2010–2019
Pyhä temppeli – johtotähti maailmalle
edellinen seuraava

Pyhä temppeli – johtotähti maailmalle

Kirkon jäsenyyden kaikkein tärkeimmät ja kruunaavat siunaukset ovat ne siunaukset, jotka me saamme Jumalan temppeleissä.

Rakkaat veljeni ja sisareni, esitän rakkauteni ja tervehdykseni jokaiselle teistä ja rukoilen, että taivaallinen Isämme ohjaa ajatuksiani ja innoittaa sanojani, kun puhun teille tänään.

Saanen aloittaa mainitsemalla muutaman huomion hienoista sanomista, jotka olemme kuulleet tänä aamuna sisar Allredin, piispa Burtonin ja muiden puhuessa kirkon huoltotyöohjelmasta. Kuten on sanottu, tänä vuonna tämä innoitettu ohjelma, joka on siunannut hyvin monia ihmisiä, täyttää 75 vuotta. Minulla on ollut etuoikeus tuntea henkilökohtaisesti muutamia tämän suuren hankkeen pioneereista – miehiä, joilla on ollut myötätuntoa ja kaukokatseisuutta.

Kuten sekä piispa Burton että sisar Allred ja muut mainitsivat, seurakunnan piispalle on annettu vastuu huolehtia apua tarvitsevista, jotka asuvat hänen seurakuntansa alueella. Se oli etuoikeuteni, kun johdin hyvin nuorena piispana Salt Lake Cityssä seurakuntaa, jossa oli 1 080 jäsentä, joiden joukossa 84 leskeä. Seurakunnassa oli monia, jotka tarvitsivat apua. Kuinka kiitollinen olinkaan kirkon huoltotyöohjelmasta sekä Apuyhdistyksen ja pappeuskoorumien avusta.

Julistan, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon huoltotyöohjelma on Kaikkivaltiaan Jumalan innoittama.

Veljeni ja sisareni, tässä konferenssissa tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun minut hyväksyttiin kirkon presidentiksi. Tietenkin nämä vuodet ovat olleet kiireisiä, täynnä monia haasteita mutta myös lukemattomia siunauksia. Tilaisuus, joka minulla on ollut vihkiä ja vihkiä uudelleen temppeleitä, on ollut nautittavimpia ja pyhimpiä näistä siunauksista, ja juuri temppelistä haluan puhua teille tänään.

Lokakuun yleiskonferenssissa vuonna 1902, lähes 109 vuotta sitten, kirkon presidentti Joseph F. Smith ilmaisi avauspuheessaan toiveen, että jonakin päivänä meillä olisi ”temppeleitä rakennettuina [maailman] eri osiin, missä jäsenet niitä tarvitsevat”1.

Ensimmäisten 150 vuoden aikana kirkon perustamisesta, vuodesta 1830 vuoteen 1980, rakennettiin 21 temppeliä, mukaan luettuina temppelit Ohion Kirtlandiin ja Illinoisin Nauvooseen. Verratkaa sitä vuoden 1980 jälkeisiin 30 vuoteen, jona aikana rakennettiin ja vihittiin käyttöön 115 temppeliä. Eilen ilmoitettujen kolmen uuden temppelin myötä rakenteilla tai suunnitteluvaiheessa on lisäksi 26 temppeliä. Nämä luvut tulevat edelleen kasvamaan.

Presidentti Joseph F. Smithin vuonna 1902 toivoma tavoite on toteutumassa. Haluamme tuoda temppelin mahdollisimman lähelle jäseniämme.

