Luku 14

Kadottakaamme itsemme palvelemalla muita

”Painukoon evankeliumin todellinen merkitys niin syvälle sydämeemme, että ymmärtäisimme, että meidän tulee käyttää Isältämme Jumalalta saamamme elämä toisten palvelemiseen.”

Gordon B. Hinckleyn elämänvaiheita

Nuorella vanhin Gordon B. Hinckleyllä oli vaikeaa ensimmäisinä viikkoinaan kokoaikaisessa lähetystyössä Englannissa. Saapuessaan hän oli sairas, ja hänen yrityksensä saarnata evankeliumia torjuttiin toistuvasti. Tuona vaikeana aikana hän sai siunauksekseen jotakin, jota hän kutsui myöhemmin ”päätöksenteon päiväksi” – kokemuksen, joka vaikutti hänen palvelemiseensa koko hänen loppuelämänsä ajan.

”Olin masentunut”, hän muisteli. ”Kirjoitin kotiin hyvälle isälleni ja sanoin, että minusta tuntui, että tuhlasin aikaani ja hänen rahojaan. Hän oli isäni ja vaarnanjohtajani, ja hän oli viisas ja innoitettu mies. Hän kirjoitti minulle hyvin lyhyen kirjeen, jossa hän sanoi: ’Rakas Gordon, olen saanut viimeisimmän kirjeesi. Minulla on vain yksi ehdotus: unohda itsesi ja ryhdy työhön.’ Aikaisemmin samana aamuna toverini ja minä olimme pyhiä kirjoituksia tutkiessamme lukeneet nämä Herran sanat: ’Se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava’ (Mark. 8:35).

Nuo Mestarin sanat ja sen jälkeen tullut isäni kirje ja hänen neuvonsa unohtaa itseni ja ryhtyä työhön tunkeutuivat sisimpääni. Isäni kirje kädessäni menin makuuhuoneeseemme Wadham Road 15:n talossa, jossa asuimme, ja polvistuin ja annoin Herralle lupauksen. Lupasin, että yrittäisin unohtaa itseni ja kadottaa itseni Hänen palveluksessaan.

Tuo heinäkuun päivä vuonna 1933 oli minun päätöksenteon päiväni. Elämääni tuli uusi valo ja sydämeeni uusi ilo.”¹

Tuo valo ei koskaan hävinnyt Gordon B. Hinckleyn elämästä. Siitä päivästä lähtien hän omistautui Herralle palvelemalla muita. Presidentti Hinckleyn hautajaisissa presidentti Henry B. Eyring luetteli joitakin presidentti Hinckleyn myötävaikutuksella toteutettuja saavutuksia: temppelien rakentaminen eri puolille maailmaa, pienempien temppelien pystyttäminen temppelityön nopeuttamiseksi, jatkuvan koulutusrahaston perustaminen ja konferenssikeskuksen rakentaminen. Sitten hän sanoi:

”Hänen henkilökohtainen perintönsä ulottuu laajemmalle kuin tämä lyhyt luettelo tai se, mitä pystyn kuvailemaan. Hänen saavutuksiaan yhdistää kuitenkin ainakin yksi asia. Niiden oli aina määrä siunata yksilöitä mahdollisuuksilla. Hän ajatteli aina niitä, joilla oli vähäisimmät mahdollisuudet, tavallista ihmistä, joka kamppailee selviytyäkseen päivittäisen elämän vaikeuksista ja haasteesta elää Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan. Useammin kuin kerran tehtyäni jonkin ehdotuksen hän naputti sormellaan rintaani ja kysyi: ’Hal, oletko pitänyt mielessä sen, joka on vaikeuksissa?’”²

”Haluan olla jalkeilla ja toimia”, presidentti Hinckley sanoi. ”Haluan kohdata jokaisen päivän päättäväisenä ja määrätietoisena. Haluan käyttää jokaisen valveillaoloni tunnin antaakseni rohkaisua, siunatakseni niitä, joiden taakka on raskas, vahvistaakseni uskoa ja todistuksen voimaa.”³

”Jos haluamme vakuuttaa palvelevamme ja seuraavamme Mestaria, niin eikö meidän pidä pyrkiä elämään Hänen tavallaan muita palvellen?”

