Kolme siskoa
Me olemme vastuussa omasta opetuslapseudestamme, ja sillä on hyvin vähän – jos mitään – tekemistä sen kanssa, kuinka muut kohtelevat meitä.
Rakkaat sisaret, rakkaat ystävät, on merkittävää ja suurenmoista aloittaa yleiskonferenssi maailmanlaajuisella sisarten kokouksella. Kuvitelkaapa: kaikenikäisiä sisaria kaikenlaisista taustoista, kansallisuuksista ja kielistä yhdistyneinä uskossa ja rakkaudessa Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Kun meillä hiljattain oli tapaaminen rakkaan profeettamme, presidentti Thomas S. Monsonin kanssa, hän ilmaisi meille, kuinka paljon hän rakastaa Herraa. Ja tiedän, että presidentti Monson on hyvin kiitollinen teidän rakkaudestanne, teidän rukouksistanne ja teidän omistautumisestanne Herralle.
Kauan sitten eräässä kaukaisessa maassa asui perhe, jossa oli kolme siskoa.
Ensimmäinen sisko oli suruinen. Hänen mielestään mikään hänessä aina päästä varpaisiin ei näyttänyt kyllin hyvältä. Kun hän puhui, hänen sanansa kuulostivat toisinaan kömpelöiltä, ja ihmiset nauroivat. Kun joku arvosteli häntä tai ”unohti” kutsua hänet johonkin, hän tavallisesti punastui, lähti pois ja meni johonkin salaiseen paikkaan, jossa hän sitten huokaisi suruisena ja ihmetteli, miksi elämä oli käynyt niin ankeaksi ja ilottomaksi.
Toinen sisko oli vihainen. Hän piti itseään hyvin älykkäänä, mutta aina oli joku muu, joka sai koulussa paremman arvosanan kokeissa. Hän näki itsensä hauskana, herttaisena, hienona ja hurmaavana. Mutta aina tuntui löytyvän joku, joka oli hauskempi, herttaisempi, hienompi tai hurmaavampi.
Hän ei ollut koskaan ensimmäisenä missään, ja sitä hän ei voinut sietää. Ei elämän pitänyt olla tällaista!
Toisinaan hän ryöpytti muita, ja näytti siltä, että hän oli aina raivon partaalla milloin mistäkin syystä.
Tämä ei tietenkään tehnyt hänestä yhtään miellyttävämpää tai suositumpaa. Toisinaan hän puri hammasta, puristi kätensä nyrkkiin ja ajatteli: ”Elämä on niin epäreilua!”
Sitten oli kolmas sisko. Toisin kuin suruinen siskonsa ja vihainen siskonsa hän oli – no, iloinen. Eikä hän ollut sitä sen vuoksi, että hän olisi ollut älykkäämpi tai kauniimpi tai kyvykkäämpi kuin muut siskonsa. Ei, toisinaan ihmiset välttelivät häntäkin tai olivat hänestä piittaamatta. Toisinaan he pilkkasivat hänen vaatteitaan tai hänen sanojaan. Toisinaan he puhuivat hänestä ilkeyksiä. Mutta hän ei antanut minkään sellaisen liiemmälti häiritä itseään.
Tämä sisko rakasti laulamista. Hän ei laulanut aina aivan nuotilleen, ja ihmiset naureskelivat hänelle, mutta se ei pysäyttänyt häntä. Hänellä oli tapana sanoa: ”En aio antaa muiden ihmisten ja heidän mielipiteidensä estää minua laulamasta!”
Ja sekös, että tämä kolmas sisko jatkoi laulamistaan, vasta saikin ensimmäisen siskon suruiseksi ja toisen siskon vihaiseksi.
Monet vuodet vierivät, ja lopulta kunkin siskon aika maan päällä tuli päätökseen.
Ensimmäinen sisko, joka huomasi kerta toisensa jälkeen, ettei elämästä puuttunut pettymyksiä, kuoli lopulta suruisena.
Toinen, joka löysi joka päivä jotakin uutta inhoamisen aihetta, kuoli vihaisena.
Ja kolmas sisko, joka vietti elämänsä laulaen lauluaan kaikin voimin luottavainen hymy kasvoillaan, kuoli iloisena.