Yksi niistä temppeleistä, joita parhaillaan rakennetaan, on Manausissa Brasiliassa. Monta vuotta sitten luin eräästä yli sadan jäsenen ryhmästä, joka lähti Amazonin sademetsän keskellä sijaitsevasta Manausista matkustaakseen silloin lähimpänä olleeseen temppeliin. Se oli São Paulossa Brasiliassa – noin 4 000 kilometriä Manausista. Nuo uskolliset pyhät matkasivat laivalla neljä päivää pitkin Amazonia ja sen sivujokia. Kuljettuaan tämän matkan vesitse he nousivat linja-autoihin ja tekivät matkaa vielä kolme päivää pitkin kuoppaisia teitä. Heillä oli hyvin vähän syötävää eikä missään mukavaa paikkaa nukkua. Seitsemän vuorokauden jälkeen he saapuivat São Paulon temppeliin, missä suoritettiin toimituksia, jotka ovat luonteeltaan iankaikkisia. Heidän paluumatkansa oli tietenkin aivan yhtä vaikea. He olivat kuitenkin saaneet temppelin toimitukset ja siunaukset, ja vaikka heidän kukkaronsa oli tyhjä, he itse olivat täynnä temppelin henkeä ja kiitollisuutta saamistaan siunauksista.2 Nyt monta vuotta myöhemmin jäsenemme Manausissa riemuitsevat seuratessaan, kuinka heidän omaa temppeliään rakennetaan Rio Negron läheisyyteen. Temppelit – missä niitä rakennetaankin – tuovat iloa uskollisille jäsenillemme.

Kertomukset uhrauksista, joita tehdään, jotta saataisiin yksinomaan Jumalan temppelissä tarjolla olevat siunaukset, koskettavat aina sydäntäni ja saavat minut uudelleen tuntemaan kiitollisuutta temppeleistä.

Saanen esittää teille Tihi ja Tararaina Mou Thamin sekä heidän kymmenen lapsensa kertomuksen. Koko perhe yhtä tytärtä lukuun ottamatta liittyi kirkkoon 1960-luvun alkupuolella, kun lähetyssaarnaajat tulivat heidän saarelleen, joka sijaitsee noin 160 kilometriä Tahitista etelään. He alkoivat pian toivoa siunausta tulla sinetöidyksi iankaikkiseksi perheeksi temppelissä.

Siihen aikaan Mou Thamin perhettä lähinnä oleva temppeli oli Hamiltonissa Uudessa-Seelannissa, 4 000 kilometriä lounaaseen, ja sinne pääsi ainoastaan tekemällä kalliin lentomatkan. Suurella Mou Thamin perheellä, joka ansaitsi vähäisen elantonsa pieneltä plantaasilta, ei ollut rahaa lentomatkaan, eikä heidän Tyynenmeren saarellaan ollut mitään työllistymismahdollisuuksia. Niinpä veli Mou Tham ja hänen poikansa Gérard tekivät vaikean päätöksen matkustaa työhön 4 800 kilometrin päähän Uuteen-Kaledoniaan, missä toinen poika jo oli työssä. Työnantaja maksoi työntekijöidensä matkan kaivoksille mutta ei matkaa takaisin kotiin.

Kolme Mou Thamin perheen miestä teki neljä vuotta töitä. Veli Mou Tham kävi yksin kotona tuona aikana ainoastaan kerran yhden tyttären häiden vuoksi.

Neljän vuoden jälkeen veli Mou Tham ja hänen poikansa olivat säästäneet riittävästi rahaa viedäkseen perheen Uuden-Seelannin temppeliin. Kaikki, jotka olivat jäseniä, lähtivät matkalle yhtä tytärtä lukuun ottamatta, joka odotti vauvaa. Heidät sinetöitiin ajaksi ja iankaikkisuudeksi, mikä oli sanoin kuvaamattoman riemullinen kokemus.

Veli Mou Tham palasi temppelistä suoraan Uuteen-Kaledoniaan, missä hän teki vielä kaksi vuotta töitä maksaakseen sen yhden tyttären matkan, joka ei ollut ollut temppelissä heidän kanssaan – naimisissa olevan tyttären, tämän lapsen ja aviomiehen.

