Luku 2

Merkkiviiri kansakunnille, valo maailmalle

”Nyt on aika olla voimakas. Nyt on aika mennä eteenpäin epäröimättä, tietäen tarkkaan tehtävämme tarkoituksen, laajuuden ja tärkeyden.”

Gordon B. Hinckleyn elämänvaiheita

Pian sen jälkeen kun Gordon B. Hinckley oli palannut kotiin lähetystyöstään Englannissa, hän täytti vielä viimeisen lähetysjohtajaltaan Joseph F. Merrilliltä saamansa tehtävän. Lähetysjohtaja Merrill oli myös kahdentoista apostolin koorumin jäsen, ja hän oli pyytänyt Gordonia antamaan selonteon ensimmäiselle presidenttikunnalle: presidenteille Heber J. Grant, J. Reuben Clark jr. ja David O. McKay. Gordon otti yhteyttä ensimmäisen presidenttikunnan sihteeriin ja sopi tapaamisen.

Kun Gordon astui ensimmäisen presidenttikunnan neuvotteluhuoneeseen, presidentti Grant ja hänen neuvonantajansa tervehtivät häntä lämpimästi. Sitten presidentti Grant sanoi: ”Veli Hinckley, annamme sinulle varttitunnin aikaa kertoa meille, mitä vanhin Merrill haluaa meidän kuulevan.” Gordon lähti huoneesta tunnin ja vartin kuluttua. Hänelle varatun varttitunnin kuluessa hän oli esittänyt lähetysjohtajansa huolenaiheen – että lähetyssaarnaajat tarvitsivat parempaa painettua aineistoa avukseen työssään. Hänen lyhyt esityksensä oli johtanut ensimmäisen presidenttikunnan esittämiin kysymyksiin ja tunnin kestäneeseen keskusteluun.

Kun Gordon oli hoitanut tämän tehtävän, hänestä tuntui, että ”hänen lähetystyönsä oli nyt todellakin ohi, ja oli aika mennä eteenpäin ja suunnitella tulevaisuutta”. Hän oli jo suorittanut loppututkinnon Utahin yliopistossa pääaineenaan englanti, ja hän halusi suorittaa jatkotutkinnon journalismissa Columbian yliopistossa New York Cityssä. Mutta puhelinsoitto kaksi päivää ensimmäisen presidenttikunnan tapaamisen jälkeen muutti hänen suunnitelmansa. Soittaja oli presidentti McKay, joka sanoi: ”Veli Hinckley, keskustelimme presidenttikunnan ja kahdentoista koorumin eilisessä kokouksessa siitä, mistä puhuimme haastatellessamme sinua. Ja olemme perustaneet komitean, joka koostuu kuudesta kahdentoista koorumin jäsenestä ja jonka puheenjohtajana on vanhin Stephen L Richards, käsittelemään esittelemiäsi tarpeita. Haluaisimme pyytää sinua tulemaan työskentelemään tuon komitean kanssa.”¹

Gordon otti kutsun vastaan, ja hänet palkattiin toimisihteeriksi juuri perustettuun kirkon radio-, tiedotustoiminta- ja lähetystyökirjallisuuskomiteaan. Hän ei koskaan lähtenyt Columbian yliopistoon, eikä hän koskaan työskennellyt toimittajana julkistakseen maailman uutisia. Sen sijaan hän aloitti elinikäisen työn evankeliumin hyvän uutisen julkistamiseksi. Nämä tehtävät laajenivat myöhemmin, kun hän palveli johtavana auktoriteettina.

Koska Gordon B. Hinckley oli kehittänyt taidon ilmaista itseään selkeästi myös vaikeissa tilanteissa, hän sai usein tehtäväkseen olla uutistoimittajien haastateltavana. Kirkon presidenttinä hän otti myös mielellään vastaan tällaisia tilaisuuksia tehden osansa Jeesuksen Kristuksen kirkon tuomiseksi ”pois hämärästä” (OL 1:30). Hän julisti:

”Uskon ja todistan, että tämän kirkon tehtävänä on olla merkkiviirinä kansakunnille ja valona maailmalle. Meidän harteillemme on asetettu suuri, kaikenkäsittävä tehtävä, jota emme voi kaihtaa emmekä siirtää syrjään. Me otamme tämän tehtävän vastaan ja aiomme täyttää sen, ja Jumalan avulla me teemme sen.”²

Gordon B. Hinckleyn opetuksia

Kuten kivi Danielin näyssä, kirkko vierii eteenpäin täyttäen koko maan.

