2022
Voimme auttaa muita tuntemaan, että he kuuluvat joukkoon
Lokakuu 2022


”Voimme auttaa muita tuntemaan, että he kuuluvat joukkoon”, Liahona, lokakuu 2022.

Palvelutyön periaatteita

Voimme auttaa muita tuntemaan, että he kuuluvat joukkoon

Pyhä Henki voi auttaa meitä kokoamaan muita joukkoomme, jos pyrimme tavoittamaan heidät.

Kuva
muotokuva Ioana Schifirnetistä

Kun Ioana Schifirnet liittyi kirkkoon nuorena teini-ikäisenä Romaniassa, hänen seurakuntansa nuoret aikuiset ottivat hänet vastaan ja mukaan luokkiinsa ja toimintoihinsa. ”Heistä tuli parhaita ystäviäni”, hän sanoo. ”He saivat minut tuntemaan, että kuuluin joukkoon.”

Kun Ioanasta itsestään tuli nuori aikuinen, hän halusi tehdä samoin ja auttaa muita tuntemaan olevansa tervetulleita Vapahtajan kirkkoon. Vaikka häntä jännitti lähestyä ihmisiä, joita hän ei tuntenut, hän oppi kuuntelemaan Pyhää Henkeä ja luottamaan saamiinsa Hengen kehotuksiin.

Kun eräs toinen nuori nainen liittyi kirkkoon, Ioana rohkaistui puhumaan hänelle. He huomasivat, että musiikki kiinnostaa heitä kumpaakin, ja Ioana tarjoutui opettamaan tätä nuorta naista johtamaan laulua. Ennen pitkää he viettivät aikaa yhdessä palvellen seurakunnan säestäjänä ja laulunjohtajana.

”Kun valmistauduin vastaanottamaan Pyhän Hengen johdatusta, aloin huomata, kuinka Hän pani ajatuksia mieleeni, vastasi kysymyksiini ja innoitti minua”, Ioana sanoo. ”Oli hetkiä, jolloin en tiennyt, mitä sanoa, ja sitten mieleeni tuli jotakin. Se tuntui oikealta, kun sanoin sen. Opin luottamaan Pyhään Henkeen.”

Hän oppi, että usein asiat, jotka auttavat muita tuntemaan kuuluvansa joukkoon, eivät ole suuria. Hänelle se merkitsi sitä, että hänet otettiin mukaan pyhäkouluun ja toimintoihin, urheilemiseen ja hulluihin peleihin, pikkuleipien leipomiseen ja tanssi-iltoihin. ”Se ei ollut mitään monimutkaista. Kyse oli vain siitä, että piti hauskaa tai pystyi puhumaan. Ja kun se liittyy johonkin hengelliseen, silloin se voi olla erityisen hienoa.”

Ioana tiivistää: ”Taaksepäin katsoen olisin liittynyt Jeesuksen Kristuksen kirkkoon ilman niitä nuoria naimattomia aikuisia. Mutta se, että he ottivat minut mukaan, vahvisti minua tavoilla, joita tarvitsin.”

Kuva
nuoria aikuisia naisia juttelemassa keskenään

Me voimme auttaa Jumalaa kokoamaan lapsiaan

Muiden auttaminen voi olla vaikeaa, etenkin jos kyse on henkilöstä, jota emme tunne hyvin tai jolla saattaa olla erilaiset uskonkäsitykset kuin meillä.

Yli 40 vuoden ajan Jeremia yritti auttaa ihmisiä tulemaan Vapahtajan luokse, vaikka monet heistä eivät olleet kiinnostuneita hänen avustaan. He eivät välittäneet profeetoista. Heidän sydämensä oli kiinnittynyt muihin asioihin kuin Herraan. (Ks. Jer. 2–35711.)

Jeremia tiesi, että Israelin huone hajotettaisiin. Mutta hän profetoi suuresta kokoamisesta meidän aikanamme, jolloin Herra kokoaisi Israelin Siioniin lähettämällä kalastajia ja metsästäjiä etsimään heitä (ks. Jer. 16:16).

Presidentti Russell M. Nelson kutsui meidät osallistumaan tähän kokoamiseen: ”Kun puhumme Israelin kokoamisesta verhon kummallakin puolella, me tarkoitamme tietenkin lähetystyötä sekä temppeli- ja sukututkimustyötä. Me tarkoitamme myös uskon ja todistuksen vahvistamista niiden sydämessä, joiden kanssa elämme, työskentelemme ja palvelemme. Aina kun me teemme mitä tahansa, mikä auttaa ketä tahansa – kummalla puolen verhoa tahansa – solmimaan liittoja Jumalan kanssa ja pitämään ne, me autamme Israelin kokoamisessa.”1

Kuva
miehet heittävät kalaverkkoa mereen

Periaatteita pohdittavaksi

Kun pohdit, kuinka voit lähestyä muita ja toivottaa heidät tervetulleiksi joukkoomme, mieti näitä ideoita Ioanan kokemuksesta:

  • Pyhä Henki pystyy ohjaamaan sanojamme ja tekojamme sekä kääntämään parhaat ponnistelumme merkityksellisiksi (ks. Moos. 6:32–34).

  • Etsi yhteisiä kiinnostuksen kohteita.2

  • Kutsu muita mukaan toimintoihin, joihin aiot jo osallistua.3

  • Presidentti Nelson on kutsunut meitä kokoamaan muita olemalla valona ja asettamalla mittapuun, joka kuvastaa sitä, kuinka tosi opetuslapset elävät.4

Mitä me voimme tehdä?

Luota siihen, että Henki opastaa pyrkimyksiäsi tutustua johonkuhun tai kutsua hänet mukaan.