Myöhempinä vuosinaan veli ja sisar Mou Tham halusivat palvella temppelissä. Siihen mennessä oli rakennettu ja vihitty käyttöön Papeeten temppeli Tahitissa, ja he palvelivat siellä lähetystyössä neljä kertaa.3

Veljeni ja sisareni, temppelit ovat enemmän kuin kiveä ja laastia. Ne ovat täynnä uskoa ja paastoamista. Ne rakennetaan koettelemusten ja todistusten voimalla. Ne pyhitetään uhrauksin ja palvelemalla.

Ensimmäinen temppeli, joka rakennettiin tällä taloudenhoitokaudella, oli Kirtlandin temppeli Ohion osavaltiossa. Pyhät olivat tuolloin köyhiä, ja silti Herra oli antanut käskyn, että temppeli oli rakennettava, joten he rakensivat sen. Vanhin Heber C. Kimball kirjoitti tästä kokemuksesta: ”Herra yksin tietää ne köyhyyden, koettelemusten ja ahdingon tilat, jotka me kävimme läpi voidaksemme tehdä sen.”4 Ja sitten kun kaikki oli huolella saatu valmiiksi, pyhät pakotettiin lähtemään Ohiosta ja jättämään rakas temppelinsä. He löysivät viimein turvapaikan – vaikka se olisikin väliaikainen – Mississippijoen rannoilta Illinoisin osavaltiosta. He antoivat asutukselleen nimen Nauvoo. Vahvoina uskossa ja auliina uhraamaan jälleen kerran kaikkensa he pystyttivät toisen temppelin Jumalallensa. Vainot kuitenkin raivosivat heitä vastaan, ja kun Nauvoon temppeli oli hädin tuskin saatu valmiiksi, heidät karkotettiin jälleen kerran kodeistaan etsimään turvapaikkaa erämaasta.

Ponnisteleminen ja uhraaminen alkoi jälleen kerran, kun he tekivät työtä 40 vuotta pystyttääkseen temppelin, joka kohoaa majesteettisena viereisessä korttelissa etelään meistä, jotka olemme tänään täällä konferenssikeskuksessa.

Temppelin rakentamiseen ja siellä käymiseen on aina liittynyt jossakin määrin uhrautumista. Lukemattomia ovat ne, jotka ovat uurastaneet ja ponnistelleet hankkiakseen itselleen ja perheelleen siunaukset, jotka ovat tarjolla Jumalan temppeleissä.

Miksi niin monet ovat halukkaita antamaan niin paljon saadakseen temppelin siunaukset? Ne, jotka ymmärtävät ne iankaikkiset siunaukset, jotka temppelistä saa, tietävät, ettei mikään uhraus ole liian suuri, mikään hinta liian korkea, mikään ponnistelu liian vaikea noiden siunausten saamiseksi. Koskaan ei ole liian monia kilometrejä matkattavana, liian monia esteitä voitettavana tai liian paljon vaivaa kestettävänä. Temppelissä saatavat pelastavat toimitukset, joiden ansiosta voimme palata jonakin päivänä taivaallisen Isämme luo iankaikkisissa perhesuhteissa ja saada lahjaksi siunauksia ja voimaa ylhäältä, ovat jokaisen uhrauksen ja jokaisen ponnistelun arvoisia.

Nykyään useimpien meistä ei tarvitse kärsiä suuria vaikeuksia päästäksemme temppeliin. Kirkon jäsenistä 80 prosenttia asuu nyt noin 300 kilometrin säteellä temppelistä, ja erittäin monille meistä tuo etäisyys on paljon lyhyempi.

Jos olette olleet temppelissä itse ja jos elätte suhteellisen lähellä temppeliä, uhraus, joka teidän on kenties tehtävä, voisi olla se, että varaatte kiireisestä elämästänne aikaa käydä temppelissä säännöllisesti. Temppeleissämme on paljon tehtävää niiden hyväksi, jotka odottavat verhon toisella puolen. Kun me teemme työtä heidän puolestaan, tulemme tietämään, että olemme suorittaneet heidän puolestaan jotakin sellaista, mihin he eivät itse pysty. Presidentti Joseph F. Smith lausui voimallisessa julistuksessa: ”Kun teemme työn heidän puolestaan, heitä sitovat kahleet putoavat heidän yltään ja heitä ympäröivä pimeys hälvenee niin, että valkeus pääsee loistamaan heidän ylleen, ja he kuulevat henkimaailmassa työstä, jonka heidän lapsensa ovat täällä tehneet heidän puolestaan, ja he iloitsevat kanssanne siitä, että olette täyttäneet nämä velvollisuudet.”5 Veljeni ja sisareni, se työ meidän on tehtävä.