Tämä kirkko sai alkunsa Joseph Smith -pojan nöyrästä rukouksesta isänsä maatilalla olevassa metsikössä. Tuosta ainutlaatuisesta kokemuksesta, jota me kutsumme ensimmäiseksi näyksi, on kasvanut tämä työ – –. Juuri se on Danielin näyn täyttymys kivestä, joka lähti vierimään vuoresta käden koskematta täyttääkseen koko maan (ks. Dan. 2:44−45).³

Kun kirkko perustettiin vuonna 1830, siinä oli vain kuusi jäsentä, vain kourallinen uskovia, jotka kaikki asuivat melko tuntemattomassa kylässä. – – Siionin vaarnat kukoistavat nyt jokaisessa Yhdysvaltojen osavaltiossa, jokaisessa Kanadan provinssissa, jokaisessa Meksikon osavaltiossa, jokaisessa Keski-Amerikan valtiossa ja kautta Etelä-Amerikan.

Seurakuntia on kautta Brittein saarten ja Euroopan, missä tuhannet ovat vuosien varrella liittyneet kirkkoon. Tämä työ on ulottunut Baltian maihin ja edelleen etelään Bulgariaan ja Albaniaan ja muille alueille siinä osassa maailmaa. Se ulottuu yli laajan Venäjän alueen. Se ulottuu Mongoliaan ja sieltä aina Aasian kansakuntiin ja Tyynenmeren saarille, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin sekä Intiaan ja Indonesiaan. Se kukoistaa monissa Afrikan maissa. – –

Ja tämä on vasta alku. Tämä työ kasvaa ja edistyy ja etenee edelleen kautta maailman.⁴

Varhaisilla kirkon johtajilla oli profeetallinen näkemys Herran työn päämäärästä.

Heinäkuun 24. päivänä 1847 kansamme pioneerijoukko saapui tähän [Suolajärven] laaksoon. Etujoukko oli saapunut päivää tai paria aikaisemmin. Brigham Young saapui lauantaina. Seuraavana päivänä pidettiin sapattijumalanpalvelus sekä aamulla että iltapäivällä. Minkäänlaista kokoussalia ei ollut. Luulenpa, että he tuona polttavan kuumana heinäkuun sunnuntaina istuivat vankkureidensa aisalla ja nojasivat vankkurinpyöriin, kun veljet puhuivat. Kesä oli pitkällä, ja heillä oli edessään suunnaton, mitä pikimmiten hoidettava urakka, mikäli he aikoivat kasvattaa siemeniä seuraavaa satokautta varten. Mutta presidentti Young pyysi hartaasti, etteivät he rikkoisi sapattia silloin eivätkä tulevaisuudessa.

Seuraavana aamuna he jakautuivat ryhmiksi tutkimaan ympäristöä. Brigham Young, Wilford Woodruff ja kourallinen heidän kumppaneitaan patikoivat pois leiristä – –. He kiipesivät kupolinmuotoiselle kukkulalle, mikä oli presidentti Youngille työlästä hänen taannoisen sairautensa vuoksi.

Seisoessaan kukkulan huipulla veljet katselivat – – eteläpuolellaan levittäytyvää laaksoa. Se oli suurimmaksi osaksi vailla kasvillisuutta lukuun ottamatta pajuja ja kaislikkoa, jotka kasvoivat vuorilta vettä järveen tuovien jokien varsilla. Minkäänlaisia rakennuksia ei ollut, mutta Brigham Young oli sanonut lauantaina: ”Tämä on se paikka.”

Kukkula, jolla he seisoivat, sai nimekseen Ensign Peak [Viirikukkula] näiden Jesajan suurten ja profeetallisten sanojen johdosta: ”Herra kohottaa merkkiviirin kaukaiselle kansalle, maan ääriin hän viheltää sen sotureille kutsun, ja nopeasti he rientävät sieltä” (Jes. 5:26).