Gordon B. Hinckleyn opetuksia

Elämämme on lahja Jumalalta, ja meidän tulee käyttää se muiden palvelemiseen.

Eri puolilla maailmaa on paljon köyhyyttä ja selvää puutetta, niin paljon kapinointia ja ilkeyttä, niin paljon törkyä ja saastaa, niin monia rikkoutuneita koteja ja särkyneitä perheitä, niin paljon yksinäisiä ihmisiä, jotka elävät väritöntä elämää ilman toivoa, niin paljon ahdistusta kaikkialla.

Siksi esitän teille hartaan pyynnön. Pyydän, että kaikesta siitä, mitä hankitte, myös antaisitte, tehdäksenne maailmasta vähän paremman.⁴

Jotta maailmaa voitaisiin parantaa, rakkauden täytyy saada aikaan muutos ihmisten sydämessä. Se voi tapahtua, kun me katsomme itsemme ulkopuolelle ja osoitamme rakkautemme Jumalaa ja muita ihmisiä kohtaan ja teemme sen kaikesta sydämestämme, kaikesta sielustamme ja kaikesta mielestämme.

Nykyajan ilmoituksessa Herra on julistanut: ”Jos teidän silmämääränänne on vain minun kunniani, koko teidän ruumiinne täytetään valolla, eikä teissä ole pimeyttä” (OL 88:67).

Kun me katsomme Jumalaan rakastavasti ja kiitollisina ja palvelemme Häntä silmämääränämme vain Hänen kunniansa, niin synnin pimeys, itsekkyyden pimeys ja ylpeyden pimeys väistyvät meistä. Me tunnemme yhä suurempaa rakkautta iankaikkista Isäämme ja Hänen rakasta Poikaansa, meidän Vapahtajaamme ja Lunastajaamme, kohtaan. Meillä on yhä suurempi halu palvella lähimmäisiämme, ajatella vähemmän itseämme ja kääntyä enemmän muiden puoleen.

Tämä rakkauden periaate on Jeesuksen Kristuksen evankeliumin perustava ydin.⁵

Jos haluamme vakuuttaa palvelevamme ja seuraavamme Mestaria, niin eikö meidän pidä pyrkiä elämään Hänen tavallaan muita palvellen? Kukaan meistä ei voi oikeutetusti sanoa, että elämämme on omamme. Meidän elämämme on Jumalan lahja. Emme tule maailmaan omasta tahdostamme. Emme lähde siitä oman toiveemme mukaan. Päivämme ovat luetut, mutta eivät meidän tahtomme vaan Jumalan tahdon mukaan.

Moni meistä käyttää elämänsä ikään kuin se olisi täysin meidän omamme. Meillä on vapaus tuhlata se, jos haluamme. Mutta silloin me petämme suuren ja pyhän luottamustehtävän. Mestari teki sen erittäin selväksi: ”Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava” (Mark. 8:35).⁶

Rakkaat veljeni ja sisareni, haaste on suuri. Tilaisuuksia on kaikkialla ympärillämme. Jumala haluaisi meidän tekevän Hänen työtään – ja tekevän sitä tarmokkaasti ja iloisesti. Se työ, kuten Hän on sen määritellyt, on auttaa heikkoja, nostaa hervonneita käsiä ja vahvistaa voimattomia polvia (ks. OL 81:5).

