”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa”
Missä vain on ollut mitä tahansa puutetta, siellä on ollut kirkon edustajia. – – Olen saanut olla omin silmin todistamassa humanitaaristen ponnistelujemme tehokkuutta.
Vuonna 1936 eli 68 vuotta sitten yksi kahdentoista apostolin koorumin sihteereistä kertoi minulle, mitä eräs kahdestatoista apostolista oli sanonut hänelle. Hän kertoi, että tulevassa yleiskonferenssissa ilmoitettaisiin ohjelmasta, joka tultaisiin tuntemaan vieläkin merkittävämpänä kuin meidän kansamme tulo pioneereina näihin laaksoihin.
Sivumennen sanoen, teidän ei pitäisi kertoa sihteerillenne sitä, mikä teidän pitäisi pitää salassa, eikä hänen pitäisi kertoa kenellekään, kun hänelle on annettu luottamuksellista tietoa.
Mutta niin tapahtui silloin ennen. Nykyään sellaista ei koskaan tapahdu. Ei, ei! Haluan lisätä, etteivät minun kyvykkäät sihteerini koskaan syyllisty senkaltaiseen luottamuksellisuuden pettämiseen.
Kuten te, jotka tunnette kirkon historiaa, tiedättekin, silloin ilmoitettiin kirkon turvaohjelmasta, jonka nimi muutettiin myöhemmin kirkon huolto-ohjelmaksi.
Siihen aikaan mietin, kuinka mikään, mitä kirkko tekisi, voisi kenenkään mielestä jättää varjoon meidän kansamme historiallisen kokoontumisen näihin Yhdysvaltain läntisiin laaksoihin. Se liike oli historiallisesti niin laajamittainen, että minusta tuntui, ettei mikään voisi koskaan olla niin merkittävää. Mutta olen huomannut jotakin mielenkiintoista aivan viime aikoina.
Ensimmäisen presidenttikunnan toimistossa käy monia huomattavia vieraita. Heidän joukossaan on valtioiden päämiehiä ja suurlähettiläitä. Muutama viikko sitten me pidimme vieraanamme erään suurkaupungin pormestaria. Viime aikoina meillä on ollut vieraanamme myös Ecuadorin varapresidentti ja suurlähettiläs, Liettuan suurlähettiläs, Valko-Venäjän suurlähettiläs ja muita. Yksikään näistä vierailijoista ei ole keskusteluissamme maininnut esivanhempiemme suurta pioneerimatkaa. Mutta jokainen heistä on oma-aloitteisesti puhunut kovasti kiitellen meidän huolto-ohjelmastamme ja humanitaarisesta työstämme.
Niinpä kun puhun tässä suurenmoisessa pappeuskokouksessa, haluan sanoa muutaman sanan työstämme hädänalaisten hyväksi eri puolilla maailmaa, olivatpa he kirkkomme jäseniä tai ei.
Kun nykyajan huolto-ohjelma pantiin alulle, se suunniteltiin oman kansamme tarpeiden täyttämiseksi. Sitä seuranneina vuosina on palveltu tuhansia ja taas tuhansia. Piispojen ja Apuyhdistyksen johtajien saatavilla on ollut ruokaa ja vaatetta ja muita tarvikkeita annettavaksi hädänalaisille. Lukemattomat kirkon jäsenet ovat tehneet vapaaehtoistyötä kaiken tarvittavan tuottamiseksi. Meillä on nykyään toiminnassa 113 piispan varastohuonetta, 63 maatilaa, 105 säilyketehdasta ja kuivasäilyketuotantolaitosta, 18 elintarviketuotanto- ja jakelulaitosta sekä monia muita laitoksia.
Sen lisäksi että on täytetty kirkon jäsenten tarpeita, apua on annettu lukemattomille muille. Aivan täällä Salt Lake Cityn alueella monet nälkäisistä saavat päivittäin ruokaa kirkkoon kuulumattomien laitosten ruokapaikoissa, joissa käytetään MAP-huolto-ohjelman elintarvikkeita.
