Totuus kaikesta
Jokaisella meistä on henkilökohtainen vastuu tehdä se, mikä on tarpeen, vahvan todistuksen saamiseksi ja säilyttämiseksi.
Tulemme tänä iltana tänne toivoen ja uskoen, että lähdemme täältä jollakin tavoin vahvistuneina ja siunattuina Pyhällä Hengellä, joka opettaa totuutta.1 Aihe, josta haluan puhua, on meidän kunkin henkilökohtainen totuudenetsintämme.
Kun olin nuori mies, minulla oli monia kirkkoa koskevia kysymyksiä. Jotkin kysymyksistäni olivat vilpittömiä. Toiset eivät olleet vaan ne heijastelivat muiden epäilyksiä.
Keskustelin usein kysymyksistäni äitini kanssa. Olen varma, että hän pystyi aistimaan monien kysymysteni olleen vilpittömiä ja sydämestäni lähtöisin. Luulen hänen olleen hieman pettynyt niihin kysymyksiin, jotka olivat vähemmän vilpittömiä ja kiistanhaluisempia. Hän ei kuitenkaan koskaan nolannut minua sen vuoksi, että minulla oli kysymyksiä. Hän kuunteli ja yritti vastata niihin. Kun hänestä tuntui, että hän oli sanonut kaiken voitavansa ja että minulla oli yhä kysymyksiä, hänellä oli tapana sanoa jotakin tämäntapaista: ”David, tuo on hyvä kysymys. Kun sinä tutkit ja luet ja rukoilet vastausta, niin mitä jos sinä tekisit niitä asioita, joita tiedät, että sinun pitäisi, etkä niitä, joita tiedät, ettei sinun pitäisi?” Siitä tuli malli totuudenetsinnälleni. Kun tutkin, rukoilin ja pidin käskyt, huomasin, että sain vastauksia kaikkiin tärkeisiin kysymyksiini. Huomasin myös, että joihinkin kysymyksiin tarvitaan jatkuvaa uskoa, kärsivällisyyttä ja ilmoitusta.2
Äiti siirsi vastuun uskon kasvattamisesta ja vastausten löytämisestä minulle. Hän tiesi, että tärkeät vastaukset tulisivat, kun etsisin totuutta tavalla, jonka taivaallinen Isä on säätänyt. Hän tiesi, että minun piti löytää totuus. Hän tiesi, että minun piti olla vilpitön kysymyksissäni ja halukas toimimaan sen mukaan, minkä tiesin jo olevan totta. Hän tiesi, että minun piti tutkia ja rukoilla ja että minun piti oppia enemmän kärsivällisyyttä tavoitellessani vastauksia Herralta. Halukkuus olla kärsivällinen on osa totuudenetsintäämme ja osa Herran mallia totuuden ilmoittamiseksi.3
Ajan kuluessa opin tietämään, että äitini opetti minulle totuudenetsinnässä taivaallisen Isän mallia. Usko vahvistui, vastauksia alkoi tulla ja otin vastaan lähetystyökutsun.
Lähetystyöni alkupuolella tuli vaihe, jolloin tiesin, että minun oli tiedettävä, onko kirkko totta ja onko Joseph Smith Jumalan profeetta. Tunsin, niin kuin presidentti Thomas S. Monson ilmaisi hyvin selkeästi edellisessä yleiskonferenssissamme: ”Ellei teillä ole vankkaa todistusta näistä asioista, tehkää sen saamiseksi se, mikä on tarpeen. Teidän on välttämätöntä saada oma todistus näinä vaikeina aikoina, sillä muiden todistukset kantavat teitä vain tiettyyn pisteeseen asti.”4 Tiesin, mikä oli tarpeen. Minun piti lukea Mormonin kirjaa vilpittömin sydämin, vakain aikein ja kysyä Jumalalta, onko se totta.
