Elävä leipä, joka on tullut taivaasta
Jos haluamme pysyä Kristuksessa ja Hänen pysyvän meissä, niin me tavoittelemme pyhyyttä.
Päivä sen jälkeen kun Jeesus oli ihmeellisellä tavalla ruokkinut viisi tuhatta Galileassa vain viidellä ohraleivällä ja kahdella pienellä kalalla1, Hän puhui jälleen ihmisille Kapernaumissa. Vapahtaja huomasi, etteivät monet olleet niinkään kiinnostuneita Hänen opetuksistaan kuin he olivat siitä, että he tulisivat taas ruokituiksi.2 Sen vuoksi Hän yritti saada heidät vakuuttuneiksi siitä, että suunnattomasti arvokkaampaa on se ruoka, ”joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika.”3 Jeesus julisti:
”Minä olen elämän leipä.
Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet.
Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole.
Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”4
Vapahtajan tavoittelema tarkoitus jäi täysin pimentoon Hänen kuulijoiltaan, jotka ymmärsivät Hänen sanansa ainoastaan kirjaimellisesti. Kavahtaen tuota ajatusta he ihmettelivät: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?”5 Jeesus tähdensi tarkoitustaan lisää:
”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää.
Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet.
Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma.”6
Sitten Hän ilmaisi tämän kielikuvansa syvällisen merkityksen:
”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.
Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö.”7
Vieläkään Jeesuksen kuulijat eivät käsittäneet, mitä Hän tarkoitti, ja ”tämän kuultuaan monet – – sanoivat: ’Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?’ [Ja] monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan.”8
Hänen lihansa syöminen ja Hänen verensä juominen on huomiota herättävä tapa ilmaista, kuinka täysin meidän täytyy tuoda Vapahtaja elämäämme – omaan olemukseemme – että olisimme yhtä. Miten se tapahtuu?
Ensiksi, me ymmärrämme, että uhraamalla lihansa ja verensä Jeesus sovitti syntimme ja voitti sekä fyysisen että hengellisen kuoleman.9 Selvästikin me siis syömme Hänen lihaansa ja juomme Hänen vertaan, kun otamme Häneltä vastaan Hänen sovituksensa voiman ja siunaukset.
Kristuksen oppi ilmaisee, mitä meidän täytyy tehdä ottaaksemme vastaan sovittavan armon. Meidän tulee uskoa Kristukseen, tehdä parannus ja mennä kasteelle sekä ottaa vastaan Pyhä Henki, ”ja silloin tulee teidän syntienne anteeksianto tulen ja Pyhän Hengen kautta”10. Tämä on portti, josta pääsemme osallisiksi Vapahtajan sovittavasta armosta sekä sille kaidalle ja kapealle polulle, joka johtaa Hänen valtakuntaansa.
”Ja nyt, jos te ponnistelette eteenpäin kestiten itseänne Kristuksen sanalla ja kestätte loppuun asti, katso, näin sanoo Isä: Te saatte iankaikkisen elämän.
– – Katso, tämä on Kristuksen oppi ja ainoa ja tosi oppi Isältä ja Pojalta ja Pyhältä Hengeltä, jotka ovat yksi Jumala, ilman loppua.”11
Herran aterian sakramenttiin sisältyvää vertauskuvallisuutta on suurenmoista pohtia. Leipä ja vesi edustavat Hänen lihaansa ja vertansa – Hänen, joka on elämän leipä ja elävä vesi12 – muistuttaen meitä koskettavasti siitä hinnasta, jonka Hän maksoi lunastaakseen meidät. Kun leipä murretaan, muistamme Vapahtajan rikki revityn lihan. Vanhin Dallin H. Oaks huomautti kerran, että ”koska jokainen leipäpala murretaan ja revitään, se on ainutlaatuinen, aivan kuten ainutlaatuisia ovat ne ihmiset, jotka nauttivat sitä. Meillä kaikilla on erilaisia syntejä, joista on tehtävä parannus. Meillä kaikilla on erilaisia tarpeita, joihin tarvitsemme vahvistusta Herran Jeesuksen Kristuksen sovituksen avulla, Hänen, jota muistamme tässä toimituksessa.”13 Juodessamme veden ajattelemme verta, jonka Hän vuodatti Getsemanessa ja ristillä, ja sen pyhittävää voimaa.14 Kun tiedämme, ettei ”mikään epäpuhdas voi päästä hänen valtakuntaansa”, päätämme vakaasti olla niiden joukossa, ”jotka ovat pesseet vaatteensa [Vapahtajan veressä], uskonsa tähden ja parannuksensa tähden kaikista synneistään ja uskollisuutensa tähden loppuun asti”15.