Se on palvella avuntarpeessa olevia. Se on lohduttaa surevia. Se on käydä katsomassa leskiä ja orpoja heidän ahdingossaan. Se on ruokkia nälkäisiä, vaatettaa alastomia, antaa suoja niille, joilla ei ole kattoa päänsä päällä. Se on toimia kuten Mestari, joka ”kulki ympäri maata, teki hyvää” (Ap. t. 10:38).⁷

Sanomani teille tänään – – on, että suunnitellessanne elämäntyötänne päätätte omistaa osan ajastanne niille, jotka ovat ahdingossa ja tarvitsevat apua, miettimättä lainkaan palkkiota. Teidän taitojanne tarvitaan, olivatpa ne mitä tahansa. Auttavat kätenne kohottavat jonkun ahdingon suosta. Vakaa äänenne rohkaisee jotakuta, joka muutoin saattaisi yksinkertaisesti antaa periksi. Taitonne voivat muuttaa merkittävällä ja suurenmoisella tavalla niiden ihmisten elämää, jotka ovat avun tarpeessa. Jos ei nyt, niin milloin? Jos ette te, niin kuka?⁸

Painukoon evankeliumin todellinen merkitys niin syvälle sydämeemme, että ymmärtäisimme, että meidän tulee käyttää Isältämme Jumalalta saamamme elämä toisten palvelemiseen.

Näin palvellessamme päivämme ovat täynnä iloa ja riemua. Vielä tärkeämpää on, että ne on pyhitetty meidän Herrallemme ja Vapahtajallemme Jeesukselle Kristukselle ja kaikkien niiden siunaukseksi, joiden elämää me kosketamme.⁹

Palveleminen on paras lääke itsesääliin, itsekkyyteen, epätoivoon ja yksinäisyyteen.

Muistan, kuinka eräässä yliopistossa vieraillessani kuulin nuorten tavanomaisia valituksia asunnoista, ruoasta, opiskelun rasittavuudesta – ikään kuin opiskelu olisi taakka eikä tilaisuus päästä osalliseksi tiedosta. – –

Minä opastin noita nuoria sanomalla, että jos opiskelu tuntui liian raskaalta ja jos he tunsivat tarvetta valittaa asunnoistaan ja ruoastaan, niin minulla oli lääke heidän ongelmiinsa. Ehdotin, että he panisivat kirjansa syrjään pariksi tunniksi, lähtisivät huoneestaan ja menisivät käymään jonkun vanhan ja yksinäisen tai jonkun sairaan ja masentuneen luona. Olen yleisesti huomannut, että jos me valitamme elämäämme, se johtuu siitä, että ajattelemme vain itseämme.

Suutarinliikkeessä, jossa minulla oli tapana asioida, oli vuosikausia seinällä kyltti: ”Valitin sitä, ettei minulla ollut kenkiä, kunnes näin miehen, jolla ei ollut jalkoja.” Paras lääke itsesäälin tautiin on se, että kadotamme itsemme muiden palvelemiseen.¹⁰

Uskon, että useimmille meistä parasta lääkettä yksinäisyyteen on työ ja toisten palveleminen. En vähättele teidän ongelmianne, mutta en emmi sanoa, että on monia muita, joiden ongelmat ovat vakavampia kuin teidän. Ojentakaa kätenne palvellaksenne heitä, auttaaksenne heitä, rohkaistaksenne heitä. On niin paljon poikia ja tyttöjä, jotka eivät menesty koulussa vain siksi, etteivät he saa henkilökohtaista huomiota eivätkä kannustusta. On hyvin paljon sellaisia vanhuksia, jotka elävät kurjuudessa ja yksinäisyydessä ja pelossa ja joille pelkkä keskustelu jonkun kanssa toisi vähän toivoa ja valoa. – –

On hyvin paljon sellaisia, jotka ovat haavoittuneet ja jotka tarvitsevat laupiasta samarialaista sitomaan haavansa ja auttamaan heitä tiellä. Pieni ystävällisyys voi tuoda suuria siunauksia jollekulle hädässä olevalle ja suloisen tunteen sille, joka ystävystyy hänen kanssaan.¹¹

Maailmassa on niin monia, joiden kuormia te voitte nostaa. Kaikkialla ympärillämme on kodittomia, on nälkäisiä, on puutteenalaisia. Hoitokodeissa on ikääntyneitä, jotka ovat yksin. On vammaisia lapsia, huumeita käyttäviä nuoria sekä sairaita ja liikuntarajoitteisia, jotka kaipaavat kipeästi ystävällistä sanaa. Jos me emme tee sitä, kuka tekee?

