2022
Täällä on Mormonin kirja!
Tammikuu 2022


Myöhempien aikojen pyhien kertomaa

Täällä on Mormonin kirja!

Kun pitelin Mormonin kirjaa käsissäni, tunsin kuormieni huuhtoutuvan pois Vapahtajan rakkauden lämmössä.

Kuva
hand holding a copy of the Book of Mormon

Valokuva Jacob A. Brown

Yhtenä lauantaina keskellä talvea vaimoni ja minä hyödynsimme aurinkoista mutta kylmää päivää tutustuaksemme paremmin naapurustoomme. Olimme hiljattain muuttaneet tuhansien kilometrien päähän kotoa Yhdysvaltojen itärannikolle koulutus- ja uramahdollisuuksien perässä.

Päätimme kävellä läheiseen yliopistoon, jossa kumpikaan meistä ei ollut käynyt. Aikanaan löysimme yliopiston pääkirjaston. Nautimme lukemisesta, ja vaimoni, joka oli jatko-opiskelija, oli utelias näkemään, mitä lähdeaineistoa hän saattaisi löytää opintojaan varten. Koska hän opiskeli uskontohistoriaa, selailimme kirjaston uskonto-osaston hyllyjä. Samalla kun silmäilimme mielenkiintoisia nimikkeitä, huomioni kiinnittyi pieneen kirjaan, jossa oli tuttu sininen kansi.

”Täällä on Mormonin kirja!” kuiskasin innoissani.

Otin kirjan hyllystä. Se oli vanhaa painosta, ja mietin, kuinka kauan se oli ollut siellä. Huomioni kiinnittyi erityisesti pieneen viestiin, joka oli liimattu etukannen sisäpuolelle.

Viestissä oli lyhyt todistus avioparilta, joka oli kotoisin Blackfootista Idahosta Yhdysvalloista. Todistuksessaan he selittivät, mikä Mormonin kirja on ja miksi se on tärkeä. He esittivät lyhyen mutta voimallisen todistuksen kirjasta, ja he kehottivat lukijaa rukoilemaan, jotta tämä saisi tietää, onko se totta.

Heidän sanansa olivat yksinkertaisia, mutta heidän sanomansa painui suoraan sydämeeni. Ehkäpä tämän avioparin tarkoituksena oli, että kirkkoomme kuulumattomat lukisivat heidän todistuksensa. Kenties he olivat antaneet tämän kirjan jollekulle tuntemalleen henkilölle. Kuka tietää, kuinka monta kertaa se oli kulkenut kädestä käteen tai kuinka monta kilometriä se oli matkannut ennen päätymistä yliopiston kirjastoon?

Kun pitelin kirjaa käsissäni, Henki täytti sydämeni. Hetken ajan tunsin kuormieni huuhtoutuvan pois Vapahtajan rakkauden lämmössä.

Se päivä kirjastossa muistuttaa minua edelleen siunauksista, joita saan lukemalla Mormonin kirjaa, ja siitä, miten tärkeää on lausua todistukseni siitä. Todistuksemme saattaa pudota ”kallioiseen paikkaan” tai ”hyvään maahan” (ks. Matt. 13:3–9), mutta on tärkeää, että me lausumme sen. Jumala huolehtii siitä, että se välittyy oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja oikeille ihmisille.