Tässä kaupungissa ja muutamissa muissa paikoissa meillä on kauniita kauppoja, joissa ei ole kassakoneita, joissa raha ei vaihda omistajaa, joissa ruokaa, vaatetta ja muita välttämättömiä hyödykkeitä annetaan hädässä oleville. Uskon, ettei minkään ruokakaupan hyllyltä löydy parempaa maitoa, parempaa lihaa tai parempia jauhoja kuin ne, joita jaetaan piispojen varastohuoneista.
Näiden laitosten toimintaperiaatteet ovat pohjimmiltaan samat kuin ne olivat laitoksia perustettaessa.
Puutetta näkevien odotetaan tekevän kaikki mahdollinen elättääkseen itsensä. Sitten suvun odotetaan auttavan huolehtimalla vähemmän onnekkaista jäsenistään. Ja sen jälkeen tarjotaan kirkon voimavaroja.
Me uskomme Herramme sanoihin ja suhtaudumme niihin hyvin vakavasti:
”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” (Matt. 25:34–36.)
Tämä on Herran tapa huolehtia hädänalaisista, jotka Hänen sanojensa mukaan ”teillä on luonanne aina” (ks. Matt. 26:11).
Ne, jotka pystyvät, tekevät vapaaehtoistyötä huolehtien niistä, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään. Viime vuonna huoltotyölaitokset saivat vapaaehtoisilta 563 000 lahjoitettua työpäivää. Se vastaa yhden ihmisen työtä kahdeksan tuntia päivässä 1 542 vuoden ajan.
Äskettäin ilmestyneessä Church News -lehden numerossa oli kertomus eräästä maanviljelijöiden ryhmästä pienellä paikkakunnalla Idahossa. Saanen lukea lyhyen otteen artikkelista.
”Kello on 6 aamulla, lokakuu on lopuillaan ja ilmassa on jo hallaa sokerijuurikaspeltojen yllä Rupertissa Idahossa.
Koneiden pitkät käsivarret ojentuvat 12 rivin ylle ja listivät sokerijuurikkaat. Niiden jäljessä tulevat nostokoneet työntävät terässormensa multaan, kiskaisevat juurikkaat ylös, nostavat ne hihnalle ja sitten kuorma- auton lavalle. – –
Tämä on Rupertin huoltotyömaatila, ja ne, jotka ovat täällä tänään työssä, ovat vapaaehtoisia. – – Aika ajoin yli 60 konetta [on] työssä rinta rinnan – – ja ne ovat kaikki paikallisten maanviljelijöiden omistamia.”
Työ jatkuu koko päivän.
”Iltaseitsemältä – – aurinko on laskenut ja pellolla on jälleen pimeää ja kylmää. Maanviljelijät lähtevät kotiin väsyneinä ja onnellisina.
He ovat jälleen saaneet päätökseen yhden hienon päivän.
He ovat korjanneet Herran sokerijuurikkaita.” (Neil K. Newell, ”A Harvest in Idaho”, Church News, 20. maaliskuuta 2004, s. 16.)
Tällainen merkittävä vapaaehtoinen palvelutyö jatkuu edelleen, jotta Herran varastohuoneissa olisi tuotteita.
Alkuvaiheen jälkeen ohjelma on laajentunut; hädänalaisista huolehtimisen lisäksi se kannustaa kirkon perheitä pitämään itse huolta valmiudestaan. Kukaan ei tiedä, milloin eteen saattaa tulla katastrofi – tai sairaus tai työttömyys tai vammauttava onnettomuus.
Viime vuonna ohjelma auttoi perheitä varastoimaan yli 8 000 tonnia perusruokatarvikkeita pahan päivän varalle. Toivottavasti sitä hetkeä ei koskaan tule. Mutta näin varastoitu hyvä ja terveellinen perusruoka tuo mielenrauhaa sekä tyytyväisyyden tunnetta siitä, että on totellut neuvoa.