Paras tuntemani vasta-aine huoliin on työ. Paras lääke epätoivoon on palveleminen. Paras hoitokeino uupumukseen on haaste auttaa jotakuta, joka on vielä väsyneempi.¹²

Miksi lähetyssaarnaajat ovat onnellisia? Koska he kadottavat itsensä toisten palveluksessa.

Miksi temppelissä työtä tekevät ovat onnellisia? Koska heidän tekemänsä rakkaudentyö on täydellisesti sopusoinnussa sen suuren sijaistyön kanssa, jonka ihmiskunnan Vapahtaja teki. He eivät pyydä eivätkä odota kiitosta siitä, mitä he tekevät. Useimmiten he eivät tiedä muuta kuin nimen siitä henkilöstä, jonka puolesta he tekevät työn.¹³

Pukekaa teoiksi niitä jaloja haluja, joita sydämessänne on, ojentamalla auttava kätenne lohduttaaksenne, tukeaksenne ja rakentaaksenne muita. Kun niin teette, itsekkyyden vahingollinen myrkky jättää teidät ja sen tilalle tulee suloinen ja ihana tunne, jota ei ilmeisesti saa millään muulla tavalla.¹⁴

”Maailmassa on niin monia, joiden kuormia te voitte nostaa.”

Kun pyrimme auttamaan muita, löydämme todellisen itsemme.

Vuosia sitten olin sunnuntaiaamuna erään vaarnanjohtajan kodissa idaholaisessa pikkukaupungissa. Ennen aamurukousta perhe luki yhdessä muutamia jakeita pyhistä kirjoituksista. Niiden joukossa olivat Jeesuksen sanat, jotka ovat kohdassa Joh. 12:24: ”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”

Epäilemättä Mestari tarkoitti tällä omaa lähestyvää kuolemaansa ja selitti, että ellei Hän kuolisi, Hänen elämäntehtävänsä olisi suurimmaksi osaksi mennyt hukkaan. Mutta minun nähdäkseni nämä sanat merkitsevät muutakin. Minusta Herra näyttää sanovan meille jokaiselle, että ellemme kadota itseämme palvelemalla muita, niin elämämme on suurelta osin vailla todellista tarkoitusta, sillä Hän jatkoi sanomalla: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän” (Joh. 12:25). Tai kuten Luukas kirjoittaa: ”Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen” (Luuk. 17:33). Toisin sanoen se, joka elää vain itselleen, kuihtuu ja kuolee, mutta se, joka unohtaa itsensä muita palvellessaan, kukoistaa ja kasvaa tässä elämässä ja iankaikkisuudessa.

Tuona aamuna vaarnakonferenssissa se vaarnanjohtaja, jonka luona olin yöpynyt, vapautettiin tehtävästään kolmentoista uskollisen palvelusvuoden jälkeen. Hänelle osoitettiin suurta rakkautta ja arvostusta, eikä se johtunut hänen rikkaudestaan eikä hänen asemastaan liikemaailmassa, vaan siitä, että hän oli palvellut suurenmoisesti ja epäitsekkäästi muita. Omaa etuaan katsomatta hän oli ajanut kymmeniätuhansia kilometrejä kaikenlaisessa säässä. Hän oli käyttänyt kirjaimellisesti tuhansia tunteja muiden hyväksi. Hän oli jättänyt omia asioitaan hoitamatta auttaakseen niitä, jotka tarvitsivat hänen apuaan. Ja niin tehdessään hän oli pelastanut elämänsä ja hänestä oli tullut suuri niiden silmissä, joita hän oli palvellut.¹⁵