”Hän kohottaa merkkiviirin kansoille, hän korjaa talteen Israelista pois ajetut ja kokoaa yhteen Juudasta eri tahoille hajotetut maailman neljältä kulmalta” (Jes. 11:12). – –

Luulen, että [nuo veljet] ovat tuolla kertaa saattaneet puhua myös temppelin rakentamisesta – – osoituksena Jesajan sanojen täyttymisestä:

”Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne.

Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: – Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe.” (Jes. 2:2–3.)

Jos joku olisi kuullut näiden miesten puheet tuona heinäkuun aamuna vuonna 1847, hän olisi saattanut sanoa: ”Miten typerää.” He eivät näyttäneet valtiomiehiltä, joilla on suuria unelmia. He eivät näyttäneet hallitsijoilta, jotka tutkivat karttoja suunnitellessaan valtakuntaansa. He olivat karkotettuja, heidät oli häädetty kauniista kaupungistaan Mississippin rannalta tänne läntiselle erämaaseudulle. Mutta heillä oli näkemys, jonka he olivat saaneet pyhistä kirjoituksista ja ilmoituksen sanoista.

Minä hämmästelen tuon pienen ryhmän kaukokatseisuutta. Se oli sekä rohkeaa että uskaliasta. Se oli miltei uskomatonta. Siinä he olivat, miltei 1 600 kilometrin päässä lähimmästä uudisasutuksesta idässä ja miltei 1 300 kilometrin päässä Tyynenmeren rannikolta. He olivat koettelemattomassa ilmastossa. Maaperä oli erilainen kuin Illinoisin ja Iowan musta savimaa, johon he olivat viimeksi tottuneet. He eivät olleet koskaan viljelleet täällä. He eivät olleet koskaan kokeneet sikäläistä talvea. He eivät olleet rakentaneet minkäänlaisia rakennuksia. Nämä profeetat vanhoissa, matkan kuluttamissa vaatteissaan, jalassaan saappaat, joita he olivat pitäneet yli 1 600 kilometrin matkan Nauvoosta tähän laaksoon, puhuivat tuhatvuotisesta näkemyksestä. Heidän puheensa perustui profeetalliseen näköalaan tämän asian ihmeellisestä päämäärästä. He laskeutuivat kukkulalta tuona päivänä ja aloittivat työn unelmansa toteuttamiseksi.⁵

Kaksi päivää Suolajärven laaksoon saapumisestaan Brigham Young ja muutamat muut veljet kiipesivät kupolinmuotoiselle kukkulalle, joka sai nimekseen Ensign Peak, ja tarkastelivat ympäristöään.

Emme saa milloinkaan menettää näkemystä Jumalan työn jumalallisesta päämäärästä ja osasta, joka meillä on siinä.

Meidän aikanamme käy joskus niin, että kun kuljemme kapeita polkujamme ja täytämme pieniä velvollisuuksiamme, me menetämme näkemyksen suuresta kokonaiskuvasta. Kun olin pikkupoika, työhevoset olivat yleisiä. Valjaiden tärkeä osa oli suitset. Suitsissa oli silmälaput kummallakin puolella. Ne asetettiin niin, että hevonen näki vain suoraan eteensä mutta ei sivuilleen. Niiden tarkoituksena oli estää hevosta hermostumasta tai harhautumasta ja pitää sen huomio kavioiden alla olevassa tiessä.

Jotkut meistä suorittavat työnsä aivan kuin meillä olisi silmälaput silmillä. Me näemme vain oman pienen, kapean polkumme. Emme näe vilaustakaan laajemmasta näkymästä. Tehtävämme kirkossa voi olla pieni. On hyvä suorittaa tuo tehtävä tunnollisesti. Ja on myös hyvä tietää, miten tuo tehtävä vaikuttaa koko suurenmoiseen ohjelmaan kasvavassa Jumalan valtakunnassa.

Presidentti Harold B. Lee sanoi kerran – – tuntematonta kirjailijaa lainaten: ”Tutkikaa laajat pellot ja viljelkää pienet.”

Tulkintani tuosta lauseesta on, että meidän pitäisi ymmärtää jotakin Herran ohjelman laajuudesta ja syvyydestä ja korkeudesta – sen suuruudesta ja ihmeellisyydestä, valtavuudesta ja kaikenkattavuudesta, ja sitten työskennellä uutterasti suorittaen meille osoitetut tehtävämme tuosta ohjelmasta.