Kuunnelkaa taivaallisen Isämme merkittävää lupausta, jonka Hän on antanut profeetta Moronin kautta: ”Kun te nämä saatte, minä tahtoisin kehottaa teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä teille totuuden Pyhän Hengen voimalla.”5
Minun piti lukea Mormonin kirjaa saadakseni sen, mitä siinä oli. Aloitin kirjan alusta ja luin joka päivä. Jotkut saavat todistuksen hyvin nopeasti. Muiden kohdalla se vaatii enemmän aikaa ja enemmän rukousta ja saattaa jopa edellyttää kirjan lukemista useaan kertaan. Minun piti lukea koko kirja, ennen kuin sain luvatun todistuksen. Jumala kuitenkin ilmoitti minulle Pyhän Hengen voimalla sen olevan totta.
Lähetystyöpäiväkirjassani kuvailin iloani siitä, että tiesin totuuden, sekä henkilökohtaista sitoumuksen osoitustani ja vakaata aiettani toimia saamani totuuden mukaan. Kirjoitin: ”Olen luvannut taivaalliselle Isälleni ja itselleni tehdä aivan parhaani, tehdä sataprosenttisesti koko loppuelämäni ajan kaiken, mitä minulta sitten pyydetäänkin, mutta nyt koko lähetystyöni loppuajan aion tehdä tästä suurenmoisen lähetystyön, jota en kadu, mutta en itseni vaan Herran vuoksi. Minä rakastan Herraa ja rakastan tätä työtä, ja rukoilen vain, ettei tämä tunne koskaan jätä minua.”
Opin tietämään, että jos haluaa, ettei tuo tunne koskaan jätä, tarvitaan sen alituista ravitsemista ja jatkuvaa pyrkimystä tehdä parannusta ja pitää käskyt. Presidentti Monson sanoi: ”[Todistus] täytyy – – pitää elinvoimaisena ja elävänä olemalla jatkuvasti kuuliainen Jumalan käskyille sekä rukoilemalla ja tutkimalla pyhiä kirjoituksia päivittäin.”6
Vuosien saatossa olen kysynyt lähetyssaarnaajilta ja nuorilta ympäri maailman, kuinka he aloittivat henkilökohtaisen ponnistelunsa totuuden etsimiseksi ja todistuksen hankkimiseksi. Miltei poikkeuksetta he ovat vastanneet, että heidän oma ponnistelunsa henkilökohtaisen todistuksen saamiseksi alkoi henkilökohtaisesta päätöksestä lukea Mormonin kirjaa alusta alkaen ja kysyä Jumalalta, onko se totta. Tehdessään niin he päättivät toimia eivätkä olla muiden ihmisten epäilysten aiheuttaman toiminnan kohteena.7
Tietääksemme totuuden meidän pitää elää evankeliumin mukaan8 ja kokeilla9 sanaa. Meitä varoitetaan, ettemme saa vastustaa Herran Henkeä.10 Parannus, johon yhdistyy päättäväisyys pitää käskyt, on tärkeä osa jokaisen ihmisen totuudenetsintää.11 Itse asiassa meidän pitää kenties olla halukkaita luopumaan kaikista synneistämme saadaksemme tietää totuuden.12
Meidän käsketään etsiä ”oppia vieläpä tutkimalla sekä uskon kautta” ja etsiä ”parhaista kirjoista viisauden sanoja”13. Totuudenetsintämme tulee keskittyä ”parhaisiin kirjoihin” ja parhaisiin lähteisiin. Kaikkein parhaiden joukossa ovat pyhät kirjoitukset ja elävien profeettojen sanat.
Presidentti Monson on pyytänyt meitä jokaista tekemään ”[sen,] mikä on tarpeen” vahvan todistuksen saamiseksi ja säilyttämiseksi.14 Mitä tarvitaan todistuksenne syventämiseksi ja vahvistamiseksi? Jokaisella meistä on henkilökohtainen vastuu tehdä se, mikä on tarpeen, vahvan todistuksen saamiseksi ja säilyttämiseksi.
Jumalan malliin totuuden selville saamiseksi sisältyy se, että pidämme kärsivällisesti liittomme tehdessämme ”[sen], mikä on tarpeen”, saadaksemme vastauksia Herralta. Etenkin silloin kun on vaikeaa, meiltä saatetaan edellyttää, että alistumme ”iloiten ja kärsivällisesti kaikkeen Herran tahtoon”15. Kärsivällinen liittojen pitäminen lisää nöyryyttämme, syventää haluamme tietää totuus ja sallii Pyhän Hengen ohjata meitä ”viisauden poluilla, jotta [voisimme] saada siunausta ja menestystä ja varjelusta”16.
