Eläkää tasapainoista elämää
LDS Business Collegessa 1. maaliskuuta 2006 pidetystä hartaustilaisuuden puheesta.
Luulen, että melkein jokainen haluaa sellaisen elämän, joka tuo kestävää onnea. Uskon, että sen saa, kun suuntaa iankaikkiseen elämään johtavalle reitille. Sitä jouduttaa ja helpottaa se, että noudattaa Hengen kehotuksia ja saavuttaa sopivan tasapainon.
Kun puhun tasapainosta, tarkoitan hengellisiä, älyllisiä, fyysisiä, sosiaalisia ja taloudellisia tekijöitä. Tasapaino määritellään henkiseksi ja emotionaaliseksi vakaudeksi; se tuo elämään sopusointua tai oikeat mittasuhteet.
Tasapainon saavuttamisen haaste
Kuten tiedätte, jokapäiväisen elämän haasteista selviäminen voi järkyttää tavoittelemaamme tasapainoa ja sopusointua. Monet meistä lannistuvat tavoitellessaan tasapainoa ja yrittäessään säilyttää sen elämässään. Esitän seuraavat esimerkit, jotka on mukailtu kahdentoista apostolin koorumin jäsenen vanhin M. Russell Ballardin puheesta1.
Eräs naimaton opiskelija sanoi: ”Tiedän, että pyhät kirjoitukset ja nykyiset kirkon johtajat sanovat, ettei meidän pidä tarpeettomasti lykätä avioliittoa ja perheen perustamista. Olen kuitenkin 26-vuotias. En ole päättänyt opintojani eikä minulla ole työpaikkaa, jonka avulla voisin elättää perheen. Voiko minut vapauttaa naimisiinmenosta ainakin toistaiseksi?”
Eräs toinen sanoi: ”Minä olen nainen, eikä kukaan ole kosinut minua. Kuinka voin pitää käskyn solmia avioliitto?”
Eräs nuori äiti sanoi: ”Olen aivan liian kiireinen opintojeni päättämisen ja lasteni hoitamisen vuoksi. Minulla on tuskin aikaa ajatella mitään muuta. Joskus ajattelen, että maailma ja kirkko odottavat minulta liian paljon. Vaikka tekisin kuinka lujasti töitä, en koskaan pysty täyttämään kaikkien odotuksia. Kamppailen itsevarmuuden ja toisaalta syyllisyyden, alakulon ja mielenmasennuksen tunteiden kanssa, koska en tee kaikkea, mitä meitä on käsketty tekemään päästäksemme selestiseen valtakuntaan.”
Eräs naimaton opiskelija sanoi: ”Minun on käytävä töissä voidakseni opiskella. Minulla ei ole tarpeeksi aikaa läksyihin ja palvelemiseen kirkossa. Kuinka minun voidaan odottaa elävän tasapainoista elämää?”
Olen kuullut monen sanovan: ”Kukaan ei tiedä paremmin kuin minä, kuinka tärkeää liikunta on, mutta minulla ei ole siihen aikaa.”
Erään sisaren kuultiin sanovan: ”Kuinka mies ja vaimo voivat tämän päivän maailmassa elättää perheensä, jos vaimo ei ole työssä kodin ulkopuolella? Raha ei yksinkertaisesti riitä kattamaan kaikkia kuluja, ellei hän ole työssä.”
Eräs nuori isä lisäsi: ”Uusi liikeyritykseni vie kaiken aikani. Tajuan, että laiminlyön vaimoani, lapsiani ja kirkon tehtäviä, mutta jos vain selviän tästä vuodesta, ansaitsen riittävästi rahaa, ja sitten tilanne rauhoittuu.”
Voi, mikä haaveilija hän olikaan. Elämä ei helpotu. Se tulee mutkikkaammaksi. Älkää uneksiko, että huominen tuo enemmän aikaa ja vähemmän vastuuta. Valmistautukaa kohtaamaan tuleva harjoittelemalla tänään, nykyisissä olosuhteissanne, mitä teidän on silloin tehtävä.
Pitäisikö meidän hylätä korkeakoulututkinnon tavoitteleminen ja kehittää ja vahvistaa itseämme muulla tavoin? Pitäisikö meidän hylätä avioliiton ja perheen tavoitteleminen? Pitäisikö meidän lakata valmistautumasta perheemme ja itsemme elättämiseen? Pitäisikö meidän unohtaa palveleminen kirkossa?
Vastaus jokaiseen kysymykseen on tietenkin ei. Vaikka on mahdotonta vastata tässä kaikkiin mainitsemiini turhautumisen aiheisiin, tarkastelkaa silti seuraavia ideoita.
