2010–2019
Millaisia miehiä ja naisia teidän siis tulee olla?
edellinen seuraava

Millaisia miehiä ja naisia teidän siis tulee olla?

Olkoot pyrkimyksenne omaksua Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia menestyksekkäitä, jotta saisitte Hänen kuvansa kasvoihinne ja jotta Hänen ominaisuutensa näkyisivät käytöksessänne.

”Ollako vai eikö olla?” on todellakin oikein hyvä kysymys.1 Vapahtaja esitti saman kysymyksen syvällisemmin tehden siitä elintärkeän opillisen kysymyksen meistä jokaiselle: ”Millaisia miehiä [ja naisia] teidän siis tulee olla? Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.” (3. Nefi 27:27, kursivointi lisätty.) Minä olen on olla-verbin yksikön ensimmäisen persoonan preesens. Hän pyytää meitä ottamaan päällemme Hänen nimensä ja Hänen luonteensa.

Jotta meistä tulisi sellaisia kuin Hän on, meidän täytyy myös tehdä niitä asioita, joita Hän teki: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Tämä on minun evankeliumini, ja te tiedätte, mitä teidän on minun kirkossani tehtävä, sillä niitä tekoja, joita te olette nähneet minun tekevän, teidänkin tulee tehdä” (3. Nefi 27:21, kursivointi lisätty).

Oleminen ja tekeminen ovat erottamattomia. Toisistaan riippuvaisina oppeina ne vahvistavat ja edistävät toinen toistaan. Esimerkiksi usko innoittaa rukoilemaan, ja rukous puolestaan vahvistaa uskoa.

Vapahtaja arvosteli usein niitä, jotka tekivät ilman että he olivat – kutsuen heitä tekopyhiksi: ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta” (Mark. 7:6). Tekeminen ilman olemista on tekopyhää eli sellaisen esittämistä ja teeskentelemistä, mitä ei oikeasti ole.

Käänteisesti oleminen ilman tekemistä on tyhjää, kuten ”[uskokin] yksinään, ilman tekoja, [on] kuollut” (Jaak. 2:17, kursivointi lisätty). Oleminen ilman tekemistä ei oikeastaan ole olemista – se on itsepetosta: sitä että uskoo olevansa hyvä vain siitä syystä, että omat aikomukset ovat hyviä.

Tekeminen ilman olemista – tekopyhyys – esittää väärää kuvaa toisille, kun taas oleminen ilman tekemistä esittää väärää kuvaa ihmiselle itselleen.

Vapahtaja nuhteli lainopettajia ja fariseuksia heidän tekopyhyytensä tähden: ”Te maksatte kymmenykset” – sitä he tekivät – ”jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden” (Matt. 23:23). Eli toisin sanoen, he eivät olleet sitä, mitä heidän olisi pitänyt olla.

Vaikka Vapahtaja myönsi tekemisen olevan tärkeää, Hän sanoi olemisen olevan tärkeintä. Seuraavat esimerkit kuvaavat sitä, kuinka oleminen on tärkeämpää:

  • Kasteen vesiin astuminen on jotakin, mitä me teemme. Se oleminen, jonka täytyy edeltää kastetta, on usko Jeesukseen Kristukseen ja voimallinen sydämen muutos.

  • Sakramentin nauttiminen on jotakin, mitä me teemme. Se, että on kelvollinen nauttimaan sakramentin, on tärkeämpi ja paljon tähdellisempi asia.

  • Pappeuteen asettaminen on toimintaa eli tekemistä. Tärkeintä on kuitenkin pappeuden voima, joka perustuu vanhurskauden periaatteisiin (ks. OL 121:36), eli oleminen.

Meistä monet laativat luetteloita asioista, joita meidän tulee tehdä, muistuttamaan meitä siitä, mitä haluamme saada aikaan. Mutta ihmisillä on harvoin luetteloita siitä, mitä heidän tulisi olla. Miksi? Asiat, jotka meidän tulee tehdä, ovat toimia tai tapahtumia, jotka voidaan aikanaan merkitä tehdyiksi. Oleminen ei kuitenkaan koskaan tule valmiiksi. Olemisen luettelosta ei voi merkitä kohtia suoritetuiksi. Voin viedä vaimoni ulos hienoa illanviettoa varten tänä perjantaina, mikä on tekemistä. Mutta hyvänä aviomiehenä oleminen ei ole yksittäinen tapahtuma; sen täytyy olla osa luonnettani eli sitä, kuka minä olen.

Tai milloin voin vanhempana merkitä luettelooni, että lapsi on nyt tehty valmiiksi? Emme saa koskaan valmiiksi hyvinä vanhempina olemista. Ja jotta olisimme hyviä vanhempia, yksi tärkeimmistä asioista, mitä voimme opettaa lapsillemme on se, kuinka olla enemmän Vapahtajan kaltainen.