Elämä ei tietenkään ole koskaan niin yksinkertaista, eivätkä ihmiset ole koskaan niin yksiulotteisia kuin tämän kertomuksen kolme siskoa. Mutta näiden kaltaiset äärimmäisetkin esimerkit voivat opettaa meille jotakin itsestämme. Jos olette samanlaisia kuin useimmat meistä, saatatte tunnistaa itsessänne jonkin piirteen yhdessä, kahdessa tai kenties kaikissa näistä kolmesta siskosta. Katsotaanpa kutakin tarkemmin.
Uhri
Ensimmäinen sisko näki itsensä uhrina – henkilönä, joka oli toiminnan kohteena.1 Tuntui siltä, että yksi toisensa jälkeen hänelle tapahtui aina vain asioita, jotka saivat hänen olonsa kurjaksi. Suhtautuessaan elämään tällä tavalla hän antoi muille määräysvallan siihen, miltä hänestä tuntui ja kuinka hän toimi. Kun me teemme näin, niin meitä heittelee jokainen mielipiteen tuuli – ja nykyään aina läsnä olevan sosiaalisen median myötä nuo tuulet puhaltavat hirmumyrskyn voimakkuudella.
Rakkaat sisaret, miksi luovuttaisitte oman onnellisuutenne jollekulle tai joillekuille, jotka tuskin ollenkaan välittävät teistä – tai onnellisuudestanne?
Jos huomaatte kantavanne huolta siitä, mitä muut ihmiset sanovat teistä, saanen ehdottaa tätä vastalääkettä: muistakaa, keitä te olette. Muistakaa, että kuulutte Jumalan valtakunnan kuninkaalliseen huoneeseen, että olette koko maailmankaikkeutta hallitsevien taivaallisten vanhempien tyttäriä.
Teillä on Jumalan hengellinen DNA. Teillä on ainutlaatuisia lahjoja, jotka ovat peräisin teidän hengellisestä luomisestanne ja jotka kehittyivät kuolevaisuutta edeltävän elämänne mittaamattomana ajanjaksona. Teidän Isänne on armollinen ja ikuinen taivaan Isämme, Herra Sebaot, Hän, joka on luonut maailmankaikkeuden, levittänyt kiertävät tähdet kaikkialle avaruuden äärettömään laajuuteen ja sijoittanut planeetat määrätyille kiertoradoilleen.
Te olette Hänen käsissään.
Oikein hyvissä käsissä.
Rakastavissa käsissä.
Huolehtivissa käsissä.
Eikä mikään, mitä kukaan koskaan sanoo teistä, voi muuttaa sitä. Heidän sanansa ovat merkityksettömiä verrattuna siihen, mitä Jumala on sanonut teistä.
Te olette Hänen kallisarvoisia lapsiaan.
Hän rakastaa teitä.
Silloinkin kun kompastelette, silloinkin kun käännytte pois Jumalan luota, Hän rakastaa teitä. Mikäli tunnette olevanne hukassa, hylättyjä tai unohdettuja – älkää pelätkö. Hyvä paimen löytää teidät. Hän nostaa teidät hartioilleen. Ja Hän kantaa teidät kotiin.2
Rakkaat sisareni, annattehan näiden jumalallisten totuuksien painua syvälle sydämeenne. Ja tulette huomaamaan, että on monia syitä, joiden vuoksi ei pidä olla surullinen, sillä teillä on toteutettavana iankaikkinen päämäärä.
Rakas maailman Vapahtaja antoi henkensä, jotta te voisitte päättää toteuttaa tämän päämäärän. Olette ottaneet Hänen nimensä päällenne. Olette Hänen opetuslapsiaan. Ja Hänen avullaan voitte pukeutua iankaikkisen kirkkauden viittaan.
Vihoittelija
Toinen sisko oli suuttunut koko maailmalle. Suruisen siskon tavoin hänestäkin tuntui, että kaikki ongelmat hänen elämässään johtuivat jostakusta toisesta. Hän syytti perhettään, ystäviään, pomoaan ja työtovereitaan, poliisia, naapureita, kirkon johtajia, senhetkisiä muotivirtauksia, jopa auringonpurkausten voimakkuutta ja pelkkää huonoa onnea. Ja hän ryöpytti heitä kaikkia.
