Pyhät kirjoitukset
2. Nefi 13


Luku 13

Juuda ja Jerusalem tulevat saamaan rangaistuksen tottelemattomuudestaan. Herra käy oikeutta ja tuomitsee kansansa. Siionin tyttäret kirotaan, ja he saavat kokea piinaa maailmallisuutensa tähden. Vertaa Jesaja 3. Noin 559–545 eKr.

1 Sillä katso, Herra, Herra Sebaot ottaa pois Jerusalemilta ja Juudalta tuen ja turvan, kaiken leivän turvan ja kaiken veden tuen –

2 voimallisen miehen ja soturin, tuomarin ja profeetan ja ymmärtäväisen ja vanhimman,

3 viidenkymmenenpäällikön ja ylimyksen ja neuvonantajan ja oivan tietäjän ja sulavan kaunopuhujan.

4 Ja minä annan lapset heille ruhtinaiksi, ja pienokaiset hallitsevat heitä.

5 Ja ihmiset ovat kukin toinen toisensa ja kukin lähimmäisensä sortamia; lapsi rehentelee vanhalle ja mitätön kunnianarvoiselle.

6 Kun mies tarttuu veljeensä isänsä talosta ja sanoo: Sinulla on vaatteet, ryhdy sinä meille johtajaksi, äläkä anna tämän ahävityksen tapahtua kätesi alla –

7 sinä päivänä tämä vannoo sanoen: Minä en rupea aparantajaksi, sillä talossani ei ole leipää eikä vaatetta; älkää tehkö minusta kansan hallitsijaa.

8 Sillä Jerusalem on araunioina ja Juuda on bkukistunut, koska heidän kielensä ja heidän tekonsa ovat olleet Herraa vastaan vihoittaen hänen kunniansa silmät.

9 Heidän kasvonsa todistavat ulkomuodollaan heitä vastaan ja julistavat heidän syntinsä samaksi kuin aSodoman, eivätkä he voi sitä salata. Voi heidän sieluansa, sillä he ovat hankkineet itselleen pahan palkan.

10 Sanokaa vanhurskaille, että heidän käy ahyvin, sillä he saavat nauttia tekojensa hedelmiä.

11 Voi jumalattomia, sillä he hukkuvat, sillä heidän kättensä palkka on heidän päällänsä!

12 Ja minun kansani sortajat ovat lapsia, ja naiset hallitsevat sitä. Oi kansani, sinun aopastajasi vievät sinut harhaan ja hämmentävät polkujesi suunnan.

13 Herra nousee akäymään oikeutta ja nousee tuomitsemaan kansaa.

14 Herra käy tuomiolle kansansa vanhinten ja sen aruhtinaiden kanssa, sillä te olette bsyöneet tyhjiin cviinitarhan, ja dköyhiltä ryöstämänne saalis on taloissanne.

15 Mitä te tarkoitatte? Te lyötte minun kansani kappaleiksi ja murskaatte köyhien kasvot, sanoo Herra Jumala Sebaot.

16 Edelleen Herra sanoo: Koska Siionin tyttäret ovat korskeita ja kulkevat kenokauloina ja silmät vilkkuen, astelevat asipsutellen ja helisyttävät nilkkojensa helyjä –

17 sen tähden Herra peittää rupeen Siionin tyttärien päälaen, ja Herra apaljastaa heidän häpynsä.

18 Sinä päivänä Herra ottaa pois heidän helisevien korujensa ja ahiusverkkojensa ja puolikuuriipustensa loiston,

19 käädyt, rannerenkaat ja hunnut,

20 päähineet ja nilkkakorut ja otsanauhat ja hajustepullot ja korvarenkaat,

21 sormukset ja nenärenkaat,

22 avaihtovaatekerrat ja viitat ja liinat ja kukkarot,

23 aharsovaatteet ja pellavavaatteet ja päähineet ja huivit.

24 Ja tapahtuu, että tuoksun sijaan tulee löyhkä ja vyön sijaan akahleköysi ja hiuslaitteen sijaan kaljuus ja bkirjaillun puvun sijaan säkkivaate; cpolttomerkki kauneuden sijaan.

25 Sinun miehesi kaatuvat miekkaan ja sinun väkeväsi sotaan.

26 Ja hänen porttinsa valittavat ja surevat, ja hän on autio ja istuu maassa.