Jokaisella meistä on pieni pelto viljeltävänä. Sitä tehdessämme emme saa koskaan kadottaa silmistämme suurempaa kuvaa, tämän työn jumalallisen päämäärän suurta kokonaisuutta. Sen on antanut meille Jumala, iankaikkinen Isämme, ja jokaisella meistä on osansa suoritettavana tämän suurenmoisen kudonnaisen kutomisessa. Henkilökohtainen panoksemme voi olla pieni, mutta se ei ole merkityksetön. – –

Kun suoritatte sitä osaa, johon teidät on kutsuttu, älkää koskaan kadottako silmistänne tämän aikojen täyttymisen taloudenhoitokauteen kuuluvan työn mahtavaa ja suurenmoista tarkoitusta. Kutokaa kauniisti pienet lankanne suureen kudonnaiseen, malliin, jonka meille suunnitteli taivaan Jumala. Pitäkää korkealla merkkiviiri, jonka alla kuljemme. Olkaa ahkeria, olkaa uskollisia, olkaa hyveellisiä, olkaa luotettavia, niin ettei tuossa viirissä olisi tahroja.

Näky tästä valtakunnasta ei ole yössä häälyvä keinotekoinen unikuva, joka katoaa auringon noustessa. Se on todellakin Jumalan, iankaikkisen Isämme, suunnitelma ja työ. Se koskee kaikkia Hänen lapsiaan.

Kun [pioneeri]esivanhempamme raivasivat marunapensaita näistä lännen laaksoista laskeakseen yleisen hyvinvoinnin perustan ja suorittivat niitä monituisia arkipäiväisiä tehtäviä, joita vaadittiin hengissäpysymiseen ja kasvamiseen, he pitivät aina mielessään sen työn suuruuden, jossa he olivat mukana. Se on työtä, jota meidän on tehtävä samalla kaukonäköisyydellä kuin he tekivät. Se on työtä, joka jatkuu senkin jälkeen, kun olemme jättäneet tämän näyttämön. Jumala auttakoon meitä tekemään parhaamme palvelijoina, jotka on kutsuttu Hänen jumalallisesta tahdostaan viemään valtakuntaa eteenpäin ja rakentamaan sitä epätäydellisin käsin mutta yhteen liittyneinä täydellisen suunnitelman toteuttamiseksi.⁶

Meistä voi tulla kansoille merkkiviiri, josta maailman ihmiset voivat koota voimaa.

Veljeni ja sisareni, meidän on tullut aika seistä hieman suoraselkäisempinä, kohottaa katseemme ja avartaa ajatuksiamme ymmärtääksemme paremmin tämän Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon suurta tuhatvuotista tehtävää. Nyt on aika olla voimakas. Nyt on aika mennä eteenpäin epäröimättä, tietäen tarkkaan tehtävämme tarkoituksen, laajuuden ja tärkeyden. Nyt on aika tehdä oikein seurasipa siitä mitä tahansa. Nyt on aika osoittaa, että pitää käskyt. Nyt on aika osoittaa ystävällisyyttä ja rakkautta kärsiville ja niille, jotka vaeltavat pimeydessä ja tuskassa. Nyt on aika olla huomaavainen ja hyvä, kunnollinen ja kohtelias toisiamme kohtaan kaikissa suhteissamme. Toisin sanoen tulla enemmän Kristuksen kaltaiseksi.⁷

Ellei maailma muuta nykyisen tiensä suuntaa (eikä se ole luultavaa) ja jos me toisaalta jatkuvasti seuraamme profeettojen opetuksia, meistä tulee yhä suuremmassa määrin omalaatuinen ja muista erottuva kansa, jonka maailma panee merkille. Kun esimerkiksi perheen eheys murenee maailman paineiden alla, meidän kantamme perheen pyhyydestä käy yhä ilmeisemmäksi ja on yhä erikoisempi muuhun maailmaan verrattuna, jos meillä on uskoa säilyttää tuo kanta.

Kun yhä sallivampi asenne vapaata sukupuolielämää kohtaan edelleenkin leviää, niin kirkon oppi, jota on johdonmukaisesti opetettu yli vuosisadan ajan, erottuu yhä selvemmin ja tuntuu monista jopa oudolta.