Hän ei pitänyt itseään ilkeänä ihmisenä. Päinvastoin – hän tunsi vain puolustavansa itseään. Hän uskoi, että kaikkien muiden motiivina oli itsekkyys, pikkumaisuus ja viha. Häntä puolestaan motivoivat hyvät aikeet – oikeudenmukaisuus, nuhteettomuus ja rakkaus.
Valitettavasti vihaisen siskon ajattelutapa on aivan liian yleinen. Tämä huomattiin eräässä äskettäisessä tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin vastakkain olevien ryhmittymien välisiä ristiriitatilanteita. Tutkimuksessa haastateltiin palestiinalaisia ja israelilaisia Lähi-idässä sekä republikaaneja ja demokraatteja Yhdysvalloissa. Tutkijat saivat selville, että ”kumpikin osapuoli tunsi, että heidän omaa ryhmäänsä motivoi enemmän rakkaus kuin viha, mutta kysyttäessä, miksi vastapuoli [oli] mukana ristiriitatilanteessa, [he] mainitsivat [toisen] ryhmän motivoivaksi tekijäksi vihan”3.
Toisin sanoen kumpikin ryhmä piti itseään ”hyviksinä” – reiluina, ystävällisinä ja rehellisinä. Sen sijaan vastapuolen he näkivät ”pahiksina” – tietämättöminä, epärehellisinä, jopa pahoina.
Sinä vuonna, kun synnyin, maailma oli keskellä kauheaa sotaa, joka toi maailmaan tuskallista murhetta ja riuduttavaa surua. Tämän sodan aiheutti oma kansakuntani – ryhmä ihmisiä, jotka pitivät tiettyjä muita ryhmiä pahoina ja kannustivat vihaan heitä kohtaan.
He vaiensivat ne, joista eivät pitäneet. He esittivät heidät häpeällisinä ja pahoina. He pitivät heitä vähempiarvoisina – jopa vailla ihmisarvoa. Kun jonkin ihmisryhmän arvoa poljetaan, on todennäköisempää, että sitä vastustavat vihapuheet ja väkivallanteot oikeutetaan.
Minua puistattaa, kun ajattelen, mitä tapahtui 1900-luvun Saksassa.
Kun joku vastustaa meitä tai on eri mieltä kanssamme, on houkuttelevaa olettaa, että heissä täytyy olla jotakin vialla. Ja sen jälkeen on hyvin helppo liittää motiiveista pahimmat heidän sanoihinsa ja tekoihinsa.
Totta kai meidän täytyy aina puolustaa sitä, mikä on oikein, ja on aikoja, jolloin meidän täytyy kohottaa äänemme sen puolesta. Siitä huolimatta, kun teemme niin suuttumus tai viha sydämessämme – kun ryöpytämme muita loukataksemme heitä tai häpäistäksemme tai vaientaaksemme heidät – on varsin mahdollista, ettemme tee sitä vanhurskaudessa.
Mitä Vapahtaja opetti?
”Minä sanon teille: Rakastakaa vihamiehiänne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vahingoittavat teitä ja vainoavat teitä;
että olisitte taivaallisen Isänne lapsia.”4
Tämä on Vapahtajan tapa. Se on ensimmäinen askel niiden muurien murtamiseksi, jotka luovat maailmaan niin paljon suuttumusta, vihaa, jakaantumista ja väkivaltaa.
Saatatte sanoa: ”Olisin kyllä halukas rakastamaan vihollisiani – kunhan he vain olisivat halukkaita tekemään samoin.”
Mutta eihän sillä oikeastaan ole väliä, eihän? Me olemme vastuussa omasta opetuslapseudestamme, ja sillä on hyvin vähän – jos mitään – tekemistä sen kanssa, kuinka muut kohtelevat meitä. Ilmiselvästi toivomme, että he ovat vastavuoroisesti ymmärtäväisiä ja hyväntahtoisia, mutta meidän rakkautemme heitä kohtaan ei riipu heidän tunteistaan meitä kohtaan.
Kenties meidän pyrkimyksemme rakastaa vihollisiamme pehmittää heidän sydämensä ja vaikuttaa heihin hyvällä tavalla. Kenties niin ei käy. Mutta se ei muuta meidän sitoumustamme seurata Jeesusta Kristusta.
Niinpä Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseninä me rakastamme vihollisiamme.
Me voitamme suuttumuksen tai vihan.
Me täytämme sydämemme rakkaudella kaikkia Jumalan lapsia kohtaan.