Nyt huoltotyöhön on lisätty jälleen uusi tavoite. Kaikki alkoi joitakin vuosia sitten, kun kuivuus Afrikassa aiheutti nälänhädän ja kuoleman lukemattomille ihmisille. Kirkon jäseniä pyydettiin antamaan lahjoituksia suuren humanitaarisen pyrkimyksen hyväksi, jotta hirvittävään köyhyyteen joutuneiden ihmisten hätää voitaisiin lievittää. Teidän lahjoituksenne olivat lukuisia ja runsaita. Työ on jatkunut, koska monilla alueilla on muita vakavia tarpeita. Tämän avun mittavuus on muodostunut ihmeeksi. Miljoonat kilot ruokatarvikkeita, lääkkeitä, huopia, telttoja, vaatteita ja muita tarvikkeita ovat ehkäisseet nälänhätää ja hävitystä eri puolilla maailmaa. Kaivoja on kaivettu, siemeniä on kylvetty, ihmishenkiä on pelastettu. Saanen antaa teille esimerkin.
Neil Darlington on kemisti-insinööri, joka työskenteli suuressa teollisuus-yrityksessä Ghanassa. Lopulta hän jäi eläkkeelle.
Sitten hän ja hänen vaimonsa kutsuttiin lähetyssaarnaaja-aviopariksi. Heidät lähetettiin Ghanaan. Veli Darlington kertoo: ”Nälänhädän, sairauksien ja yhteiskunnallisten levottomuuksien alueilla me olimme kirkon edustajia ojentaen auttavan kätemme köyhille, nälkäisille, hädässä oleville.”
Pienissä kylissä porattiin uusia kaivoja ja korjattiin vanhoja. Ne meistä, joilla on yllin kyllin raikasta, puhdasta vettä, voivat tuskin täysin ymmärtää niiden olosuhteita, joilla ei sitä ole.
Osaatteko kuvitella tätä avioparia – näitä omistautuneita myöhempien aikojen pyhien lähetyssaarnaajia? He poraavat kuivaa maata. Heidän poransa ulottuu alla olevan pohjaveden pintaan, ja ihmeellistä vettä alkaa pulputa kuivan ja janoisen maan ylle. Ympärillä on riemua. Ympärillä on kyyneliä. Nyt heillä on vettä juotavaksi, vettä pesemiseen, vettä sadon kasteluun. Kuivassa maassa ei mitään pidetä niin suuressa arvossa kuin vettä. Kuinka ehdottoman ihanaa on vesi, jota tulvii uudesta kaivosta.
Eräässä tilaisuudessa, jolloin heimopäälliköt ja kylän vanhimmat kokoontuivat kiittämään veli ja sisar Darlingtonia, veli Darlington kysyi päälliköltä, voisivatko hän ja sisar Darlington laulaa heille yhden laulun. He katsoivat edessään olevia tummaihoisia miehiä ja naisia silmiin ja lauloivat ”Oon lapsi Jumalan” keskinäisen veljeytensä ilmauksena.
Tämä yksi aviopari on työllään hankkinut vettä arviolta 190 000 ihmiselle kaukaisissa kylissä ja pakolaisleireissä. Miettikääpä tämän saavutuksen ihmettä.
Ja nykyään kirjaimellisesti tuhannet heidän kaltaisensa – avioparit, jotka yksinkertaisesti olisivat muutoin saattaneet elää elämänsä suurelta osin joutavien askareiden parissa – ovat palvelleet ja edelleen palvelevat lukuisin tavoin lukuisissa paikoissa. He ovat työskennelleet ja edelleen työskentelevät Amerikan köyhillä alueilla. He ovat työskennelleet ja edelleen työskentelevät Intiassa ja Indonesiassa, Thaimaassa ja Kambodžassa, Venäjällä ja Baltian maissa. Ja niin työ laajenee.
Yhdessä muiden kanssa kirkko on äskettäin hankkinut pyörätuoleja suunnilleen 42 000 vammaiselle. Ajatelkaapa, mitä se merkitsee niille, joiden on kirjaimellisesti täytynyt ryömiä päästäkseen paikasta toiseen. Epäitsekkäiden lääkärien ja sairaanhoitajien avulla koulutusta vastasyntyneiden elvyttämiseksi on yksinomaan vuonna 2003 annettu miltei 19 000:lle lääketieteen ammattilaiselle. Tämän ansiosta tuhansien vauvojen henki voidaan pelastaa.