Olen puhunut Vapahtajan sovittavan armon vastaanottamisesta, jotta se poistaisi syntimme ja noiden syntien tahran meissä. Mutta sillä, että kuvaannollisesti syömme Hänen lihaansa ja juomme Hänen vertansa, on muukin tarkoitus, ja se on Kristuksen ominaisuuksien ja luonteen sisäistäminen, luonnollisen ihmisen riisuminen ja pyhäksi tuleminen ”Kristuksen, Herran sovituksen kautta”16. Kun nautimme sakramenttileivän ja -veden joka viikko, meidän kannattaisi miettiä, kuinka täysin ja kokonaisvaltaisesti meidän täytyy sisällyttää elämäämme ja olemukseemme Hänen luonteensa ja mallinsa synnittömästä elämästä. Jeesus ei olisi voinut sovittaa muiden syntejä, ellei Hän itse olisi ollut synnitön. Koska oikeudenmukaisuudella ei ollut vaatimuksia Häneen nähden, Hän saattoi tarjoutua meidän sijastamme tyydyttämään oikeudenmukaisuuden ja sitten tarjota armoa. Muistaessamme Hänen sovitusuhrinsa ja kunnioittaessamme sitä meidän tulee myös tarkastella Hänen synnitöntä elämäänsä.
Tämä tuo mieleen, että meidän tulee ponnistella ankarasti. Emme voi tyytyä siihen, että pysymme sellaisina kuin olemme, vaan meidän täytyy jatkuvasti edetä kohti ”Kristuksen täyteyttä vastaavaa kypsyyttä”17. Mormonin kirjan kuningas Lamonin isän tavoin meidän täytyy olla halukkaita luopumaan kaikista synneistämme18 ja keskittyä siihen, mitä Herra odottaa meiltä yksilöinä ja yhdessä.
Jokin aika sitten eräs ystävä kertoi minulle kokemuksesta, joka hänellä oli hänen palvellessaan lähetysjohtajana. Hän oli joutunut leikkaukseen, josta toipuminen vei useita viikkoja. Toipuessaan hän käytti aikaa pyhien kirjoitusten tutkimiseen. Hänen pohtiessaan yhtenä iltapäivänä Vapahtajan sanoja luvussa 3. Nefi 27 hän vaipui uneen. Seuraavaksi hän kertoi:
”Näin unta, jossa minulle näytettiin havainnollinen, kattava kuvaus elämästäni. Minulle näytettiin syntini, huonot valintani, tilanteet – –, jolloin olin kohdellut ihmisiä kärsimättömästi, sekä niiden hyvien asioiden tekemättä jättäminen, joita minun olisi pitänyt sanoa tai tehdä. – – Kokonaisvaltainen – – [katsaus] elämästäni näytettiin minulle vain muutamassa minuutissa mutta se tuntui paljon pidemmältä. Heräsin pelästyneenä ja – – lankesin heti polvilleni vuoteen viereen ja aloin rukoilla, pyytää anteeksiantoa vuodattaen sydämeni tunteita tavalla, jota en ollut koskaan aiemmin tehnyt.