Me pyrimme siunaamaan muita ja palvelemaan muita – niitäkin, jotka saattavat vahingoittaa meitä ja vainota meitä.5
Aito opetuslapsi
Kolmas sisko edustaa Jeesuksen Kristuksen aitoa opetuslasta. Hän teki jotakin, mikä voi olla äärimmäisen vaikeaa: hän luotti Jumalaan jopa pilkanteosta ja vaikeuksista huolimatta. Jotenkin hän säilytti uskonsa ja toivonsa ympärillään olevasta halveksunnasta ja kyynisyydestä huolimatta. Hän eli iloiten – ei siksi, että hänen olosuhteensa olisivat olleet iloiset, vaan koska hän oli iloinen.
Yksikään meistä ei selviä elämän matkasta ilman vastuksia. Kun niin monet voimat pyrkivät vetämään meitä poispäin, kuinka pidämme katseemme kiinnittyneenä uskollisille luvattuun ihanaan onneen?
Uskon, että vastaus löytyy unesta, jonka eräs profeetta näki tuhansia vuosia sitten. Tämän profeetan nimi on Lehi, ja hänen unensa on tallennettuna kallisarvoisessa ja suurenmoisessa Mormonin kirjassa.
Unessaan Lehi näki valtavan kentän, ja siellä oli ihmeellinen puu, joka oli sanoin kuvaamattoman kaunis. Hän näki myös isoja ihmisryhmiä, jotka olivat kulkemassa puuta kohti. He halusivat maistaa puun suurenmoista hedelmää. He tunsivat ja luottivat sen antavan heille suurta onnea ja kestävää rauhaa.
Puun luo johti kapea polku, ja sen vierellä oli rautakaide, joka auttoi heitä pysymään polulla. Mutta siellä oli myös pimeyden sumu, joka peitti näkyvistä sekä polun että puun. Ja kenties sitäkin vaarallisempia olivat ne äänekkään naurun ja pilkan äänet, joita kantautui lähellä olevasta suuresta ja avarasta rakennuksesta. Mikä järkyttävää, tämä ilkkuminen sai jopa jotkut niistä ihmisistä, jotka olivat päässeet puun luo ja maistaneet ihmeellistä hedelmää, alkamaan tuntea häpeää ja harhailemaan pois.6
Ehkäpä he alkoivat epäillä sitä, ettei puu oikeastaan ollutkaan niin kaunis kuin he olivat kerran ajatelleet. Ehkäpä he alkoivat kyseenalaistaa sen todellisuutta, mitä he olivat kokeneet.
Kenties he ajattelivat, että jos he kääntyisivät pois puun luota, elämä olisi helpompaa. Kenties heitä ei enää pilkattaisi tai heille ei enää naurettaisi.
Ja heitä pilkkaavat ihmiset näyttivät itse asiassa varsin onnellisilta ja heillä näytti olevan hauskaa. Ehkäpä siis, jos he jättäisivät puun, heidät toivotettaisiin tervetulleiksi suuren ja avaran rakennuksen väkijoukkoon ja heitä ylistettäisiin heidän arvostelukyvystään, älykkyydestään ja oppineisuudestaan.
Pysykää polulla
Rakkaat sisaret, rakkaat ystävät, jos huomaatte, että teidän on vaikeaa pitää kiinni rautakaiteesta ja kulkea vakaasti kohti pelastusta, jos muiden – varmoilta tuntuvien – nauru ja pilkanteko saavat teidät horjumaan, jos kysymykset, jotka ovat jääneet vaille vastausta, tai opit, joita ette vielä ymmärrä, vaivaavat teitä, jos pettymykset saavat olonne murheelliseksi, kehotan teitä muistamaan Lehin unen.
Pysytelkää polulla!
Älkää koskaan päästäkö irti rautakaiteesta – Jumalan sanasta!
Ja kun joku yrittää saada teidät tuntemaan häpeää siitä, että olette osallisina Jumalan rakkaudesta, älkää piitatko heistä.
Älkää koskaan unohtako, että te olette Jumalan lapsia. Hän lahjat rikkaat suo, jos tahtoaan vain seuraatte ain, te palaatte Isän luo!7
Lupaukset maailman ylistyksestä ja hyväksymisestä ovat epäluotettavia, epätosia ja epätyydyttäviä. Jumalan lupaukset ovat varmoja, tosia ja iloisia – nyt ja aina.
