Suojassa yllättävältä vaaralta
Tiesimme, että Herra varjelisi meitä temppelimatkallamme. Mutta emme käsittäneet, kuinka paljon tarvitsisimme Hänen varjelustaan.
Matkattuamme 61 tuntia linja-autossa nuorten ryhmämme saapui Manilan temppelin luo Filippiineillä. Temppelin 20-vuotisjuhlan kunniaksi Davaon vaarnan nuoret olivat yhdeksän kuukauden ajan valmistautuneet matkaa varten, osallistuneet sukututkimusluokkiin, olleet aktiivisesti mukana kirkon toiminnoissa, tutkineet ja valmistelleet perhenimiä sekä auttaneet keräämään varoja matkaa varten. Ilmassa oli jännitystä, kun 63 nuoren ryhmämme nousi linja-autosta sinä maanantai-iltana. Temppelin vierastalossa pidimme hyvin ison perheillan, jossa oli musiikkiesityksiä ja hengellisiä sanomia, ja sitten yritimme nukkua.
Seuraavien kahden päivän aikana nuoret kastettiin ja konfirmoitiin yli 2 000 esivanhempansa puolesta, ja näin he antoivat näille esivanhemmille tilaisuuden ottaa vastaan palautettu evankeliumi. Meillä ei ollut nälkä eikä meitä väsyttänyt tehdessämme temppelissä työtä tunti toisensa jälkeen. Henki oli hyvin voimakas. Joidenkuiden nuorten kasvot loistivat. Toisilla oli poskillaan ilon kyyneliä.
Aivan liian pian koitti kotiinlähdön aika. Kun olimme matkanneet muutaman minuutin ajan, linja-autossa vallinnut rauhallinen hiljaisuus katkesi poliisien hälytyssireenien ääniin. Ympärillämme olevat poliisiautot piirittivät meidät ja pakottivat meidät pysähtymään. Sitten näimme ympärillämme poliisien tarkka-ampujia, jotka tähtäsivät eteenpäin. Niinä jännittyneinä hetkinä saimme tietää, että muutamien metrien päässä edessämme olevan linja-auton matkustajia pidettiin panttivankeina ja että poliisi käytti meidän linja-autoamme kilpenä!
Me johtajat teimme parhaamme pitääksemme kaikki rauhallisina, mutta jotkut alkoivat joutua paniikkiin. Sekasorron keskellä poliisi määräsi meidät kaikki lattialle matalaksi. Useiden kauhistuttavien minuuttien jälkeen kuulimme erään miehen huutavan, että meidän pitäisi tyhjentää linja-auto. Ohjeiden mukaisesti poistuimme nopeasti linja-autosta ja menimme läheiseen tyhjään rakennukseen.
Yli tunnin ajan istuimme pimeässä rakennuksessa rukoillen ja ammuskelua kuunnellen. Sitten vihdoin meille sanottiin, että voisimme mennä takaisin linja-autoomme. Aseellinen yhteenotto oli päättynyt. Kaksi panttivankia ja kaksi kaappaajaa oli saanut surmansa.
Olimme pahasti järkyttyneitä jatkaessamme matkaamme. Kun aloimme päästä järkytyksestä, käsitimme kuitenkin, että meitä oli varjeltu. Yksikään meistä ei ollut loukkaantunut, ja tiesimme, että Herran käsi oli ollut yllämme. Tunsimme Jumalan läsnäolon ja mietimme, olivatko ehkä jotkut niistä, joiden puolesta meidät oli kastettu, lähellämme.
Ajattelin pyhien kirjoitusten kohtaa, jossa sanotaan: ”Minä, Herra, olen sidottu, kun te teette, mitä minä sanon; mutta kun te ette tee, mitä minä sanon, teillä ei ole mitään lupausta” (OL 82:10), ja olin iloinen siitä, että Herra pitää lupauksensa. Kun pidämme käskyt ja jatkamme uskollisesti velvollisuuksissamme, mukaan lukien temppeli- ja sukututkimustyön, olemme kelvollisia saamaan Herran siunauksia – myös Hänen varjelustaan, kun eniten sitä tarvitsemme.
Kuvitus Roger Motzkus