Vuosia sitten luin kertomuksen nuoresta naisesta, joka meni opettajaksi maaseudulle. Hänen oppilaittensa joukossa oli tyttö, joka oli menestynyt huonosti aikaisemmin ja menestyi huonosti nytkin. Tyttö ei osannut lukea. Hän oli perheestä, jolla ei ollut varaa viedä häntä kaupunkiin lääkärintutkimuksiin, jotta olisi voitu selvittää, oliko hänen ongelmansa korjattavissa. Nuoresta opettajasta tuntui, että tytön oppimisvaikeudet saattoivat johtua tämän silmistä, ja hän järjesti tytön omalla kustannuksellaan näöntarkastukseen. Siinä löytyi vika, joka voitiin korjata silmälaseilla. Pian tytölle avautui aivan uusi maailma. Ensimmäistä kertaa elämässään hän näki sanat selvästi. Tuon maalaisopettajan palkka oli niukka, mutta siitä vähästä, mitä hänellä oli, hän teki sijoituksen, joka muutti huonosti menestyneen oppilaan elämän täysin, ja näin tehdessään opettaja löysi uuden ulottuvuuden omaan elämäänsä.¹⁶

Kun palvelette, elämäänne tulee uusi ulottuvuus. Saatte uusia ja innostavia tuttavia. Saatte ystävyyttä ja seuraa. Kasvatte tiedossa ja ymmärryksessä ja viisaudessa ja kyvyssänne toimia.¹⁷

Minä todistan, että kun kukin teistä ojentaa auttavan kätensä muille, te löydätte todellisen itsenne ja olette suurena siunauksena tälle maailmalle, jossa elätte.¹⁸

Kirkko tarjoaa monia tilaisuuksia epäitsekkääseen palvelemiseen.

Veljet ja sisaret, ette tule koskaan olemaan onnellisia, jos kuljette elämänne halki vain itseänne ajatellen. Kadottakaa itsenne maailman parhaimman asian hyväksi, Herran asian hyväksi – tehden työtä koorumeissa ja apujärjestöissä, tehden temppelityötä, huoltotyötä, lähetystyötä. Muiden elämää siunatessanne siunaatte omaannekin.¹⁹

Koko maailmassa ei ole mitään muuta työtä, joka olisi niin onnentäyteistä kuin tämä työ. Tuo onni on erikoista. Se tulee muiden palvelemisesta. Se on todellista. Se on ainutlaatuista. Se on suurenmoista.²⁰

”Kun palvelette, elämäänne tulee uusi ulottuvuus.”

Antakaa kirkon olla rakas ystävänne. Antakaa sen olla suurenmoinen kumppaninne. Palvelkaa missä tahansa, mihin teidät kutsutaan palvelemaan. Tehkää, mitä teiltä pyydetään. Jokainen hoitamanne tehtävä lisää kyvykkyyttänne. Minä olen palvellut monissa tehtävissä tässä suuressa järjestössä. Jokainen tehtävä on tuonut mukanaan oman palkintonsa.

[Tämä] vaatii teiltä epäitsekästä paneutumista, herkeämätöntä uskollisuuttanne ja uskoanne. Tulette palvelemaan monissa tehtävissä ennen kuin elämänne on saatettu loppuun. Jotkin niistä saattavat näyttää pieniltä, mutta tässä kirkossa ei ole pieniä tai vähäpätöisiä tehtäviä. Jokainen kutsumus on tärkeä. Jokainen kutsumus on tarpeellinen työn eteenpäin menemiselle. Älkää koskaan vähätelkö mitään kirkon tehtävää. – –

Tehkää elämässänne tilaa kirkolle. Antakaa tietämyksenne sen opista kasvaa. Antakaa ymmärryksenne sen järjestyksestä lisääntyä. Antakaa rakkautenne sen iankaikkisia totuuksia kohtaan tulla yhä vahvemmaksi ja vahvemmaksi.