Vaimolleni Marylle ja minulle eräs hyvin rakas ihminen on kamppaillut elämässään paljon tiettyjen kirkon näkökantojen vuoksi. Hän rakastaa evankeliumia ja hän rakastaa kirkkoa, mutta hänellä on silti kysymyksiä. Hänet on sinetöity temppelissä, hän on aktiivinen kirkossa, hän hoitaa kirkon tehtävänsä ja on suurenmoinen äiti ja vaimo. Vuosien ajan hän on yrittänyt tehdä niitä asioita, joiden hän tietää olevan oikein, ja olla tekemättä niitä asioita, joiden hän tietää olevan väärin. Hän on pitänyt liittonsa ja jatkanut etsintäänsä. Toisinaan hän on ollut kiitollinen voidessaan tukeutua muiden uskoon.
Jokin aika sitten hänen piispansa pyysi saada tavata hänet ja hänen aviomiehensä. Piispa pyysi heitä ottamaan vastaan temppeliin liittyvän tehtävän toimia sijaisena niiden puolesta, jotka tarvitsevat temppelitoimituksia. Tämä kutsumus yllätti heidät, mutta he ottivat sen vastaan ja aloittivat palvelemisen Herran huoneessa. Heidän teini-ikäinen poikansa oli äskettäin tehnyt sukututkimustyötä ja löytänyt erään sellaisen sukulaisen nimen, jonka temppelitoimituksia ei ollut tehty. Ajan tullen tämä sisar ja hänen miehensä toimivat sijaisina temppelitoimituksissa tämän henkilön ja hänen perheensä hyväksi. Kun he polvistuivat alttarin ääreen ja sinetöimistoimitus suoritettiin, tämä suurenmoinen, kärsivällinen nainen, joka oli etsinyt niin kauan, sai henkilökohtaisen hengellisen kokemuksen, jonka myötä hän tuli tietämään, että temppeli ja siellä suoritetut toimitukset ovat totta ja todellisia. Hän soitti äidilleen ja kertoi tälle kokemuksestaan ja sanoi, että vaikka hänellä on yhä joitakin kysymyksiä, hän tietää, että temppeli on totta, että temppelitoimitukset ovat totta ja että kirkko on totta. Hänen äitinsä itki kiitollisuudesta, koska hänellä on rakastava, kärsivällinen taivaallinen Isä ja tytär, joka kärsivällisesti jatkaa etsintäänsä.
Kärsivällinen liittojen pitäminen tuo elämäämme taivaan siunauksia.17
Olen saanut suurta lohtua Herran lupauksesta, että ”Pyhän Hengen voimalla te voitte tietää totuuden kaikesta”18. Vaikka emme tiedä kaikkea, me voimme tietää totuuden. Voimme tietää, että Mormonin kirja on totta. Itse asiassa, kuten presidentti Russell M. Nelson opetti tänä iltapäivänä, voimme ”tuntea, koko sydämemme pohjasta [ks. Alma 13:27], että Mormonin kirja on yksiselitteisesti Jumalan sanaa”. Ja voimme ”tuntea [sen] niin syvästi, ettemme halua koskaan elää yhtäkään päivää ilman sitä”.19
Voimme tietää, että Jumala on Isämme, joka rakastaa meitä, ja että Hänen Poikansa Jeesus Kristus on Vapahtajamme ja Lunastajamme. Voimme tietää, että jäsenyyttä Hänen kirkossaan on vaalittava ja että viikoittainen sakramentin nauttiminen pitää osaltaan meidät ja perheemme turvassa. Voimme tietää, että temppelitoimitusten kautta perheet voivat todella olla yhdessä ikuisesti. Voimme tietää, että Jeesuksen Kristuksen sovitus ja parannuksenteon ja anteeksiannon siunaukset ovat totta ja todellisia. Voimme tietää, että rakas profeettamme, presidentti Thomas S. Monson on Herran profeetta ja että hänen neuvonantajansa ja kahdentoista koorumin jäsenet ovat apostoleja, profeettoja, näkijöitä ja ilmoituksensaajia.
Tämän kaiken tiedän olevan totta ja lausun siitä todistukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.