Kun alkoholin ja huumeiden käyttö yhteiskunnassamme lisääntyy vuosi vuodelta, niin meidän kantamme, jonka Herra esitti yli puolitoista vuosisataa sitten, alkaa tuntua maailman silmissä yhä epätavallisemmalta. – –

Kun sapatista tulee enenevässä määrin kaupankäynti- ja huvittelupäivä, niin ne, jotka noudattavat lain käskyä, jonka Herran sormi kirjoitti Siinailla ja jonka nykyajan ilmoitus on vahvistanut, näyttävät yhä epätavallisemmilta.

Ei ole aina helppoa elää maailmassa olematta osa sitä. Emme voi elää täysin omiemme kesken tai itseämme varten emmekä haluaisikaan. Meidän on oltava kosketuksissa toisten kanssa. Niin tehdessämme voimme käyttäytyä miellyttävästi. Voimme välttää muiden loukkaamista. Voimme välttää kaikkea omahyväisyyden henkeä ja asennetta. Mutta me voimme säilyttää periaatteemme. – –

Noudattaessamme näitä ja muita kirkon opettamia periaatteita monet maailmassa elävät alkavat kunnioittaa meitä ja saavat voimaa noudattaa sitä, minkä hekin tietävät oikeaksi.

Ja Jesajan sanoin ”monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: – Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan.” (Jes. 2:3.)

Meidän ei tarvitse tehdä kompromisseja. Me emme saa tehdä kompromisseja. Herran tällä taloudenhoitokaudella sytyttämästä lampusta voi tulla valo koko maailmalle, ja kun muut näkevät hyvät tekomme, he voivat saada halun ylistää Isäämme taivaassa ja seurata omassa elämässään esimerkkiä, jonka he meissä ovat nähneet.

Teistä ja minusta alkaen voimme olla kokonainen kansa, josta voi hyveellisen elämämme ansiosta kodeissamme, työssämme ja jopa huvitellessamme tulla kuin ylhäällä vuorella oleva kaupunki, johon ihmiset katsovat oppiakseen, ja kansoille merkkiviiri, josta maan asukkaat voivat saada voimaa.⁸

Jos aiomme pitää tämän kirkon merkkiviirinä kansakunnille ja valona maailmalle, meidän täytyy yksilöinä ja omissa henkilökohtaisissa elinoloissamme omaksua enemmän Kristuksen elämän hohdetta. Kun puolustamme oikeaa, emme saa antaa seurausten pelotella meitä. Emme saa koskaan pelätä. Paavali sanoi Timoteukselle:

”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.

Älä siis häpeä todistaa Herrastamme.” (2. Tim. 1:7–8.)⁹

Ette yksinkertaisesti voi pitää itsestäänselvänä tätä asiaa, joka on Kristuksen asia. Ette voi pelkästään seisoa sivussa ja seurata hyvän ja pahan voimien välistä taistoa. – –

Kannustan teitä kaikella voimallani toimimaan tehtävässä, joka ulottuu jokapäiväisen elämämme vaatimuksia pidemmälle, eli pysymään vahvana ja jopa tulemaan johtajaksi, joka puhuu niiden asioiden puolesta, jotka saavat sivilisaatiomme loistamaan ja jotka tuovat lohtua ja rauhaa elämäämme. Te voitte olla johtajia. Teidän täytyy olla johtajia tämän kirkon jäseninä niissä asioissa, joita tämä kirkko edustaa. Älkää antako pelon lannistaa työtänne.¹⁰

Meillä ei ole mitään pelättävää. Jumala on peräsimessä. Hän hallitsee kaikkea tämän työn parhaaksi. Hän vuodattaa siunauksia niiden päälle, jotka vaeltavat kuuliaisina Hänen käskyilleen. Niin Hän on luvannut. Kukaan meistä ei voi epäillä Hänen kykyään pitää se lupaus.

– – Vapahtajamme, joka on Lunastajamme, Suuri Jehova, voimallinen Messias, on luvannut: ”Minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.” (OL 84:88.)

