2022
“Suurin ihme tapahtuu ihmisten sydämessä”
Tammikuu 2022


Paikallisia uutisia

“Suurin ihme tapahtuu ihmisten sydämessä”

Karvan verran vajaa kaksi vuotta sitten Michael Koivisto kutsuttiin Tampereen vaarnan johtajaksi.

”Koeaika on nyt takana”, hän toteaa leikkisästi ja jatkaa vakavoituen, ”edessä ovat vuodet, jolloin pitää tietää, mitä tehdä ja mihin keskittyä.”

Koiviston perheessä on neljä aikuista lasta. Pojista nuorin on Jussi, joka palvelee ensi kesään asti armeijassa. Vanhin Eemeli Koivisto puolestaan aloitti viime syyskesällä lähetystyönsä Islannissa.

Tyttäret Suvi ja Susanna opiskelevat Tampereen yliopistossa, elämänkumppani Iira jatkaa töitään lääkärinä. Veli Koivisto sai koronapandemian takia hetkeksi hengähdysaikaa tehtävästään Turun Messukeskuksen myyntipäällikkönä, mutta nyt työt jatkuvat taas normaaliin tapaan.

Vaarnanjohtaja Koiviston persoonaan tulee vaistomaisesti yhdistäneeksi sellaiset ominaisuudet kuin rakkaus, lempeys, hyvyys, viisaus ja johdonmukaisuus. Hän johtaa rauhalliseen, toisia tarkasti kuuntelevaan tyyliin, ja hänen kasvojaan valaisee lämmin hymy. Veli Koivisto on kasvanut lapsuutensa vahvassa kirkon perheessä, ja hänet on kutsuttu nykyiseen tehtäväänsä isoveljensä Samuelin jälkeen.

”Mitä hyvää olet nähnyt tapahtuvan Tampereen vaarnassa toimikautesi aikana?”

”Esimerkkejä olisi vaikka 1 200”, naurahtaa vaarnanjohtaja Koivisto. ”Ensiksikin on ollut mahtavaa huomata, miten Herra pitää huolen, innoittaa ja antaa kykyjä ja lahjoja. Omat voimat, tiedot ja taidot eivät riitä ollenkaan. Herra tekee kykeneväksi, auttaa missä tarvitaan.”

Veli Koivistosta on ollut ihmeellistä nähdä se kokonaisuus, jonka hyvät, uskolliset ja sitoutuneet työtoverit muodostavat. Eri järjestöillä on suuri merkitys, ja veli Koivisto on saanutkin todeta, kuinka hyvä organisaatio meillä on ja kuinka suuri voima siihen sisältyy.

Hän on havainnut, miten hyvin Herra huolehtii liitoille uskollisista jäsenistä ja miten paljon Jumala rakastaa heitä. Veli Koivisto on nähnyt myös sen, miten paljon hyvää jäsenet saavat aikaan, kun kukin toimii omalla paikallaan ja auttaa Kristuksen lailla.

”Miten vaarnan asioita viedään eteenpäin käytännössä?”

”Vaarnan johtokunta kirjureineen, vaarnaneuvostot ja järjestöjen johtajat ovat vahvasti mukana käytännön työssä”, kertoo veli Koivisto. Hän pitää tärkeänä myös yhteyksiä vyöhykeseitsenkymmen Erik Bernskoviin.

”Vanhin Bernskov järjestää neuvostoja eri kokoonpanoilla opastaen, auttaen ja tukien, mutta häneltä liikenee aikaa myös ihan henkilökohtaisella tasolla. Vastausta ei tarvitse odotella vuorokautta pitempään.”

”Mihin meidän tulisi keskittyä juuri nyt?”

Vaarnanjohtaja Koivisto palaa kahteen ensimmäiseen hänen aikanaan pidettyyn vaarnakonferenssiin. Niihin liittyi vahva ilmoitus. Ilmoitus liittyi Israelin kokoamiseen, josta ensin syntyi vaarnan lähetystyösuunnitelma ja sitten temppeli- ja sukututkimustyösuunnitelma. Presidentti Nelsonin mukaan nämä ovat tärkeimmät tehtävämme.