Ennen tuota unta en ollut tiennyt, että minulla oli niin suuri tarve tehdä parannusta. Vikani ja heikkouteni kävivät äkkiä minulle niin päivänselviksi, että kuilu sen henkilön välillä, joka olin, ja Jumalan pyhyyden ja hyvyyden välillä tuntui miljoonien kilometrien mittaiselta. Rukouksessani sinä myöhäisenä iltapäivänä ilmaisin syvimmän kiitollisuuteni taivaalliselle Isälle ja Vapahtajalle koko sydämestäni siitä, mitä He olivat tehneet hyväkseni, ja suhteista, joita vaalin vaimooni ja lapsiini. Ollessani polvillani tunsin myös Jumalan rakkauden ja armon, joka oli kelvottomuuden tunteistani huolimatta hyvin kouriintuntuvaa. – –
Voin sanoa, etten sen päivän jälkeen ole ollut sama ihminen. – – Sydämeni muuttui. – – Sen seurauksena olen saanut lisää myötätuntoa muita kohtaan, oppinut rakastamaan enemmän, ja siihen on yhdistynyt tunne kiireestä saarnata evankeliumia. – – Paremmin kuin koskaan aiemmin pystyin samaistumaan niihin uskon, toivon ja parannuksen lahjan sanomiin, joita on Mormonin kirjassa.”19
On tärkeää huomata, että tämän hyvän miehen saama havainnollinen ilmoitus synneistään ja puutteistaan ei lannistanut häntä eikä johtanut häntä epätoivoon. Niin, hän järkyttyi ja tunsi katumusta. Hän tunsi voimakasta tarvetta tehdä parannusta. Hän oli joutunut nöyrtymään, mutta hän tunsi kiitollisuutta, rauhaa ja toivoa – todellista toivoa – Jeesuksen Kristuksen ansiosta, joka on se ”elävä leipä, joka on tullut taivaasta”20.
Ystäväni puhui kuilusta, jonka hän näki unessaan oman elämänsä ja Jumalan pyhyyden välillä. Pyhyys on oikea sana. Se, että syö Kristuksen lihaa ja juo Hänen vertansa, tarkoittaa pyhyyteen pyrkimistä. Jumala on antanut käskyn: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.”21
Henok on neuvonut meitä: ”Opeta lapsillesi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus, tai he eivät voi mitenkään periä Jumalan valtakuntaa, sillä mikään saastainen ei voi asua siellä eli asua hänen edessään; sillä, Aadamin kielellä, Pyhyyden Ihminen on hänen nimensä, ja hänen Ainosyntyisensä nimi on Ihmisen Poika, nimittäin Jeesus Kristus.”22 Kun olin poikanen, mietin, miksi Uudessa testamentissa Jeesuksesta käytetään usein nimitystä Ihmisen Poika (ja Hän käyttää sitä itsekin), kun Hän todellisuudessa on Jumalan Poika, mutta Henokin sanat selventävät, että nämä viittaukset ovat itse asiassa tunnustus Hänen jumalallisuudestaan ja pyhyydestään – Hän on Pyhyyden Ihmisen, Isän Jumalan, Poika.
Jos haluamme pysyä Kristuksessa ja Hänen pysyvän meissä23, niin me tavoittelemme pyhyyttä sekä ruumiissa että hengessä.24 Me tavoittelemme sitä temppelissä, johon on kaiverrettu sanat: ”Herralle pyhitetty”. Me tavoittelemme sitä avioliitossamme, perheessämme ja kodissamme. Me tavoittelemme sitä joka viikko, kun pidämme Herran pyhää päivää ilon päivänä.25 Me tavoittelemme sitä myös arkielämän yksityiskohdissa: puheessamme, pukeutumisessamme, ajatuksissamme. Kuten presidentti Thomas S. Monson on sanonut: ”Me olemme kaiken sen tuotosta, mitä luemme, katsomme, kuulemme ja ajattelemme.”26 Me tavoittelemme pyhyyttä, kun otamme kantaaksemme ristimme joka päivä.27
Sisar Carol F. McConkie on huomauttanut: ”Ymmärrämme, että on lukuisia koetuksia, kiusauksia ja kärsimyksiä, jotka voisivat vetää meidät pois kaikesta siitä, mikä on hyveellistä ja kiitettävää Jumalan edessä. Mutta kokemuksemme kuolevaisuudessa tarjoavat meille tilaisuuden valita pyhyyden. Useimmiten juuri ne uhraukset, joita teemme pitääksemme liittomme, pyhittävät meidät ja tekevät meidät pyhiksi.”28 Ja tekemiemme uhrausten rinnalle lisäisin myös tekemämme palvelutyön.