Kristuksen kaltainen oleminen ei ole näkyvää, mutta se on liikkeellepaneva voima sille, mitä me teemme ja mikä näkyy. Kun vanhemmat auttavat lasta esimerkiksi kävelemään opettelemisessa, huomaamme, että vanhemmat tekevät asioita kuten tukevat ja kehuvat lasta. Nämä tekemiset paljastavat heidän sydämessään olevan näkymättömän rakkauden sekä heidän lapsensa mahdollisuuksiin liittyvän näkymättömän uskon ja toivon. Päivästä toiseen heidän ponnistelunsa jatkuvat – todisteena näkymättömästä kärsivällisyyden ja uutteruuden olemisesta.

Koska oleminen saa aikaan tekemistä ja on tekemisen taustalla oleva vaikutin, olemisen opettaminen parantaa käyttäytymistä tehokkaammin kuin tekemiseen keskittyminen.

Kun lapset käyttäytyvät huonosti, kun he esimerkiksi riitelevät keskenään, me suuntaamme usein kurinpitomme virheellisesti siihen, mitä he ovat tehneet, eli havaitsemaamme riitelyyn. Mutta tuo tekeminen – heidän käyttäytymisensä – on vain oire heidän sydämessään olevasta näkymättömästä vaikuttimesta.Voisimme kysyä itseltämme: ”Mitkä ominaisuudet korjaisivat tällaista käytöstä tulevaisuudessa, jos lapsi vain ymmärtäisi ne? Se, että on kärsivällinen ja anteeksiantavainen, kun joku häiritsee? Että on rakastava ja rauhantekijä?Että ottaa henkilökohtaisen vastuun teoistaan eikä syytä muita?”

Millä tavoin vanhemmat opettavat näitä ominaisuuksia lapsilleen? Meille ei tule koskaan parempaa tilaisuutta opettaa ja osoittaa Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia lapsillemme kuin se tapa, jolla ojennamme heitä. Englanninkielisellä kuria ja ojentamista merkitsevällä sanalla ’discipline’ on sama kanta kuin opetuslasta merkitsevällä sanalla ’disciple’. Se viittaa meidän osoittamaamme kärsivällisyyteen ja opettamiseen. Sitä ei saisi tehdä vihaisena. Me voimme ja meidän tulisi ojentaa tavalla, jolla Oppi ja liitot 121 opettaa meitä: ”taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella” (jakeet 41–42). Ne kaikki ovat Kristuksen kaltaista olemista, jonka tulisi kuulua siihen, keitä me olemme vanhempina ja Kristuksen opetuslapsina.

Ojentamisen kautta lapsi oppii seurauksista. Sellaisina hetkinä on hyödyllistä kääntää kielteiset asiat myönteisiksi. Jos lapsi tunnustaa tehneensä väärin, kehukaa rohkeutta, jonka tunnustaminen vaati. Kysykää lapselta, mitä hän on oppinut virheestä tai väärinteosta, mikä antaa teille – ja mikä tärkeämpää, Hengelle – tilaisuuden koskettaa ja opettaa häntä. Kun opetamme lapsille oppia Hengen avulla, sillä opilla on ajan myötä voima muuttaa heidän luonnettaan – olemista.

Alma huomasi tämän saman periaatteen, että ”sanan saarnaamisella oli suuri taipumus johdattaa kansaa tekemään sitä, mikä oli oikein – niin, sillä oli ollut kansan mieleen voimallisempi vaikutus kuin miekalla” (Alma 31:5, kursivointi lisätty). Miksi? Koska miekka keskittyi rankaisemaan vain käyttäytymisestä – eli tekemisestä – kun taas sanan saarnaaminen muutti ihmisten luonnetta – keitä he olivat tai keitä heistä voisi tulla.

Herttainen ja tottelevainen lapsi saa isän tai äidin aloittamaan vasta vanhemmuuden peruskurssin. Jos teitä on siunattu lapsella, joka koettelee kärsivällisyyttänne ”potenssiin n”, olette aloittaneet vanhemmuuden mestarikurssin. Sen sijaan että ihmettelette, mitä olette ehkä tehneet väärin kuolevaisuutta edeltäneessä elämässä ansaitaksenne haasteellisemman lapsen, voisitte pitää häntä siunauksena ja tilaisuutena tulla enemmän Jumalan kaltaisiksi. Minkä lapsen kanssa teidän kärsivällisyyttänne, pitkämielisyyttänne ja muita Kristuksen kaltaisia hyveitä todennäköisimmin koetellaan, omaksutaan ja hiotaan? Voisiko olla mahdollista, että te tarvitsette tätä lasta yhtä paljon kuin tämä lapsi tarvitsee teitä?

Olemme kaikki kuulleet neuvon tuomita synti eikä synnintekijää. Samalla tavoin, kun lapsemme käyttäytyy huonosti, meidän on varottava sanomasta sellaista, mikä saisi hänet uskomaan, että se, mitä hän teki väärin, määrittelee sen, kuka hän on. ”Älä koskaan anna epäonnistumisen siirtyä teoista olemukseen”, minkä myötä tulee sellaisia leimoja kuin ”tyhmä”, ”hidas”, ”laiska” tai ”kömpelö”.2 Meidän lapsemme ovat Jumalan lapsia. Se on heidän todellinen olemuksensa ja mahdollisuutensa. Hänen nimenomainen suunnitelmansa on auttaa lapsiaan voittamaan virheet ja väärinteot sekä edistymään sellaisiksi kuin Hän on. Huonoa käytöstä tulisi sen vuoksi pitää väliaikaisena, ei pysyvänä – tekona, ei olemuksena.