”Nyt on aika yhdistää nämä suunnitelmat. Kun kertaamme, syvennämme ja toteutamme näitä asioita henkilökohtaisella tasolla, pääsemme lähemmäksi taivaallista Isää. Se tuo iloa ja onnea elämäämme sekä Pyhän Hengen johdatusta. Kun käännymme ulospäin auttaen muita tekemään samoin, siunaamme muita ja tulemme itse sitä kautta siunatuiksi”, lupaa veli Koivisto.

Hän kertoo kokeilleensa näiden asioiden toteuttamista käytännössä ja kuvailee siitä saamaansa iloa, voimaa ja vahvistunutta Herran johdatusta.

Hän jatkaa: ”Nämä kaksi suunnitelmaa vahvistavat pysymistämme liittopolulla. Niiden kautta autamme myös muita saamaan pelastavat toimitukset ja liitot sekä kulkemaan eteenpäin liittopolulla saaden Herran lupaamia siunauksia.

On hyvä muistaa, että tämä on Kristuksen kirkko ja vain ja ainoastaan Hänen avullaan ja voimallaan voimme tehdä sen, minkä Herra tahtoo meidän tekevän.”

”Minkälaisena näet kirkon Suomessa kymmenen vuoden sisällä?”

”Näen vahvan kirkon. Kirkko on ollut vahva pioneereista lähtien, ja Herra on johdattanut sitä ihmeellisellä ja upealla tavalla. On suuria perheitä ja sukuja ja voimallisia käännynnäiskasteita.

Yleisesti tavoiteltu vaarnan jäsenmäärä, 1900 jäsentä, toteutuu vain Helsingin vaarnassa, mutta meillä on runsas Melkisedekin pappeuden haltijoiden ja uskollisten sisarten joukko. Myös voimassa olevat temppelisuositukset ylittävät vaarnatason.

Ykseys ja halu ponnistella kirkon hyväksi näkyvät selvästi. Luvut heijastavatkin sitä, miten paljon meillä on voimaa ja sitoutumista.”

”No entä Tampereen vaarna, miltä se näyttää sinusta lähivuosina?”

”Ihmeitä tapahtuu, kun pysymme liittopolulla. Seurakunnat kasvavat, sisaria ja veljiä palaa.

Suurin ihme tapahtuu kuitenkin meidän jokaisen omassa sydämessä. Se vie kirkkoa eteenpäin Herran haluamalla tavalla. Pitää vain saattaa oma sydän sellaiseen tilaan, että on riittävä usko tehdä oikeita asioita ja olla puhdas sekä kelvollinen Pyhän Hengen jatkuvaan kumppanuuteen”, tiivistää vaarnanjohtaja Koivisto.

”Mutta on myös asioita, joita voimme vahvistaa ja tehdä paremmin: rakkauden vahvistaminen, ystävällisyyden hengen lisääminen, anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen. Kiista ja epäsopu ovat este kirkon kasvulle, ja sellaisen pitäisi loppua. Kiperissäkin tilanteissa voimme toimia Hengen johdatuksella kannustavasti, tuomitsematta ketään”, toteaa veli Koivisto vakavasti.

”Kerro pari lempikohtaasi pyhissä kirjoituksissa.”

Alma 7:23–25 kertoo mielestäni selkeästi, yksinkertaisesti ja kauniisti Kristuksen ominaisuuksista ja siitä, minkälaisiksi meidän pitäisi tulla, jotta voimme palata taivaan Isän luokse.

Moroni 7:45–48 on toinen lempikohtani. Se korostaa sitä, miten meillä tulee olla Kristuksen puhdasta rakkautta. Jos meillä ei ole sitä, ei meillä ole paljon muutakaan”, sanoo vaarnanjohtaja Koivisto.