Kirkko saattaa pyytää teitä tekemään uhrauksia. Se saattaa pyytää teitä antamaan kaikkein parasta, mitä teillä on. Se ei tule maksamaan mitään, sillä saatte huomata, että siitä tulee sijoitus, josta maksetaan teille osinkoa niin kauan kuin elätte. Kirkko on suuri iankaikkisen totuuden lähde. Ottakaa se omaksenne ja pitäkää siitä tiukasti kiinni.²¹

Haluatteko olla onnellisia? Unohtakaa itsenne ja kadottakaa itsenne tämän suuren asian hyväksi. Suunnatkaa pyrkimyksenne toisten auttamiseen. Vaalikaa anteeksiannon henkeä sydämessänne niitä kohtaan, jotka ovat saattaneet loukata teitä. Turvatkaa Herraan ja eläkää ja tehkää työtä kohottaaksenne ja palvellaksenne Hänen poikiaan ja tyttäriään. Jos teette niin, tulette tuntemaan onnea, jollaista ette ole koskaan aiemmin tunteneet. En välitä siitä, kuinka vanhoja tai nuoria olette, miten vain. Te voitte kohottaa ihmisiä ja auttaa heitä. Taivas tietää, että tässä maailmassa on kovin, kovin monia ihmisiä, jotka tarvitsevat apua. Voi niin kovin, kovin monia. Hävittäkäämme elämästämme tuhoisa, itsekäs asenne, veljeni ja sisareni, ja olkaamme hieman suoraselkäisempiä ja kurkottakaamme hieman korkeammalle palvellessamme muita. – – Olkaa suoraselkäisempiä, vahvistakaa niitä, joiden polvet ovat voimattomat, nostakaa niiden käsiä, jotka ovat hervonneet. Eläkää Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan. Unohtakaa itsenne.²²

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Presidentti Hinckley opetti, että elämämme on lahja Jumalalta ja se tulee käyttää muiden palvelemiseen (ks. osa 1). Kuinka me voimme tehdä muiden palvelemisesta elämäntavan? Mitä mielestäsi tarkoittaa se, että palvelee silmämääränä vain Jumalan kunnia? Kuinka se, että joku toinen on palvellut sinua, on ollut siunaukseksi sinulle?
Miksi palveleminen auttaa meitä voittamaan itsesäälin, itsekkyyden ja yksinäisyyden? (Ks. osa 2.) Kuinka palveleminen on tuonut sinulle onnea? Kun luet presidentti Hinckleyn kuvauksia ihmisistä, jotka ovat avun tarpeessa, päätä, kuinka sinä ja perheesi voitte pyrkiä palvelemaan.
Miksi itsemme kadottaminen palvelemalla muita auttaa meitä ”löytämään todellisen itsemme”? (Ks. osa 3.) Mitä voimme oppia osassa 3 olevista kertomuksista?
Presidentti Hinckley neuvoi: ”Kadottakaa itsenne maailman parhaimman asian hyväksi, Herran asian hyväksi” (osa 4). Mitä siunauksia kirkossa palveleminen on tuonut elämääsi?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Matt. 20:25–28; 25:34–40; Joh. 13:35; Moosia 2:16–18; 18:8–9; OL 64:33

Tutkimisen avuksi

”Kun tutkit, kiinnitä tarkoin huomiota ideoihin, jotka tulevat mieleesi, ja tunteisiin, joita saat sydämeesi” (Saarnatkaa minun evankeliumiani, 2005, s. 18). Voisit kirjoittaa muistiin saamasi vaikutelmat, vaikka tuntuisi, etteivät ne liity sanoihin, joita luet. Ne voivat olla juuri niitä asioita, joita Herra haluaa sinun oppivan.