Tasapainon tarve
Profeetta Joseph Smith opetti: ”Yksi mormonismin suuria perusperiaatteita on vastaanottaa totuutta, tulipa se mistä tahansa.”2 Hän ilmoitti myös, että ”Jumalan kirkkaus on äly eli toisin sanoen valo ja totuus” (OL 93:36) ja että ”jokainen älyn periaate, jonka me saavutamme tässä elämässä, nousee meidän kanssamme ylösnousemuksessa” (OL 130:18).
Presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut: ”Haluan hartaasti pyytää teitä säilyttämään tasapainon elämässänne. Älkää takertuko liiaksi mihinkään yhteen evankeliumin aiheeseen, josta voisi muodostua teille suorastaan harrastus. Hyvään ateriaan sisältyy aina enemmän kuin yksi ruokalaji. Teidän pitäisi olla hyvin vahvoja valitsemallanne – – asiantuntemuksen alalla. Mutta varoitan teitä tekemästä siitä ainoaa mielenkiintonne kohdetta. – –
– – Varokaa päähänpinttymiä. Varokaa kapea-alaisuutta. Antakaa kiinnostuksenne suuntautua monille hyville aloille pyrkiessänne kasvattamaan vahvuuttanne oman ammattinne alalla.”3
Presidentti Hinckley on myös opettanut, että vastuumme on nelitahoinen – perhettämme, työnantajaamme, Herraa ja itseämme kohtaan. Hän on neuvonut meitä ”käyttämään jonkin verran aikaa asioiden pohdiskeluun, jonkin verran liikuntaan”4.
Lentäessäni olen huomannut, että ennen kuin nousemme ilmaan lentokentältä, lentoemäntä nousee seisomaan ja sanoo muun muassa: ”Jos ilmanpaine matkustamossa laskee, niin happinaamarit tulevat esiin yläpuoleltanne. Jos mukananne on pieniä lapsia tai joku vammainen, muistakaa kiinnittää naamari ensin omille kasvoillenne ja auttakaa muita vasta sen jälkeen.” Miksi lentoemäntä sanoo niin? Ketään toista ei ilmeisestikään voi auttaa, jos itse on tajuton. Samoin on asian laita palvellessamme ihmiskuntaa tai palvellessamme kirkossa ja ammatissamme. Ellemme vahvista itseämme, emme ole koskaan siinä asemassa, että voimme vahvistaa muita.
Presidentti James E. Faust (1920–2007), toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on myös huomauttanut, että ”niiden, joiden elämässä vallitsee vanhurskas tasapaino, on paljon helpompi noudattaa Pyhän Hengen kutsua (ks. Moosia 3:19). Silloin voimme jättää taaksemme luonnollisen ihmisen ominaisuudet – –.
Tasapaino on suurelta osin sitä, että tietää, mitkä asiat voidaan muuttaa, että asettaa ne asianmukaisiin mittasuhteisiin ja että tunnistaa ne asiat, jotka eivät muutu.”5
Kolme omakohtaista kokemusta
Vartuin Panguitchissa, pienessä 1 500 asukkaan utahilaisessa kaupungissa Yhdysvalloissa. Olin iso kala pienessä lammikossa. Kun pääsin lukiosta, sain stipendin Brigham Youngin yliopistoon. Sinne tultuani huomasin pian, että olin pieni kala valtavassa lammikossa ja masennuin. Ajattelin: pois täältä.” Aloin käydä viikonloppuisin kotona. Kävin kirkossa kotona – en kampuksella. En pitänyt arvosanojani sillä tasolla, jolla minun olisi pitänyt pitää ne. En tutustunut ihmisiin. Vuoden loppuun mennessä sanoin: ”En aio palata. Tämä ei ole minua varten.”
Menin kotiin siksi kesäksi. Elokuun puolivälin tienoilla huomasin, että halusin palata kouluun. Siispä tein niin. Tällä kertaa liityin heti erääseen ylioppilaskuntaan ja palvelujärjestöön. Muutin asuntolaan. Aloin käydä kirkossa kampuksella sen sijaan että olisin mennyt kotiin viikonloppuisin. Arvosanani paranivat. Aloin ymmärtää, että elämä kampuksella oli hyvää elämää ja että olin onnellinen, että sain olla siellä.