Omassa perheessäni pyhimpiä ja arvostetuimpia kokemuksia ovat ne kerrat, jolloin olemme yhdessä olleet temppelissä suorittamassa sinetöimistoimituksia kuolleiden esivanhempiemme puolesta.

Ellette ole vielä olleet temppelissä tai jos olette olleet mutta ette ole tällä hetkellä kelvollisia saamaan suositusta, ei ole mitään tärkeämpää tavoitetta, jota kohti voisitte tehdä työtä, kuin tulla kelvollisiksi menemään temppeliin. Uhrauksenne voi olla se, että saatatte elämänne sopusointuun sen kanssa, mitä suosituksen saaminen edellyttää, kenties hylkäämällä pitkäaikaiset tavat, joiden vuoksi ette ole saaneet sitä. Se voi olla kymmenystenne maksamiseen tarvittava usko ja itsekuri. Oli se mitä tahansa, tulkaa kelvollisiksi astumaan Jumalan temppeliin. Hankkikaa temppelisuositus ja pitäkää sitä kallisarvoisena omaisuutena, sillä sellainen se on.

Ennen kuin olette käyneet Herran temppelissä ja saaneet kaikki siunaukset, jotka teitä siellä odottavat, ette ole saaneet kaikkea, mitä kirkolla on tarjota. Kirkon jäsenyyden kaikkein tärkeimmät ja kruunaavat siunaukset ovat ne siunaukset, jotka me saamme Jumalan temppeleissä.

Nuoret ystäväni, jotka olette teini-iässä, pitäkää temppeli aina näköpiirissänne. Älkää tehkö mitään, mikä estää teitä astumasta sen ovista ja pääsemästä osallisiksi siellä olevista pyhistä ja iankaikkisista siunauksista. Kiitän niitä teistä, jotka jo käyvät säännöllisesti temppelissä kasteilla kuolleiden puolesta nousten ani varhain aamulla, jotta voitte osallistua tällaisiin kasteisiin ennen koulun alkamista. En keksi parempaa tapaa aloittaa päivää.

Teille pienten lasten vanhemmille saanen esittää yhden viisaan neuvon, jonka presidentti Spencer W. Kimball antoi. Hän sanoi: ”Olisi hieno asia, jos – – vanhemmilla olisi jokaisessa talonsa makuuhuoneessa kuva temppelistä, jotta [heidän lapsensa] vauvasta asti voisivat katsoa kuvaa joka päivä, [kunnes] siitä tulee osa [heidän] elämäänsä. Kun [he] saavuttavat iän, jolloin [heidän] pitää tehdä hyvin tärkeä päätös [menemisestä temppeliin], se on jo tehty.”6

Lapsemme laulavat Alkeisyhdistyksessä:

Kun kasvan, käydä tahdon

Mä pyhään temppeliin

Ja sinetöidyks tulla

Siell omiin rakkaisiin.7

Pyydän hartaasti teitä opettamaan lapsillenne temppelin tärkeyttä.

Maailma voi olla haasteellinen ja vaikea paikka elää. Ympärillämme on usein sellaista, mikä vetää meitä alaspäin. Kun te ja minä menemme Jumalan pyhiin huoneisiin, kun muistamme siellä solmimamme liitot, kykenemme kestämään paremmin jokaisen koettelemuksen ja voittamaan jokaisen kiusauksen. Tässä pyhitetyssä pyhäkössä me löydämme rauhaa, me uudistumme ja vahvistumme.