Meidän on siksi ojentaessamme varottava käyttämästä pysyvyyteen viittaavia ilmauksia kuten ”sinä aina…” tai ”sinä et koskaan…” Varokaa ilmauksia kuten ”sinä et koskaan ajattele, miltä minusta tuntuu” tai ”miksi meidän pitää aina odottaa sinua?” Tämänkaltaiset ilmaukset saavat teot vaikuttamaan olemukselta ja voivat vaikuttaa haitallisesti lapsen minäkuvaan ja omanarvontuntoon.

Kun kysymme lapsilta, mitä he haluavat olla isona, se voi johtaa hämmennykseen minäkuvasta – ikään kuin se, mitä ihminen tekee ammatikseen, määrittäisi sen, kuka hän on. Ammattti tai omaisuus ei saisi määrittää minäkuvaa tai itsetuntoa. Esimerkiksi Vapahtaja oli vaatimaton puuseppä, mutta se tuskin määritti Hänen elämäänsä.

Kun autamme lapsia pääsemään perille siitä, keitä he ovat, ja autamme vahvistamaan heidän itsetuntoaan, voimme asianmukaisesti kehua heidän saavutustaan tai käytöstään – sitä, mitä he tekevät – mutta olisi vielä viisaampaa keskittää suurin tunnustuksemme heidän luonteeseensa ja uskonkäsityksiinsä – siihen, keitä he ovat.

Urheilutilanteessa olisi viisasta kehua lastemme suoritusta – sitä, mitä he tekevät – sen pohjalta, mitä he ovat – viitaten heidän tarmoonsa, sinnikkyyteensä, itsevarmuuteen vastoinkäymisten edessä jne. – kehumalla näin sekä sitä, millaisia he ovat että mitä he tekevät.

Kun pyydämme lapsia tekemään kotitöitä, voimme myös keksiä keinoja kehua sitä, millaisia he ovat, kuten ”Olen iloinen, kun teet kotityösi niin mielelläsi”.

Kun lapset saavat koulusta todistuksen, voimme kehua heitä hyvistä arvosanoista, mutta suurempaa ja pysyvämpää hyötyä voi koitua kehumalla heidän uutteruuttaan: ”Sinä teit kaikki tehtävät. Sinä olet sellainen, joka osaa suoriutua vaikeista asioista ja tehdä ne valmiiksi. Olen sinusta ylpeä.”

Kun luette pyhiä kirjoituksia yhdessä perheenä, etsikää esimerkkejä ominaisuuksista, joita löysitte sinä päivänä lukemastanne, ja keskustelkaa niistä. Koska Kristuksen kaltaiset ominaisuudet ovat lahjoja Jumalalta ettekä voi omaksua niitä ilman Hänen apuaan3, rukoilkaa noita lahjoja perherukouksissa ja henkilökohtaisissa rukouksissa.

Jutelkaa päivällispöydässä toisinaan ominaisuuksista, etenkin niistä, joita olette löytäneet pyhistä kirjoituksista aiemmin sinä aamuna. ”Millä tavoin sinä olet ollut hyvä ystävä tänään? Kuinka olet osoittanut myötätuntoa? Kuinka usko on auttanut sinua kohtaamaan päivän haasteet? Millä tavoin olet ollut luotettava? Rehellinen? Reilu? Nöyrä?” Pyhissä kirjoituksissa on valtavasti ominaisuuksia, joita tulee opettaa ja oppia.

Tärkein tapa opettaa olemista on olla sellaisia vanhempia omille lapsillemme kuin taivaallinen Isämme on meille. Hän on täydellinen Isä, ja Hän on antanut meille vanhemmuuden käsikirjansa – pyhät kirjoitukset.

Tämänpäiväiset sanani on osoitettu pääasiassa vanhemmille, mutta periaatteet soveltuvat kaikille. Olkoot pyrkimyksenne omaksua Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia menestyksekkäitä, jotta saisitte Hänen kuvansa kasvoihinne ja jotta Hänen ominaisuutensa näkyisivät käytöksessänne. Sitten kun lapsenne tai muut ihmiset tuntevat rakkautenne ja näkevät käytöksenne, se muistuttaa heitä Vapahtajasta ja tuo heitä Hänen luokseen. Tämä on rukoukseni ja todistukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

  1. William Shakespearen kootut draamat: Hamlet, 1953, suom. Paavo Cajander, 3. näytös, 1. kohtaus.

  2. Carol Dweck, lainattu julkaisussa Joe Kita, ”Bounce Back Chronicles”, Reader’s Digest, toukokuu 2009, s. 95.

  3. Ks. Saarnatkaa minun evankeliumiani: lähetystyöpalvelun opas, 2005, s. 120.