Varttua Herralle

Kathleen H. Hughes

Palveli ensimmäisenä neuvonantajana Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa vuosina 2002–2007

Brigham Youngin yliopiston Idahon kampuksen hartaustilaisuudessa 29. huhtikuuta 2008 pidetystä puheesta. Koko puheen teksti englanniksi on osoitteessa http://web.byui.edu/DevotionalsandSpeeches.

Kuva

Kathleen H. Hughes

Lukiessani jälleen kerran Mormonin kirjaa tulin Helamanin kirjan siihen lukuun, jossa ensimmäisen kerran saamme tietää Helamanin pojista: ”Ja tapahtui, että hän sai kaksi poikaa. Hän antoi vanhemmalle nimen Nefi ja nuoremmalle nimen Lehi. Ja he alkoivat varttua Herralle.” (Hel. 3:21, kursivointi lisätty.)

Sen lisäksi että nämä pojat kasvoivat aikuisiksi tuntien Herran sekä rakastaen ja palvellen Häntä, he myös pysyivät tuolla samalla polulla läpi elämänsä. Haluan omistaa sanani juuri tälle ajatukselle – uskollisena pysymiselle ja kestämiselle.

Vaikka olisittekin suvussanne ensimmäistä polvea, joka on ottanut evankeliumin vastaan, arvelen, että olette varttuneet tuntien hengellistä kaipuuta. Ennemmin tai myöhemmin me kaikki vartumme ja lähdemme pois niistä paikoista, joissa meitä on hoivattu ja meistä on huolehdittu. Opiskellessani korkeakoulussa asuin kotona, ja vasta kun aloin opettaa koulussa ja vanhempani muuttivat muualle, minun täytyi alkaa olla aikuinen ja elää omillani.

Tämä siirtymävaihe on usein määräävä kokemus sitoutumisessamme evankeliumiin. Maailma tarjoaa sekä ilmiselviä että hienovaraisia houkutuksia. Meidän tulee aina kysyä, mitä teemme hengellemme. Saako meissä piilevä jumalallisuus hoivaa vai estävätkö tekomme Henkeä tulemasta hallitsevaksi voimaksi elämäämme?

Jumalaton elämä ei vaadi paljonkaan ponnisteluja tai aikaa, kuten havaitsemme siitä, mitä tapahtui Mormonin kirjan kansalle. Huomaamme, että 3. Nefin kirjan alkupuolen luvuissa nefiläiset ovat suurimmaksi osaksi turmeltuneita. Lamanilaiset, joista on tullut vanhurskaampi joukko, ovat hekin luopumassa. Mormon kirjoittaa:

”Heillä oli paljon lapsia, jotka kasvoivat ja alkoivat vahvistua vuosiltaan, niin että heistä tuli itsenäisiä, ja joita muutamat – – johdattivat [pois]. – –

Ja näin olivat lamanilaisetkin ahdingossa ja heidän uskonsa ja vanhurskautensa alkoi heiketä nousevan sukupolven jumalattomuuden tähden.” (3. Nefi 1:29–30, kursivointi lisätty.)

Meidän täytyy olla varuillamme, ettei meistä ”tule itsenäisiä”. Se on mielenkiintoinen ilmaus. Minusta se vihjaa siihen, että he pitivät ensisijaisesti huolta itsestään ja antoivat myöten haluille, joita profeetat olivat kehottaneet heitä välttämään. He lankesivat Saatanan houkutuksiin ja viekoituksiin. Jossakin vaiheessa elämäämme meidän jokaisen täytyy päättää joko pitää kiinni uskostamme tai ”vaipua epäuskoon” tai ”kapinoida tieten tahtoen Kristuksen evankeliumia vastaan” (ks. 4. Nefi 38).

Kunpa voisinkin kertoa teille, että on olemassa kertalääke, joka varmistaa, ettemme joudu näiden houkutusten uhriksi, mutta sellaista ei ole. On kuitenkin olemassa kaava, joka – jos sitä noudattaa – voi varmistaa, että kun olemme valinneet Isämme suunnitelman, voimme pysyä turvassa. Me voimme pysyä uskollisina.

Neljännessä Nefin kirjassa saamme tietää niistä, jotka pysyivät uskollisina ja joiden todistus kasvoi. He jatkoivat ”paastoa ja rukoilemista ja [kokoontuivat] usein yhteen sekä rukoilemaan että Herran sanaa kuulemaan” (4. Nefi 12). Rukous ja paasto ovat siis tämän kaavan ensimmäiset osat. Minulle Jeesuksen Kristuksen evankeliumin yksi lohdullisimmista ja rohkaisevimmista puolista on mahdollisuus ja siunaus rukoilla. Useinkaan emme ole paikassa, jossa voimme lausua rukouksemme ääneen, mutta kuten Amulek opettaa kohdassa Alma 34:27, me voimme antaa sydämemme alati viipyä rukouksessa.

Voimalliseen rukoukseen liitettynä paastolla on voima siirtää taivaita välittömin ja merkittävin tavoin. Toisinaan paasto voi palauttaa terveyden ja voiman sairauden heikentämään kehoon. Joskus se voi avata mielen ja sydämen suomaan apua tarvitseville. Joskus se voi saada kuivuuden ja nälänhädän loppumaan. Ja paasto voi aina tuoda meille rauhan – rauhan, joka tulee siitä tiedosta, että Herra tuntee meidät ja ymmärtää meidän tarpeitamme ja sydäntämme.

Kaavan seuraava osa on, että he kokoontuivat usein yhteen ”sekä rukoilemaan että Herran sanaa kuulemaan”. Monilla alueilla pelkkä kirkkoon pääseminen on hyvin vaikeaa ja vaatii suurta ajan ja voimavarojen uhrausta. Ja kuitenkin kaikkialla maailmassa miljoonat uskolliset pyhät tekevät niin joka lepopäivä.

Haluan lisätä tähän kaavaan jotakin muutakin – jotakin, minkä uskon voivan tehdä paljon meidän pitämiseksemme evankeliumin piirissä. Puhun temppelistä. Aivan samoin kuin nautimme sakramentin joka viikko uudistaaksemme kasteen liittomme Herran kanssa, temppelitoimituksiin osallistuminen muistuttaa meitä liittojemme tärkeydestä ja vahvistaa meitä voimassamme voittaa tämän maailman pahuuden.

Rukous ja paasto, kokoontuminen usein yhteen rukoilemaan ja kuulemaan Jumalan sanaa, temppelissä käyminen ja (toivon, että on sanomattakin selvää) pyhien kirjoitusten tutkiminen – nämä ovat kaava, jota me voimme ja jota meidän tulee noudattaa, jos aiomme pysyä uskollisina ja lujina sekä varttua Herralle.