Hän sanoi: ”Älä siis pelkää, pieni lauma; tehkää hyvää; yhdistykööt vaikka maa ja helvetti teitä vastaan, sillä ne eivät voi voittaa, jos teidät on rakennettu minun kalliolleni. – –

Katsokaa minuun jokaisessa ajatuksessa; älkää epäilkö, älkää pelätkö.

Nähkää haavat, jotka menivät minun kylkeni läpi, sekä naulojen jäljet minun käsissäni ja jaloissani. Olkaa uskollisia, pitäkää minun käskyni, niin te saatte periä taivaan valtakunnan.” (OL 6:34, 36–37.)

Yhdessä, työskennellen käsi kädessä, me menemme eteenpäin elävän Jumalan palvelijoina, tehden Hänen rakkaan Poikansa työtä, meidän Mestarimme, jota me palvelemme ja jonka nimeä me pyrimme kirkastamaan.¹¹

Meidän täytyy seistä horjumattomina. Meidän täytyy vastustaa maailmaa. Jos teemme niin, Kaikkivaltias on oleva voimanamme ja suojelijanamme, oppaanamme ja ilmoituksenantajanamme. Saamme lohtua siitä tiedosta, että teemme, mitä Hän haluaa meidän tekevän. Toiset eivät ehkä ole kanssamme samaa mieltä, mutta olen varma siitä, että he kunnioittavat meitä. Meitä ei ole jätetty yksin. On monia, jotka eivät ole uskoamme mutta jotka tuntevat meidän laillamme. He kannattavat meitä. He tukevat meitä pyrkimyksissämme.¹²

Iloitkaamme tästä suurenmoisesta ajasta Herran työssä. Älkäämme olko ylpeitä tai pöyhkeitä. Olkaamme nöyrän kiitollisia. Ja rukoilen nöyrästi, että jokainen meistä päättäisi mielessään antaa oman lisänsä tämän Kaikkivaltiaan loistavan työn kauneuteen, että se säteilisi yli maapallon voiman ja hyvyyden johtotähtenä, johon koko maailma voi katsoa.¹³

”Jos aiomme pitää tämän kirkon merkkiviirinä kansakunnille ja valona maailmalle, meidän täytyy – – omaksua enemmän Kristuksen elämän hohdetta.”

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Kun luet osaa 1, mitä ajattelet miettiessäsi kirkon kasvua vuodesta 1830 nykyaikaan?
Käy läpi presidentti Hinckleyn kertomus ensimmäisten pioneerien saapumisesta Suolajärven laaksoon (ks. osa 2). Mitä me voimme oppia tästä kertomuksesta? Kuinka olemme hyötyneet varhaisten kirkon johtajien profeetallisesta näkemyksestä? Mitä mielestänne tarkoittaa se, että on ”merkkiviirinä kansakunnille”? (Ks. Jes. 5:26; 11:12.)
Osassa 3 presidentti Hinckley kannustaa meitä näkemään ”kokonaiskuvan” ja ”laajemman näkymän” Jumalan työstä. Miksi meidän on tarpeen nähdä tämä kokonaiskuva? Miksi me toisinaan kadotamme sen näkyvistämme? Millä tavoin vähäiset ponnistelumme voivat vaikuttaa Jumalan valtakunnan kasvuun?
Käy läpi tapoja, joilla presidentti Hinckley sanoo myöhempien aikojen pyhien tulevan omalaatuisemmaksi ”ja muista erottuvaksi kansaksi” (ks. osa 4). Kuinka me voimme saada laajemman näkemyksen ja enemmän rohkeutta viedessämme Jumalan työtä eteenpäin? Kuinka me voimme olla maailmassa olematta maailmasta? Kuinka me voimme ”omaksua enemmän Kristuksen elämän hohdetta”? Miksi meidän on tärkeää puolustaa sitä, mikä on oikein?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Matt. 5:14–16; 1. Nefi 14:14; OL 1:1–6; 65:1–6; 88:81; 115:5–6

Opetusvihje

”Älkää vain uskoko, että te olette ’todellinen opettaja’. Se on vakava erehdys. – – Varokaa olemasta esteenä. Opettajan tärkein tehtävä on valmistaa tie sille, että ihmisillä on hengellinen kokemus Herran kanssa.” (Gene R. Cook, julkaisussa Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 41.)