Viime vuonna noin 2 700 henkilöä sai hoitoa silmäongelmiin, ja 300 paikallista lääkäriä sai koulutusta näkökyvyn säästävien toimenpiteiden käytössä. Sokeat ovat kirjaimellisesti saaneet näkönsä.
Missä vain on ollut tuhoisia tulvia, missä maanjäristykset ovat aiheuttaneet katastrofeja, missä maata on varjostanut nälänhätä, missä vain on ollut mitä tahansa puutetta, siellä on ollut kirkon edustajia. Viime vuoden aikana apua on annettu joko rahana tai tarvikkeina noin 98 miljoonan dollarin edestä, ja tämänkaltaisen avun yhteismäärä kohoaa 643 miljoonaan dollariin vain 18 vuoden aikana.
Olen saanut olla omin silmin todistamassa humanitaaristen ponnistelujemme tehokkuutta. Matkustaessani eri puolilla maailmaa olen tavannut niitä, jotka ovat päässeet osallisiksi avokätisyydestänne. Vuonna 1998 vierailin Keski-Amerikassa alueilla, joilla hurrikaani Mitch oli tehnyt tuhojaan. Paikan päällä oli järjestetty pikaisesti ruoan ja vaatteiden jakelu, ja tuhoutuneiden kotien raivaus ja uudelleen rakentaminen sekä järkyttyneiden ihmisten auttaminen olivat ihme.
Aikaa ei ole tarpeeksi jatkaakseni kertomusta näiden suurenmoisten ja merkityksellisten ohjelmien vaikutuksista. Apua suodessamme me emme ole kysyneet, kuuluvatko avun tarvitsijat kirkkoomme, sillä me tiedämme, että jokainen lapsi maan päällä on Jumalan lapsi, joka hädän hetkellä ansaitsee avun. Me olemme tehneet sen, mitä olemme tehneet, enimmäkseen siten, että vasen käsi ei tiedä, mitä oikea käsi tekee. Me emme tavoittele mitään kiitosta tai ylistystä. Siinä on korvausta kylliksi, että kun me autamme yhtä näistä vähäisimmistä Isämme lapsista, me olemme tehneet sen Hänelle ja Hänen rakkaalle Pojalleen (ks. Matt. 25:40).
Me jatkamme tätä työtä. Tarpeita löytyy aina. Nälänhätä ja puute ja katastrofit ovat luonamme aina. Ja aina tulee olemaan niitä, joiden sydäntä evankeliumin valo on koskettanut, jotka ovat halukkaita palvelemaan ja tekemään työtä ja kohottamaan puutteenalaisia maailmassa.
Vastaavalla tavalla olemme perustaneet jatkuvan koulutusrahaston. Se on saatu aikaan teidän anteliaiden lahjoitustenne turvin. Se toimii nykyään 23 maassa. Kelvollisille nuorille miehille ja naisille myönnetään opintolainoja. Muutoin he jäisivät sen paikalleen pysähtyneen köyhyyden vangeiksi, jossa heidän vanhempansa ja esivanhempansa ovat eläneet sukupolvien ajan. Tällä hetkellä avunsaajia on yli 10 000, ja tähän päivään mennessä kokemus on osoittanut, että tällaisen koulutuksen turvin he ansaitsevat nyt 3–4 kertaa enemmän kuin heidän olisi aiemmin ollut mahdollista.
Herran Henki ohjaa tätä työtä. Tämä huoltotyötoiminta on ajallista toimintaa, joka näkyy riisinä ja papuina, huopina ja telttoina, vaatteina ja lääkkeinä, työllisyytenä ja koulutuksen kautta hankittuna parempana työpaikkana. Mutta tämä meidän ajalliseksi kutsumamme työ on vain ulkoinen ilmaus sisäisestä hengestä – Herran Hengestä, Hänen, josta sanottiin: ”Hän kulki ympäri maata, teki hyvää” (Ap. t. 10:38).
Saakoon taivas tämän suurenmoisen ohjelman kukoistamaan, ja levätköön taivaan siunaus kaikkien niiden yllä, jotka siinä palvelevat. Tätä rukoilen nöyrästi Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.