Tiedämme, että kun olemme lähimmäistemme palveluksessa, olemme pelkästään Jumalamme palveluksessa29. Ja Herra muistuttaa meille, että sellainen palveleminen on keskeistä Hänen elämässään ja luonteessaan, sillä ”ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta”30. Presidentti Marion G. Romney on viisaasti selittänyt: ”Palveleminen ei ole taakka, jota pitää kestää täällä maan päällä, jotta voisi ansaita oikeuden asua selestisessä valtakunnassa. Palveleminen on se lanka, josta kudotaan korotettu elämä selestisessä valtakunnassa.”31
Sakarja profetoi, että Herran tuhatvuotisen valtakauden aikaan jopa ”hevosten kulkusissa [on] kirjoitus: ’Herralle pyhitetty.’”32 Tuossa hengessä pioneeripyhät näissä laaksoissa kiinnittivät tuon muistutuksen ”Herralle pyhitetty” näennäisen tavallisiin ja arkipäiväisiin paikkoihin kuten myös niihin, jotka liittyvät suoremmin uskonnolliseen elämään. Se kaiverrettiin sakramenttimaljoihin ja -lautasiin ja painettiin seitsenkymmenten asettamistodistuksiin ja Apuyhdistyksen julisteeseen. Sanat ”Herralle pyhitetty” näkyivät myös Siionin osuustoiminnallisen kauppaliikkeen eli ZCMI:n tavaratalon näyteikkunoissa. Se löytyi vasaran kärjestä ja eräästä rummusta. Sanat ”Herralle pyhitetty” kaiverrettiin presidentti Brigham Youngin kodin metallisiin ovennuppeihin. Nämä viittaukset pyhyyteen ilmeisen epätavallisissa tai odottamattomissa paikoissa voivat tuntua omituisilta, mutta ne antavat vain ymmärtää, kuinka laajalle ulottuvaa ja jatkuvaa keskittymisemme pyhyyteen pitää olla.
Vapahtajan lihan syöminen ja Hänen verensä juominen tarkoittaa sitä, että poistamme elämästämme kaiken sellaisen, mikä ei ole sopusoinnussa Kristuksen kaltaisen luonteen kanssa, ja teemme Hänen ominaisuuksistaan omiamme. Tämä on parannuksenteon laajempi merkitys: ei vain kääntyä pois menneistä synneistä vaan myös jatkossa ”kääntää sydämensä ja tahtonsa Jumalaan”33. Kuten tapahtui ystävälleni unessa, jossa hän sai ilmoitusta, Jumala näyttää meille vikamme ja heikkoutemme, mutta Hän auttaa meitä myös tekemään heikkouksista vahvuuksia34. Jos vilpittömästi kysymme: ”Mitä [minulta] vielä puuttuu?”35, Hän ei jätä meitä arvailemaan vaan rakkaudessa vastaa meille meidän onnemme tähden. Ja Hän antaa meille toivoa.
Se on vaativa ponnistus, ja se olisi suunnattoman pelottava, jos pyrkimyksessämme pyhyyteen olisimme yksin. Loistava totuus on, ettemme ole yksin. Meillä on Jumalan rakkaus, Kristuksen armo, Pyhän Hengen lohtu ja johdatus sekä muiden pyhien, Kristuksen ruumiin jäsenten, toveruus ja kannustus. Älkäämme tyytykö siihen, missä olemme, mutta älkäämme myöskään lannistuko. Eräs yksinkertainen mutta syvällinen kirkon laulu kehottaa meitä:
Pyhän äärellä viivy kesken maailman kiireiden,
vietä aikaasi salassa kanssa Jeesuksen.
Kun Jeesusta etsit, kaltaisekseen tulet myös,
sen ystäväs huomaavat nähdessään sun työs.36
Todistan Jeesuksesta Kristuksesta, ”[elävästä leivästä], joka on tullut taivaasta”37, ja siitä, että niillä, jotka syövät Hänen lihaansa ja juovat Hänen vertansa, ”on ikuinen elämä”38. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.