Kehotan teitä pohtimaan uskontoa ja uskoa korkeammasta näkökulmasta. Mikään, mitä suuri ja avara rakennus tarjoaa, ei ole verrattavissa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan elämisen tuomaan hedelmään.
Todellakin, ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, [sen] Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat”8.
Olen omakohtaisesti oppinut, että opetuslapseuden polku Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa on tie iloon. Se on tie turvaan ja rauhaan. Se on tie totuuteen.
Todistan, että Pyhän Hengen lahjan ja voiman avulla te voitte oppia tämän omalla kohdallanne.
Sillä välin, jos polku käy teille vaikeaksi, toivon, että löydätte turvapaikan ja voimaa kirkon suurenmoisista apujärjestöistä: Alkeisyhdistyksestä, Nuorista Naisista ja Apuyhdistyksestä. Ne ovat kuin polun varrella olevia levähdyspaikkoja, missä voitte uudistaa luottamuksenne ja uskonne edessä olevaan matkaan. Ne ovat turvallinen koti, jossa voitte tuntea yhteenkuuluvuutta ja saada kannustusta sisariltanne ja opetuslapsitovereiltanne.
Se, mitä opitte Alkeisyhdistyksessä, valmistaa teitä niihin lisätotuuksiin, joita opitte ollessanne nuoria naisia. Se opetuslapseuden polku, jota kuljette Nuorten Naisten luokissanne, johtaa Apuyhdistyksen toveruuteen ja sisaruuteen. Matkan varrella kunkin askelen myötä teille annetaan lisää mahdollisuuksia ilmaista rakkauttanne muita kohtaan osoittamalla uskoa, myötätuntoa, laupeutta ja hyveellisyyttä sekä palvelemalla.
Tämän opetuslapseuden polun valitseminen johtaa mittaamattomaan onneen ja jumalallinen luonteenne saa täyttymyksen.
Se ei ole helppoa. Se vaatii teiltä aivan parhaanne – kaiken älykkyytenne, luovuutenne, uskonne, nuhteettomuutenne, vahvuutenne, päättäväisyytenne ja rakkautenne. Mutta jonakin päivänä te katsotte taaksepäin ponnistelujanne, ja voi, kuinka kiitollisia olettekaan siitä, että pysyitte vahvana, että uskoitte ja että ette poikenneet polulta.
Ponnistelkaa eteenpäin
Elämässä saattaa olla monia asioita, jotka eivät ole hallittavissanne. Mutta viime kädessä teillä on voima valita sekä päämääränne että monia kokemuksistanne matkan varrella. Elämässä vaikuttavat tekemänne valinnat, eivät niinkään teillä olevat kyvyt.9
Ette saa antaa olosuhteiden tehdä teistä surullisia.
Ette saa antaa niiden tehdä teistä vihaisia.
Voitte riemuita siitä, että olette Jumalan tyttäriä. Voitte löytää ilon ja onnen Jumalan armosta ja Jeesuksen Kristuksen rakkaudesta.
Voitte olla iloisia.
Kehotan teitä täyttämään sydämenne kiitollisuudella Jumalan runsaasta ja rajattomasta hyvyydestä. Rakkaat sisareni, te pystytte tähän! Rukoilen koko sieluni kiintymyksellä, että päätätte ponnistella eteenpäin kohti elämän puuta. Rukoilen, että päätätte kohottaa äänenne ja tehdä elämästänne loistavan ylistyssinfonian riemuiten siitä, mitä Jumalan rakkaus, Hänen kirkkonsa ihmeet ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumi voivat tuoda maailmaan.
Todellisen opetuslapseuden laulu saattaa joistakuista kuulostaa epävireiseltä tai jopa hieman liian äänekkäältä. Niin on ollut aikojen alusta asti.
Mutta taivaalliselle Isällemme ja niille, jotka rakastavat ja kunnioittavat Häntä, se on mitä kallisarvoisin ja kaunein laulu – lunastavan rakkauden sekä Jumalan ja lähimmäisten palvelemisen ylevä ja pyhittävä laulu.10
Jätän teille Herran apostolina siunaukseni, että saatte voimaa ja rohkeutta kukoistaa riemullisesti Jumalan tyttärinä astellessanne iloisina joka päivä opetuslapseuden loistavaa polkua. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.