömyyttä ylistäen luonnollista ihmistä ja ominaisuuksia, jotka ovat nöyryyden, ystävällisyyden, armon, anteeksiannon ja kohteliaisuuden vastakohtia. Me voimme pitää arvossa omaa yksilöllistä ainutlaatuisuuttamme Jumalan lapsina ilman että käytämme teeskentelemättömyyttä tekosyynä käyttäytyä päinvastoin kuin Kristus käyttäytyisi.
Nöyryyteen pyrkiessämme nykyajan internet luo haasteita ylpeyden välttämiseen. Kaksi esimerkkiä tästä ovat nautinnonhaluinen ”katsokaa minua” -asenne ja hyökkääminen muita vastaan vaahtoamalla sosiaalisessa mediassa. Vielä yksi esimerkki on ”nöyrä kerskailu”. Sen on määritelty olevan ”näennäisen vaatimaton tai vähättelevä lausuma [tai kuva], jonka todellisena tarkoituksena on kiinnittää huomio johonkin, mistä henkilö on ylpeä”30. Profeetat ovat aina varoittaneet ylpeydestä ja maailman turhuuksien korostamisesta.31
Eräs huolenaihe on myös sivistyneen keskustelun laaja rappeutuminen. Tahdonvapauden iankaikkinen periaate vaatii, että me kunnioitamme monia valintoja, joista emme ole samaa mieltä. Nykyään ristiriidat ja kiistat rikkovat usein ”yleisen soveliaisuuden rajat”32. Tarvitsemme lisää vaatimattomuutta ja nöyryyttä.
Alma varoittaa meitä pöyhkeilemästä sydämemme kopeudessa ja luulemasta, että olemme muita parempia, sekä vainoamasta nöyriä, jotka ”vaeltavat Jumalan pyhän järjestyksen mukaisesti”33.
Olen huomannut, että kaikissa uskonnoissa on aitoa hyvyyttä ihmisten keskuudessa, jotka ovat nöyriä ja tuntevat tilivelvollisuutta Jumalaa kohtaan. Monet heistä yhtyvät Vanhan testamentin profeetta Miikan sanoihin tämän julistaessa: ”Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.”34
Kun olemme todella nöyriä, me rukoilemme anteeksiantoa ja annamme anteeksi muille. Kuten Moosian kirjassa kerrotaan, Alma opetti, että niin usein kuin teemme parannuksen, Herra antaa anteeksi meidän rikkomuksemme.35 Toisaalta, kuten Isä meidän -rukouksessa36 annetaan ymmärtää, kun me emme anna anteeksi muille heidän rikkomuksiaan, me saatamme itsemme tuomion alaisiksi.37 Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta meidän syntimme annetaan parannuksen kautta anteeksi. Kun emme anna anteeksi niille, jotka rikkovat meitä vastaan, me itse asiassa hylkäämme Vapahtajan sovituksen. Kaunan kantaminen ja se, että kieltäydymme antamasta anteeksi ja suhtautumasta ihmissuhteisiimme nöyrästi Kristuksen kaltaisella tavalla, todellakin saattaa meidät tuomion alaisiksi. Kaunan kantaminen on myrkkyä sielullemme.38
Saanen myös varoittaa kaikenlaisesta ylimielisyydestä. Profeetta Moronin välityksellä Herra tuo esiin jyrkän vastakohtaisuuden ylimielisten ja nöyrien välillä: ”Mielettömät pilkkaavat, mutta he saavat surra; ja minun armoni riittää sävyisille.” Herra jatkoi edelleen: ”Minä annan ihmisille heikkoutta, jotta he olisivat nöyriä, ja minun armoni riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät minun edessäni; sillä jos he nöyrtyvät minun edessäni ja uskovat minuun, niin minä teen sen, mikä on heikkoa, heissä vahvaksi.”39
Nöyryyteen sisältyy myös se, että olemme kiitollisia lukuisista siunauksistamme ja jumalallisesta avusta. Nöyryys ei ole mikään suuri tunnistettavissa oleva saavutus eikä edes jonkin suuren haasteen voittaminen. Se on merkki hengellisestä voimasta. Se on hiljaista luottamusta siihen, että päivä päivältä ja tunti tunnilta me voimme turvautua Herraan, palvella Häntä ja toteuttaa Hänen päämääriään. Rukoukseni on, että tässä riidanhaluisessa maailmassa me pyrimme jatkuvasti, joka päivä, todelliseen nöyryyteen. Eräässä suositussa runossa se esitetään näin:
Siinä on mitta suuruuden,
kuinka kohtaa arjen ikuisen.40
Lausun varman todistuksen Vapahtajasta ja Hänen sovituksestaan sekä siitä, miten suunnattoman tärkeää on palvella Häntä nöyrästi aivan joka päivä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.