Veljeni ja sisareni, saanen mainita vielä yhden temppelin ennen kuin lopetan. Aivan lähitulevaisuudessa, kun uusia temppeleitä rakennetaan eri puolille maailmaa, yksi niistä nousee kaupunkiin, joka syntyi yli 2 500 vuotta sitten. Puhun temppelistä, jota nyt rakennetaan Roomaan.

Jokainen temppeli on Jumalan huone täyttäen samat tehtävät ja tarjoten samat siunaukset ja toimitukset. Rooman temppeli on ainutlaatuinen siksi, että se rakennetaan yhdelle maailman historiallisimmista paikoista – kaupunkiin, jossa muinaiset apostolit Pietari ja Paavali saarnasivat Kristuksen evankeliumia ja jossa kumpikin koki marttyyrikuoleman.

Viime lokakuussa, kun kokoonnuimme ihastuttavalle maaseututontille Rooman koilliskulmaan, minulla oli tilaisuus pitää pyhitysrukous valmistautuessamme maanmurtoon. Tunsin innoitusta pyytää italialaista senaattoria Lucio Malania ja Rooman varapormestaria Giuseppe Ciardia olemaan ensimmäisten joukossa kääntämässä lapiollisen maata. Kumpikin oli ollut mukana tekemässä päätöstä, joka sallii meidän rakentaa temppelin heidän kaupunkiinsa.

Päivä oli pilvinen mutta lämmin, ja vaikka sade uhkasi, sitä tuli vain muutama pisara. Kun suurenmoinen kuoro lauloi italiaksi laulun ”Nyt liekkinä loistavi Henki Herran” kauniita säkeitä, tuntui kuin taivas ja maa olisivat yhtyneet loistavaan ylistyksen ja kiitoksen hymniin Kaikkivaltiaalle Jumalalle. Oli mahdotonta pidätellä kyyneliä.

Jonakin päivänä tulevaisuudessa uskolliset tässä ikuisessa kaupungissa saavat Jumalan pyhässä huoneessa toimituksia, jotka ovat luonteeltaan ikuisia.

Ilmaisen ikuisen kiitollisuuteni taivaalliselle Isälleni temppelistä, jota nyt rakennetaan Roomaan, ja kaikista temppeleistämme, missä niitä onkin. Jokainen kohoaa johtotähtenä maailmalle ilmaisten todistuksemme siitä, että Jumala, iankaikkinen Isämme, elää, että Hän haluaa siunata meitä ja todellakin siunata poikiaan ja tyttäriään kaikissa sukupolvissa. Jokainen temppeleistämme ilmaisee todistuksemme siitä, että elämä haudan tuolla puolen on yhtä todellista ja yhtä varmaa kuin elämämme täällä maan päällä. Siitä todistan.

Rakkaat veljeni ja sisareni, tehkäämme kaikki tarvittavat uhraukset, jotta voisimme käydä temppelissä ja jotta meillä voisi olla temppelin henki sydämessämme ja kodissamme. Kulkekaamme Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen jalanjäljissä. Hän antoi meidän puolestamme suurimman uhrin, jotta meillä voisi olla iankaikkinen elämä ja korotus taivaallisen Isämme valtakunnassa. Tämä on vilpitön rukoukseni, ja lausun sen Vapahtajamme, Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

  1. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 306.

  2. Ks. Vilson Felipe Santiago ja Linda Ritchie Archibald, ”From Amazon Basin to Temple”, Church News, 13. maaliskuuta 1993, s. 6.

  3. Ks. C. Jay Larson, ”Temple Moments: Impossible Desire”, Church News, 16. maaliskuuta 1996, s. 16.

  4. Lainattuna artikkelissa James E. Faust, ”Välineitä Jumalan käsissä”, Liahona, marraskuu 2005, s. 116.

  5. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 247.

  6. The Teachings of Spencer W. Kimball, toim. Edward L. Kimball, 1982, s. 301.

  7. ”Saan käydä temppeliin”, Lasten laulukirja, s. 99.