Myöhemmin opiskelin oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Ensimmäinen vuoteni oli vaikea, koska opiskelin eri tieteenalaa kuin olin opiskellut alempaa tutkintoa varten, eivätkä arvosanani taaskaan olleet niin hyviä kuin niiden olisi pitänyt olla. Toisena vuonna sain osa-aikatyön eräässä lakiasiaintoimistossa ja opiskelin samalla. Arvosanani kohosivat. Toisen vuoteni lopulla solmin avioliiton vaimoni Joyn kanssa. Vaikka velvollisuuteni olivat lisääntyneet, kaikki sujui hyvin. Arvosanani olivat paremmat kuin koskaan.
Viimeinen kokemus, josta haluan kertoa, on ajalta, jolloin läpäisin asianajokokeen. Eräs purevakielinen vanha asianajaja tuli luokseni ja sanoi: ”Bob, et voi olla samanaikaisesti menestyvä, tehokas asianajaja ja aktiivinen MAP-kirkon jäsen.” Mietin muita, jotka menestyivät lakimiehinä ja olivat aktiivisia kirkossa, ja päätin olla aktiivinen kirkossa. Päätökseni ei vaikuttanut kielteisesti menestykseeni asianajajana. Itse asiassa se edisti sitä, koska elämäni oli tasapainossa. Yritin tehdä sen, mitä Herra oli käskenyt minun tehdä, ja Hän antoi minulle lisää voimaa, ymmärrystä ja apua.
Hengen johdatus
Vastaukset suuriin elämämme päätöksiin tuovat todennäköisemmin tasapainoa ja onnea, jos me saamme ne Hengen kuiskausten avulla. Kuinka me saamme Hengen ja vastauksia, joita etsimme?
Ensiksi, saanen ehdottaa, että meidän pitää osallistua joka viikko sakramenttikokoukseen ja meidän pitää nauttia sakramentti. Kun teemme niin, muistamme Kristuksen ja Hänen kärsimyksensä meidän vuoksemme. Me teemme liiton, kuten teimme kasteessa, että otamme päällemme Hänen nimensä. Ja me uudistamme liittomme pitämällä käskyt. Miksi me teemme sen kaiken? Viimeinen lause sakramenttirukouksessa vastaa siihen kysymykseen: ”jotta hänen Henkensä olisi aina heidän kanssansa” (OL 20:77).
Siinä on avain Pyhän Hengen kumppanuuden saamiseen, mikä auttaa meitä vastaamaan ratkaisevan tärkeisiin kysymyksiin, joita kohtaamme. Sen lisäksi meidän tulee polvistua ja rukoilla säännöllisesti. Meidän tulee olla halukkaita palvelemaan lähimmäisiämme. Meidän tulee auttaa rakastavasti muita ja olla pelkäämättä (ks. 1. Joh. 4:18).
Kun pyydämme Herran Henkeä ja teemme sen, mikä on välttämätöntä saadaksemme Hänen vaikutuksensa, Henki opettaa meille kaiken. Hän auttaa meitä opinnoissamme. Hän auttaa meitä tekemään päätöksiä elämämme tavoitteista. Ja Hän antaa meille rauhaa ja levollisuuden tunteen.
Vertaus rukouksesta
Päätän kohtaan Luuk. 18:1–8:
”Jeesus esitti opetuslapsille vertauksen opettaakseen, että aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta:
’Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei pelännyt Jumalaa eikä piitannut ihmisistä.
Samassa kaupungissa eli myös leskivaimo, joka tavan takaa tuli tuomarin luo pyytämään: ”Ratkaise jo asiani, tuomitse riitapuoleni.”
Pitkään aikaan tuomari ei suostunut. Sitten hän kuitenkin ajatteli: ”Kaukana siitä, että pelkäisin Jumalaa tai piittaisin ihmisistä,
mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä autan häntä saamaan oikeuden, muu-ten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.’”
Herra sanoi: ’Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari.
Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan?
Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä.’”
Herra kuulee rukoukset ja vastaa niihin. Joskus, kun me rukoilemme Häntä, meillä on taipumus antaa periksi liian pian. Meidän pitää olla sinnikkäitä.
Jeesuksen Kristuksen erityisenä todistajana, joka on kutsuttu todistamaan maailman kansoille (ks. OL 107:25), minä todistan, että Hän elää. Hän on meidän Vapahtajamme. Hän tuntee teidät, ja Hän tuntee minut. Hän tietää, mitä mielessämme ja sydämessämme on. Hän on puolustajamme Isän luona, jos me pidämme liitot, jotka teemme nauttiessamme joka viikko sakramentin.
Me voimme voittaa maailman, jos pyrimme saamaan tasapainon elämäämme. Jos pyrimme pitämään Hengen kanssamme kaikkina aikoina ja noudattamaan uskollisesti Hänen kehotuksiaan, meitä siunataan.