2022
Uusi hengellinen alku
Tammikuu 2022


Vyöhykkeen johtohenkilön sanoma

Uusi hengellinen alku

Ylösnousemuksensa jälkeen Vapahtaja kävi apostoliensa luona ja opetti heitä. Neljänkymmenen päivän ajan Hän näyttäytyi heille ja opetti heille Jumalan valtakunnasta. Miten ihmeellistä tuo aika, jonka he viettivät yhdessä, on varmaankin ollut. Tuona aikana Hän sanoi heille myös, ettei heidän pidä lähteä Jerusalemista vaan odottaa, kunnes he ovat saaneet voiman korkeudesta. Hän oli luvannut heille, että pian heidät kastettaisiin Pyhällä Hengellä. Millaisen loppuhuipennuksen Hän jättikään heille. He varmaankin odottivat kovasti tätä tapahtumaa, jonka piti toteutua pian.

Kun Jeesus oli siunannut ryhmän ja lähtenyt, apostolit palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten ja viettivät suuren osan odotusajasta temppelissä. Se oli suurenmoinen tapa valmistautua hengellisesti tulevaan Pyhän Hengen kasteeseen ja sitä seuraaviin tapahtumiin.

Apostolien täytyi odottaa vain juutalaisten kiitosjuhlaan nimeltä helluntai, joka tuli 50 päivää pääsiäisen jälkeen. Kun he olivat koolla, kuului ääni aivan kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti talon. ”He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle.” He kaikki täyttyivät Pyhällä Hengellä ja alkoivat puhua kielillä.

Tämä Pyhän Hengen vuodatus oli hengellisenä alkuna ensimmäisille pyhille. Pian sen jälkeen monia sieluja kastettiin ja apostolit tekivät ihmeitä. Uudet pyhät elivät sopusoinnussa keskenään auttaen apua tarvitsevia, ja he menivät usein temppeliin.

Palautetun kirkon historiassa olemme monia kertoja nähneet Pyhän Hengen vuodatusta, joka on vahvistanut pyhiä. Mitä tulee mahtavimpiin tapahtumiin, monet jäsenet ovat saaneet suurenmoisia hengellisiä kokemuksia temppelien vihkimisten yhteydessä. Tunnetuin ja ainutlaatuisin hengellinen vuodatus tapahtui, kun Kirtlandin temppeli vihittiin käyttöön vuonna 1836. Ennen tätä vihkimistilaisuutta jäsenet tekivät monia uhrauksia lahjoittamalla aikaa ja rahaa auttaakseen tämän erityisen ensimmäisen temppelin rakentamisessa, joka on yhä olemassa. Pyhiä pyydettiin myös valmistautumaan hengellisesti ennen vihkimistilaisuutta.

Minulla oli ilo kokea Kööpenhaminan temppelin vihkiminen vuonna 2004. Ennen vihkimistilaisuutta – yhdessä monien jäsenten kanssa – olin mukana kaikissa käytännön asioissa, joita liittyi avoimien ovien tilaisuuteen, jossa kävi tuhansia vierailijoita. Kaikki valmistautuminen ja kohottavat kokemukset, joita koimme vierailijoiden kanssa ennen vihkimistilaisuutta, tekivät vihkimisestä erityisen tapahtuman, joka vaikutti jäseniin ja kannusti heitä tulemaan usein temppeliin palvelemaan ja tuntemaan Hengen vaikutusta.

Kun olemme kokeneet täyttyvämme Pyhällä Hengellä, niin tavallisesti sen seurauksena me saamme halun sitoutua uudelleen elämään lähempänä Herraa. Se voi myös saada aikaan vahvemman sitoutumisen sekä motivaation tehdä hyvää ja auttaa muita. Kenties myös voimakkaampaa rakkautta ja kärsivällisyyttä muita kohtaan.

Onneksi meidän ei tarvitse odottaa suuria tapahtumia kuten temppelin vihkimistä, apostolin käyntiä tai erityisiä konferensseja, ennen kuin voimme tuntea Pyhän Hengen läsnäoloa tai vuodatusta ja tuntea uudistuvamme. Oma henkilökohtainen kokemukseni on, että voin tuntea viikoittaisen hengellisen uuden alun kirkon kokouksissa ja nauttiessani sakramentin, kun minulla on ollut viikolla aikaa tutkia pyhiä kirjoituksia – usein yhdessä Tule ja seuraa minua -aineiston kanssa – ja palvella muita.

Olen hyvin onnekas, kun asun lähellä temppeliä, ja temppeliin meneminen muistuttaa minua koko elämän tarkoituksesta ja asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Minulla ei ehkä ole sellaisia kokemuksia kuin pyhillä oli Kirtlandin temppelin vihkimistilaisuudessa, mutta temppelissä läsnä oleva erityinen henki auttaa myös minua olemaan hengellisesti taipuvaisempi tuntemaan Pyhän Hengen läsnäoloa – aivan kuten varhaiset pyhät ennen helluntaipäivää.